Niin sitä taas saa huomata, että takapakkia otetaan, sydän särkyi muutama kuukausi sitten, ja välillä olen ollut menevinäni eteenpäin mutta nyt edelliset muutamat päivät on ikävä ollut taas niin suunnaton. Toinen on niin lähellä, mutta kaukana, ei ole sallittua ottaa yhteyttä, haluaa antaa toisen mennä eteenpäin jos kerran hän niin haluaa. Yritän tapailla toisia mutta ei kai se ole reilua kellekään, jos rakastaa yhä exäänsä, mutta kun tietää ettei toisen luo enää koskaan pääse niin mitä muutakaan voi tehdä, kuin yrittää mennä eteenpäin.
Ja kun niin luulin, ettei enää tarvitsisi aloittaa päiväänsä ikäväitkuilla. Ei voi mitään. Toinen on mennyt jo eteenpäin, ja yritän toivoa vain kaikkea hyvää hänelle.
Ja kun niin luulin, ettei enää tarvitsisi aloittaa päiväänsä ikäväitkuilla. Ei voi mitään. Toinen on mennyt jo eteenpäin, ja yritän toivoa vain kaikkea hyvää hänelle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No mene nyt helv. sinäkin sitte sinne "eteenpäin" missä sitten lieneekin?
Kuulostaa jotenkin niin tutulta.
Sitä yrittää elää elämäänsä ja silti aina tulee se suunnaton ikävän tunne, hän kun ei halunnutkaan minua muuksi kuin vain oikein hyväksi ystäväkseen. Sydämessäni hänellä on vielä pitkään se ykköspaikka, mutta toivon, että joku muu voisi sen paikan ottaa ja helpottaa näin oloani. Hyvään ystävyyteenkään hänen kanssaan en taida enää pystyä.
Sama täällä! Ero tuli jo pari kuukautta sitten, ja nyt se tulee mieleen taas, voimakkaana... En ymmärrä miksi juuri nyt, kun aikaakin on jo kulunut ja pitäisi olla jo päässyt eteenpäin. Ehkä vain ymmärsin, etten koskaan enää tapaa hänenlaistaan miestä, ja se menetys surettaa.
Täytyy vaan antaa ajan kulua... Todennäköisesti hän oli elämäni mies. Mutta.. No, elämä on.
Täytyy vain toivoa, että me ikävöivät pystyisimme kaiken ahdistuksen ja ikävän keskelläkin antamaan mahdollisuuden vielä uusille ihmisille. Ehkä siellä jossain on vielä tätä menetettyä parempikin mies, vaikka edellinen tuntui siltä maailman parhaalta...elämä tosiaankin on...
Mulla varmasti vaikuttaa sekin, että nyt kun molemmilla kesäloma, niin tulee mieleen, että se piti viettää yhdessä jne.. Varmaan menee ainakin vuosi, ennen kuin normalisoituu, joulusta tulee mieleen viime joulu yhdessä jne.
Voin samaistua niin teidän mielentiloihinne. Välillä tuntuu että menee jo kohtalaisemmin mutta sitten kun se ikävä ja kaipuu iskee niin on todella vaikeaa. Itsekin mietin että menetinkö sen oikean, mutta en tiiä sitten onko sellaista oikeaa olemassakaan? Uusi parisuhde ja uusi rakkaus tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta vielä. Ex-mies on jo löytänyt uuden parisuhteen ja onnen noin nopeasti suhteen loppumisen jälkeen (n. 3kk). Se vaikeuttaa itseni oloa, mutta toisaalta nyt on pakko repiä itseä sieltä ojasta ylös kun se toivo on menetetty. Tuntuu vaan oudolta että miten toinen on jatkanut jo eteenpäin ja selvinnyt, että itse vaan on vielä niin rikki että ei pysty edes toisia ajattelemaan.
Ai nopeesti! Mulla meni seitsemän yhteisen vuoden jälkeen seuraavana päivänä kun jätti niin toista wehtaan. Voi sanoa et pikkasen kirpas, en ole sen jälkeen enään ollut minä enkä tule olemaan. Keväällä kun jätti uudestaan niin 3kk palailtu yhteen kun se miettii, mut nyt sano että löysikin jonku toisen.
Olen niin rikki jo tuosta ihmisestä mut silti rakastan häntä enemmän kuin mitään. Ihmettelen et miten rakkaus on niin epätasapainossa..
Ei väliä onko nainen vai mies, jotkut on tunneihmisiä ja toiset taas täysin kylmiä. Ne kylmät tunteettomat ikävä kyllä menestyy ja pärjää parhaiten, mikä vaikuttanee evoluutioon ajallaan.
Älä mene takas sen luo. 14v ja ero, nyt vasta yksinäinen olo. Pakene ja vahvistu nyt älä odota kauempaa oikeasti. Sitä vaikeampaa se tulee olemaan. Sä olet liian kiltti sille paskalle.
Tarkoitit varmaan "kokemusta on" pakene ja kovetu, vaihda jo tyylis elämässä on ja pitääkin olla välillä vaikeeta.