Vaikka kokonainen kansa on säästöjä ja lainoja vastaan, Suomi etunenässä on niitä sinne tyrkyttämässä, oman kansan kustannuksella tietty.
EU on suuri virhe ja IMF tulee syömään Suomenkin keski-luokan ja itsestään liikoja luulevat pikkuporvarit. Tuppukylä Norjan kupeessa, jota kukaan ei enää muista. Joutaa Venäjän Bilderbergiläisille aamupalaksi.
EU on suuri virhe ja IMF tulee syömään Suomenkin keski-luokan ja itsestään liikoja luulevat pikkuporvarit. Tuppukylä Norjan kupeessa, jota kukaan ei enää muista. Joutaa Venäjän Bilderbergiläisille aamupalaksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Melko rohkeaa, se paskasakki, siellä kreikassa kun oikeat isänmaalliset Kreikkalaiset ovat täysin eri linjoilla kuin nuo jotka äänesti lainan puolesta.
Kreikkalaiset tietävät ettei kreikka tuolla tavoin nouse. Kun ihmisten oloja kurjistetaan entisestään, työttömiä nuoria paljon, terveydenhuoltoa ajetaan alas jne. ei siitä seuraa muuta kuin sekasortoa ja uusia voimakkaampia mellakoita.
Ei hyvältä näytä.
Eivät ne rohkeita ole, vaan korruptoituja. Rohkeita ovat tavalliset ihmiset, jotka nousevat väärää valtaa vastaan.
Aivan, suomalaiset ovat pikku kirppuja, joille itänaapuri antoi mahiksen pysyä itsenäisenä, mutta kun se ei osannut pitää sitä itsenäisyyttään, vaan ahneudessaan oikeisto meni ja möi Suomen takaisin Venäjälle EU:n ja Bilderbergin kautta. Jos ette tienneet IMF:n takaa löytyvät suurimmat sijoittajat ovat Venäläisiä.
Kreikassa duunarit ovat olleet ahneita kuin siat, totta kai ne vastustaa leikkauksia kun jopa tuhansien eurojen TURHAT palkanlisät poistuvat... tässä karmeita esimerkkejä Kreikan kansan ahneudesta ja rahan himosta joka johti katastrofiin:
""Ateenan valtio-omisteisen bussilaitoksen työntekijöitä kannustetaan saapumaan täsmällisesti töihin 310 euron ylimääräisellä kuukausipalkkiolla. Heille maksetaan palkkaa myös kodin ja työpaikan väliseen matkaan kuluvasta ajasta.
Julkishallinnon kirjanpitäjät taas saavat lisäpalkkaa, ettei heidän tarvitse maksaa itse, jos kassasta puuttuu rahaa.
Handelsblattin mukaan erikoisimmat edut löytyvät kuitenkin Kreikan valtion rautatieyhtiöstä OSE:sta. Noin neljäsosa junahenkilökunnasta saa 420 euron kuukausipalkkion käsien pesusta.
Veturikuljettajat taas saavat jopa 7000 euron kuukausipalkkansa päälle ylimääräisen palkkion jokaisesta ajetusta kilometristä. Lisäksi heidän vapaapäivänsä eivät ole vain 24- vaan 28-tuntisia."
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2011/06/29/310-euroa-toihin-tulosta---nain-tienaavat-kreikan-virkamiehet/20119175/12