miten saada uskoton mies kiinni

asia selväksi

Mieheni kulkee työnsä vuoksi paljon eri paikkakunnilla. Työnsä luonteen vuoksi uskottomuuteen on mahdollisuudet ja epäilenkin häntä siitä suuresti. En vain voi millään todistaa, koska en voi saada häntä kiinni itseteosta. Tiedän, että esimerkiksi työn merkeissä vietetty baari-ilta on mennyt epämääräisissä merkeissä. Silloin mies soittaa hyvissä ajoin ennen illan alkua ja illalla ei missään nimessä enään soittele. Seuraavana päivänä selittelee vaikka en mitään ole kysynytkään. Tulee sellainen valkoinen valhe selittelyineen, joka herättää viimeistään epäilykset. Kännykkä puhdistetaan huolellisesti ennen kotiin tuloa. En haluaisi kytätä miestäni tällätavalla, mutta piinaa minua koska antaa aihetta epäilyyn. En ole myöskään koskaan ollut sairaalloisen mustasukkainen, mutta kyllä täytyy myöntää, että vähemmälläkin mustasukkaisuus herää. Siksi haluaisin saada hänet vastuuseen ja selvittää suhteemme. En halua elää pettäjän kanssa, saa mennä jos sitä todella haluaa.

3

347

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 9+8

      Luota vaistoosi!!! En tiedä onko miehesi muusikko....jos on, epäilyksesi tuskin on turha.

    • tuttua

      Ikävä sanoa, mutta luota vaistoosi! Ennemmin tai myöhemmin jotain paljastuu =( Eikä miehesi todennäköisesti edes halua erota sinusta, hakee vaan jotain muilta tällähetkellä, eipä varmaan osaisi itsekään selventää asiaa! Mutta sinun päätettäväksi jää mitä asian kanssa haluat tehdä tulevaisuudessa...

    • kiinnisaanut

      ... Vaistoon kannattaa luottaa. Kun minä epäilin miestäni "pieni valhe, että minulle soitti joku ja kertoi että olit viettänyt jonkun naisen kanssa yösi" no ensinhän siitä tuli hirveä huuto ettei pidä paikkansa..kun sitten jatkoimme asioiden puimista..ja minä väitin soiton saapuneen..mies sanoi että vain tanssi ja saattoi naisen ei sen enempää. valhe sekin sillä tunnen mieheni baari illasta ei saatella jos ei yöpuu ole saatettavan luona...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe