20 v yhdessä. mies koko yhteisen taipaleen työttömänä, minä kustantanut koko elämän- asunnot, autot ja kaiken muuun, ei lapsia. Nyt iso kriisi menossa - siis iso- ei vain itsellä,vaan taloudellisesti hänellä, joka ei ihan suoranaisesti minuun vaikuta, tai ainakaan jokapäiväiseen elämääni; kylläkin tulevaisuuden haavaisiini negatiivisesti. hän on mieleltään epäileväinen; tänäänkin kyttäystä kun käytin tietokonetta ja syyttelyä, mutta ei halukkuutta käydä katsomassa, mitä tein, vaikka salasanatkin annoin, että pääsis katsomaan.
Onko kellän vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Yhteistä matkaa kuitenkin pitkään ja osaltani varmaan vielä välittämistä - hän sanoo jopa rakastavansa vielä minua, mutta sitten tänään taas oli sitä mieltä, että uhkailen häntä silti tämän tragedian takia ja siksi koska olen taloudellisesti vakaampi kuin hän. Itse koen välillä, että mun on pakko roikkua tässä suhteessa, koska ilman mun hänellä ei ole paikkaa, minne mennä ja miten selviytyä ilman mun taloudellista tukea. ja miten hänen mielenterveytensä kestäisi, mutta itsellä vaan tuntuu, että ei jaksa katsella seiniä tai kattoa tuijottelevaa miestä, joka saattaa hetkellisesti jostakin kiinnostua, mutta sitten voi olla viikkoja, ettei hän puhu juuri mitään ja sitä vain oleskellaan saman katon alla.mietiskelen vaan sitä, että jos tulevaissuus on tätä samaa, niin siinä ei ole mitään odotettavaa tai positiivista.
Vai onko tämä jotenkin normaalia pitkässä avioliitossa? pitäisikö hakea apua ja keneltä ja mistä?
Toivon asiallisia kommentteja jotakin samanlaista kokeneilta ihmisiltä.
Erotako vai ei??
ei mene hyvin
0
167
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481