olin 19v. kun pahoinpitelyt alkoivat. Joka illanvieton jälkeen sain mustasukkaisuus syistä aiheetta nyrkistä. Vihaa ja raivoa. Kun sitten revittyjen hiustukkojen, mustan silmän tai mustelmien alta sovimme riidan. Itkin hysteerisenä ja peloissani. Hän inhosi itkuani ja sanoi että teeskentelen ja pillitän kuin pieni kakara. Takerruin häneen aina enemmän. En kertonut näistä ikinä kenellekään. En ystäville tai edes äidilleni. Kaiken piti loppua.
Kyllä hän pyyteli anteeksi. Mutta silti toisti pahoinpitelyjä vaikka välillä saattoi olla vuosi tai parikin välissä. Hän piti itseään kilttinä ja auttavaisena, mutta suuttuessaan muuttui toiseksi persoonaksi. Uskoin että kaikki muuttuisi paremmaksi. Takerruin ja rakastin häntä vaan enemmän. Hänestä tuli maailmani keskipiste. Sallin kaiken tämän ja vain luulin että voin antaa anteeksi. Mitä hän riitojen jälkeen usein vaatikin.
13 vuotta olimme yhdessä ja välimme katkesivat sekavasti erossa-tauolla-yhdessä-erossa-tauolla-omaa tilaa/aikaa jne 7kk aikana. Mies löysi sattumalta uuden 6v nuoremman naisen hetkessä vaikka oli vielä haikaillut ja pyytänyt minua takaisin kuukautta aiemmin..Uusi nainen palvoo häntä. Hän tuntuu olevan myös täydellinen mies. Minulle hän haistatti vi...t ja käski pysyä poissa hänen uudesta elämästään.
Hän vaihtoi numeronsa ja katosi toiselle paikkakunnalle.
Mieleeni nousevat nämä pahoinpitelyt ja traumat menneisyydestäni. Tunnen tulleeni huijatuksi ja saastutetuksi. Tunnen antaneeni nuoruuteni ja kauneuteni turhaan. Olin nätti ja ujo, kiltti ja rakastava. Nyt olen kolkyt ja risat, silmäni piloille itkenyt yksinäinen ja eristäytynyt.
Ymmärsin myös etten ollut silloin mitenkään valmis hänen anteeksipyyntö vaatimuksiinsa. Niihinkin hän halusi pakottaa minut. Ihmettelen miksemme hakeneet apua vaikka parisuhde terapeutilta, mutta hän piti näitä "riitoja" pikkujuttuina. Olen ymmärtänyt että hän halusi vain paremman mielen itselleen, vähät välitti siitä olinko valmis antamaan anteeksi. Taikka kuinka suuri prosessi tällaisen väkivallan anteeksi antaminen onkaan.
Olen vuoden päivät pohtinut näitä asioita päivittäin. En enää uskalla pitää yhteyttä yhteisiin tuttavuuksiimme koska en kestä kuulla hänen onnestaan. Olen jäänyt yksin. Tunnen itseni kelpaamattomaksi kenellekään tämän kaiken hylkäämisen ja väkivallan jälkeen. Olen koittanut olla niin vahva ja Yritän harrastaa ja kuntoilla, mutta suurimmaksi osaksi minua vain väsyttää ja olen kadottanut elämänhaluni.
Miten antaa anteeksi tämä epäoikeuden mukaisuus? En haluaisi olla katkera ja vihata ketään mutta entäpä itsekunnioitukseni?
Kyllä hän pyyteli anteeksi. Mutta silti toisti pahoinpitelyjä vaikka välillä saattoi olla vuosi tai parikin välissä. Hän piti itseään kilttinä ja auttavaisena, mutta suuttuessaan muuttui toiseksi persoonaksi. Uskoin että kaikki muuttuisi paremmaksi. Takerruin ja rakastin häntä vaan enemmän. Hänestä tuli maailmani keskipiste. Sallin kaiken tämän ja vain luulin että voin antaa anteeksi. Mitä hän riitojen jälkeen usein vaatikin.
13 vuotta olimme yhdessä ja välimme katkesivat sekavasti erossa-tauolla-yhdessä-erossa-tauolla-omaa tilaa/aikaa jne 7kk aikana. Mies löysi sattumalta uuden 6v nuoremman naisen hetkessä vaikka oli vielä haikaillut ja pyytänyt minua takaisin kuukautta aiemmin..Uusi nainen palvoo häntä. Hän tuntuu olevan myös täydellinen mies. Minulle hän haistatti vi...t ja käski pysyä poissa hänen uudesta elämästään.
Hän vaihtoi numeronsa ja katosi toiselle paikkakunnalle.
Mieleeni nousevat nämä pahoinpitelyt ja traumat menneisyydestäni. Tunnen tulleeni huijatuksi ja saastutetuksi. Tunnen antaneeni nuoruuteni ja kauneuteni turhaan. Olin nätti ja ujo, kiltti ja rakastava. Nyt olen kolkyt ja risat, silmäni piloille itkenyt yksinäinen ja eristäytynyt.
Ymmärsin myös etten ollut silloin mitenkään valmis hänen anteeksipyyntö vaatimuksiinsa. Niihinkin hän halusi pakottaa minut. Ihmettelen miksemme hakeneet apua vaikka parisuhde terapeutilta, mutta hän piti näitä "riitoja" pikkujuttuina. Olen ymmärtänyt että hän halusi vain paremman mielen itselleen, vähät välitti siitä olinko valmis antamaan anteeksi. Taikka kuinka suuri prosessi tällaisen väkivallan anteeksi antaminen onkaan.
Olen vuoden päivät pohtinut näitä asioita päivittäin. En enää uskalla pitää yhteyttä yhteisiin tuttavuuksiimme koska en kestä kuulla hänen onnestaan. Olen jäänyt yksin. Tunnen itseni kelpaamattomaksi kenellekään tämän kaiken hylkäämisen ja väkivallan jälkeen. Olen koittanut olla niin vahva ja Yritän harrastaa ja kuntoilla, mutta suurimmaksi osaksi minua vain väsyttää ja olen kadottanut elämänhaluni.
Miten antaa anteeksi tämä epäoikeuden mukaisuus? En haluaisi olla katkera ja vihata ketään mutta entäpä itsekunnioitukseni?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen pahoillani kokemuksistasi :( Minusta sinun kannattaisi mennä esim. työterveyslääkärille juttelemaan asiasta, jota kautta voisit päästä terapiaan.. Onko sinulla kuitenkin ystäviä, vaikka yhteiset tutut olet jättänyt taakse? Toivottavasti. On niin väärin, että toinen ihminen vie sinulta nuoruudenvuotesi.. Itse olin huonossa suhteessa viisi vuotta, ero tuli melkein kaksi vuotta sitten, mutta edelleenkin haavat välillä aukeavat.
On se niin hullua mutta terapiaan ei pääse, ainoastaan juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle, masennuslääkkeitä haluavat antaa mutten välittäisi turruttaa itseäni enää enempää. Sairaslomalla olin jo muutaman kuukauden. Eipä niitä ystäviä ole menneisyydestä, kukaan ei ota yhteyttä koska olen ollut niin hiljaiselossa. Heillä on kiireensä. Olen ajatellut sitten elää yksin ja unohdettuna. Eipä tainneet olla tosiystäviä kun niin unohtivat minut noin vain pahaan olooni.
Miten helvetissä joku saatanan idiootti pistää tälle miinus ääntä, peukkua alaspäin tai miten ikinä sitä täällä kutsutaankin häh???
Sulle joka ikinen myötätunnon pisarakin mikä multa irtoaa tulee kyllä suoraan sydämestä, koita jaksaa.. Nä on just niitä asioita mihin vain pelkästään ja ainoastaan aika auttaa..
Sun on pakko katsoa peiliin ja niin hullulta kun se tuntuiskin sanoa sille peilikuvalle takasin että hei minä, rakastan minua, ja lähden tästä eteenpäin... mua odottaa paremmat ajat.
Koita pärjätä! Älä IKINÄ lyhisty muitten katseiden alla.