Olen aina luullut...

...Itseäni gootiksi, mutta nyt kaikki(??) ovat sitä mieltä että se on vain vaatteet ja musa.Minä kun aina olen ajatellut sitä hiukan synkempänä ajattelu tapana. Olen pitänyt itseäni aina synkempänä romantikkona, jonka unelmissa vampyyrit leijuvat ja kuu loistaa kalpeaa valoaan,luoden varjon kylmien hautakivien takaa... Mutta minä en aina pukeudu gootti tyylin mukaan, nytkin on jalassa siniset trendi farkut, ja hiukset ovat vaaleat.ennen kyllä aina, mutta sitten aloin hakemaan töitä, ja työn antajat katsoivat nenänvarttaa pitkin jne. JOten tein osittaisen tyylin vaihdoksen.Suurin osa lävisyksistäkin lähti siinä, enää on vain huulessa, navassa, nännissä sekä kovissa. mutta kyllä edelleen pukeudun usein myös sametti unelmiini, sekä korkeisiin korkoihin ja korsetteihin, ja sisimmässäni kukkivat veren punaiset ja mustat ruusut.

JA kauneimmat vaatteet joita olen koskaan nähnyt, ovat x-tra gothicin kleduja.

Sekä kauneinpia elokuvia joita tiedän on Bram Stokerin draculasta tehty, ja kirjana vielä upeampi kokemus!Sekä VAn Heling oli todella kaunis elokuva, visuulisesti siis, vaikkei juoni mailmaa pelastakaan...

Se mitä kuuntelen ei kaikki ole ns. varsinaista gootti musiikkia, mutta se mitä haen siitä on kauniin synkeä tunnelma.Tälläisiä tunnelmia luovat mm. Type O Negative(bloody roses,october rust), Killing Miranda, Sisters of mercy,For my Pain, osa nightwishia(oih, sitä tarjan ääntä!),jopa osa sentencedin atskua luo kivan synkeän tunnelman, Mandragora Scream, Misfits,Mustan kuun lapset(kauniin haudalla;TAlviyön tanssiin kutsu´, jos nyt muistin nimen oikein),kovenant, Theatre of TRadegy...

JOten, kylä minusta gootteus on muutakin kuin vaatteet ja musiikki.Se sisäinen tumma liekki.
131665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Taas näitä iänikuisia puolusteluviestejä jotka eivät kiinosta ketään. Pikku teinit saavat identiteettikriisejä kun jokin stereotypia ei menekään Ihan Kohdalleen heidän tapauksessaan ja alkavat sitten selitellä miten kyllä he jollain tasolla tahtovat genreen tunkea Vaikka Ketään Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa.

Kasva, niin ei tarvitse selitellä. Ja jätä sillä välin tälaiset vakuutteluviestit vähiin, teet itsestäsi vain naurettavan.

Äänestä
  • Vai teini? En minä semmoista kuvaa saanut kun toinen valittaa työnhausta.

    Äänestä

  • ...että voi olla gootti vaikkei olekaan gootin stereotypia. JA tarkoituksenani ei ollut siis puolustella itseäni millään tavalla, vaan annoin esimerkin itsestäni että mitä gootteus on joillekin.

    On meinannnut ihmetyttää kun täällä jutellaan että mikä on aito gootti, ja ketkä on pelkkiä "posereita"...Jne.

    Ja en tavoitele mitään stereotypiaa.Miksi ihmeessä tavoitteisin.

    Äänestä

  • Vinyl kirjoitti:

    ...että voi olla gootti vaikkei olekaan gootin stereotypia. JA tarkoituksenani ei ollut siis puolustella itseäni millään tavalla, vaan annoin esimerkin itsestäni että mitä gootteus on joillekin.

    On meinannnut ihmetyttää kun täällä jutellaan että mikä on aito gootti, ja ketkä on pelkkiä "posereita"...Jne.

    Ja en tavoitele mitään stereotypiaa.Miksi ihmeessä tavoitteisin.

    Tietysti voi, jos itsensä Ihan Välttämättä tahtoo johonkin kategoriaan sulloa. Luokittelu tosin on hyvin, hyvin syvältä, kun eivät kaikki kuitenkaan mahdu juuri siihen muottiin jonka stereotypiat ja ennakkokäsitykset luovat.

    Kyllä tuo puolusteluna on otettava, sorry vain. Olisit edes leikkinyt objektiivista ja kirjoittanut vaikkapa "gootien stereotypoiminen" tai vastaavaa, jos olisit tahtonut että sinut voi ottaa vakavasti. Nyt koko viestisi menee siihen, miten kerrot, kuinka SINÄ olet aina luullut olevasi gootti ja miten SINUA nyt sieppaa kun koko maailman ihmiskanta ei olekaan samaa mieltä.

    Koska tavoittelet nimikettä "gootti" joka on pyhitetty tarkimmin määrityille stereotypioille koko genremaailmassa. En jaksa ymmärtää, miksi ihmisten on aina pakko vakuutella olevansa GOOTTEJA, kun se kuitenkin on vain ristiriitaisten käsitysten repimä nimike, jolla osaa ihmisistä kutsutaan kun on pakko määritellä, mitä he ovat.

    Äänestä

  • Seliseli. kirjoitti:

    Käytinkin itseäni esimerkkinä, ellet sitä ymmärtänyt.

    ...kirjoitukseni olivat toteamuksiksia.

    eipä voi tuotakaan asiaa enää ytimekkäämmin ilmaista:) onkohan true-gootteja yleensäkään olemassakaan,kun ne tosiaan noudattavat niin orjallisia sääntöjä kuuluakseen kyseiseen lokeroon...harmi.

    Äänestä

...the good work. Eihän gootti ole pelkästään vaatteet ja musa, ainakaan kaikille. Siitä oli vain kyse, että kun alakulttuuri kuitenkin perustuu musiikille niin totta kai musiikilla on tärkee rooli. Ite vertaisin goottia esim. punkkiin, eihän pelkkä irokeesi tai punkin kuunteleminen tee ihmisestä punkkaria.

Itse en ole ajatusmaailmaltani romantikko vaan enemmänkin angstinen kyynikko. Tosin esteettiset mieltymykset menevät tuonne viktoriaaniseen Englantiin...

Erilaisia gootin alatyylejä on listattu esim. seuraavan linkin takana:

http://www.odk.com/wilson/goth/150.html

Siitä käy myös ilmi, kuinka haudanvakavaa erilainen luokitteleminen gooteille on!

Äänestä
  • Aivan, aivan...tämä tyttö on samaa mieltä. Sehän vasta typerää on ruveta arvostelemaan että onko joku nyt tarpeeksi goottii ja pukeutuuko tarpeeksi asiaankuuluvasti. Voi sitä olla gootti vaikka vain mieleltäänkin! =)

    Iloista ja myrskyisää jatkoa! :)

    Äänestä

Minua alkaa hiljalleen vituttaa tällaiset keskustelut. On aika järjetöntä, että ihmisille ei MILLÄÄN mene jakeluun, ettei goottilaisuus ole kuin pukeutuminen ja musiikki koko laajuudessaan. Siihen ei olennaisesti kuulu mitään aatteita tai vastaavia. Jos et pukeudu tyylin mukaisesti (omalla tavallasi), etkä kuuntele goottimusiikkia (mitkä niistä kaikista sadoista bändeistä omaa korvaa miellyttää), et ole gootti.

Siniset farkut ja valkoinen toppi ja blondi tukka = ei ole gootti.
For My Pain, Nightwish, Mustan Kuun Lapset ja Theatre Of Tragedy = ei goottia.

Hillitöntä todistelua tämäkin taas. On järjetöntä, miten vähän asiasta tietäviä ihmisiä tältäkin palstalta löytyy. Viestiketjun aloittaja on yksinkertaisesti wannabe-gootti, siitä ei päästä mihinkään. The Sisters Of Mercy on plussaa, mutta koko muu osa kirjoituksista suorastaan hyppää silmille punaisen, vilkkuvan "POSER" -tekstin kanssa.
Jotain rajaa, jooko?

-Phoenix Wing/Jenni Saarinen

1Äänestä
  • Etkös sinäkin ole wannabe gootti?Olen ainaskin muutamalta tuntemaltasi ihmiseltä kuullut tälläistä juttua.

    Äänestä

Yksi asia tässä gootti jutussa ihmetyttää.Mistä nykyajan gootti sana on peräisin?Ellen väärin muista gootit olivat itägermaaninen kansa jotka taisivat elää ennen ajanlaskun alkua.

Äänestä
  • Kannattaa aina sivistää itseään. Gootti, goottilainen tyyli tai goottilaisuus on nimitys esteettiselle tyylisuunnalle, joka ponnahti 1700-1800-lukujen vaihteessa muotiin.

    Goottilainen tyyli oli jyrkässä ristiriidassa klassistiseen tyyliin nähden. Sen sijaan että gotiikka olisi ilmaisut järjestyksen ja hyvän käytöksen ihannetta, se kääntyi rappion ja hulluuden alueille. Keskeisiksi nousivat ihmismielen pimeät puolet, pelko, syyllisyys ja hulluus. Järjen aikakauden keskellä goottilainen fiktio kuvaa neuroottisuutta ja irrationaalisuutta.

    Goottilainen kirjallisuus oli ensimmäinen, mikä siirsi proosaan unimaailman joka oli siihen saakka ollut lyriikan ja draaman aluetta.

    Goottimusiikki on näin ollen goottilaisten esteettisten periaatteiden soveltamista musiikin alueelle...

    www.dictionary.com esittää seuraavaa:

    Goth·ic

    adj.
    1. Of or relating to the Goths or their language.
    2. Germanic; Teutonic.
    3. Of or relating to the Middle Ages; medieval.
    4. Of or relating to an architectural style prevalent in western Europe from the 12th through the 15th century and characterized by pointed arches, rib vaulting, and a developing emphasis on verticality and the impression of height.
    5. Of or relating to an architectural style derived from medieval Gothic.
    6. Of or relating to painting, sculpture, or other art forms prevalent in northern Europe from the 12th through the 15th century.
    7. often gothic Of or relating to a style of fiction that emphasizes the grotesque, mysterious, and desolate.
    8. gothic Barbarous; crude.

    noun
    1. The extinct East Germanic language of the Goths
    2. Gothic art or architecture
    3. often gothic Printing
    4. A novel in a style emphasizing the grotesque, mysterious, and desolate.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

VinylF kirjoitti:

...Itseäni gootiksi, mutta nyt kaikki(??) ovat sitä mieltä että se on vain vaatteet ja musa.Minä kun aina olen ajatellut sitä hiukan synkempänä ajattelu tapana. Olen pitänyt itseäni aina synkempänä romantikkona, jonka unelmissa vampyyrit leijuvat ja kuu loistaa kalpeaa valoaan,luoden varjon kylmien hautakivien takaa... Mutta minä en aina pukeudu gootti tyylin mukaan, nytkin on jalassa siniset trendi farkut, ja hiukset ovat vaaleat.ennen kyllä aina, mutta sitten aloin hakemaan töitä, ja työn antajat katsoivat nenänvarttaa pitkin jne. JOten tein osittaisen tyylin vaihdoksen.Suurin osa lävisyksistäkin lähti siinä, enää on vain huulessa, navassa, nännissä sekä kovissa. mutta kyllä edelleen pukeudun usein myös sametti unelmiini, sekä korkeisiin korkoihin ja korsetteihin, ja sisimmässäni kukkivat veren punaiset ja mustat ruusut.

JA kauneimmat vaatteet joita olen koskaan nähnyt, ovat x-tra gothicin kleduja.

Sekä kauneinpia elokuvia joita tiedän on Bram Stokerin draculasta tehty, ja kirjana vielä upeampi kokemus!Sekä VAn Heling oli todella kaunis elokuva, visuulisesti siis, vaikkei juoni mailmaa pelastakaan...

Se mitä kuuntelen ei kaikki ole ns. varsinaista gootti musiikkia, mutta se mitä haen siitä on kauniin synkeä tunnelma.Tälläisiä tunnelmia luovat mm. Type O Negative(bloody roses,october rust), Killing Miranda, Sisters of mercy,For my Pain, osa nightwishia(oih, sitä tarjan ääntä!),jopa osa sentencedin atskua luo kivan synkeän tunnelman, Mandragora Scream, Misfits,Mustan kuun lapset(kauniin haudalla;TAlviyön tanssiin kutsu´, jos nyt muistin nimen oikein),kovenant, Theatre of TRadegy...

JOten, kylä minusta gootteus on muutakin kuin vaatteet ja musiikki.Se sisäinen tumma liekki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu