Palstan sinkut, luetteko kirjoja?

neiti ruiskukka

Tuleeko teillä vielä luettua kirjoja, kun netistäkin löytyy kaikenlaista luettavaa? Kuinka usein käytte kirjastossa ja mitä yleensä lainaatte sieltä?

Itse käyn aika ahkerasti, varmaan melkein viikoittain, kirjastossa. Syksyn, talven ja kevään aikana tulee lainattua lähinnä koulukirjoja, kun ei niitä jaksa eikä ole mitään järkeäkään itselleen kaikkia ostaa. Nyt kesäaikaan lainaan paljon kaikkea muutakin kun koulukirjat on voinu heittää nurkkaan vähäksi aikaa. Nytkin on kesken yksi hyvä kirja, jonka lukemista ei viitsisi melkeen edes jättää kesken.

21

187

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjaskorpioni

      Luen todella paljon. En pysty enää oikein nukahtamaankaan, jollen lue sängyssä vähintään puolta tuntia, ja yleensä menee nukahtamislukemiseen pari tuntia, joskus jopa koko yö.

      En käy kirjastossa, koska haluan omistaa kirjat, jotka luen. Kouluikäisenä kävin kirjastossa kerran viikossa ja toin kotiin kirjaston salliman määrän kirjoja, olisiko ollut kahdeksan kappaletta kerrallaan. En tiedä, mistä tuo johtuu, mutta noin oli jo kauan sitten opiskeluaikoina tenttikirjojen kanssa, vaikkei varaakaan ollut. Kirjat ostan nykyisin ulkomaisista verkkokaupoista ja kirjakaupoista. Kotona on jo yksi seinällinen kirjoja, lattiasta kattoon. Aina löytyy luettavaa.

    • ......

      Paljon tulee luettua. Mutta se on kausittaista. Välillä menee parikin kirjaa päivässä mutta sitten voi olla viikkojen taukoja ettei tule muuta kuin jumitettu netissä.

    • Älyn haamu

      En kauheasti. Yleensä kun jotain luen niin faktaa sitten. Viimeinen fiktiokirja jota aloitin lukemaan oli Kafkan Oikeusjuttu mutta keskenhän se jäi kun oli niin puuduttavaa tekstiä.

    • Älyn haamu

      Olen lukenut seuraavat kirjat:

      Roberto Savianon Gomorra, Ala Bashirin Saddamin uskottu, Adam Toozen Wages of destruction, Ian Kershawn Fateful Choices, John Steinbeckin Vihan hedelmät ensimmäinen osa, Dan Brownin Da Vinci koodi, John Dickien Sisilian mafian historia, George Orwellin 1984.

      Voisko joku suositella jotain hyvää Saddamin uskotun tai Gomorran tapaista kirjaa?

      Pentuna olin helvetillinen lukutoukka. Luin muun muassa kaikki Viisikko-kirjat ja paljon muuta paskaa :-( Tuollaiset nörttiharrastukset ovatkin varmasti edesauttaneet ATM:istymistäni ja syrjäytymistäni.

      • Älyn haamu

        Ai niin ja oonhan mä lukenut muutaman Henning Mankellin Wallanderin ja yhden Remeksenkin. Ihan paskoja!


    • siinä kolkytv mies

      Netti on vaikuttanut siihen etten enää lue (harrastus)aikakauslehtiä juuri lainkaan. Foorumeilta saa samat tiedot ja paljon enemmän. Blogit on täynnä kaikkien aikojen parhaat... - listoja. Ennen niitä luki lehdistä. Nyt netistä.

      • Älyn haamu

        Minunkin lukemiseni on vähentynyt. Tosin nettiä enemmän se saattaa liittyä yleiseen älylliseen taantumiseeni. Eristäytyneisyys tyhmentää kun ei saa älyllisiä virikkeitä.

        Voisko joku nyt suositella jotain hyvää Saddamin uskotun tai Gomorran tapaista kirjaa?


      • 20
        Älyn haamu kirjoitti:

        Minunkin lukemiseni on vähentynyt. Tosin nettiä enemmän se saattaa liittyä yleiseen älylliseen taantumiseeni. Eristäytyneisyys tyhmentää kun ei saa älyllisiä virikkeitä.

        Voisko joku nyt suositella jotain hyvää Saddamin uskotun tai Gomorran tapaista kirjaa?

        Tuo on niin totta. Mulla samanlainen tilanne - taantuu ilman älykästä seuraa.

        Millaisia kirjoja nuo mainitsemasi on? En osaa vain nimen perusteella suositella :)

        mulla on tainnut olla lainassa toi gomorra mut en muista lukeneeni. sillai käy joskus...


      • Älyn haamu
        20 kirjoitti:

        Tuo on niin totta. Mulla samanlainen tilanne - taantuu ilman älykästä seuraa.

        Millaisia kirjoja nuo mainitsemasi on? En osaa vain nimen perusteella suositella :)

        mulla on tainnut olla lainassa toi gomorra mut en muista lukeneeni. sillai käy joskus...

        Ne on sellasta vähän viihteellisesti kirjoitettua faktaa.


      • ..............

      • Älyn haamu

      • 14
        Älyn haamu kirjoitti:

        Ne on sellasta vähän viihteellisesti kirjoitettua faktaa.

        Rikoksista vai? On kait noista hirmuteoista vaikka mitä kirjoteltu? Äsken luin minäkin yhdestä venäläisestä hullusta josta aikanaan oli paljon lehdissä. Ei tosin ollut hyvä kirja. Tai no, ei hyvä, ei huono.


      • Älyn haamu
        Älyn haamu kirjoitti:

        Ne on sellasta vähän viihteellisesti kirjoitettua faktaa.

        Suositelkaa nyt hyviä kirjoja.


      • ehkä yhden lukenut..
        Älyn haamu kirjoitti:

        Suositelkaa nyt hyviä kirjoja.

        finlandiaehdokkaat?


      • .................

    • Visplilän kauppaaja

      Jonkin verran, lähinnä tunnettuja nimiä. Olen alottamut kirjojen lukemisen vasta viime vuoden alussa, ja siihen liittyy pieni Suomi24 historia. Tähän mennessä tullut luettua Dostojevskin, Kafkan, Mannin, Kunderan, Gogolin ja Goethen tuotantoa, ja sitten yksittäisia kirjota Montesquieulta, Laclosilta...

      Kirjastossa käyn 1-4 kertaa kuukaudessa. Viimeksi kävin perjantaina hakemassa kesäreissulle lukemista, ja mukaan tarttui kolme Ivan Turgenevin kirjaa. Luen yleensä muualla kuin kotona kuten esimerkiksi työmatkan aikana, kesäloma matkalla, ulkosalla.

    • FF

      Aina on 1-4 kirjaa "työn alla", faktaa ja fiktiota. En käyt kirjastoa muuhun kuin kurssikirjojen hankkimiseen, muut ostan omaksi. Kotona on /- 25 hyllymetriä kirjoja asunnossa ja puolikymmentä laatikollista varastossa. Ostan 1-4 kirjaa viikossa, tänään viimeksi nappasin mukaani yhden pokkarin. Luen enimmäkseen suomeksi ja englanniksi, satunnaisesti ruotsiksi ja harvakseltaan saksaksi.

    • Jaska'

      Ennen luin aika paljonkin. Nykyisin tuntuu olevan kaikenlaista aina menossa, ettei jaksa/jouda paneutumaan mihinkään.

    • jackaroo

      Luin nuorempana paljonkin, mutta jotenkin se "huvilukeminen" jäi yliopiston alkaessa melko vähiin. Nyt kun muutin Helsinkiin eikä ole ollut paljon muutakaan järkevää tekemistä niin olen alkanut taas lukea enemmänkin. Välillä tulee luettua joka viikko yksi kirja, välillä taas menee parikin viikkoa etten lue yhtäkään kirjaa.

    • nir-

      Luen, ennen paljon, nykyään kohtalaisesti. No, nyt lomalla on mennyt noin kirja päivässä mutta se on poikkeus. Arkena menee noin kirja viikossa. Yleensä lainaan ystäviltä/sukulaisilta enemmän kuin kirjastosta, mutta sielläkin tulee käytyä noin kerran kuussa.

      Ihan kaikki menee, mutta faktaa luen vaan kun sitä katson tarvitsevani. Yleensä kaunokirjallisuus suomeksi, dekkarit englanniksi, fantasia kummin vaan. Hyvin harvoin luen muilla kielillä, lähinnä se on sitten tietopuolta. Suosikkikirja voisi olla Bulkakovin Saatana saapuu Moskovaan. Ellei sitten Orwellin 1984. Tai Huxleyn Uljas uusi maailma. Vaikea päättää, loistavia kirjoja on niin paljon...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      770
    3. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    4. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      47
      558
    6. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      556
    7. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      67
      541
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe