En ole koskaan seurustellut ja luultavasti en tule seurustelemaankaan, sillä olenhan jo yli kolmekymppinen nainen.
Tuntuu vain sitlä, että en koskaan löydä miestä, jonka kanssa olisin samalla "aaltopituudella" luonteen puolesta. Ja nyt oikeasti tarkoitan sitä. Siis että se ei olemikään tekosyy sille, että vaadin liikoja.
Siis olisin suorastaan iloinen, jos pystyisin määrittelemään unelmieni miehen listaan tiettyjä ominaisuuksia, olivatpa ne sitten kuinka mahdottomia tahansa. Tai että vain etsisin varakasta tai hyvässä asemassa olevaa, tai komeaa miestä tai jotain muuta sellaista.
Mutta kun ei se onnistu, sillä kokonaisuus ratkaisee ja jossain miehessä sietämätön piirre saattaa jossain toisessa miehessä olla kokonaisuus huomioon ottaen asia mitä voi katsoa läpi sormien.
Mitä tulee tuohon luonteiden yhteensopimattomuuteen, niin sitä on vaikea kuvailla. Itsestäni vain tuntuu siltä, etten oikein sovi mihinkään. Että minulla on luonteenpiirteitä, harrastuksia, ja ylipäänsä jo ulkonäkökin sellaiset, että ne eivät sovi jollain tavoin yhteen. Siis aika moni on sanonut minusta tutustuttuaan, että ei olisi ikinä kuvitellut minun pitävän esimerkiksi jostain bändeistä mitä kuuntelen tai olevan kiinnostunut asioista mitä harrastan ja se tulee aina jotenkin arvostelevalla äänensävyllä, kun ilmeisesti en sovikaan siihen kuvaan, mitä muut ihmiset ovat minusta olettaneet.
Ei ketään sopivaa miestä
taida löytyä
3
105
Vastaukset
- Ei Löyly
Mitä hiton väliä sillä on mitä bändejä joku kuuntelee?
- oletko ruma
Miehilläkin on vaatimuksia. Siis lähinnä parisuhteeseen.
- 8+9
Miehen löydät, sopivasta en tiedä kun olet ehkä nirso? Laitat vain ilmoituksen treffipalveluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862