Miesystäväni on alkanut valittamaan ja nalkuttamaan pienistä asioista, muutamasta hiuksestani kylppärin lattialla, keittiön tuolista, jota ei oltu työnnetty täysin pöydän alle, yhdestä pihalle unohtuneesta siideripullosta (kaiken muun keräsin yksinäni juhannusaattoyönä sateen alta pois ja tätä yhtä en huomannut...). Pienistä asioista kehkeytyy riita ja sitten riidellään riidasta päiväkausia ja syy on tietty aina minussa. Vaikka myöntäisi tehneensä tai sanoneensa väärin, niin alkuperäinen syy käyttäytymiseen on aina minussa.
Alkaa oikeasti rasittamaan tuollainen jäkätys, syyttely ja riitely. Mikä miestä vaivaa kun käyttäytyy noin? Kysyessä saa vastaukseksi, että ärsyttää kun nuo tekemäni/tekemättä jättämäni asiat hänen kodissaan. Omat tavat ja tavarat ovatkin sitten just miten lystää, ja kuulemma saavatkin olla koska se on hänen koti.
Mikä viiraa päässä kun alkaa kohtelemaan toista tuolla tavoin? Vallan- ja alistamisenhalu. Olen jo tässä eroakin ehdotellut jos naamani noin kovasti ärsyttää, mutta sekään ei näytä kelpaavan ratkaisuksi.
Onneksi häivyn kohta muutamaksi viikoksi ulkomaille, saapahan olla rauhassa sitten. Jos syy nalkuttamiseen on tulevassa matkassani, niin eipähän tuota ainakaan myönnä tai kerro edes tulevansa kaipaamaan. Eli en tässä vaiheessa jaksa enää odottaa suhteelta paljoakaan paluuni jälkeen.
Rakastan miestä, mutta sietokykyni ja jaksamiseni alkavat olla jo niin suurella koetuksella, ettei rakkauskaan riitä jaksamaan tätä. Mikä tässä oikein mättää?
Alkaa oikeasti rasittamaan tuollainen jäkätys, syyttely ja riitely. Mikä miestä vaivaa kun käyttäytyy noin? Kysyessä saa vastaukseksi, että ärsyttää kun nuo tekemäni/tekemättä jättämäni asiat hänen kodissaan. Omat tavat ja tavarat ovatkin sitten just miten lystää, ja kuulemma saavatkin olla koska se on hänen koti.
Mikä viiraa päässä kun alkaa kohtelemaan toista tuolla tavoin? Vallan- ja alistamisenhalu. Olen jo tässä eroakin ehdotellut jos naamani noin kovasti ärsyttää, mutta sekään ei näytä kelpaavan ratkaisuksi.
Onneksi häivyn kohta muutamaksi viikoksi ulkomaille, saapahan olla rauhassa sitten. Jos syy nalkuttamiseen on tulevassa matkassani, niin eipähän tuota ainakaan myönnä tai kerro edes tulevansa kaipaamaan. Eli en tässä vaiheessa jaksa enää odottaa suhteelta paljoakaan paluuni jälkeen.
Rakastan miestä, mutta sietokykyni ja jaksamiseni alkavat olla jo niin suurella koetuksella, ettei rakkauskaan riitä jaksamaan tätä. Mikä tässä oikein mättää?
Vastaukset 5
Vanhimmat
sitä vituttaa
Se kiukuttelee mustasukkaisuuttaan lähtösi vuoksi. Kannattaa opetella tuohon, jos hänen kanssaan aiot jatkaa.
Miestäsi vaivaa ilmeisesti liika pedanttisuus. Nalkuttaminen on tavallisimmin naisen harrastusta, mutta voi se usein olla miehenkin sietämön ominaisuus, johon en parnnusta tiedömuuta, kuin perheneuvonta.
Yhden tapauksen tunnenkin, erään puenemmän laiva kippari, sa nimekseenkin "Pilkku" pilkunnussijana.
Hänellä oli sairaalloinen tapa ojennella tupakka ja tulitikkuaskeja pöydän suuntaiseksi ja nyppiä pikkuroskia sormellaan.
Kerran menin käymään kylässä hänen luonaan ja vaimonsa oli juuri siivonnut, oli ammatilataanki siivooja.
Asunto oli erittäin siisti kun menin sinne ja odottelin miestä kotiin tulevaksi--
tulikin ja synkkeni heti, kuin myrskynmerkki Allakassa.
Kippari rupesi raivomaan, ettei eukko ole siivonnut lainkaan, alkoi imuroimaan lattioita ja kiillottelmaan tiskipöydän hanoja ennenkuin ehti keskustelemaan kanssani.
Olin saman laiva kokkistuerttina ja kun Pilkku usein otti akkansa, lempinmeltään Dogi, matkalle tä mukaan, piti erikseen huomauttaa, että joudun kirjaamaan muonapäiväkirjaan ja laskemaan ns. ruokapäivärahan henkeä kohti, kuinka moni onlaivassa syönyt.
Pilkku toi tarkan listan ämmänsä syömisestä........½kananmunaa. lautasellinen puuroa PRKL
Ruokaraha laskettan sen mukaan, kuina monta on miehistöluettelossa söipä ämmä tai ei.--TANA:(
Voi hyvinkin olla että sitä vaivaa pedanttisuus. Tai enemmänkin se ettei hän pysty tekemään ja olemaan kaikkea mitä haluaisi. Siis sellainen ylivaativa itseään kohtaan ja sitten syyllistää toista kaikesta mahdollisesta.
Nyt pitää mykkäkoulua, vaikka olen lähdössä parin päivän kuluttua. Välinpitämättömyydeltä tuo tuntuu. Koko suhteen ajan se olen ollut minä, joka on kertonut tunteistaan ja vaikeuksista huolimatta ollut halukas yrittämään ja rakentamaan asioita parempaan suuntaan. Olen ottanut liikaa vastuuta suhteesta ja toinen on saanut kiukutella ja oikutella sekä syytellä ilman mitään kohtuutta.
Yksi merkille pantava asia on ollut se, että jos hän tietää jonkun asian olevan merkityksellinen minulle, niin hän evää sen minulta jos on vähänkin sanomista. Kuten nyt kaksivuotispäivämme. Ei sanaakaan asiasta, vaikka itse toivottelin hänelle happy anniversarya. Niinä harvoina kertoina kun olen saanut lahjoja, en yleensä ole saanut mitään toivomaani tai henkilökohtaista. Joululahjaksi tuli hinausköysi ja akkukaapelit: :D Ovat kuulemma tarpeellisia. Toki ovat, mutta kuinka paljon lahjan antaja ajattelee lahjan saajaa?
Yleensäkin hän on sellainen, että mielummin ottaa kuin antaa. Niin tunne- kuin materiapuolellakin.
Onko tuo tapahtunut myös ennen hänen tietoa matkalle lähtöäsi?