olin 19v. kun pahoinpitelyt alkoivat. Joka illanvieton jälkeen sain mustasukkaisuus syistä aiheetta nyrkistä. Vihaa ja raivoa. Kun sitten revittyjen hiustukkojen, mustan silmän tai mustelmien alta sovimme riidan. Itkin hysteerisenä ja peloissani. Hän inhosi itkuani ja sanoi että teeskentelen ja pillitän kuin pieni kakara. Takerruin häneen aina enemmän. En kertonut näistä ikinä kenellekään. En ystäville tai edes äidilleni. Kaiken piti loppua.
Kyllä hän pyyteli anteeksi. Mutta silti toisti pahoinpitelyjä vaikka välillä saattoi olla vuosi tai parikin välissä. Hän piti itseään kilttinä ja auttavaisena, mutta suuttuessaan muuttui toiseksi persoonaksi. Uskoin että kaikki muuttuisi paremmaksi. Takerruin ja rakastin häntä vaan enemmän. Hänestä tuli maailmani keskipiste. Sallin kaiken tämän ja vain luulin että voin antaa anteeksi. Mitä hän riitojen jälkeen usein vaatikin.
13 vuotta olimme yhdessä ja välimme katkesivat sekavasti erossa-tauolla-yhdessä-erossa-tauolla-omaa tilaa/aikaa jne 7kk aikana. Mies löysi sattumalta uuden 6v nuoremman naisen hetkessä vaikka oli vielä haikaillut ja pyytänyt minua takaisin kuukautta aiemmin..Uusi nainen palvoo häntä. Hän tuntuu olevan myös täydellinen mies. Minulle hän haistatti vi...t ja käski pysyä poissa hänen uudesta elämästään.
Hän vaihtoi numeronsa ja katosi toiselle paikkakunnalle.
Mieleeni nousevat nämä pahoinpitelyt ja traumat menneisyydestäni. Tunnen tulleeni huijatuksi ja saastutetuksi. Tunnen antaneeni nuoruuteni ja kauneuteni turhaan. Olin nätti ja ujo, kiltti ja rakastava. Nyt olen kolkyt ja risat, silmäni piloille itkenyt yksinäinen ja eristäytynyt.
Ymmärsin myös etten ollut silloin mitenkään valmis hänen anteeksipyyntö vaatimuksiinsa. Niihinkin hän halusi pakottaa minut. Ihmettelen miksemme hakeneet apua vaikka parisuhde terapeutilta, mutta hän piti näitä "riitoja" pikkujuttuina. Olen ymmärtänyt että hän halusi vain paremman mielen itselleen, vähät välitti siitä olinko valmis antamaan anteeksi. Taikka kuinka suuri prosessi tällaisen väkivallan anteeksi antaminen onkaan.
Olen vuoden päivät pohtinut näitä asioita päivittäin. En enää uskalla pitää yhteyttä yhteisiin tuttavuuksiimme koska en kestä kuulla hänen onnestaan. Olen jäänyt yksin. Tunnen itseni kelpaamattomaksi kenellekään tämän kaiken hylkäämisen ja väkivallan jälkeen. Olen koittanut olla niin vahva ja Yritän harrastaa ja kuntoilla, mutta suurimmaksi osaksi minua vain väsyttää ja olen kadottanut elämänhaluni.
Miten antaa anteeksi tämä epäoikeuden mukaisuus? En haluaisi olla katkera ja vihata ketään mutta entäpä itsekunnioitukseni?
Kyllä hän pyyteli anteeksi. Mutta silti toisti pahoinpitelyjä vaikka välillä saattoi olla vuosi tai parikin välissä. Hän piti itseään kilttinä ja auttavaisena, mutta suuttuessaan muuttui toiseksi persoonaksi. Uskoin että kaikki muuttuisi paremmaksi. Takerruin ja rakastin häntä vaan enemmän. Hänestä tuli maailmani keskipiste. Sallin kaiken tämän ja vain luulin että voin antaa anteeksi. Mitä hän riitojen jälkeen usein vaatikin.
13 vuotta olimme yhdessä ja välimme katkesivat sekavasti erossa-tauolla-yhdessä-erossa-tauolla-omaa tilaa/aikaa jne 7kk aikana. Mies löysi sattumalta uuden 6v nuoremman naisen hetkessä vaikka oli vielä haikaillut ja pyytänyt minua takaisin kuukautta aiemmin..Uusi nainen palvoo häntä. Hän tuntuu olevan myös täydellinen mies. Minulle hän haistatti vi...t ja käski pysyä poissa hänen uudesta elämästään.
Hän vaihtoi numeronsa ja katosi toiselle paikkakunnalle.
Mieleeni nousevat nämä pahoinpitelyt ja traumat menneisyydestäni. Tunnen tulleeni huijatuksi ja saastutetuksi. Tunnen antaneeni nuoruuteni ja kauneuteni turhaan. Olin nätti ja ujo, kiltti ja rakastava. Nyt olen kolkyt ja risat, silmäni piloille itkenyt yksinäinen ja eristäytynyt.
Ymmärsin myös etten ollut silloin mitenkään valmis hänen anteeksipyyntö vaatimuksiinsa. Niihinkin hän halusi pakottaa minut. Ihmettelen miksemme hakeneet apua vaikka parisuhde terapeutilta, mutta hän piti näitä "riitoja" pikkujuttuina. Olen ymmärtänyt että hän halusi vain paremman mielen itselleen, vähät välitti siitä olinko valmis antamaan anteeksi. Taikka kuinka suuri prosessi tällaisen väkivallan anteeksi antaminen onkaan.
Olen vuoden päivät pohtinut näitä asioita päivittäin. En enää uskalla pitää yhteyttä yhteisiin tuttavuuksiimme koska en kestä kuulla hänen onnestaan. Olen jäänyt yksin. Tunnen itseni kelpaamattomaksi kenellekään tämän kaiken hylkäämisen ja väkivallan jälkeen. Olen koittanut olla niin vahva ja Yritän harrastaa ja kuntoilla, mutta suurimmaksi osaksi minua vain väsyttää ja olen kadottanut elämänhaluni.
Miten antaa anteeksi tämä epäoikeuden mukaisuus? En haluaisi olla katkera ja vihata ketään mutta entäpä itsekunnioitukseni?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.