Meillä ollut uskottomuuskriisi. Pohdin aikani asiaa ja päätin antaa anteeksi, asiaan liittyy, sanoisinko lieventäviä asianhaaroja, joita en nyt tässä ala erittelemään.
On vaan ollut sillä tavalla kummallinen tilanne, että olen odottanut mitä mies tahtoo. Heti asioiden paljastuttua sanoi kylläkin ettei erota tahdo. Mutta, on ollut hiljainen, surullinen kuukausitolkulla ja mitä minä nyt häntä osaan lukea, niin uskon että katuu tekosiaan. No se onkin tavallaan anteeksiannon edellytys. Emme riitele emmekä hauku tai nimittele toisiamme, olemmehan aikuisia ihmisiä ja rakastan miestäni kyllä edelleen. Mutta nyt kun on kuukausia jo kulunut ilmiannosta, eikä tunnu tulevan selkeyttä tilanteeseen, minä sanoin, että minulle riittää nyt. Minä pakkaan kamani ja muutan pois. Ja nyt hän sitten heräsi puhumaan tunteistaan minua kohtaan ja ettei tahdo minua menettää ja kuinka pettynyt hän on itseensä ja muisteli sitä kuinka onnellisia olimmekaan ja hän meni kaiken pilaamaan.
Miksi hän vasta nyt avautuu kun minä olen lähdössä liitostamme, eikö hän kenties uskonut että tosi on kyseessä vai onko miehet näissä asioissa jotenkin hitaita. Voihan olla että käsitteli päässään tapahtunutta ja ehkä oli tai on oikeasti itselleen jollain tavalla vihainen, enpä tiedä.
Nytkö minun pitäisi sitten lyödä jarrut päälle omissa suunnitelmissani, jotka nyt ei tosin vielä niin kovin pitkällä ole, mutta silti.
Mielipiteitä?
On vaan ollut sillä tavalla kummallinen tilanne, että olen odottanut mitä mies tahtoo. Heti asioiden paljastuttua sanoi kylläkin ettei erota tahdo. Mutta, on ollut hiljainen, surullinen kuukausitolkulla ja mitä minä nyt häntä osaan lukea, niin uskon että katuu tekosiaan. No se onkin tavallaan anteeksiannon edellytys. Emme riitele emmekä hauku tai nimittele toisiamme, olemmehan aikuisia ihmisiä ja rakastan miestäni kyllä edelleen. Mutta nyt kun on kuukausia jo kulunut ilmiannosta, eikä tunnu tulevan selkeyttä tilanteeseen, minä sanoin, että minulle riittää nyt. Minä pakkaan kamani ja muutan pois. Ja nyt hän sitten heräsi puhumaan tunteistaan minua kohtaan ja ettei tahdo minua menettää ja kuinka pettynyt hän on itseensä ja muisteli sitä kuinka onnellisia olimmekaan ja hän meni kaiken pilaamaan.
Miksi hän vasta nyt avautuu kun minä olen lähdössä liitostamme, eikö hän kenties uskonut että tosi on kyseessä vai onko miehet näissä asioissa jotenkin hitaita. Voihan olla että käsitteli päässään tapahtunutta ja ehkä oli tai on oikeasti itselleen jollain tavalla vihainen, enpä tiedä.
Nytkö minun pitäisi sitten lyödä jarrut päälle omissa suunnitelmissani, jotka nyt ei tosin vielä niin kovin pitkällä ole, mutta silti.
Mielipiteitä?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sillä on ollut kova ikävä sitä toista naista? Kokemuksesta arvaan.
Ehkä ei, mutta jutelkaa nyt kunnolla asiat halki. Lähde sitten jos siltä tuntuu.
Tiedän kokemuksesta, hänellä on ollut ikävä sitä toista naista, tiedäthän tuon, tuore rakkaus on aina tuore rakkaus, kiihkeä ja antaa ihmiselle ihanan tunteen olla "rakastettu". Olen varma, että mies ei todella rakasta sinua, hän olisi muuten alkanut heti piakoin hyvitellä ja yrittää olla sinulle hyvä ja kiltti. Ei alkanut. Nyt on vain epävarmuutta hänen puoleltaan. Anna teille vapaus, lähde.
Niin, enpä tiedä. Voihan se osaltaan olla sitäkin. Mutta kyllä kaikesta näkee että on erittäin pettynyt itseensä kun on aina ollut luottamuksen arvoinen kaikin puolin. On johtavassa asemassa työelämässä ja saa sitä kautta kunnioitusta.
Luulisin että jos ikävöisi sitä naista, niin ehkä olisi siellä eikä miettisi minun lähtöäni. Kukapa tietää.
Nyt "uskalsi" sano menettämisen pelkonsa kun olit jo päättänyt lähteä. Voisiko johtua siitä, ja kun lähdet niin riemu repeää et älysihän akka lopulta lähteä. Miehet kun loppujen lopuksi haluavat vaimon tekevän sen lopullisen päätöksen vaikka itse pettämällä pyristelevät liitosta irti. Ota ja lähde, asukaa vähän aikaa erillänne ja katsokaa erillään asuen haluatteko sittenkin jatkaa keskenänne, vai meneekö mies toisen naisen luo...?
Juuri näin, mies odottaa sinun lähtemistä(tiedän kokemuksesta), koska se antaa hänelle paremman tunteen, että olet myös hyväksynyt tilanteen erota.
Mies varmasti kaipaa sitä toista ja kärsii, oliko se suhde ja pitkä? Oliko mies ollut rakastunut?Onko sanonut?
Ei ollut kyse rakkaudesta. Tajusin sen itsekin, mutta kysyin silti. Niin hän mulle sanoi, että kaipasi vain juttukaveria. Suhde oli lyhyt, pari-kolme kuukautta. Minä en välttämättä usko siihen, että hän odottaa lähtöäni, olenhan keskustellut hänen kanssaan ja näen kyllä että hän tarkoittaa mitä sanoo, ettei halua että lähden. Ehkä kaipasikin aluksi, uskon näin. Käytös olikin silloin erilaista. Nyt on taas normaali itsensä. Tähän on hieman vaikea kuvailla sitä, mistä kaikesta näen, että se nainen on mennyttä aikaa. Käytös kertoo paljon.
En ymmärrä miksi kaikki ? ovat sitä mieltä, että mieheni odottaa että lähden. Miksei sekin mahdollisuus ole olemassa, että hän oikeasti katuu tekemisiään ja luottamuksen rikkomista, eikä tahdo menettää minua?
Tuntuu että sitä on kenenkään kovin vaikeaa uskoa.. En missään nimessä väkisin halua jatkaa liittoamme, vaan punnittuamme asiaa, huomasimme, että meillä on paljon välittämistä sekä rakkauttakin jäljellä.
Ei kannattaisi aina olla niin hirveän tasainen, tahtova ja 'sivistynyt', että ei saa sanotuksi suoralla, selkeällä Suomen kielellä, sellaisella, joka ravistelee hereille. Varsinkin, kun toinen on tottunut siihen, että seesteistä ja harmonista on, ja jos harmonia jatkuu 'tapahtumien' jälkeenkin, niin mistä se ukko tietää, että sun sisällä ei harmoniasointuja enää olekaan. Olisit paukauttanut tuntosi ilmoille nopeammin, ehkä vastakaikuakin olisi tullut aikaisemmin.
Aivan, olen tunnistanut tuon itsestäni kyllä. Mutta mieheni tietää kyllä tässä ja nyt että olen täysin tosissani. Ehkä se juuri hänet herätti. En ole harkitusti tasainen, sivistynyt ja harmooninen, se olen minä ja se on osa minussa jota mieheni myös rakastaa, sen tiedän. En siis tarkoituksella hillitse itseäni. Mutta kun sanon jotain tuollaista kuin nyt, eli että pakkaan tavarani ja lähden, niin hän tietää, että olen tosissani, en leiki tuollaisilla asioilla.
Mielestäni ihmiset, jotka huutavat ja raivoavat ja uhkailevat vähän väliä, ei heistä tiedä kukaan milloin he sitten lopulta oikeasti sitä tarkoittavat.
Eikö sulle ole hissuttamisen ja "huutamisen ja raivoamisen" välissä mitään muuta tapaa tai muotoa ilmaista itseäsi ? Sitä taidetaan sanoa kultaiseksi keskitieksi.
Olisitte vaan riidelleet oikein kunnolla jo aikaa sitten. Olisi puhdistanut ilmaa ja tuonut tässä-ja-nyt-tunteita raikkaasti esiin kyräilyn ja sulkeutuneen vatvomisen sijaan.
Keskustelijoina ette taida oikein loistaa kumpikaan, siis siten että asioista puhutaan vilpittömästi oikeilla nimillä, rakentavassa hengessä. Nyt tehkää kuten sanon, etsikää joko seurakunnan parisuhdetyöstä tai yksityiseltä puolelta parisuhdeneuvoja tai -terapeutti. Tulkiksi välillenne, siltoja rakentamaan ja kuiluja korjaamaan. Ehkä eronne on täysin turha hätiköintiratkaisu. Kuvittele elämäsi, ja hänen, kymmenen vuoden päähän. Onko teillä lapsia?
Nyt taisit kyllä tulkita aloituskirjoitukseni väärin, sillä enhän kirjoittanut keskustelumuodoistamme tai tavoistamme mitään, mutta ehkä sait siitä kuvan että kyräillään ja ollaan sulkeutuneita. Näin se ei kuitenkaan ole ollut. Kyllä olemme keskustelleet ja välillä hieman hiiltyneetkin, joten ihan puheväleissä ollaan. Tilanne oli siinä vaiheessa jumissa, kun molemmat osapuolet katsoivat jo sanoneensa kaiken mitä sanottavissa on tai mitä haluaa sanoa, joten siinä vaiheessa jäätiin odottavaan mielentilaan. Minä taas käsitin tämän mielentilan mieheni puolelta sellaiseksi, ettei hän minua rakasta. Ja näiden hetkien aikana päätin, että lähden.
Yksi lapsi on. Hän lähtisi mukaani. Jotenkin ehkä tunnen jopa sääliä miestäni kohtaan, sillä nakee selvästi kuinka hän ruoskii itseään, mikä on tietysti tavallaan aivan oikein.
Keskusteluapua emme tarvitse, pystymme puhumaan järkevästi ja rakentavasti kyllä keskenämme, sanoinhan, ettei se meillä mene syyttelyksi ja huutamiseksi.
Mieheni ehdotti yhteistä lomaa, joten katsotaan kuinka siellä sujuu ja ehkä se aika antaa osviittaa suunnasta mihin olemme menossa.
"Tilanne oli siinä vaiheessa jumissa, kun molemmat osapuolet katsoivat jo sanoneensa kaiken mitä sanottavissa on tai mitä haluaa sanoa, joten siinä vaiheessa jäätiin odottavaan mielentilaan."
Ehkäpä osaatte sanoa, omat ajatuksenne, mutta ette osaa kysyä mikä mieltä kaivertaa..? Ammattiauttaja nostaisi kissat pöydälle..
"niin uskon että katuu tekosiaan. No se onkin tavallaan anteeksiannon edellytys."
"nakee selvästi kuinka hän ruoskii itseään, mikä on tietysti tavallaan aivan oikein."
Miten pitkä katumusprosessi ennen synninpäästöä on mielestäsi kohtuullinen?
No siihen asti kunnes on tehty päätös, jatketaanko yhdessä. Sen jälkeen asiasta ei puhuta koskaan enää.
Totta helvtissä haluan että hän katuu, mitä ihmeellistä siinä on? En haluaisi jatkaa hänen kanssaa jos hän vaan kehuisi kuinka ihanaa oli. Hän on tajunnut tehneensä mua kohtaan väärin, eikö se ole hyvä asia liittomme jatkoa ajatellen.
Täällä tulee niin kummallisia kommentteja välillä ettei voi tajuta mitä ihmettä ne tarkoittaa, kaikki pitäisi ilmeisesti sallia, katumusta ei nimeksikään ja ei ku elämä jatkuu. Että te sitten olette...
Minun mielestäni edellisen kysyjän kysymykseen oikea vastaus on että kun synnintekijä katuu ja vilpittömästi pyytää anteeksi tekoaan puolisolta, ja kun loukattu antaa anteeksi, jälleen vilpittömästi ja täydestä sydämestään, tällöin synti on sovitettu, anteeksi pyydetty ja annettu, eikä siihen enää palata.
Tulipa pitkä lause. Lukaiskaa asiasta kiinnostuneet suhteen lopettaminen-palstalta erään miehen tarina, jossa uskottomuus ei johtanut avioeroon vaan pettäjän parempaan itsetuntemukseen. Pitkä ketju parin vuoden ajalta.
Juuri tätä minäkin tarkoitin. Kiitos.
Jos mies katuu ja itse olet antanut anteeksi, niin mikä se ongelmakohta tässä jutussa on ? - Miksi sinä palasit aiheeseen uudestaan ? Et taida tuntea itseäsi(kään).
kyllä mieleen, et rouvashenkilö on hiillostajasorttia.
Väärin arvattu. En edes tahtoisi jatkaa liittoamme, jos se hiillostamalla pitäisi tehdä. Haluan tehdä ratkaisun joka tyydyttää molempia, sillä rakastan miestäni. On se näköjään nykyaikana niin vaikea uskoa että kaksi aikuista ihmistä voi myös tälläisestä asiasta sopia keskenään, kummin on parempi erota vai jatkaa. Mikä siinä on niin vaikeaa tajuta. Moni on mollannut "rouvaa" miten olen asiaa käsitellyt, miksi? Eikö se ole mieheni ja minun välinen asia, alunperinkin kysyin vain mielipiteitä että tajusiko mieheni mitä on menettämässä, koska sai puhuttua avoimesti asioista vasta kun olin jo suurinpiirtien lähdössä, niin täällä aletaan syytellä että olen hiillostanut, kun mielestäni olen nimenomaan antanut hänelle aikaa miettiä.
Ihmeellistä porukkaa..
Kuinka niin "palasin aiheeseen uudestaan"? Eihän lopullista päätöstä oltu liittomme jatkosta tehty, siksipä juuri.
Aika erikoinen tuo kommenttisi.
Hmm.. Kysyit mielipiteitä, etttä tajusiko miehesi mitä on menettämässä. Sait myös mielipiteitä, muttet sellaisia kun olisit toivonut ja nyt sitten itkettää..
Itselläni on takana 19 vuoden suhde. Annoin miehelleni eräässä vaiheessa anteeksi pettämisen, mutta siltikään ei suhde enää palautunut entiselleen. Lopulta erosin, lähinnä miehen juomisen vuoksi, mutta nyt ajattelen että ei olisi hyvä olla suhteessa jossa luottamus on menetetty. Luojan kiitos, onneksi ei tarvitse enää olla sellaisessa suhteessa! Sitä kuvittelee että on jalo, ja pitkään suhteeseen saattaa kuulua pettämiset mutta ei, enää en sellaista antaisi anteeksi.
Jos olet laiska eroamaan niin älä sit eroa. Itse olen todella onnellinen erostani nyt vaikka se aikoinaan vaikeaa oli. Lapsen takia älä ole eroamatta. Itselleni on tullut nyt vielä aikuisena traumoja kun olen saanut kuulla mitä isäni on hommaillut.
Ja oletko varma että mies on unohtanut kohteen? Oma kaverini joka oli 2. nainen saa vieläkin kaipuutekstareita vaikka mies jätti hänet ja palasi lastensa äidin luokse.
Jotkut miehet haluavat sekä rakastajan että kotiäidin. Itse en suostuisi enää olemaan tuollainen kotiäityli.
Olin samanlaisessa tilanteessa vuosia sitten,kiun aloittaja.Mies petti.Tottakai se murensi jonkinverran itsetuntoa,että mikä minussa oli vialla.
Juteltiin miehen kanssa sitten kun olin raivonnut ensin.Mietittiin,mitä meiltä puuttuu,on yhteisiä asioita,vertailtiin asioita keskenään,ja lopputulos oli kuitenkin,ettei se syrjähyppy sitä avioliittoa kaada.Opittiin puhumaan kunnolla tunteista,ne eivät ole aina selvillä olleet,arki oli tehnyt väljähtymistä.Miestä kadutti ja harmitti,kyllähän minä näin sen,ja kuulin suustansa,kun oppi sen aukaisemaan.En tiedä.Suhde sai toisenlaisia ulottuvuuksia,mentiin hyvään suuntaan.
Olen kokenut itseni rakastetuksi ja todella naiseksi,syvästi naiselliseksi.Asioista on aikaa,mutta joku pieni kiitollisuuden tunne kilkattaa mielessä muistellessa sitä heräämistä silloin tähän suhteen hoitamiseen.
Hienoa Sininen enkeli, mukavaa että saitte elämänne takaisin, entistä ehompana. Näin se parhaimmillaan käy, eli aletaan keskustella ja työstää sitä, mikä on ajanut pettämiseen. Jos rakkautta riittää ja asiat ovat sujuneet hyvin siihen asti niin kannattaako pistää kaikkea palasiksi yhden pettämisen takia, mielestäni ei. Meillä on tilanne niinpäin, että näyttää siltä että minun oli helpompi, ei kylläkään ihan helppoa kuitenkaan, antaa anteeksi miehelleni, kuin hänen anteeksiantonsa itselleen. Ei tunnu ymmärtävän miksi teki niin. Ymmärrän kyllä senkin. Sekin on tärkeää, että hän selvittää sen itselleen ja sitten kun sen ymmärtää voi antaa anteeksi myös itselleen. Elämä jatkuu. Yhdessä.
Pitikö teidän löytää onni särkemällä kolmas osapuoli?
Hetkonen? Ai aviopari rikkoi tuon kakkosen? Meniköhän nyt hiukan sekaisin sun jutut. Kuka käski sitä tolloa tulemaan väliin? Maailma puolillaan vapaita miehiä, kannattaa miettiä kaksi kertaa ennenkuin menee tunkemaan kenekään liittoon.
Ei säälitä yhtään.
Ei muuta kun parempaa seksiä! Ei ne miehet petä jos kotoa löytyy jotain niin spesiaalia mitä ei todellakaan oo varaa menettää!
Tässä tapausessa kun kyse ei ollutkaan seksistä. Ihmisen luottamus voi mennä muullakin tavalla, uskoton voi olla myös ilman seksiä.
Pitäisikö sun hienohelman astua ulos lasipullosta tai pumpulipilvestä oikeaan, raadolliseen elämään. On helpompi olla, kun tietää ja tajuaa, mitä kaikkea muolimassa tapahtuu eikä silloin tarvitse tehdä kaikenlaisista idioottimaisista kärpäsistä härkäsiä.
Ehkä mies lopulta huomasi että olet tosissasi. Kun hän alkoi puhumaan, se oli hänen viimeinen mahdollisuutensa selvittää tosiasiat. Sinä päätät mitä teet, annat anteeksi tai lähdet.
en minä ainakaan enää antanut anteeksi kun mies petti ja ei ollut ensimmäinen kerta, todella pahaa saa aikaan pettäminen...
Samoin tein minä erosin.Ex mieheni on pettänyt uuttakin kumppaniaan, vaikka hänelle oli luvannut olla uskollinen ikuisesti. Ja minulle niin hienosti väitti muuttuneensa ihmisenä. Jostain syystä suurin osa eli melkein kaikki jotka ovat pettäneen haluavat kokea sen tunteen aina uudestaan, toiset voivat olla vuosiakin uskollisia lopulta kuitenkin sortuvat. Syykin on siinä, että alkuunhan pettämisen jälkeen asiat ovat hyvin ja yritetään tosissaan aikaa myöten kuitenin ajaudutaan vanhoihin uomiin takaisin tahtomattaan. Itse olen sen oppinut, että olen nykyään ehdoton rehellisyyden suhteen jos minulle ollaan epärehellisiä en anna anteeksi enkä sen jälkeen pysty luottamaan enää.