Olisiko syytä ehdottaa palstan nimeksi temppuilijan hovi

18+2

Aihe on vakava ja monet haluaisivat siitä keskustella asiallisesti kanssaihmisten kanssa ja saada vertaistukea... Mutta anti olla....jostain koloistaan hyökkäävät temppuilija, m.b, elisakettu ja kumppanit pätemään kaikkitietävyydellään ja lähettelemään toisilleen aivan käsittämättömia pusipusihalihalinaminami-viestejä. Olisikohan mahdollista, jos ylläpitö perustaisi heille ihan oman aihealueen jossa voisivat loistaa omalla erinomaisuudellaan ja kullitella toisiaan ettei meidän muiden tarvitse kuluttaa aikaa siihen että joka viestiketjussa saa hyppiä yli heidän viestejään. Koska viestiensä sisältö ei todellakaan ole mielenkiintoista luettavaa, paitsi nyt tietysti heidän mielestään.

48

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henna...

      Juuri nuo mainitsemasi tukahdattavat normaalin keskustelun aiheesta ja suurin osa kirjoittajista lienee kaikonnut juuri sen vuoksi kun vertaa siihen että alussa täällä sentään oli kaikenlaista keskustelua enemmän, siis sellaista missä oikeasti haluttiin keskustella eikä sanoilla keikaroimista, itsensä korostamista, muiden mitätöintä, sisäpiirikamuttelua, koko narsismiasian vääristelyä ym.

      Olisi tosiaan ideaa että heille olisi täällä oma palstansa missä saisivat viisastella ja päteä keskenään, tosin tuntuisi aika hassulta pitää jotain palstaa vain muutamaa ihmistä varten. Mutta veikkaanpa että siihen tämä on menossa ilman sitäkin että heille osoitettaisiin oma palsta, Tosiaan muutama nimimerkki, joista saattaa olla vielä useampi nimimerkki saman ihmisen, ei ihmiset viitsi taistella "elintilasta" tuollaisten kanssa kun ei tämä kuitenkaan ole kenellekään tavalliselle ihmiselle niin elintärkeä kuin joillekikn näyttäisi olevan. Mutta olisi kiva kuitenkin jos tämä olisi paikka missä voisi asiallisesti keskustella aiheesta.

      Usein ihmettelen että ylläpito ei puutu asiaan. Usein tuntuu siltäkin että kun on pidempään niin että pääasiassa nämä muutama päivästä toiseen kehuvat toisiaan ja kirjoittavat sisäpiirijuttujaan niin sitten nämä keksivät itse jotain "uhrikirjoituksia" esimerkiksi hämätäkseen ylläpitoa että laajempikin joukko keskustelee. En tiedä tuota tietenkään varmaksi mutta minulle on tullut sellainen tunne.

      • d.i.c.e

        Keksivät uhrikirjoituksia?
        Veikkaanpa, että narsistit ovat yleensä niitä suurimpia "narsistien uhreja" ja sekös ottaa joitakin pannuun...Luulisi heillä olevan samanlainen oikeus puhua omista kokemuksistaan, kun näillä uhreilla, joilla on ehkä vuoden, parin parisuhde VAIN takana...Joillakin se "uhrius" on ollut elinikäistä.

      • ;)

        Laaditko itse myös aloituksen?

        Huom! valehtelu on varma piirre nph:sta ;)

      • d.i.c.e
        d.i.c.e kirjoitti:

        Keksivät uhrikirjoituksia?
        Veikkaanpa, että narsistit ovat yleensä niitä suurimpia "narsistien uhreja" ja sekös ottaa joitakin pannuun...Luulisi heillä olevan samanlainen oikeus puhua omista kokemuksistaan, kun näillä uhreilla, joilla on ehkä vuoden, parin parisuhde VAIN takana...Joillakin se "uhrius" on ollut elinikäistä.

        Pahoittelen, tarkoitit Henna tietenkin näitä eri nimimerkeillä luotuja "uhrien aloituksia".
        Ymmärsin väärin. :)

      • henna...
        d.i.c.e kirjoitti:

        Pahoittelen, tarkoitit Henna tietenkin näitä eri nimimerkeillä luotuja "uhrien aloituksia".
        Ymmärsin väärin. :)

        Niin tarkoitin.

    • henna...

      En laatinut. Valehtelu on yksi narsistin piirre. Kyllä.

    • 11+12

      "temppuilija, m.b, elisakettu ja kumppanit"

      Olisi varmasti parasta nimetä kaikki, joita tarkoitat, ettei kukaan joudu epäiltyjen listoillesi ilman syytä. Tälä palstalla keskustelee aika monta rekisteröityä nimimerkkiä.

      • Ai nytkö alkaa jo tiettyjen nimimerkkien (taas) leimaaminen suoraan ?

        Hurrrjaa.. kyllä muakin ärsyttää tietyt tyypit mutta en arvostele heidän persoonaansa vaan asiaa johon voi ottaa muitakin näkökantoja tai joista voi olla eri mieltä.

        Joillekin se on sietämätöntä = mitätöimistä.

        Ei se näin aina ole.

      • 6+2
        lynett kirjoitti:

        Ai nytkö alkaa jo tiettyjen nimimerkkien (taas) leimaaminen suoraan ?

        Hurrrjaa.. kyllä muakin ärsyttää tietyt tyypit mutta en arvostele heidän persoonaansa vaan asiaa johon voi ottaa muitakin näkökantoja tai joista voi olla eri mieltä.

        Joillekin se on sietämätöntä = mitätöimistä.

        Ei se näin aina ole.

        Eihän tuossa arvosteltu heidän persoonaansa vaan tapaansa toimia palstalla!

      • 6+2 kirjoitti:

        Eihän tuossa arvosteltu heidän persoonaansa vaan tapaansa toimia palstalla!

        Mikä on oikea tapa ?

        Tämä on villi palsta.

      • 2+6
        lynett kirjoitti:

        Mikä on oikea tapa ?

        Tämä on villi palsta.

        Mitäs sitten, saa villillä palstalla kritisoida jos on toista mieltä. Niin arvostelusta valittajatkin itse tekee,

      • M.B.
        2+6 kirjoitti:

        Mitäs sitten, saa villillä palstalla kritisoida jos on toista mieltä. Niin arvostelusta valittajatkin itse tekee,

        No, mitäs se minä olen tehnyt? Kirjoittanut tavalla joka on helppo leimata ainakin, miksikä se oli, kaikkitietävyydeksi??

        Itse olen sitä mieltä, että en tiedä lähimainkaan kaikkea ja että se on jo paljon myöskin tiedetty. Ja joo, hyökkäsin kolostani. Yhtään valhetta en ole näpeistäni palstalle päästänyt, varmasti ärsytän monia, johan tuon tosielämästäkin tietää: Mua vihaa eniten itsestään epävarmimmat yksilöt, jotka ovat itse sekoittaneet elämänsä, koska mun tehtävähän olisi korjata se. Minusta pitää eniten ihmiset, jotka tietävät mitä ovat ja tietävät ja osaavat sanoa ääneen sen, miten ovat itse osallistuneet oman elämänsä sekoittamiseen ja osaavat hakea itsenäisesti vaihtoehtoja tilanteiden korjaamiseen.

        Pusipusinaminamihaleja ja paljon syrämmiä kaikille ihanillepihanillepihkuriineille roppakaupalla!!

        *PUSS*

        Ja edelleen, asiallinen kritiikki on erotettava henkilökohtaisista vihjailuista, jotka MANIPULAATIOKSI laskettakoon ;)

        Senkin narsistit

      • A
        M.B. kirjoitti:

        *Sylissäpitoa*

        Helteellä ihmiset monesti hermostuvat. Nyt pesulle viileässä vedessä ja sitten nukkkumaan.

        *Suukotus Hali*

      • M.B.
        A kirjoitti:

        *Sylissäpitoa*

        Helteellä ihmiset monesti hermostuvat. Nyt pesulle viileässä vedessä ja sitten nukkkumaan.

        *Suukotus Hali*

        :) Uudestaan!!

        *tätä ei näknyt viime yönä tässä*

    • metall-leidi

      Mutta eihän noilla luettelemillasi himonarsiteilla ole mitään purupintaa.Olen lopettanut heidän kanssaan veivaamisen ja alkuun ihmettelin ja otin kantaa heidän tieteellisiin ja pus-pusi ja nami, nami ketjujen vierityksiin.
      Minä yksinkertaisesti hypin viestit yli . En viitsi tuhlata ruutia variksiin vaan kirjoittelen ihan fiiliksen mukaan.
      Alkuun kirjoiteltuani mulle tuli aivan paranoidi fiilis ja rupesin jo epäilemään omaa järkeäni. Mutta palsta on vapaa ja tänne saa kirjoitta jos noudattaa vaan muuten sääntöjä.
      Antaa minua fiksumpien tehdä sitä "kananmuna tiedettänsä" minä kirjoitan ja pysyn vakaasti mielipiteideni takana.

      • M.B.

        Olen iloinen kananmunatieteilijä siis :)

        Ja hypin mielelläni nuo kohdat, joissa asiaviestin jälkeen laittelet itseäsi vähätteleviä: Mutta tää nyt oli tällaisen yksinkertaisen metallimamman jorinoita ja plaa plaa.. Ole yksinkertainen. Mutta älä viitsi vähätellä itseäsi jatkuvasti. Siinä ei ole yhtään mitään järkeä!!

        Ole nyt jumalauta ylpeä edes siitä, että sulla on saatana mielipiteitä!!!!

    • sisäpiiritietäjä

      Kas kummaa, vaikka itse paholaisena pidetty tietty henkilö on poistunut palstalta niin mitenkä on mahdollista, että sama meno jatkuu? :) Ainoa selitys lienee se, että,...no mitäpä sitä selittämään, hän itse sen tietää parhaiten, koska minua niin tänne kaipailee...hei, hei,...

      ILKIMYS tässä,....vai lottamari(ko)?,...vai onko sittenkin joku muu? :D

      • M.B.

        Veikkaan, että ei kumpikaan.

    • Oletteko tosissanne?

      Minä olen ainakin saanut vertaistukea elisaketulta ja temppuilijalta, kun olen kirjoittanut kovista kokemuksistani narsistin uhrina. En välttämättä ole samaa mieltä ihan jokaisen kirjoituksen kohdalla, mutta minä en ainakaan vaadi täällä ketään poisajettavaksi.

      Poisajamisesta tulee tosin mieleen narsistinen äitini, joka halusi heittää pihalle joka kerta, kun olin eri mieltä...

      • Jeba jee...

        Jos kuvittelee, että kaikkien pitää jakaa joku yksipuolinen näkemys, elämästä tulee varmaan raskasta ja yhtä kaikki tuntuu pelkkää kökköä satavan niskaan.

        "Ottotytölläni" jonka jouduin nyt huumejuttujen takia jättämään "jäähylle" kunnes tokenee, oli tuollainen äiti mitä kuvasit. Jokaisesta poikkipuolisesta sanasta alkoi sellainen sota ja lopulta likka heitettiin ulos.

        Päätyi sitten 12-vee turvakodin pihaan jouluna. Koska "kettuili".
        Se mitään muuta halunnut kuin rakkautta ja varmuutta siitä ja nyt on lopputulokset nähtävissä.

      • 6+2
        lynett kirjoitti:

        Jeba jee...

        Kukaan ei ole vaatinut jakamaan yksipuolista tai samanlaista näkemystä, kyse on siitä MITEN sitä näkemystään jatkuvasti täällä jakaa!

      • 6+2 kirjoitti:

        Kukaan ei ole vaatinut jakamaan yksipuolista tai samanlaista näkemystä, kyse on siitä MITEN sitä näkemystään jatkuvasti täällä jakaa!

        Miten se pitää tehdä ?

      • 6+2
        lynett kirjoitti:

        Miten se pitää tehdä ?

        Varmaankin eri ihmisten mielestä eri tavoilla, jokaisella saa olla oma mielipide. Arvosteluista valittajatkin yrittävät määrätä miten se pitää tehdä!

      • 6+2 kirjoitti:

        Varmaankin eri ihmisten mielestä eri tavoilla, jokaisella saa olla oma mielipide. Arvosteluista valittajatkin yrittävät määrätä miten se pitää tehdä!

        Okey okey, mä koetan nyt vain keskustella asiasta ja jättää huomiotta kaikki kirjoittajiin, kirjoitustapaan tai lähestymistapaan liittyvät asiat.
        Let´s go (duuniin ainakin tarttis mennä....pläääh.... =)

    • 18+2

      11 12...eipä heitä tarvitse erikseen manita, tietävät kyllä itse keitä tarkoitan...ja niin tietävät myös muutekin jotka palstalla ovat pidempään kirjoitelleet.

      Ja ei, henna ei aloittanut tätä ketjua...ajatella, täällä on siis hänen lisäkseen muitakin jotka eivät jaksa katsella tätä eräiden pätemistä.

      Metall-leidi, niin kuin kirjoituksessanikin mainitsin, hypin näiden eräiden tähtitieteilijöiden kommentit myös yli, mutta olis ihan kiva lukea koko ketjua ilman tätä hyppimistä ja selaamista että koska heidän

      • d.i.c.e

        Narsistien uhreilla on jo kaksikin palstaa, jolle voivat kirjoittaa kokemuksiaan...Miksi vaaditaan vielä tämänkin palstan kääntäminen joksikin vertaistukipalstaksi, kun tämä ei sellaiseksi ole tarkoitettukaan?

        Itselleni tästä palstasta on ollut hyötyä. Olen hyötynyt niin narskujen ( tai "narskujen" miten vain ) kommenteista, kuin uhrienkin viesteistä.

        Pyrin jakamaan neuvojani, jos siltä tuntuu, katsomatta siihen onko kyseinen henkilö uhri, narsisti, narsku-uhri, uhrinarsisti, tai vaikka ihan normi-henkilö.

        Miksi nämä uhrit eivät kykene samaan, vaan olettamuksien vuoksi syritään, jos joku epäilee vähänkään omaavansa narsistisia piirteitä?
        Ei se tarkoita että henkilö olisi narsisti!
        Mielestäni jokaista henkilöä pitää auttaa, oli kyseessä sitten uhri, tai vaikka psykopaatti. Minulta liikenee kyllä sympatiaa ihan jokaiselle. (;

        ...Enkä edes odota kiitosta...Sillä tiedän, etteivät kaikki siihen kykene.

      • Olisikosyytäpoistua?

        Auttaisikohan sinua se, jos lähtisit itse pois tältä palstalta? Perustaisit vaikka oman keskustelupalstan?

      • d.i.c.e kirjoitti:

        ...Enkä edes odota kiitosta...Sillä tiedän, etteivät kaikki siihen kykene.

        Musta tämä on ihan loistavaa että on palsta jossa saa jokainen oman vapaan tahtonsa mukaan jakaa ajatuksiaan erilaisten ihmisten kanssa.
        AIna se ei ole mutkatonta.

        Temppu sanoi aikanaan kun eka kerran mietin sanalla "narsistinen" piirteitäni, vaikka alusta asti (sekavassa tilassa uhrina, pohjalla) kyseenalaistin nimenomaan omaa toimintaani vaikka olisin kuinka ollut uhri, että nyt se ajojahti sitten alkaa. Ja alkoi.

        Mutta ei se mitään, mulla on hyvä satasen aika ja pitkät matkatkin menee suht ripeästi.

        Okei, ei ole niitä kaltoinkohteluja tullut pitkilleen mietittyä joten sikäli ne jäänevät tämän nykyisen "tavan" varjoon.

        Onhan täällä moni suakin kiitellyt avartavista näkemyksistä "vastapuolelta" vaikka sinäkin "uhri" olet.

      • 2+6
        d.i.c.e kirjoitti:

        Narsistien uhreilla on jo kaksikin palstaa, jolle voivat kirjoittaa kokemuksiaan...Miksi vaaditaan vielä tämänkin palstan kääntäminen joksikin vertaistukipalstaksi, kun tämä ei sellaiseksi ole tarkoitettukaan?

        Itselleni tästä palstasta on ollut hyötyä. Olen hyötynyt niin narskujen ( tai "narskujen" miten vain ) kommenteista, kuin uhrienkin viesteistä.

        Pyrin jakamaan neuvojani, jos siltä tuntuu, katsomatta siihen onko kyseinen henkilö uhri, narsisti, narsku-uhri, uhrinarsisti, tai vaikka ihan normi-henkilö.

        Miksi nämä uhrit eivät kykene samaan, vaan olettamuksien vuoksi syritään, jos joku epäilee vähänkään omaavansa narsistisia piirteitä?
        Ei se tarkoita että henkilö olisi narsisti!
        Mielestäni jokaista henkilöä pitää auttaa, oli kyseessä sitten uhri, tai vaikka psykopaatti. Minulta liikenee kyllä sympatiaa ihan jokaiselle. (;

        Vaikka narsistien uhreilla on YKSI uhreille tarkoitettu keskustelupalsta niin tämä EI OLE tarkoitettu pelkästään narsisteille vaikka he tuntuvat väkisin yrittävän sen vallatakin!

      • M.B.
        d.i.c.e kirjoitti:

        ...Enkä edes odota kiitosta...Sillä tiedän, etteivät kaikki siihen kykene.

        Kiitos. :) Olet teksteissäsi luonut minulle kuvan sellaisesta ihmisestä, joka pystyy jatkuvasta loukattuna ja arvostelun kohteena olostaan huolimatta kevyesti olkiaan kohautellen siirtymään takavasemmalle puuhailemaan omiaan.

        Se mielikuva on minulle, jatkuvasti toisten tunnetiloihin koukkuuntuvalle ja lopuksi itsensä nujerretuksi tuntevalle sellainen utopia, jota kohti olisi suotavaa jopa tarpoa matkallaan tehokkaasti :)

      • M.B.
        2+6 kirjoitti:

        Vaikka narsistien uhreilla on YKSI uhreille tarkoitettu keskustelupalsta niin tämä EI OLE tarkoitettu pelkästään narsisteille vaikka he tuntuvat väkisin yrittävän sen vallatakin!

        Uhritpas. Ne ainoalla oikealla tavalla uhroituneet ja asiasta oikealla tavalla kirjoittavat :)

    • Onneksi on ollut vakituisia, satunnaisempia ja ynnä muita kumppaneita, joilta itse olen tukea, kannustusta ja tietoa saanut, kun olen sitä tarvinnut. Samoin monelta yksittäiseltäkin vierailijalta, eri nimimerkkien takaa.

      Monien kirjoituksia kaipaan. Ajatuksia herättäviä, lohtuja suovia, suuntaa antavia. Minusta on ikävää, että jo tämä tietoinen ja tarkoituksellinen ajojahti eri henkilöitä kohtaan saa jo nimeämispiirteitä. Tämä on eräs keino pyrkiä hallitsemaan ja aiheuttaa kaaosta.

      En voi vaikuttaa siihen, mitä minusta kommentoidaan, meillähän on sananvapaus. Olen ymmärtänyt varsin hyvin sen, ettei kaikki siedä kirjoituksiani, eikä tietenkään tarvitse tai voi olla samaa mieltä kanssani. Enhän itsekään aina ole, mutta eri näkökulmat laajentavat omiakin käsityksiä, joskus hitaammin, joskus ei ollenkaan.

      Tämän olen sanonut aiemminkin ja sanon vastakin. Olenko suoraan loukannut jotakuta kirjoittajaa? Siinä tapauksessa voidaan keskustella ihan suoraan ja asiallisesti ja minulla on kanttia pyytää anteeksi, mikäli täällä sitä vailla ollaan.

      Välittäminen on parhaimmillaan vastavuorotteista. Ehkä sellainen ihminen, joka sitä jossain elämänsä vaiheessa on saanut vähän, tarvitsee sitä vielä kuitenkin, koskei ole kokonaan kuollut sisältä. Luen itseni tuohon joukkoon. Muista en osaa sanoa. Ketään paikallaolevista kirjoittajista en tunne oikeassa elämässä. Virtuaalinenkin lämpö voi olla toisinaan eräs välittämisen osoitus. Olen kiitollinen siitä, että pystyn välittämään.

      • Rakkauden soturi

        Ihmisiltä, jotka loukkaavat ihan tietoisesti kutsumalla muita keskustelijoita "kaikkitietäviksi, tähtitieteilijöiksi ja erinomaisiksi", ei tarvitse pyytää anteeksi.

        Loukkaava käytös on loukkaavaa käytöstä ja loukatun ei kuulu anella anteeksipyyntöä, päinvastoin. Tämä, jos mikä, on narsistista kaksoisviestintää, jossa loukkaaaja saa loukatun tuntemaan syyllisyyttä loukkauksesta, jonka kohteenä hän itse on.

      • 2+6
        Rakkauden soturi kirjoitti:

        Ettäkö joillakkn on lupa loukata jatkuvasti, nimitellä ja vähetellä ja haukkua niin siihen pitäisi vastata aina asiallisesti! Oletko kuullut koskaan sanontaa että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan?

      • 2+6 kirjoitti:

        Kuka on toiminut näin ? Vakkareista ? Missä ?

      • M.B.
        2+6 kirjoitti:

        Ettäkö joillakkn on lupa loukata jatkuvasti, nimitellä ja vähetellä ja haukkua niin siihen pitäisi vastata aina asiallisesti! Oletko kuullut koskaan sanontaa että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan?

        No älä sitten huuda. Ei tartte valittaa vastauksista ja niitten tyylistä.

    • Rakkauden soturi

      Kiitos elisakettu! Juuri tuon tyyppisiä ajatuksia itsellänikin on tästä tilanteesta: ikävästä ajojahdista tässä on kyse.

      Olen todella pahoillani siitä, että joku yrittää kammeta sinunlaistasi keskustelijaa täältä pois!

      Toivottavasti ymmärrät, että kyseessä on muutama yksittäinen henkilö, joka ei osaa käydä omia ikäviä tunteitaan läpi ja toivottavasti et pahoita mieltäsi niin paljon, ettet enää tule palstalle, koska olet enemmän kuin tervetullut tälle palstalle!!!!

      • M.B.

        :) Jaan mielipiteesi Elisaketusta :) Ja mielipiteestäsi kaksoisviestinnän tunnevaikutuksista. Olet soturi, koska vastaat toisten puolesta, toisia puolustaen ja ymmärtäen.

        Itseasiassa tajusin kommenttisi myötä, että tunsin syyllisyyttä. Ei muusta kuin omasta uhmakkaasta tavastani pitää kiinni itsestäni, koska tällä hetkellä tapani kirjoittaa on itseäni. Tällä hetkellä näin. Taivaan tuuliin näin, mutta en hajoita itseäni taivaan tuuliin kirjoittaessani näin.

        Mutta harkitsen kovempaa tyyliä :)

    • 18+2

      En jaksa alkaa väittelemään aiheesta näiden jankkaajien kanssa. Eli taidan jatkossakin hyppiä vaan heidän tekstinsä yli.

      • Man in the mirror

        Hyvä! Mekin hypimme sinun kylmien ja dissaavien kommenttiesi yli, joita kirjoitat salaisten nimimerkkiesi takaa.

        Haluaisin yhtä kuitenkin kysyä: onko sinut heitetty ulos jostain kun olet niin hanakasti heittämässä muita ulos tältä palstalta?

      • 13+8

        :)
        Väittelyyn antautuminen heidän kanssaan on kuin loputon suo, jossa ei juuri koskaan selviä mikään, ja luulen että useimmiten heillä ei ole tarkoituskaan väitellä itse asiasta, heille tärkeintä tuntuisi olevan "voittaa" toinen erilaisin sanakiemuroin, puuttumalla muutamaan sanaan toisen kirjoituksessa, ja tulkita se omalla tavallaan, puuttua kirjoitustyyliin, olla vastaamatta siihen mitä toinen kirjoittaa ja kääntää keskustelu jonnekin toisaalle, provosoida haukkumalla ja arvostelemalla jne jne jne jne jne jne

      • M.B.
        13+8 kirjoitti:

        Kuulostaapa tutulta. Ei hetkinen.....

        KUULOSTAAPA TUTULTA....

    • The Game

      Don't hate the player (keskustelija), hate the game (ihmisen psykologia, foorumit, avoimuus).

    • mikä on mikä.

      Miksi joku suostuu ottamaan itselleen ''uhrin'' roolin.
      Eikö ole parempi vain kävellä pois.

      Hymähtää.
      Keinotekoisille rakennelmille, jonka jokainen kuitenkin kykenee näkemään.
      Haavoittuneen omanarvontunnon, jota pitää joka ikisessä tilanteessa pönkittää.

      Sääliähän he vain kaipaavat. Tai ansaitsevat.

      Elä sinä omassa vapaassa elintilassasi.

    • 18+2

      Hah, mitä provoyrityksiä...en nyt jaksa niihin tarttua ja ruveta teidän iloksenne täällä kiukuttelemaan. Pysyn alkuperäisessä kannassani, sanoipa kuka "teistä" mitä tahansa.

      • Kuule 18 2: "...en nyt jaksa niihin tarttua ja ruveta teidän iloksenne täällä kiukuttelemaan."

        Hyvä juttu, kiitos siitä. En minäkään jaksa kiukutella.

        Tehdäänkö reilusti sovinto tai ainakin välirauha ja kokeillaan kaikki kirjoittelijat mahtua tälle palstalle?

      • elisakettu kirjoitti:

        Kuule 18 2: "...en nyt jaksa niihin tarttua ja ruveta teidän iloksenne täällä kiukuttelemaan."

        Hyvä juttu, kiitos siitä. En minäkään jaksa kiukutella.

        Tehdäänkö reilusti sovinto tai ainakin välirauha ja kokeillaan kaikki kirjoittelijat mahtua tälle palstalle?

        =)

        Aselepo tekee hyvää.
        Jokainen kun alkaa räiskimään, on varmaa että hutiosumiakin tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1848
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      907
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      85
      883
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      816
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      727
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      705
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      648
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe