Biopolttoaineet nostavat ruoan hintaa

"Biopolttoaineet nostavat ruoan hintaa"

Maailman maissisadosta 10-15 prosenttia arvioidaan menevän biopolttoaineen raaka-aineeksi.

Ruoka on kallistunut jo kriisivuoden 2008 tasolle ja yhtenä syynä hinnan nousulle pidetään biopolttoaineita.

Samaan aikaan kun nälkää näkevien määrä on kasvanut miljardiin, arvostelu biopolttoaineille maksettavia tukia ja maatalouden raaka-aineiden keinottelua kohtaan kiihtyy.

Ruoan hinnan kehitystä onkin yhä vaikeampi arvioida, koska maailmanmarkkinahintaan vaikuttaa moni muukin asia kuin tuleva sato.

Eri arvioiden mukaan 20 prosenttia sokeriruo’on, 10-15 prosenttia maissin ja 9 prosenttia öljykasvien sadosta jalostetaan polttoaineeksi.

- Maissin käyttö bioetanoliksi vie viljelymaata rehulta, ja kun maissin ala kasvaa se on pois soijan viljelystä. Tämä taas vähentää soijan tarjontaa ja nostaa sen hintaa, selvittää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tilastoima ruoan hintaindeksi laski toukokuussa prosentin, mutta oli silti 37 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. Indeksi on jo ohittanut kriisivuoden 2008 tason.

Ryhmä kansainvälisiä järjestöjä vaatii G20-maita lopettamaan biopolttoaineiden tuet, tai ainakin rajoittamaan tukia silloin, kun ruoan hinta on korkealla ja viljavarastot vähissä.

Raporttia ovat olleet laatimassa muun muassa Maailmanpankki, Maailman kauppajärjestö WTO ja YK.

Etanolille miljardituet

Arovuoren mukaan maissin valmistus etanoliksi kannattaa silloin kun bensan pumppuhinta Yhdysvalloissa nousee kolmeen dollariin gallonalta. Liittovaltio tukee tuotantoa vuosittain 5-6 miljardilla dollarilla, ja sen lisäksi brasilialaiselle, halvemmalle etanolille on asetettu suojatulli.

EU tukee biopolttoainetuotantoa 3,5 miljardilla eurolla. Unioni on sitoutunut nostamaan biopolttoaineiden osuuden kymmeneen prosenttiin liikennepolttoaineista vuoteen 2020 mennessä.

- Biopolttoaineiden merkitystä ruoan hintaan on yliarvioitu, mutta niillä alkaa olla merkitystä, kun myös Kiina ja Brasilia asettavat omat tavoitteensa, sanoo MTT:n professori Jyrki Niem
4485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Jostain. Kansa haluaa halpaa polttoainetta. Se onnistuu, mutta sitten ruoka yms. kallistuu.

Äänestä
  • Kansa ei halua halpaa polttoainetta, vaan autoilijat haluavat. Kohta nousee kansanliike vastustamaan humaanein perustein yksityisautoilua.

    Tämä siksi että se on energiatehotonta, joka on täysin järjetöntä tilanteessa jossa oil peak on jo takana. Tällöin siis yhteiskuntien resursseista aina vain enemmän ja enemmän pitäisi uhrata sille että näitä yksityisautoilijoita paapotaan halvalla nesteellä koska he haluavat säilyttää elämäntapansa.

    Mitä enemmän yhteiskuntien resursseja siirretään tähän "bensan maataloustukeen" - sitä enemmän se on kaikesta muusta pois.

    Minun mielestäni yksityisautoilijat saisivat ihan keskenään miettiä mistä sen HALVAN polttonesteensä hankkivat eikä sen tulisi olla yhteisön ongelma. Järkevän modernin yhteisön tulee huolehtia omasta infrastruktuuristaan ja koska tosiasiat kertovat että polttonesteet ovat huono sijoitus kannattaa yhteiskunnan tukea niitä linjoja jotka joko hyödyntävät polttonesteitä tehokkaasti (julkinen liikenne, etenkin täynnä oleva bussi on 20 kertaa tehokkaampi per matkustaja kuin henkilöauto) - kevyeen liikenteeseen jonka pientä polttonestevolyymiä kenties voidaankin vielä ylläpitää jotenkuten... sekä etenkin perusenergiantuotantoon josta suomessa lähinnä tuulivoima on se varteenotettava.

    Meillä ei ole sellaisia luonnovaroja joita kannattaisi muuntaa polttonesteiksi. Siksi sitä ei pidä tehdä - ei edes siksi että maan tapa on autoilla. Yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta parempi sijoitus on muuttaa tätä maan tapaa kohti sellaisia elämisenmalleja joissa ongelmat ovat vähäisempiä.

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Kansa ei halua halpaa polttoainetta, vaan autoilijat haluavat. Kohta nousee kansanliike vastustamaan humaanein perustein yksityisautoilua.

    ruohoa tankkiin, tai oljenkorsia, jos se olisi lainsäädännöllisesti sallittu, mutta kun ei ole.

    Olisi ilmaista voimanlähdettä, myös julkiselle liikenteelle.

    Kaikki työttömät voitaisiin myös alistaa yhteiskuntaa hyödyttäviin toimiin, eli leikkaamaan ja prosessoimaan sitä ruohoa liikenteen tarpeisiin.

    Kaasua, komisario Palmu.

    Äänestä

Niin ja niin mutta mitenkäs se Brasilia jossa 1% maan pinta-alasta tuottaa 50% biopolttoainetta sokerijuurilla niin onko se huono juttu sitten?

Mielestäni siinä olisi suomelta opittavaa ja ne suljetut paperitehtaat voitaisiin ottaa uusio käyttöön ja valmistettaisiin puusta pirtua.

Äänestä
  • Niin, siis ilmastossa jossa voi tuottaa kolme satoa vuodessa ja jossa palkka yms. kustannukset on alle viidenneksen täkäläisistä?

    On toki huomattava että suomi tippuu tippumistaan ja omavaraisuutemme kannalta on olennaista että pystymme tarvittaessa tuottamaan pakollisen määrän polttonestettä perusinfrastruktuurille.

    Mutta se ei tarkoita että se olisi halpaa tai että sitä riittäisi Ford Focuksen tankkiin niin että pääsee Riihimäen keskustaan pillurallille.

    Suhteessa siihen missä asemassa suomi nykyään on on aina järjellinen suunta vähentää kulutusta niin että vähemmällä pääsee pidemmälle. Tällöin vähäinenkin tuotanto esim. osana prosesseja on ihan OK vaihtoehto ja me tulemme tuottamaan biopolttonesteitä kunhan se on taloudellisesti kannattavaa. Nykymallista systeemiä se kuitenkaan ei tule pyörittämään, se on selvää.

    Mutta se että nykymeininki olisi mahdollista... ehei. Ei ole. Maailma pyörii oikeasti öljyllä ja siinä metrin öljyriippuvuuden päällä on sormenmitta bioetanolia. Kun öljy loppuu se loppuu suurelta osalta maailmaa nopeasti, ja polttonesteet saavat niiden todellisen hinnan realisoitumaan ehkä sinne 20euroa/litra tietämille - jolloin kotimainen tuotanto on vihdoin kannattavaa mutta se ei tarkoita että sillä hintaa saataisiin juurikaan tuota halvemmaksi.

    Katsokaas. Öljy oli helppo likimain ilmainen resurssi jota voitiin käyttää noin 100 vuoden ajan. Kun vapaa öljy käytettiin loppuun - ei ole enää hyviä halpoja vapaita vaihtoehtoja. On vain työntäyteisiä kalliita vaihtoehtoja jotka pakottavat miettimään että onko niiden polttonesteiden käyttö oikeasti pakollista.

    Tällöin siis kaikkein helpointa ja loogisinta on purkaa painetta ennalta vähentämällä polttonesteiden käyttöä ja hyväksymällä hinnan nousu luonnollisena asiana ja antaa sen ohjata kohti sitä että noita litkuja ei turhaan kuluteta eikä toimita tehottomasti. Se ei perustu kohtuuttomalle voiton maksimoimiselle - vaan sille tosiasialle että helpot halvat vaihtoehdot on pillurallitettu riihimäen toria ympäri loppuun.

    Tässä kuviossa ei ole kovin montaa liikkuvaa osaa, homman tajuaminen ei voi olla noin haastavaa?

    Äänestä

"Maailman maissisadosta 10-15 prosenttia arvioidaan menevän biopolttoaineen raaka-aineeksi"

Haihattelua. Maailman maissisadosta reippaasti yli puolet on jo pitkään käytetty kaikkeen muuhun kuin ihmis/eläinravintoon.

Maailmassa on ruokaa yllinkyllin, kyse on sen alueellisesta jakautumisesta - ei siitä että ruokaa olisi liian vähän.

Biopolttoaine on siitä ongelmallinen että sen kysyntä on rajaton. Tällöin siis se kilpailee jatkuvasti muiden ei-ruokatuotteiden kanssa joihin näitä maisseja ja sokeriruokoja yms. käytetään. Koska maissi ja sokeriruoko ovat äärimmäisen epätaloudellisia tuottaa polttoaineeksi energiahyötysuhteeltaan (tuottaakseen 100 barrelia biopolttoainetta tarvitaan 95 barrelia polttoainetta) ja öljyn kulutus on rajatonta johtaa biopolttoaineiden käyttö siihen että suurin osa niiden tuottamasta hyödystä kuluu siihen että tuotetaan sitä polttoainetta jolla se hyöty tuotetaan. Tällöin toimintaan ei jää juurikaan myytävää polttoaneitta.

Lähellä energiakestävyysrajaa on vain silkalla orjatyövoimalla tuotettu biopolttoaine, ja tämäkin on edelleen tyyliin 100 barrelia kohti käytetään 85 barrelia, eli todellinen hyöty olisi 15%.

Porausöljyssä helpoilla öljykentillä hyötysuhde oli vuosisadan alkupuolella yli 99,9%

Nykyisin hyödynnettävissä öljykentissä hyltysuhde on alle 30%.

Tuulivoimassa hyötysuhde on 15-25%.

Bioetanolin/biodiselin tuotanto modenin yhteiskunnan periaatteilla, palkka/kulutustasolla on alle 3%

Kysymys oli siitä että joku näsä keksi että meillä on valtava kasa ylimääräistä maissia. Hän teki kokeen ja totesi että siitä valtavasta kasasta maissia hän sai aikaiseksi litkua jolla hän pystyi liikuttamaan omaa autoaan likimain ilmaiseksi.

Tämä näsä teki sellaisen ajatusvirheen että hän kuvitteli että maissia on saatavilla rajattomasti, koska hän käytti hyväkseen läjää ylijäämämaissia. Näsä ei koskaan tullut ajatelleeksi että kaikki se helposti saatavilla oleva ylijäämämaissi vastaa hyödynnettävissä olevalta energialtaan vuosittain 0,001% siitä mitä koko polttonesteiden kulutus maailmassa on.

Tämä näsä ei tullut koskaan ajatelleeksi että hän ei IKINÄ pysty tuottamaan kilpailukykyistä volyymiä bioetanolia/dieseliä suuressa mittakaavassa koska se on niin äärettömän epätehokas tapa tuottaa kyseistä hyödykettä. Se ylimääräinen pino maissia oli jo maksettu energiassa, se oli kasvatettu, korjattu satona, kuljetettu, maksettu palkat jne - se oli ylimääräistä. Siitä on saatavissa helposti vain se mikä on se muutama prosentti ylijäämää tuotannosta. Jätteet. Pahnanpohjimmaiset.

Tarkasteltaan asiaa tältä kantilta - vertaillaan aurinkopanelia ja maissia energianlähteenä.

Aurinkopanelin hyötysuhde on moderneilla tekniikoilla noin 8%. Eli se muuttaa käyttökelpoiseksi energiaksi 8% kaikesta siitä auringonvalosta joka aurinkopaneliin osuu.

Sensijaan maissi pitää kylvää, sen pitää kasvattaa itse itsensä auringon energialla käyttäen valtaosan saamastaan energiasta kasvuprosessiinsa. Se tuottaa tähkän johon energiaa sitoutuu hiilihydraatteina ja kasvisrasvoina.

Maissi pitää korjata joka vaatii energiaa jos se aiotaan tehdä humaanisti kestävin periaattein - tai jos se etehdään orjatyöllä niin yhdellä orjalla pystytään päivässä korjaamaan satoa sen verran jolla yhtä autoa liikutetaan muutama kilometri.

Tämän jälkeen maissi pitää vielä jalostaa etanoliksi tai mielummin (hankalampi prosessi - energiaa vievä prosessi) - biodieseliksi - ja kuljettaa sitten jakelupaikalle.

Arvatkaa onko maissin energiatehokkuus lähelläkään aurinkopanelin 8%?

Ehei. Maissin energiatehokkuus auringonvalosta käytettynä polttoaineen lähteenä on alle 0,02%:

Voidaan tietenkin argumentoida että aurinkopaneli pitää valmistaa ja se vie energiaa. Totta, mutta niin pitää valmistaa sen maissin käsittelyn ja jakelun infrastruktuurikin.

Homma on siis hyödyllistä ja ekologista tai humanistista vain niin kauan kuin muun tuotannon ylijäämä käytetään biopolttoaineen tuotantoon. Tämä määrä on täysin merkityksetön verrattuna siihen polttonestevolyymiin mitä maailma horii - ja siihen vajeeseen joka tähän on syntymässä. Luonnollisesti biodisel-uskovaisuuden myötä ravintomaissi johon köyhillä ei ole kohta varaa myydään polttonesteeksi että joku saa tankata sitä citymaasturiinsa, katsos kun maissimarkkinoilla tuskin on etiikkaa vaan eivätköhän ne myy eniten tarjoavalle.

Tästä puheenollen - Kokoomuslaisen rasvamahan ja rasvamaksan rasvojen kraklaaminen dieseliksi on 10 kertaa energiatehokkaampaa kuin maissin muuntaminen.....

Äänestä
  • Ei muuta kun sokerijuurikkaasta Brasilian tyyliin etanolia ja tankkiin.
    Eihän sokeri ole terveellistä vaan päinvastoin ja miksi näin ei voida tehdä suomessa?
    Suljetut paperitehtaat takaisin tuottamaan etanolia jolloin tulisi työpaikkoja ja Brasilian tyyliin 50% omavaraisuus polltoaineessa.

    Äänestä

  • sugar power kirjoitti:

    Ei muuta kun sokerijuurikkaasta Brasilian tyyliin etanolia ja tankkiin.
    Eihän sokeri ole terveellistä vaan päinvastoin ja miksi näin ei voida tehdä suomessa?
    Suljetut paperitehtaat takaisin tuottamaan etanolia jolloin tulisi työpaikkoja ja Brasilian tyyliin 50% omavaraisuus polltoaineessa.

    Sokerijuurikas ei ole yhtään sen parempi vaan sama 0,02% energiahyötysuhde tuolla yhteyttävällä kasvilla on kuin maissilla.

    Kysymys on siitä että halpaa polttonestettä ei ole enää saatavissa - jolloin holtiton KULUTUS on se ongelma. Se maailmankausi on loppu. Näsät eivät laske kokonaiskustannusta.

    Sokerijuurikassato korjataan kerran vuodessa. Sensijaan tuulivoima tuottaa energiaansa joka päivä kun mylly pyörii, ja aurinkopaneeli tuottaa energiaa aina kun valoa on saatavissa. Näiden perustamiskustannukset ovat kalliit, mutta niiden energiahyötysuhde on kannattava verrattuna polttonestelähteisiin.

    Nyt sun ja muiden ihmisten pitää painaa kaaliinsa että halpojen helposti hyödynnettävissä olevien polttonesteiden aika ON OHI. Ymmärrätkö, ei ole enää tapaa saada suurta volyymiä edullisia polttonesteitä peniksenjatkeidenne polttonestesäiliöön? Se on mahdoton yhtälö.

    Jos tätä ei pysty nuppiinsa änkemään on kyseessä kusen täyttämä kaali jonka energia on suunnattu väärin.

    Sensijaan ruokaa ja liikkumsita noin vegetatiivispohjaisesti edustaa HEVOSTALOUS koska kauramoottorissa on automaattinen energianmuunnin nimeltä MAHA jolle voi tarjota laajan kirjon erilaisia kasviksia. Lisäksi tämän liikkumisvälineen voi SYÖDÄ kun sen malli on vanhentunut, ja luista tehdä huilun ja liivatetta.

    Voidaanhan sitä sokerijuurikasta kasvattaa isot sadot ja valmistaa ympäri vuoden etanolia.
    On totta että mainitsemasi turha kulutus on osaltaa suuri ongelman aiheuttaja mutta minkäs sille teet?
    Mielestäni Brasilia on mallikkaasti laittanut 1% maa alueistaan sokerijuurikkaan viljelyyn ja tuottta näin 50% omavaraisesti etanolia liikenteelle.
    Täällä pohjolassa ei ole suotuisat elinolosuhteet mutta pidetään peukkuja pystyssä jos se alkaa lämpenemään enemmän toi ilmasto.

    No senkun polttonesteitä hinkuavat alkavat oman farmin. Ei kukaan estä. Miksi muun yhteiskunnan pitäisi palvella teitä tehottmassa fantasiassanne?

    Tehkää se itse todeksi jos uskotte asiaan - mutta tuossa yläpuolella jo kerroin että joudut raatamaan pellolla pitkää päivää ilman palkkaa saadaksesi tankkiin löpöä :)

    Mutta jos se on sulle tärkeää niin ei muuta kuin sijoittamaan ajatukseen, meillä muilla ei ole mitään velvoitetta osallistua tuollaiseen hulluuteen yhteiskuntana. :)

    Siis ethän sinä tarvi muuta kuin ryytimaata, sitten vain kylvät sokerijuurikkaita, korjaat ne ja hankit laitteiston jolla voit tuottaa itsellesi ILMAISTA POLTTONESTETTÄ. Miksi edes päästät muita väliin tähän loistoideaasi?

    Pelle Pelottoman asenteella alat itse keittelemään biodieseliäsi niinkuin vanhan ajan väki tiputteli pontikkaa.

    Tällä tavalla huomaat lopultakin että teit joko miljoonien velkasijoituksia infrastruktuuriin joka tökkii koska ei pysty tuottamaan järkevää volyymiä suhteessa kustannuksiin (eli tuottamasi polttoaine on edelleen kalliimpaa kuin se mitä on saatavilla) - tai raadat 200 päivää vuodessa palkatta pystyäksesi oman työsi hedelmillä käymään 400 kilometrin reissun Toyotallasi.

    Jos olisit kävellyt sen 400 kilometrin reissun siihen olisi kulunut 20 päivää.

    Kannattaa kysyä: Onko vaihtoehtoja?

    Mä hankkisin pellon joka elättää pari heppaa, ja lämpimän takin - ja sitten voisin ratsastaa sen 400 kilsaa parissa päivässä ihan milloin huvittaa koska koko maa kasvaa polttoainetta.

    Mutta se olen taas minä jolla on niin iso mulkku ettei tartte olla kateellinen hevosellekaan :D

    Aikaisemmin sanoit että tuulivoima ja aurinkovoima ovat kannattavia energian lähteitä,ehkä kesäisin sillä talvella jopa tuulivoimalat pysähtyvät liiallisten pakkasten takia ja miten luulet niiden sinun sähköautojen akkujen toimivan suomen pakkasessa?

    Taidat itse olla vihreä propelihattu joka luulee että autot liikkuvat niin että konepellille laitetaan aurinkopaneli ja katolle sitten tuulimylly vai?!?!

    Siinä sinulla tehokas fantasia ja yhteiskunta maksaa elämisesi vielläkin vai?

    Äänestä

  • pelle pelokas kirjoitti:

    Olenko sanonut että suomessa edes kannattaisi juurikaan autoilla?

    Miksi yrität elää utopiaa jossa yhteisön kannattaa liikkua automobiililla, tai että suomessa on edes kannattavaa talvisin olla muualla kuin kotona?

    Onko vapaudentarpeesi jotenkin niin ehdotonta että haluat auton riippumatta mistään?

    Oletko tullut koskaan ajatelleeksi että paradigma jossa liikutat 1250 kiloa terästä siksi että saat 86 kiloa läskiä ja nakkipaketin paikasta A paikkaan B on ehkä täysin järjetön?

    Nykyisen kaltainen autoilun maailma on ollut mahdollinen vain siksi että on ollut saatavissa energianlähteitä joiden hyötysuhde on sellainen että niihin satsaamalla yhdellä barrelilla öljyä saa kaksi barrelia öljyä... mutta kun helposti ja edullisesti hyödynnettävien polttonesteiden saatavuus heikkenee niin koko tämä nykyinen infrastruktuuri MUUTTUU MAHDOTTOMAKSI.

    Valuta nyt se kusi päästäsi ja paina nuppisi tämä yksinkertainen totuus. Öljyn hinta tulee nousemaan tasolle jossa sen käyttäminen massaliikenteessä ei ole enää kannatavaa. Koska vain suht helposti hyödynnettävissä olevista öljykentistä on saatavissa litkua sillä hinnalla että sitä voidaan myydä edullisesti.

    Nykyinen polttoainevetoienn yksityisautojärjestelmä tulee loppumaan. Joko hallitusti tai hallitsemattomasti kun ne vehkeet nuijitaan paskaksi kun ihmisiä vituttaa se että koko yhteiskunta on organisoitu muutamien yksityisautoilua varten.

    Talviongelmasi ratkeaa kun siirryt käyttämään talvisin joukkoliikennettä koska siellä yhdellä polttonestelitralla pääsee kaksikymmentä kertaa pidemmälle yksi matkustaja kuin yksityisautolla. Tämä johtuu ihan jo siitäkin että läskiä per liikkuva teräskilo on enemmän, puhumattakaan muista hyötyasioista.

    Kesäisin voit sitten ajella invamopolla koska niissäkin on hyvä läskiä per teräskilo suhde, tai vaikka sähköautolla jos tarvit julmaa luontoa vastaan jonkinlaisen suojakohdun.

    Äänestä

  • sugar power kirjoitti:

    Voidaanhan sitä sokerijuurikasta kasvattaa isot sadot ja valmistaa ympäri vuoden etanolia.
    On totta että mainitsemasi turha kulutus on osaltaa suuri ongelman aiheuttaja mutta minkäs sille teet?
    Mielestäni Brasilia on mallikkaasti laittanut 1% maa alueistaan sokerijuurikkaan viljelyyn ja tuottta näin 50% omavaraisesti etanolia liikenteelle.
    Täällä pohjolassa ei ole suotuisat elinolosuhteet mutta pidetään peukkuja pystyssä jos se alkaa lämpenemään enemmän toi ilmasto.

    Laskeskellaan paljonko sokrujuurikasta pitäisi tuottaa.

    Suomessa öljyä kuluu 11 miljoonaa tonnia josta 47% menee liikenteeseen. Voidaan sanoa että siis että about 5 miljoonan tonnin edestä pitäiis tuottaa sokerijuurikas-vastinetta. Koska sokerijuurikkaasta tehdään etanolia jonka energiasisältö on pienempi kuin bensiinin/dieselin tarvitsisi siis etanolia tuottaa noin 9 miljoonaa tonnia.

    Ja tiedätkös miten sitä bioetanolia tuotetaan? Sitä tuotetaan tislaamalla. Tällöin siis osa tuotettavasta bioetanolista on käytettävä bioetanolin tislaamiseen. Jokaista tehtaasta tulevaa etanolilitraa kohden tarvii siis polttaa kolminkertainen määrä etanolia.

    Tällöin tarvitsemme siis 4*9 miljoonaa tonnia = 36 miljoonaa tonnia etanolia tuottaaksemme ylimääräistä etanolia sokerijuurikkaista sen liikenteeseen vaaditun 9 miljoonaa tonnia.

    Eli jostain pitäis saada sokerijuurikasta 36 miljoonaan tonniin etanolia. Parhaiden sokerijuurikkaiden sokerin osuus on 20% juurikkaasta.

    Onneksi sentään käyminen tuottaa suhteellisen hyvällä hyötysuhteella sokereista alkoholia. 3 kilosta sokeria saa noin 2 kiloa alkoholia. Tällöin siis voidaan laskea että sokeria tarvitaan 48 miljoonaa tonnia - joka taas tarkoittaa että sokerijuurikasta tarvitaan 240 miljoonaa tonnia.

    Sokerijuurikasta tulee hehtaarilta 35 tonnia.

    Eli me tarvitsemme tuollaiset 6,8 miljoonaa hehtaaria sokerijuurikaspeltoa.

    MUTTA. Koska tätä hoidetaan tietenkin koneellisesti... poltonesteitä hyödyntävillä koneilla... niin esim. yhden hehtaarin pelkkä kyntäminen kuluttaa polttonesteitä about 17 litraa per hehtaari. Meillä siis on vähintäänkin kyntö, istutus ja nosto. Voimme laskea että polttonestettä pitää tuottaa jo pelkästään tuon valtavan plantaasin tarpeisiin. About 35 litraa per hehtaari = 238 miljoonaa litraa polttonestettä sokerijuurikaspellosta tuoton saamiseen jos kyse olisi öljystä mutta kun sama huono hyötysuihde etanolissa, tislaus...

    Ja sitten... se vielä pitäisi raahata kuluttajillekin. Tässä vaiheessa hyötysuhde on niin heikko että jopa se tankkiauton kuluttama etanolimäärä alkaa olla merkitsevä.

    No, ei puututa noihin "pieniin nyppylöihin".

    Mietitään millainen on se 6,8 miljoonan hehtaarin juurikaspelto....

    Suomen KOKONAISpeltoala on NYT 2,5 milj. hehtaaria....

    Joko paljastuu bioetanolin perimmäinen ongelma...?

    Lasketaampa se että tuo pelto valjastettaisiin aurinkopaneleille.

    6,8 miljoonaa hehtaaria aurinkopanelia.

    aurinngon sätelyteho on 1000 kWh per 1 m2 per vuosi eteläsuomessa, ja perus-nykytekniikalla tästä säädaan 15% hyödynnettynä sähköön. Mutta ollaan erittäin negatiivisia ja useimmat päivät ovatkin pilvisiä. Lasketaan että se todellinen sätelyteho on luonnottoman alhainen ja otetaan vielä tarkasteluun suurin osa suomea, 250kwH per vuosi per neliö. Eli vuodessa saadaan yhdellä neliöllä aurinkopanelia 37,5 KwH per neliö paneelia.

    Jos korvaamme hehtaarin juurikaspeltoa aurinkopaneelilla saamme 100*100*37,5 = 375000 kilowattituntia sähköenergiaa.

    Jos korvaamme 6,8 miljoonaa hehtaaria juurikaspeltoa aurinkopaneleilla saamme 2550000000000 kilowattituntia energiaa - joka on 2550 terawattituntia. Ja muistakaa, ajatteleimme erittäin negatiivisesti. Jos hyödyntäisimme uusinta tekniikkaa jossa hyötysuhde on 30+% ja laskemme todellisen 700-1000kwh per neliömetri mukaan niin lukema kahdeksankertaistuu. Mutta minä olen negatiivinen.

    Olkiluoto tuottaa vuosittain 14 TWh.

    Tunkekaa ne sokerijuurikkaat perseeseenne.

    Ja tunkekaa ne autot sinne samaan reikään. Itsenne kannalta parempi että tungette ensin sen auton, sitten avaatte peräluukun ja pistätte sen sokerijuurikkaan mukaan. Mukavampi teille.

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Lasketaampa se että tuo pelto valjastettaisiin aurinkopaneleille.

    6,8 miljoonaa hehtaaria aurinkopanelia.

    aurinngon sätelyteho on 1000 kWh per 1 m2 per vuosi eteläsuomessa, ja perus-nykytekniikalla tästä säädaan 15% hyödynnettynä sähköön. Mutta ollaan erittäin negatiivisia ja useimmat päivät ovatkin pilvisiä. Lasketaan että se todellinen sätelyteho on luonnottoman alhainen ja otetaan vielä tarkasteluun suurin osa suomea, 250kwH per vuosi per neliö. Eli vuodessa saadaan yhdellä neliöllä aurinkopanelia 37,5 KwH per neliö paneelia.

    Jos korvaamme hehtaarin juurikaspeltoa aurinkopaneelilla saamme 100*100*37,5 = 375000 kilowattituntia sähköenergiaa.

    Jos korvaamme 6,8 miljoonaa hehtaaria juurikaspeltoa aurinkopaneleilla saamme 2550000000000 kilowattituntia energiaa - joka on 2550 terawattituntia. Ja muistakaa, ajatteleimme erittäin negatiivisesti. Jos hyödyntäisimme uusinta tekniikkaa jossa hyötysuhde on 30+% ja laskemme todellisen 700-1000kwh per neliömetri mukaan niin lukema kahdeksankertaistuu. Mutta minä olen negatiivinen.

    Olkiluoto tuottaa vuosittain 14 TWh.

    Tunkekaa ne sokerijuurikkaat perseeseenne.

    Tungetaan ne sokerijuurikkaat pönttöön ja käytetään etanoliksi, ja poltetaan etanoli sähköksi. Tai voidaan antaa niiden maatua säiliössä biokaasuiksi.

    Mikäs olikaan etanolin ja maakaasun energiantuottoarvo, ja paljonkos sitä etanolia ja maakaasua saataisiinkaan tuolla peltomäärällä?

    Kuinkas paljon se maksaisi tuollaisen pinta-alamäärän kattaminen paneeleilla, ja ylläpitokustannukset vs. sokerijuurikkaiden muunlainen hyödyntäminen?

    Tunge piuha perseestäsi generaattoriin. Energiaa tuntuu olevan enemmän kuin kaikilla maamme ydinvoimaloilla yhteensä.

    Äänestä

  • Tehdään viinaa kirjoitti:

    Justhan mä tossa laskin sen. Ylimääräistä etanolia saataisiin 9 miljoonaa tonnia jonka energia-arvo on siis 11,7 KwH/kg jolloin etanolia polttamalla - (unohdetaan hyötysuhde) saataisiin 11,7*9*1000000*1000 = 105,3 TeraWattiTuntia lämpöenergiaa. Parhaat polttomoottorit on 30% luokkaa hyötysuhteeltaan joten jos etanoli poltettaisiin sähköksi saisimme noin kolmen olkiluodon verran energiaa juurikaspellosta.

    Aurinkopaneleilla saimme about 200 olkiluotoa.

    200 olkiluotoa, koska talvi on synkkä ja pimeä.

    Äänestä

  • Emme saa kirjoitti:

    200 olkiluotoa, koska talvi on synkkä ja pimeä.

    Jos luet aikaisemman juttuni tarkasti huomaate että laskin - koska olen negatiivienn ja haluan olla ajattelematta positiivisesti - että sätelyvuo suomessa on vain 250KwH/vuosi/per neliö - vaikka ihan eteläsuomessa todellinen keskimääräinen mitattu säteilyvuo on nelinkertainen.

    Täten siis - jos uskomme tutkijoita ja mittareita (emme usko, minä en usko mihinkään, ajattelen negatiivisesti) niin eteläsuomessa saisimme tuolla pinta-alalla siis 800 olkiluodon verran energiaa - JOS tiedemiehet ovat oikeassa. Minä en usko että he ovat, he ovat optimisteja. 250KwH on realistista negatiivisuutta.

    Samoin laskin aurinkopaneleiden hyötysuhteen olevan 15% koska uskon että kiinalaiset toimittajat kusettavat kuitenkin. Nykyteknologialla aurinkopanelien hyötysuhde on uusimmissa malleissa 30%, ja luvassa on hiukan parempaakin. Mutta on taas liian positiivista ajatella asian näin, eli pistetään tämäkin puoliksi koska se on sitä oikeaa negatiivisuutta.

    Tällöin siis - jos sovellettaisiin uusinta teknologiaa ja tiedemiehet ovat sätielymittauksineen oikeassa - niin suomesta MUKA saisi tuolla paneeli-pinta-alalla nykyteknologialla about 1600 olkiluotoa irti.

    Mutta minä haluan olla negatiivinen, ihan siksi että pessimisti ei pety. Siksi vain 200 olkiluotoa. Se on lähempänä minun negatiivisinta mahdollista skenaariotani, jonka siis tiedän toteutuvan koska ilmastomuutos vetää taivaat pilveen melkein pysyvästi ja kokoomuslaiset alihankkijat myyvät parempilaatuiset paneelit Kreikkaan ja pistävät huonomman teknologian paneelia tilalle.

    Ja se että nytkin tuolla ulkona on liki pilvetön taivas ja niskani on palanut on sekin täyttä kusetusta.

    Punaniska

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Justhan mä tossa laskin sen. Ylimääräistä etanolia saataisiin 9 miljoonaa tonnia jonka energia-arvo on siis 11,7 KwH/kg jolloin etanolia polttamalla - (unohdetaan hyötysuhde) saataisiin 11,7*9*1000000*1000 = 105,3 TeraWattiTuntia lämpöenergiaa. Parhaat polttomoottorit on 30% luokkaa hyötysuhteeltaan joten jos etanoli poltettaisiin sähköksi saisimme noin kolmen olkiluodon verran energiaa juurikaspellosta.

    Aurinkopaneleilla saimme about 200 olkiluotoa.

    Koska Maapallo on pyöreä ja ilmakehä absorboi osan auringonsäteilystä, Auringosta maahan saapuva säteilyteho on suurimmillaan noin So * sin(alpha), missä So on zeniitissä olevan Auringon kuivan ja kirkkaan ilmakehän läpäisemän säteilytehon maksimiarvo eli n. 1000 W/m2 ja alpha, on Auringon korkeuskulma horisontin yläpuolella, jonka suurin arvo on joko 90° tai kääntöpiirien ulkopuolella [(90° + 23.5°) - |leveysaste|].

    Suomessa säteilyteho on suurimmillaan n. 800 W/m² (Etelä-Suomessa keskipäivällä kesäpäivänseisauksen aikaan). Käytännössä kuitenkin maanpinnalle tuleva säteilymäärä on aina huomattavasti pienempi kuin edellä laskettu maksimiarvo.

    Huom:

    Suomessa säteilyteho on suurimmillaan n. 800 W/m² (Etelä-Suomessa keskipäivällä kesäpäivänseisauksen aikaan).

    Ja miten tämä polttomoottori tähän liittyy? Se etanoli voidaan polttaa suoraan, (ja vaikka tehdä ydinvoimalan tyylinen paine-/kiertovesireaktori) ja ohjata kaikki suoraan generaattoriin.
    parhaimpien generaattorien hyötysuhde on noin 60%. Käytännössä noin 40-60%.

    Sitten, itse tislaamiseen voidaan vaikka käyttää puhdasta aurinkoenergiaa suoraan. Käytetään vain Afrikan maista tuttuja auringolla lämmitettäviä kattiloita, tai keskittämällä auringon säteily suoraan tislauspannuun. Näin saadaan erittäin helposti jopa 4.000 C lämpötila aikaan yhteen pisteeseen - ihan ilmaiseksi.

    Aurinkoenergiaa voidaan siis hyödyntää myös sadonkorjuuta hoitavissa laitteissa ja prosesseissa.

    Parhaiden lajikkeiden juurissa on sokeripitoisuus yli 20 %. Sokerin sivutuotteina saadaan juurikkaista naatit, jotka käytetään rehuksi; myös juurikasleike on hyvää rehua. Melassia siis voidaan käyttää mm. alkoholiteollisuuden raaka-aineena.

    Eli, rehua karjalle myös sivutuotteena. Muut voidaan laittaa toiseen kattilaan maatumaan maakaasuksi.

    Vaikka hyötysuhteet etanolissa olisivat "huonot", olisi sillä merkittävä osuus maamme liikennepolttonesteiden omavaraisuusasteeseen. Voihan sen sekoittaa rypsiöljyyn biodieseliksi.

    Äänestä

Jotenkin ikävää, että ollaan niin lyhytnäköisiä tässä energiantuotannossa. Se , minkä alunperin piti kai pelastaa maailmaa pahalta öljyltä ja kivihiileltä, aiheuttaakin nyt harmia kaikista köyhimmille. Kun ruuan hinta nousee, kärsivät siitä eniten maailman köyhät. Tässähän toteutuu se ns. perusvihreä ajatus, että kun ihmisiä on liikaa niin osa joutaakin kuolla pois, jotta maailma pelastuu. Mutta kenelle se maailma kuuluu, niille haaveilijoilleko, joilla ei ole koskaan ollut puutetta mistään ja jotka elävät vihreän ideologian voimasta ja vihasta kapitalismia kohtaa, sitä kapitalismia jota ilman heillä ei olisi mitään merkitystä.

Äänestä
  • Valkoinen sokeri on epäterveellistä ja se ei aiheuta harmia köyhille vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • harmia köyhille, vaan myös erittäin suurta harmia luonnolle ja sen monimuotoisuudelle joka lisää edelleen köyhyyttä..jne..

    Äänestä

  • sugar power kirjoitti:

    Valkoinen sokeri on epäterveellistä ja se ei aiheuta harmia köyhille vaan päinvastoin.

    on teknokemiallisesti prosessoit valkoiseksi; sokerin oikea väri on ruskea.

    Kannattaa siis valita esim. ruokosokeri.

    Äänestä

tempulla vähennetään huonokuntoisten ihmisten määrää, mikä taas nostaa ihmiskunnan terveyden tasoa.

Näin se on ollut aina.

Äänestä

Juu, olisi hyvä jos se tervyeden tason nosto aloitettaisiin sitten siitä yläpäästä.

Äänestä
  • Jäänyt jopa peruskoulu käymättä....?

    Äänestä

hei molopää kukkomies. asutko työpaikallasi? kasvaako syömäsi ruoka kotonasi? kävelikö räpläämäsi tietokone ulkomailta kaupan kautta pöydällesi? halpaa polttoainetta tarvitaan muuhunkin, kuin yksityisautoiluun. halpa polttoaine=halvat kuljetuskustannukset=edulliset tuotteet.

Äänestä
  • Oikeutatko kaikkea tyhmää sillä että sulla on paperilappuja joissa on numeroita taskussasi? Onko se ainoa mihin vetoat? :)

    Äänestä

  • UPDATE_8577284 kirjoitti:

    Oikeutatko kaikkea tyhmää sillä että sulla on paperilappuja joissa on numeroita taskussasi? Onko se ainoa mihin vetoat? :)

    Enkä ole sitä mieltä että tavaroiden pitäisi olla halpaa. Niiden ei pitäisi olla, tarvaroiden pitäisi olla kalliita niin että ihmiset odottaisivat niiltä kestävyyttä ja sitä että niistä on jotain hyötyä.

    Se että kaikesta turhuudesta on tullut "halpaa" etenkin varakkaille ihmisille on aiheuttanut kulutusbuumin joka aiheuttaa sen että resurssit hupenevat täysin tolkutonta vauhtia.

    Minä toivon yksinkertaisesti että kaikki köyhtyvät ja opettelevat elämän perusasiat uudelleen.

    Nyt sinun pitää vetää herne nenään tai panikoida kun joku on viemässä sulta sun lelut pois. Vispaa vaikka käsiäsi epätoivoisesti ja juokse ympyrää ja huuda "Apua apua elintaso ja kaikki se mihin mut on opetettu uskomaan karkaa!".

    Sillä se on tapahtumassa. Ahdistaako? :)

    Äänestä

jos valtiot osaisivat pitää väkiluvun kurissa.

Äänestä
  • hintiksi niin et lisäänny.

    Äänestä

toiset osaavat. ne jotka eivät osaa, pitäisi pakkosteriloida.

Äänestä
  • Stöpselist saa sähköö

    niiku

    Äänestä

Ja taas päädyttiin siihen, että toiset ne vaan joutessaan lisääntyvät ja toiset maksavat viulut. Onko reilua ?

Äänestä

Maajussi ja kaveri kasvattaa sokerijuurikasta ja keihui että hyvin maksetaan tukea.

Äänestä

tykkäävät siitä kun kansa on köyhää. Viherpunikit ovat rikollisia, jotka pitäisi muiluttaa PKoreaan tykinruuaksi.

Äänestä

Maajussi vaan nauraa ja nostelee isoja tukiaisia.

Äänestä

Kukkomies puhuu ihan oikeeta asiaa. Ja käsittääkseni Kukkomies on PerSujen kannattaja, tai sitten haistattaa pitkät koko politiikalle. Saatan olla väärässäkin.
Kertakaikkisen ihailtavaa, viiltävää ja realistista analyysiä nyky-yhteiskunnan öljypohjaisesta kestävyysvajeesta ja mitä seuraa rajojen ylityksestä. Ei siihen tarvita EU:ta, Maailmanpankkia, IMF:ää, EKP:tä tai NWO:ta.

Tämä tie on nyt vain yksinkertaisesti kuljettu loppuun ja edessä on rajujen muutosten aika, ainakin länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa. Rikkaat (eli me "länsimaat") kärsimme suhteessa eniten, kun taas köyhät jatkavat samaan malliin, eli elävät kädestä suuhun.

Joko sinun pihallasi on kasvimaa? Jos ei, niin parasta alkaa harjoittelemaan kasvimaan viljelyä, tai ainakin opettaa sitä lapsillesi.

Kukkomies, you rock!!!

Äänestä

olen kukkomiehen kanssa samaa mieltä monista asioista. vielä kun yksinkertaistaisi hieman, että me tyhmemmätkin tajuttaisiin kaikki...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

. kirjoitti:

"Biopolttoaineet nostavat ruoan hintaa"

Maailman maissisadosta 10-15 prosenttia arvioidaan menevän biopolttoaineen raaka-aineeksi.

Ruoka on kallistunut jo kriisivuoden 2008 tasolle ja yhtenä syynä hinnan nousulle pidetään biopolttoaineita.

Samaan aikaan kun nälkää näkevien määrä on kasvanut miljardiin, arvostelu biopolttoaineille maksettavia tukia ja maatalouden raaka-aineiden keinottelua kohtaan kiihtyy.

Ruoan hinnan kehitystä onkin yhä vaikeampi arvioida, koska maailmanmarkkinahintaan vaikuttaa moni muukin asia kuin tuleva sato.

Eri arvioiden mukaan 20 prosenttia sokeriruo’on, 10-15 prosenttia maissin ja 9 prosenttia öljykasvien sadosta jalostetaan polttoaineeksi.

- Maissin käyttö bioetanoliksi vie viljelymaata rehulta, ja kun maissin ala kasvaa se on pois soijan viljelystä. Tämä taas vähentää soijan tarjontaa ja nostaa sen hintaa, selvittää Pellervon taloustutkimuksen (PTT) maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n tilastoima ruoan hintaindeksi laski toukokuussa prosentin, mutta oli silti 37 prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten. Indeksi on jo ohittanut kriisivuoden 2008 tason.

Ryhmä kansainvälisiä järjestöjä vaatii G20-maita lopettamaan biopolttoaineiden tuet, tai ainakin rajoittamaan tukia silloin, kun ruoan hinta on korkealla ja viljavarastot vähissä.

Raporttia ovat olleet laatimassa muun muassa Maailmanpankki, Maailman kauppajärjestö WTO ja YK.

Etanolille miljardituet

Arovuoren mukaan maissin valmistus etanoliksi kannattaa silloin kun bensan pumppuhinta Yhdysvalloissa nousee kolmeen dollariin gallonalta. Liittovaltio tukee tuotantoa vuosittain 5-6 miljardilla dollarilla, ja sen lisäksi brasilialaiselle, halvemmalle etanolille on asetettu suojatulli.

EU tukee biopolttoainetuotantoa 3,5 miljardilla eurolla. Unioni on sitoutunut nostamaan biopolttoaineiden osuuden kymmeneen prosenttiin liikennepolttoaineista vuoteen 2020 mennessä.

- Biopolttoaineiden merkitystä ruoan hintaan on yliarvioitu, mutta niillä alkaa olla merkitystä, kun myös Kiina ja Brasilia asettavat omat tavoitteensa, sanoo MTT:n professori Jyrki Niem

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu