Meidän erosta on nyt kolme viikkoa. Mies muutti elämään elämäänsä toisen naisen kanssa samantien. (Tällä palstalla kirjoitukseni otsikolla "Miksi haluan pitää kiinni?)Yllättävän hyvin olen pysynyt kasassa ja saanut lapsetkin pidettyä elämänhaluisina ja kiinnostuneina tulevaisuutta kohtaan. Tietenki moni uusi asia askarruttaa ja pelottaa, aivan kuten muakin. Eheyttävimmiksi keinoiksi tämän kuolemaakin raskaammasta tilanteesta selviämiseksi (ehkä ylisanoja, mutta välillä vain tuntuu siltä) olen havainnut tietenkin ystävät ja sukulaiset, joille voin purkaa mielipahaani ja käydä läpi avioliittoamme ja arvostella raukkamaisen mieheni käytöstä. Kyllä se tekee hyvää! (Ainakin hetkeksi helpottaa). Toisena keinona olen lukenut paljon psykologista kirjallisuutta, jota on ainakin isoissa kirjastoissa runsaasti saatavilla, siis nimenomaan eroa käsitteleviä. Kolmantena keinona olen kirjoittanut kirjeitä tulevalle ex- miehelleni. En ole niitä hänelle lähettänyt enkä aio lähettääkään. Asiat ja tunteet on vaan hyvä kirjata. Ne siirtyy paperille tai koneelle eikä niitä tarvitse koko ajan kantaa mukanaan. Silti niihin voi palata myöhemmin toteamaan miten eroprosessi henkisesti etenee. Ja kyllä se etenee, toisilla hitaammin, toisilla nopeammin. Pitää vaan yrittää päästää irti.
Miehen toista naista en syytä erostamme, vaikka kunnioitustani hän ei koskaan ansaitse eikä tule saamaan. En ole naiselle mustasukkainen tai katkera, kyllä hänkin tulee törmäämään nykyisessä suhteessaan mieheeni samoihin ongelmiin kuin meilläkin on ollut. Monesti me naiset kauhistelemme miten joku nainen voi ryhtyä suhteeseen ukkomiehen kanssa? Olla perheenrikkoja? Ei se varmaan kauhean vaikeaa ole jos ei tunne uuden poikaystävänsä puolisoa ja kuulee asianlaidat koskien rikkoutunutta avioliitoa vain toisesta näkökulmasta. Tai on niin heikko itsetunto. Eropäätöksen on kuitenkin tehnyt mieheni.
Kirjoitin kirjeen myös mieheni uudelle tyttöystävälle. En tietenkään tule sitä lähettämään.(?) Mutta terapeuttista se oli. Kerroin hänelle elämäntarinani ja 19 vuotta kestäneestä liitostamme ja lapsistamme. Ajattelin, että jos hän kuulisi munkin kannan asioihin ja tajuaisi, miten paljon mieheni on hänen vuokseen valmis tekemään ja menettämään todella lyhyen harkinnan jälkeen, olisiko hän valmis kantamaan sen taakan? (Psykologisesti samoinhan menetellään panttivankidraamoissa, joissa panttivanki kertoo kaappaajalle mahdollisimman paljon itsestään, jotta kaappaaja ei tappaisi häntä)
Oletteko te ikinä lähettäneet tällaista kirjettä perille ja jos olette, mitkä ovat olleet seuraukset?
Miehen toista naista en syytä erostamme, vaikka kunnioitustani hän ei koskaan ansaitse eikä tule saamaan. En ole naiselle mustasukkainen tai katkera, kyllä hänkin tulee törmäämään nykyisessä suhteessaan mieheeni samoihin ongelmiin kuin meilläkin on ollut. Monesti me naiset kauhistelemme miten joku nainen voi ryhtyä suhteeseen ukkomiehen kanssa? Olla perheenrikkoja? Ei se varmaan kauhean vaikeaa ole jos ei tunne uuden poikaystävänsä puolisoa ja kuulee asianlaidat koskien rikkoutunutta avioliitoa vain toisesta näkökulmasta. Tai on niin heikko itsetunto. Eropäätöksen on kuitenkin tehnyt mieheni.
Kirjoitin kirjeen myös mieheni uudelle tyttöystävälle. En tietenkään tule sitä lähettämään.(?) Mutta terapeuttista se oli. Kerroin hänelle elämäntarinani ja 19 vuotta kestäneestä liitostamme ja lapsistamme. Ajattelin, että jos hän kuulisi munkin kannan asioihin ja tajuaisi, miten paljon mieheni on hänen vuokseen valmis tekemään ja menettämään todella lyhyen harkinnan jälkeen, olisiko hän valmis kantamaan sen taakan? (Psykologisesti samoinhan menetellään panttivankidraamoissa, joissa panttivanki kertoo kaappaajalle mahdollisimman paljon itsestään, jotta kaappaaja ei tappaisi häntä)
Oletteko te ikinä lähettäneet tällaista kirjettä perille ja jos olette, mitkä ovat olleet seuraukset?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Älä lähetä kirjettä. Olen itse tavannut aviomiehen sen, toisen naisen, silmästä silmään avioeroa tehdessämme, eikä hän tuntenut minkäänlaista sääliä tilannettani kohtaan.
Ei rakastunut nainen halua ajatella uuden miehen taakse jättämää elämää, sillä hänellä ja miehellä on uusi elämä edessään. Ja päätöshän oli myös miehen. Ei yhtä ihmistä voi yleensä syyttää avioliiton rikkomisesta. Ja miksi jäädä liittoon, joka on vuosikausia ollut huono? Meillä on vaan yksi elämä ja meillä kaikilla on oikeus yrittää elää onnellista elämää.
Ei varmastikaan uusi nainen halua ajatella, mutta jos hänet pistetään ajatelemaan? Kyllä varmasti on oikeus elää onnellista elämää, mutta täytyy pystyä kantamaan se vastuu myös eletystäkin elämästä. Ja miksei sitä liittoakin voisi korjata, jos kyse on vaan selvittämättömistä ongalmista?
Miehesi lähti toisen matkaan ja sä puhut haluavasi korjata teidän liiton. Ei teillä enää ole mitään liittoa. Mies koki toisen olevan parempi ja sillä selvä. Saat itsellesi vain pahan mielen, jos menet toiselle naiselle kirjeitä laittelemaan. Hän on aivan varmasti tehnyt työtä omien ajatustensa ja tekojensa kanssa ennenkuin meni yhteen miehesi kanssa. Kyllä normaalilla järjellä varustettu ihminen ajattelee mihin ryhtyy.
Hän ei rikkonut teidän liittoanne vaan mies teki ratkaisun. Älä uutta naista syytä äläkä vihaa häntä. On teillä varmasti ollut ongelmia liitossanne aikaisemminkin? Ei pelkästään miestä voi niistä syyttää kun liittoon tarvitaan kaksi. Hän vain hoisi ongelmat "helpoimmalla" tavalla, pakeni toisen syliin. Se taas ei ole sun vika.
Hoitakaa lasten asiat niinkuin aikuiset tekee. Sovitte tapaamiset ja elatukset lastenvalvojan luona. Kunhan rakkauden tunteet alkavat miestäsi kohtaan laantumaan, astuu esiin viha. Se on normaalia ja se sun on läpikäytävä. Ei se kolmessa viikossa ohi mene. Kun vihan tunteet laantuu, esiin astuu välinpitämättömyys. Se on rakkauden vastakohta. Silloin tiedät päässeesi miehestä yli.
Ajattelehan oikeasti, pystyisitkö jatkamaan liittoa, jos mies takaisin tulisi? Pystyisitkö enää luottamaan?
Mä luin sun aikaisemman kirjoituksesi. Pisti miettimään: olet pettänyt itsekkin miestäsi. Oletko ajatellut, että koet nyt samoja tunteita, kuin miehesi silloin aikanaan? Hän antoi pettämisen anteeksi, jatkoitte elämäänne. Sä ehkä tyytyväisenä, luulit avioliittonne kuin taikaiskusta parantuneen, kun mies antoi anteeksi. Eipä tainnut niin käydä.
Toisaalta on aika jännää, ettet pysty miehesi pöksyihin asettumaan. Oletko unohtanut sen huuman, minkä koit sen toisen miehen kanssa silloin joskus? Samaa huumaa kokee nyt miehesikin. Hän vain teki ratkaisunsa aivan itse. Otti ohjat omiin käsiinsä. Rohkea mies.
Ei miehet ole rohkeita. Ne vaan menee täydellisemmin sekaisin naisista. Naiset on niitä jotka jarruttaa salasuhteissa. Miehet jatkaisivat vaikka maailman tappiin.
Miehillä järki tulee jälkijunassa ja silloin on mahdotonta korjata asioita - onneksi tai epäonneksi. Kun ongelmia tulee, toimii samat ratkaisumallit. Vieraita naisia ja salailua. Mitä isompi rahapussi ja valtaa, sen helpompi miehen vanhaan palata.
Hurmaannuksesta ja pitkistä salasuhteesta toisen raunioille rakennetut ovat säälittävämpiä tapauksia miehissä. Voiko heitä ihailla ainakaan järjenkäytöstä, rehellisyydestä tai vastuuntunnosta jos vaimo on se joka hakee eroa ja hoitaa erojärjestelyt?
Minusta horojen suojelussa on menty liioitteluun. Jos aloittaa suhteen aviossa olevaan mieheen, niin kiistämättä loukkaa miehen vaimoa. Ei sellaista kukaan ihaile, vaikka kiiman haju saattaa leijailla aikansa kiinnostavana. Sen jälkeen kaikki naiset tietävät, että mistä tapista mies on vietävissä. Joku suhde voi tietysti kestää, mutta onnistumisprosentti laskee kertojen mukaan.
nm. 20v ja erohakemus viety
Avioliittomme ei todellakaan parantunut kuin taikaiskusta, vaan yritin kovasti tehdä töitä sen eteen. Ensimmäisen vuoden sain kuulla kaikenlaista ja kestin sen, koska halusin saada liittomme toimimaan. Ja toisekseen, en aikoinani lähtenyt toisen miehen perään vaan syyt siihen olivat aivan muut. Tuon eron aikana opin tuntemaan itseäni paljon paremmin ja tajusin mikä elämässä mulle on kaikkein tärkeintä. Siinä vaiheessa kun on ihan hukassa itsensä kanssa eikä kykene tuntemaan rakkautta edes omiin lapsiin, täytyy pysähtyä ja miettiä missä mättää. Puolen vuoden paussin jälkeen löysin taas sisältäni hienon, arvokkaan ja rakastettavan ihmisen. Sen jälkeen kykenin rakastamaan muitakin.
Sokeasti luottaminen on upea asia liitossa. Silloin molemmilla on hyvä olla. Vaan ei ole enää sen jälkeen, kun jää teoistaan kiinni. Sitä se minunkin mies vaikersi ja imi sängyssä peukaloaan ja odotti minulta ymmärrystä - alkuun saikin. Olen itse hakenut apua mielenterveystoimistossa, koska mieheni teot ovat nöyryyttävyydessään huippuluokkaa. Paljastuessaan hän jätti minut todella heikossa tilanteessa pulaan yksin ja muutti naisen asunnolle majailemaan.
Oli kutenut alaisena toimivan naisen kanssa pitemmän aikaa ja kävi kutemassa tämän asunnolla aivan vapaasti. Kun jäi kiinni, pakeni suoraan naisen asunnolle, eikä kyennyt keskustelaan minulle tai pojalle. Minun vihan tunteitani hän ei kyennyt käsittelemään.
Lisäksi hän yritti sälyttää syyllisyyden minun niskaan. Alkuun uskoinkin niin, mutta onneksi ammattilaiset osasivat auttaa ja kertoa mitä projektiivinen identifikaatio eli syyllisyyden siito on. Heidän mukaansa mieheni on sekä tapapettäjä, että hänellä on jonkun tason luonnehäiriöstä. Itse olen valmis uskomaan ainakin mielenhäiriöön, ja sellaisen aiheuttaa ihastuminen - kuten tiedän itsekin. Ammattilaiset osoittivat myös mieheni keskustelun manipuloivaksi, mikä sai minut sisäisesti viluiseksi kun ymmärsin sen.
Samantien tilanteesta paineleminen, vastuunpakoilu, tauoton puuhaaminen, oman hyvän hakeminen pelaten rahalelejä ja naiden vierasta, paineensietokyvyn puuttuminen, harkitsemattomuus, salailu, valehtelu (puhumattomuus- myöntämättömyys), impulsiivisyys, järjettömät teot,yritys saada minut salaamaan asia sukulaisilta ja välinpitämättömyys tapahtumien suhteen ei ole ollut normaalia. Olkoon ihminen kuinka ihastunut hyvänsä, niin jolloinenkin järki pitäisi säilyttää. Sen sijaan hän näki vapaan poikamieselämän hyvinkin kiinnostavana, mikä edellisen valossa näyttää parhaalta mahdolliselta päätökseltä. Itse vaan harmittelen mihin paskaan olen elämäni tuhlannut.
Uusi nainen pistetään ajattelemaan mitä?? Ei kukaan pysty perehtymään kenenkään toisen suhteeseen. Kukin pystyy vain omaansa.
Sinä pystyt ajattelemaan suhdettasi mieheesi, vain niin pystyy myös uusi nainen. Koska mies on sinulta lähtenyt, niin voit ajatella suhdettannne enää menneessä aikamuodossa. Mies ei ole vastuussa sinusta, uusi nainen ei ole vastuussa sinusta, vain sinä itse vastaat itsestäsi. Jokainen vastaa itse itsestään.
Parisuhde on parisuhde. Siinä pitää molempien olla mukana. Jos kumppani on lähtenyt toisen mukaan, hän ei halua korjata suhdetta, ei selvittää ongelmia: se merkitsee, että liitto on hänen puoleltaan päättynyt.
Anna olla ja jatka elämääsi.. mitä kuvittelet saavuttavasi jos lähettelet noita säälihaku kirjeitäsi? Minä ainakin olisin äärimmäisen ärsyyntynyt jos exäni olis tuollaisia lähetellyt. Minä jätin mieheni, tosin en kenenkään muun takia. Sain vaan tarpeekseni yhteiselosta ja halusin eroon. Kukaan ei lähde toisen mukaan jos liitto kunnossa. Teidän ei ollut, miehesi teki päätöksen. Monet ei tee syystä tai toisesta ja roikkuvat onnettomissa oloissa vuosikausia, jopa vuosikymmeniä ja katkeroituvat.
Sen verran vaan, että normaalilla järjellä oleva ihiminen, PUHUU asioista, eikä hyppää heti toisen kelkkaan, kun asiat ei mene ehkä oman mielen mukaan. Ehkä se toinen voisi olla ns. "houkuttelematta" sitä toista,jonka elämä on ehkä myllerryksessä ja painiskelee ajatuksen kanssa erotakko vai ei ja mikä on siinä vaakakupissa se painavin asia. MINÄ MINÄ MINÄ vai ME aj PERH. Pitäsi olla pakollinen rauoittumisaika ennen kun lentää toisen helmoista toisen luo ja sillon pitäisi rauhoittaa kaikki. Eikös ne jotka ryntää toiseen suhteeseen ole juuri niitä, jotka eivät osaa elää ollenkaan yksin. Olisi jokaisen hyvä kokeilla.
Olenkin mies jonka vaimo teki vielä törkeemmän lähdön valehteluja valehtelun perään.en todellakaan ymmärrä kuinka hän jaksoi yli21 vuoden avioliiton viedä läpi valheella,Tietenkin sen autoilian kun tuntee joka oli suostutellut vaimoani hellävaroen.Hänen hellyydestään on todisteen vuoden ja kymmenen kuukauden tuomio jälkien perusteella ja autoilia jatkaa touhujaan vaimon valheiden perusteella.Sitten tuli noin vuosiaikaa ilmi et esikoisenikin on tämän autoiulian raiskauksen tulos,raiskaus on tehty -88 kun oon mennyt avioliittoon tämän epäillyn myrkyttäjä hammashoitajan kanssa -87,minulle on selvinnyt että hän varasti paljon muutakin Turun kaupungin terveyden huollosta.mutta onko ne niin rikollista porukkaa koko sakki että asia pannaan villasella. T:PETE
Sinä eronnut, mene Fisherin eroseminaariin, siellä saat vertaistukea, jota tarvitset vaikeina aikoina. Itse olin seminaarissa viime syksynä ja voin kyllä lämpimästi suositella. Jos takataskussasi on ylimääräistä, satsaa itseesi ja mene kunnon terapeutille. Minä menin ja elämä alkaa kääntyä parempaan, ihan selvästi. Kovasti täytyy tehdä töitä itsensä kanssa, ei vain miettiä, mitä se toinen on tehnyt, mutta myös, mikä on oma osuus kaikkeen tapahtuneeseen. Usko pois, se mikä ei tapa vahvistaa. Avioerosta voi tulla myös paljon hyvää, vaikka se tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan. Oma uusi elämäni on vasta alullaan, mutta selvästi aurinkoa näkyisi enemmään kuin pilviä. Tein jo aikoja sitten päätöksen, että keskityn vain niihin asioihin, joista saan positiivista energiaa, en niihin, jotka vievät sitä.
Vaikka on kovaa, niin miehesi teki reilusti etttei jäänyt salasuhteilemaan, oikeaa toimintaa.
Itse kirjoitin menetetylle rakkaudelle yli sata emailia!!! muutaman kuukauden aikana, hän soitti, ei uskalla kirjoittaa koska varmasti vaimo seuraa(siis meis oli varattu). Tapahtui väärinkäsityksiä ja halusin purkaa näin pahaa oloani, jase auttoi. Onneksi mies ymmärsi ja luki kaikki.
Nyt kun tiedän miksi mies ei uskalla erota, olen hänelle vihainen ettei kertonut millainen vaimo on, lasten hyvinvointi on tuossa todella kyseessä. toivon vain että vaimo hakee ajoissa apua.
Miksi et voisi kirjpoittaa, jos olette olleet jopa 19-v.yhdessä?
Hei haloo ihan oikeesti!!!
"Nyt kun tiedän miksi mies ei uskalla erota, olen hänelle vihainen ettei kertonut millainen vaimo on, lasten hyvinvointi on tuossa todella kyseessä. toivon vain että vaimo hakee ajoissa apua"
Kuinka sä voit olla noin tyhmä ja uskoa mitä kaikkea se ukko sulle selittää vaimostaan???
Jos se vaimo on niin kamala, niin sittenhän varsinkin sen ukon pitäis erota ja ottaa ne lapset itselleen ettei se "Cruella deVill vaimo" vaan pilaa niitä lapsia.
Siinähän teillä sitten olis kiva pieni uusioperhe. Sulla ja ukolla ei vaan olis kauheasti aikaa toisillenne koska lapset verottaa ajasta suurimman osan.
Mutta mutta, koska sillä ukolla on niin paljon "töitä", niin sä hoidat pääasiassa niitä lapsia ja teet siinä sivussa kaikki kotityötkin.
Tosin, jäähän teille ne joka toiset viikonloput kun lapset ovat äidillään... ellei se mies taas ole "töissä" :))
Olet kiukkuinen, sen ymmärtää. Tuo kirjeiden kirjoittelu on todella toimivaa tekniikkaa, jotta pääsisit asian yli.
Haluaisin kuitenkin sanoa, ettei kenenkään syyttely ja parjaaminen kohenna oloasi. Ainoa, joka siihen auttaa on asian hyväksyminen, mitä todella tapahtui: mies löysi toisen, lähti hänen matkaansa ja that's it. Se on vielä todella kevyttä verrattuna kuolemaan. Tosin läheisen ihmisen kuollessa usein häntäkin syytetään "miksi hitsissä menit kuolemaan, jättäen minut tänne itkemään, kärsimään ja kitumaan". Tämä puolestaan pohjautuu menetykseen, itsesääliin, itsekkyyteen. Se on varsin luonnollista. Aikaa myöten kuolleen läheinen kyllä huomaa, ettei syyttely auta mitään ja hänellä on oma elämänsä elettävänä eteenpäin (ylläripylläri: kuten myös eronneen puoliso ajattelee, kun pääsee asian yli) . Ainoa mitä kuolleesta ihmisestä jää itselle, on muistot. Erossa puolestaan ihmisellä on valinnanvapaus: voi katkeroitua ja vaikka loppuelämänsä muistella ikävää eroa. Tai sitten voi ajatella mitä hyvää liitolta sai, tehdä uusia suunnitelmia ja lähteä toteuttamaan niitä. Tämä sama pätee oli sitten kyse lyhyestä tai pitkästä suhteesta.
Älä missään tapauksessa lähetä noita kirjeitä kenellekään. Siitä ei ole kenellekään mitään iloa eikä hyötyä. Ajattele myös, että miehesi voisi omalta puoleltaan kirjoitella myös omanlaisia kirjeitä - etkä varmaankaan pitäisi niistä.
henkilö ei tietoisesti hylkää/jätä puolisoaan
vauihtaakseen tämän ns. parempaan tai sopivampaan.
Oletko mahdollisesti jäänyt yksin sekä puolison kuoltua että puolison lähdettyä pitkän liiton päätteeksi uuden onnensa matkaan, koska esiinnyt asiantuntijana.
Kirjoitukesasi tekemä vertailu on todella rankasti lapsellinen !
Minusta on törkeää verrata kuolemaa ja avioeroa. Ihmiset, jotka niin tekevät eivät arvosta elämää. Eivät hyljänneen kumppaninsa elämää eikä myöskään omaansa.
Kenenkään ei ole pakko olla avioliitossa, jos puoliso ei enää jaksa syystä tai toisesta kiinnostaa. Silloin on tietoisesti parempi jättää puoliso. Eikä vain parempaa vaan myös rehellisempää.
Elämän varrella olen huomannut asioilla olevan aina vähintään kaksi puolta. Yleensä vielä enemmän. Aina sen mukaan miten asiaa haluaa tarkastella, kuka tarkastelee. Vuosien varrella olen kokenut oman eroni ja seurannut erittäin läheltä usean ystäväni eroa: jopa puolin ja toisin. Eli olen perehtynyt molempien osapuolten ajatuksiin, tunteisiin. Siinäkin tapauksessa, että toinen on "vain lähtenyt". Koskaan ei ole voinut sanoa, että toinen olisi oikeassa ja toinen väärässä. Toisen tunteet olisivat puutaheinää ja toisen aitoja. Tai jotain muuta vastakkaista. Ihmisen vain on osattava luopua silloin kun on luopumisen aika.
Niin avioliitossa, sinkkuna ja eronneenakin on myös hyvä muistaa olla arvostelematta toisia. Kertoa vain siitä miltä itsestä tuntuu. Jos puoliso on jo toisen kelkassa, hänelle ei enää kannata kertoa. Sitten kertoo jollekin toiselle. Ehdottomasti vain siitä miltä itsestä tuntuu. Se on pääasia. Ei se miksi toinen jätti, millainen toinen nainen on tai miltä heistä tuntuu.
Minusta amanda kirjoittaa kypsästi, hassua että joku väitti lapselliseksi. Joka asialla on kaksi puolta ja elämää pitää katsoa eteenpäin eikä koittaa roikkua toisen perässä kuin itkevä vauveli.
Itselläni on erosta aikaa kolme kuukautta. Mieheni jätti minut toisen naisen tähden, vaikka ei sitä olekaan vielä myöntänyt. Hän asuu kyseisen naisen ja tämän adoptiolapsen kanssa ja salaa tämän jopa omilta biologisilta lapsiltaan ja vanhemmiltaan.
Olen itsekin kirjoitellut monia viestejä ex-miehelleni, ja valitettavan monta niistä myös lähettänyt. Täytyy myöntää, että kadun osan viestien lähettämistä siksi että ne on kirjoitettu voimakkaassa tunnepuuskassa, jonskin asia on ollut oikea, eli se mitä olen halunnut sanoa. Siksi neuvonkin sinua Sokeasti luottanut, olemaan lähettämättä kirjeitäsi. Ymmärrän hyvin tunteesi sekä exääsi että hänen nykyistä naistaan kohtaan. Mutta kuten monissa viesteissä aiemminkin on todettu, sekä ex miehesi että hänen nykyinen "ystävä" ovat niin rakkauden huumassa etteivät juuri viesteistäsi perusta. Valitettavaa tällaisissa tilanteissa on se, että sinä todennäköisesti joudut hoitamaan kaikki avioeroonne liittyvät asiat yksikseni, exäsi kuherrellessa nykyisen kanssa. Näin ainakin meille kävi. Mieheni sai ainoastaan laitettua avioerohakemuksen eteenpäin, kun hänet siihen pakotin. Leuka pystyyn ja kohti uutta elämää, voimia sinulle käydä läpi tämä helvetillinen prosessi.
Kuolema on aina lopullinen ja pahempi ,kuin avioero.Minusta on väärin verrata niitä. Olen kokenut avioeron ja myös kuoleman kahdessa suhteessani.
Minusta avioero on helppo, kuolemaan verrattuna.
Kun avioerota on yli päässyt, tulee tunne, ompas ihanaa, että ex-puoliso on elossa!
Kirjoita kirjoita, mutta älä lähetä!
Itse terapoin myös mieheni lähtöä uuteen suhteeseen kirjoittamalla. Kirjoitin itsestäni, historiastani, tunteistani, minua ihmetyttävistä asioista. Purin suruani, vihaani, loukkaantumistani ja itsesääliäni ja se teki todella hyvää. Sain sanoattua kaiken sanottavani, vaikkei sanoilleni ollut kuulijaa. Herkuttelin ajatukella, että joskus lähettäisin koko paketin heille luettavaksi. Onneksi en lähettänyt.
Kun pahin oli ohi, palasin takaisin tekstieni ääreen ja katsoin niitä ulkopuolisin silmin. Vaikka kuinka olin mielestäni ollut kirjoittaessani objektiivinen, näyttivät tekstit ajan päästä vain säälipisteiden keräilyltä ja huonosti piilotellulta kerjäämiseltä. Ja kaiken tuon lomassa avasin itseni auki, kerroin suurimmat pelkoni ja syvimmät tuntoni. Vääriin käsiin joutuessaan, nuo tekstit olisivat ollet kuin henkinen raiskaus, jonka itse olin tuottanut itselleni.
Kirjoittaminen antoi minulle äänen ja mahdollisuuden jättää satuttavat asiat paperille talteen, jotta minun ei tarvinnut niitä enää mielessäni kantaa. Näin pääsin vähitellen eroon katkeruudesta ja kun aikaa oli kulunut riittävästi, olin valmis aloittamaan uuden elämäni ilman katkeruuden painolastia. Jos nuo sanat olisi nyt jonkun toisen pöytälaatikossa tai sähköpostissa, ne kalvaisivat mieltäni ja joutuisin pelkäämään ikuisesti, koska ne tulisivat sieltä vainoamaan onnellista elämääni.
Älä pelkää, kaikki tapahtuu niinkuin on tarkoitettu.
kohtaa, koe, ja elä tunteesi, niinkuin teetkin. Ja joku kaunis päivä huomaat, että tunne on muuttunut onneksi ja iloksi.
Kun luotat siihen, että teit kaikkesi, ja juuri noin oli tarkoitus tapahtua, huomaat samalla ihmeellisen asian; joku suunnittelee elämäsi sinua paremmin, ja tulet kiittämään erosta. Usko minua, olen ollut samassa tilanteessa, ja se tuntui kuolemaakin kauheammalta. Silloin mietin, että miten rikki revitty ja maahan poljettu sydän pystyy vielä edes tuntemaan. Mutta jälkeenpäin kiitin Jumalaa.
Älä silti lähetä ex-miehesi nykyiselle kirjettä, hän ei pysty näkemään asiaa kannaltasi.
Mutta kirjoita ne pöytälaatikkoon. Ja kun joku on joskus siinä tilanteessa kuin sinä nyt, pystyt ja osaat sanoa hänelle, että "älä pelkää, kaikki tapahtuu niinkuin on tarkoitettu".
Kiitos kirjoituksestasi "kuin FEENIX-lintu", tunnuit olevan niitä ainoita, jotka tajusivat suluissa kirjoitetun sarkastisen tekstin eron ja kuloleman vertauksesta. Olen vuosi sitten kokenut erittäin läheisen ihmisen kuoleman ja teen sitä surutyötä edelleen, mutta se alkushokki avioerossa ja läheisen kuolemassa voi JOILLAKIN olla hyvin samankaltainen tunne. Kuten vanhassa viisudessakin sanotaan, jokainen ero on kuin pieni kuolema. Jokin elämässä päättyy, vaikkei kenenkään henki mene, eikä sitä aikaa voi saada takaisin. Jos sitä aikaa on arvostanut, on edessä surutyö. Itsekin uskon vahvasti, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, muutosprosessit kannattaa ottaa vastaan avoimin mielin ja uskoa kaiken tarkoitukseen.
Exäni uudelle tyttöystävälle en ole lähettänyt kirjettä, enkä lähetäkään, mutta oli mielenkiintoista nähdä kuinka paljon voimakkaita tunteita tämä on lukijoissa herättänyt! Kaikki, jotka tätä palstaa käyvät lukemassa ja kirjoittamassa, ovat varmasti itsekin kohdanneet jollain lailla eron. Sen takia ihmettelen, miten helposti täällä tuomitaan kirjoituksia/kirjoittajia hyvin ylimielisesti. Jokainen erotyötä tekevä on eronsa kanssa tietyssä prosessin vaiheessa, jolloin jotkin tunteet ovat voimakkaammin päällä kuin toiset. Vaikka joku on eroprosessissaan pidemmällä, toivoisin vaan, ettei niitä jotka ovat prosessinsa vasta aloittaneet, haukuttaisi ruikuttajiksi ja säälipisteiden kerääjiksi. Sekin vaihe kuuluu prosessiin, vaikka vain mielen tasolla, ei käytännössä. Eli positiivisesti sanottuna; hei, mahtavaa avioeroa kaikille! (tarkennan; sarkasmia).
Juice on kirjoittanut "elämä on kuolemista". Sitä se on kaikintavoin. Elämä sinällään sisältää pieniä kuolemia (asioita, tunteita jne), sitten päättyy todelliseen kuolemaan.
Vaikka sinä et olisi verrannut eroa kuolemaan kuin sarkastisesti, niin sen tekevät monet aivan oikeasti. Minusta se on todella noloa.