Lopulta Hevoinen poistui lopullisesti

Hevoinen, elävän Jeesuksen tunnustaja (ainakin
yrittäjä jos ei muuta), jumalattomuuden vihaaja,
poistuu keskustelusta lopullisesti.
Ateisteille on tarjottu Jumalan Sanaa, sillä olen
useasti sanonut "Lukekaa Raamattua." Jos ette
tuota selvää lausetta ymmärtäneet, vika ei liene
minussa.
Toimin Raamatun mukaan (niinkuin olen Jumalalta
siihen ymmärrystä saanut ja sitä yrittänyt
tulkita), Jeesus neuvoi apostoleitaan, että jos
kaupunki ei ota heitä vastaan, poistukoot he
kaupungista. Jumalalle jätän keskeneräiset
suhteeni.
Ainoan elävän Jumalan kieltäjät, rauhoittukaa,
jos ette edes Jumalaa näe, kuinka hän teille
tuomiotakaan voisi tuoda?
Minulla on mitä minulla on ja samoin teillä.
Vielä kerran me kaikki tapaamme ja silloin
verratkaamme mitä meillä on.

- - - - - - -

Yleisesti niille jotka ovat päätöksensä tehneet,
eli ateisteille:
Jumala on olemassa, niille jotka haluavat avata
silmänsä.
Etsikääpä tulevana kesänä jostain kaunis
koskematon perinteinen suomalainen järvi.
Asettukaa järven rannalle yöksi ja katselkaa tätä
peilityyntä järveä kesäyössä, ja sanokaa ettei
Jumalaa ei ole. Jumala on luonut ihmiselle niin
paljon kauneutta, ja kuitenkin ihminen ei edes
kiitä Jumalaa tästä, sanoen että "Jumalaa ei edes
ole".
Etsikää käsiinne kuolemansairas, jolla ei ole
toivoa paranemisesta, ja sanokaa hänelle että
Jumalaa ei ole. Siitä näette kuka Jumala on ja
mitä on Jumalan rakkaus. Antakaa kuolevaiselle
Jumala, ja kuoleva kuolee turvallisin mielin
tietäen että kuolema ei ole muutakuin kotiintulo.
Se jolla on korvat, kuulkoon, niinkuin itse
Jeesuskin sanoi. Väännänkin tätä lausetta
muotoon, se jolla ymmärrys on, ymmärtäköön mitä
sanon: Jeesus nousi kuolleista.

- - - - - -

Ne jotka etsivät vielä eivätkä osaa sanoa
selvästi, tässä teille mielenkiintoinen linkki:

http://www.digitalangel.net/ ja verratkaa
Ilmestyskirjaan.

- - - - - -

Keskenjääneeseen evoluutio-keskusteluun (jossa
oli paljon hyviä kysymyksiä, kiitos muutaman
todellisen etsijän):
tämä kommentti on Richard Lewontinin, ne jotka
ovat perehtyneet aiheeseen, tietävät kuka hän.
Tässä hänen kommenttinsa:

"We take the side of science in spite of the
patent absurdity of some of its constructs, in
spite of its failure to fulfill many of its
extravagant promises of health and life, in spite
of the tolerance of the scientific community for
unsubstantiated just-so stories, because we have
a prior commitment, a commitment to materialism.
It is not that the methods and institutions of
science somehow compel us to accept a material
explanation of the phenomenal world, but, on the
contrary, that we are forced by our a priori
adherence to material causes to create an
apparatus of investigation and a set of concepts
that produce material explanations, no matter how
counter-intuitive, no matter how mystifying to
the uninitiated. Moreover, that materialism is an
absolute, for we cannot allow a Divine Foot in
the door."

Richard Lewontin, ‘Billions and billions of
demons’, The New York Review, January 9, 1997, p.
31.

Ne joille nimi on tuntematon, etsiköön kuka hän
on.

Vielä kerran: se jolla korvat, kuulkoon.

- - - - - -

Kaikille:

Ei ole todistetta, tässä maailmassa ja tässä
ajassa, jonka kaikki kelpuuttaisivat.
Ei ole uskottomalle todistetta jota hän ei omassa
mielessään osaisi kumota. Vaikka he näkisivät
kaiken sen, mitä he eivät nyt näe, Jumalan ja
Saatanan, enkelit ja paholaiset, sanoisivat he
itselleen "hallusinaatiota", kavereilleen jotka
näkivät saman, hän sanoisi "massahallusinaatiota,
johtunee äiti/isäkompleksista...Ja ennenkaikkea,
kaikensortin suggestioista".
Profetoinkin Raamatun mukaisesti: yksi päivä
hekin kaikki sanovat "Jeesus Kristus on Herrani".
Etsikää, niin löydätte, sanoi Jeesuskin.

Muistakaa kaikki, koska tätä kaikki tarvitsevat:
Jeesus pelastaa. Ei ole kyse kuinka hyvä tai
syntinen, oppinut tai oppimaton olet, Jeesus
pelastaa sinut jos haluat. Tämä on Jeesuksen
voima, kaikki jotka vain haluavat, saavat elävää
rakkautta. Kaikille on tilaa eikä ketään
hyljätä.

Jeesus elää ja sen takia minäkin elän.

Jälleen: se jolla korvat, kuulkoon. Jeesus tulee
pian takaisin.

- - - - - -

Viimeinen Hevoisen vuodatus ja viimeinen Hevoisen
viesti. Hevoinen siirtyy sivuun tältä palstalta
odottamaan Herraansa, Jeesusta Kristusta, eikä
tälle palstalle palaa. En usko kovinkaan suurta
aukkoa tänne jättäväni, mutta siitä huolimatta,
Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän KAIKKIEN
(se tarkoittaa teistä jokaikistä: ateistia,
etsivää ja uskovaista) kanssa.

(...Tersetys ja)
Maranatha!

http://www.hevoinen.cjb.net/
10487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jollakin kumalisella ja arvoituksellisella
tavalla ymmärsin suo! eI MAAILMA OLE NIIN PAHA
kun ihmiset sen näkee ja säkin ehkä...puhetapa?
Mä uskon että ihmiset on pohjimmiltaan hyviä, ne
on vaan unohatnut sen.. Mä jotenkin ajattelen eri
tavalla, mutta jotenkin silti, ymärsin sua! Mun
mielestä ihmisiä ei pidä kauhistuttaa..

ehdottomasti äärimmäisen anonyymisti ohikulkien
muuan

Äänestä
  • Työtä on paljon ja työmiehiä/naisia on vähän!
    Takaisin pilttuuseen ja entistä kovempi ralli
    päälle. Jumalan sana ei tyhjänä palaja, vaikka
    välillä siltä tuntuukin.

    Juudas haluaa siunata Sinua Hevoinen!
    Sinä saat ihmiset ajattelemaan kristityistä
    pakanoihin!

    Äänestä

  • ettika laulaa: 'Ajomies älä raatsua lyöö'..ei
    tiedä minne se kiiruhtaa!

    Äänestä

  • ettika kirjoitti:

    ettika laulaa: 'Ajomies älä raatsua lyöö'..ei
    tiedä minne se kiiruhtaa!

    ...pakoon pääse ei kohtaloaan...


    ehkäpä hän tarvitsi pienen tauon, onhan hän
    uuvuttanut itsensä aivan loppuun viime aikoina-
    burnout!

    parane pian, hevoinen!

    Äänestä

no ei kait tuo maranatha-usko nyt sen pahempi ole
kuin muutkaan uskot.
koska tällaisen paljastuksen jälkeen valitset
poistua?

Äänestä
  • Suomen kansa, minä olen kutsunut sinua niin monta
    kymmentä vuotta. Talvisodan raskaina päivinä te
    rukoilitte minun edessäni. Jokaisesta kirkosta
    nousi rukous minun kasvojeni eteen. Ne rukoukset
    ovat muistossa rukousten maljassa tänäkin
    päivänä. Ja jatkosodan raskaina päivinä, kun
    veristä uhria kannettiin Suomessa, te rukoilitte
    minun edessäni. Te kannoitte kärsivän kansanne
    kohtalon minun eteeni. Minä muistin teitä ja minä
    siirsin teidän kohtalonne hetken.

    Mutta nyt hyvinvoinnin ja rikkauden ja
    yltäkylläisyyden päivinä, te kirkkojen
    etummaisina olevat, teidän tehtävänne tuntuu
    olevan häpäistä minun sanaani. Te riitelette
    perinnäissäännöistä ja opista ja te vainoatte
    niitä, jotka ovat yksinkertaisia, totisia
    rukoilijoita...


    Kun tämä profetia menee Suomeen niin sitä ei
    uskota. Mutta minä sanon sinulle palvelijani,
    puhu se! ... - Puhukaa: JERUSALEMISTA SOVITTAESSA
    JEESUS SAAPUU PILVIIN!

    Äänestä

:Asettukaa järven rannalle yöksi ja katselkaa tätä
:peilityyntä järveä kesäyössä, ja sanokaa ettei
:Jumalaa ei ole.

Entäs nämä kuvat:
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/JARJ.html

Pointti on se, että väitätkö jumalasi olevan niin
tyhmä ettei osannut itsekehittyviä ja lajiutuvia
organismeja tehdä. Siis suljetko pois teistisen
evoluution, että on mahdotonta että atomein...
Miten selität jääkukat ? meteorologiset
sähkögeneraattorit ?


:that produce material explanations, no matter how
:counter-intuitive, no matter how mystifying to
:the uninitiated. Moreover, that materialism is an
:absolute, for we cannot allow a Divine Foot in
:the door." -Richard Lewontin,

Ihan todellako sinä hevoinen sallit aina
Jumalallisen selityksen fysiikan koululuokassakin
?
Jumalan tuominen mukaan ei ole
luonnontieteellistä. Luonnontieteellinen
tutkimus ja päättely etenee luonnonlakeihin
nojautuen, mutta Jumalallahan ei lain yläpuolella
ole mitään luonnonlakirajoituksia
(vai?). Jumalan voi aina sanoa lausuneen
taikasanat "vips" ja "simsalabim"
ja teoria on sillä hoidettu. Täten päättelyssä ei
voida nojautua mihinkään
lakeihin ja malleihin, korkeintaan voitaisiin
riidellä teologiasta, että
kuka ymmärtää Jumalan sisäisiä mielenliikkeitä
parhaiten. Eikös ne alkusyy
kreationismissa olekin luonnonlakien yllä..?

Konkreettinen karrikoitu esimerkki.

Fysiikan tunnilla heiluridemonstraatioissa
eräs oppilas saa muista poikkeavan
mittaustuloksen.
Ope: -Teit mittavirheen.
oppilas: -Mielestäni en. Jumalani heilautteli
sitä.
Ope: -Hmph. Saat nelosen
Oppilas: -Minun jumalani vaikuttaa tässä ja nyt
ja kokeilin rukoilla
jumalan olevan läsnä.

Entä jos ei olisi rukoillut mutta katsoo jumalan
heilauttaneen sitä?
Ja miten Ope todistaa ettei jumala heilauttanut
sitä ? Hänhän ei voi
vedota luonnonlakeihin, koska jumala on niiden
yllä ...;)
Meneekö päättelyt teologian puolelle vai ei ?
Pannaanko siinä Open luterilainen jumala (tai
peräti ateismi) ja oppilaan
panteistis-babtistinen jumalamalli vastakkain ;)

Mitkä ovat kreationistin Jumalan tai Jumalamallin
luomisrajat ja rajaehdot ? Teologisia ?

kyseli KAT

Äänestä

Hevoinen oli niin autuaan puhtaasti sitä omaa
mieltään, että olisi tehnyt mieli yrittää jotain
inhimillistä keskusteluyhteyttä ilman
niitä "amerikkalaisia". Ehkäpä kuvitelmani on
liian utopistinen.

Äänestä
  • näyttöpäätteenkin.Eihän sekään voi olla ihmisen
    kehittämä,kun teknologia on liian monimutkaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hevoinen, fundamentalisti kirjoitti:

Hevoinen, elävän Jeesuksen tunnustaja (ainakin
yrittäjä jos ei muuta), jumalattomuuden vihaaja,
poistuu keskustelusta lopullisesti.
Ateisteille on tarjottu Jumalan Sanaa, sillä olen
useasti sanonut "Lukekaa Raamattua." Jos ette
tuota selvää lausetta ymmärtäneet, vika ei liene
minussa.
Toimin Raamatun mukaan (niinkuin olen Jumalalta
siihen ymmärrystä saanut ja sitä yrittänyt
tulkita), Jeesus neuvoi apostoleitaan, että jos
kaupunki ei ota heitä vastaan, poistukoot he
kaupungista. Jumalalle jätän keskeneräiset
suhteeni.
Ainoan elävän Jumalan kieltäjät, rauhoittukaa,
jos ette edes Jumalaa näe, kuinka hän teille
tuomiotakaan voisi tuoda?
Minulla on mitä minulla on ja samoin teillä.
Vielä kerran me kaikki tapaamme ja silloin
verratkaamme mitä meillä on.

- - - - - - -

Yleisesti niille jotka ovat päätöksensä tehneet,
eli ateisteille:
Jumala on olemassa, niille jotka haluavat avata
silmänsä.
Etsikääpä tulevana kesänä jostain kaunis
koskematon perinteinen suomalainen järvi.
Asettukaa järven rannalle yöksi ja katselkaa tätä
peilityyntä järveä kesäyössä, ja sanokaa ettei
Jumalaa ei ole. Jumala on luonut ihmiselle niin
paljon kauneutta, ja kuitenkin ihminen ei edes
kiitä Jumalaa tästä, sanoen että "Jumalaa ei edes
ole".
Etsikää käsiinne kuolemansairas, jolla ei ole
toivoa paranemisesta, ja sanokaa hänelle että
Jumalaa ei ole. Siitä näette kuka Jumala on ja
mitä on Jumalan rakkaus. Antakaa kuolevaiselle
Jumala, ja kuoleva kuolee turvallisin mielin
tietäen että kuolema ei ole muutakuin kotiintulo.
Se jolla on korvat, kuulkoon, niinkuin itse
Jeesuskin sanoi. Väännänkin tätä lausetta
muotoon, se jolla ymmärrys on, ymmärtäköön mitä
sanon: Jeesus nousi kuolleista.

- - - - - -

Ne jotka etsivät vielä eivätkä osaa sanoa
selvästi, tässä teille mielenkiintoinen linkki:

http://www.digitalangel.net/ ja verratkaa
Ilmestyskirjaan.

- - - - - -

Keskenjääneeseen evoluutio-keskusteluun (jossa
oli paljon hyviä kysymyksiä, kiitos muutaman
todellisen etsijän):
tämä kommentti on Richard Lewontinin, ne jotka
ovat perehtyneet aiheeseen, tietävät kuka hän.
Tässä hänen kommenttinsa:

"We take the side of science in spite of the
patent absurdity of some of its constructs, in
spite of its failure to fulfill many of its
extravagant promises of health and life, in spite
of the tolerance of the scientific community for
unsubstantiated just-so stories, because we have
a prior commitment, a commitment to materialism.
It is not that the methods and institutions of
science somehow compel us to accept a material
explanation of the phenomenal world, but, on the
contrary, that we are forced by our a priori
adherence to material causes to create an
apparatus of investigation and a set of concepts
that produce material explanations, no matter how
counter-intuitive, no matter how mystifying to
the uninitiated. Moreover, that materialism is an
absolute, for we cannot allow a Divine Foot in
the door."

Richard Lewontin, ‘Billions and billions of
demons’, The New York Review, January 9, 1997, p.
31.

Ne joille nimi on tuntematon, etsiköön kuka hän
on.

Vielä kerran: se jolla korvat, kuulkoon.

- - - - - -

Kaikille:

Ei ole todistetta, tässä maailmassa ja tässä
ajassa, jonka kaikki kelpuuttaisivat.
Ei ole uskottomalle todistetta jota hän ei omassa
mielessään osaisi kumota. Vaikka he näkisivät
kaiken sen, mitä he eivät nyt näe, Jumalan ja
Saatanan, enkelit ja paholaiset, sanoisivat he
itselleen "hallusinaatiota", kavereilleen jotka
näkivät saman, hän sanoisi "massahallusinaatiota,
johtunee äiti/isäkompleksista...Ja ennenkaikkea,
kaikensortin suggestioista".
Profetoinkin Raamatun mukaisesti: yksi päivä
hekin kaikki sanovat "Jeesus Kristus on Herrani".
Etsikää, niin löydätte, sanoi Jeesuskin.

Muistakaa kaikki, koska tätä kaikki tarvitsevat:
Jeesus pelastaa. Ei ole kyse kuinka hyvä tai
syntinen, oppinut tai oppimaton olet, Jeesus
pelastaa sinut jos haluat. Tämä on Jeesuksen
voima, kaikki jotka vain haluavat, saavat elävää
rakkautta. Kaikille on tilaa eikä ketään
hyljätä.

Jeesus elää ja sen takia minäkin elän.

Jälleen: se jolla korvat, kuulkoon. Jeesus tulee
pian takaisin.

- - - - - -

Viimeinen Hevoisen vuodatus ja viimeinen Hevoisen
viesti. Hevoinen siirtyy sivuun tältä palstalta
odottamaan Herraansa, Jeesusta Kristusta, eikä
tälle palstalle palaa. En usko kovinkaan suurta
aukkoa tänne jättäväni, mutta siitä huolimatta,
Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän KAIKKIEN
(se tarkoittaa teistä jokaikistä: ateistia,
etsivää ja uskovaista) kanssa.

(...Tersetys ja)
Maranatha!

http://www.hevoinen.cjb.net/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu