Sain vastikään tietää mieheni olleen kanssakäymisissä naispuolisen työkaverinsa kanssa. Tilanne oli ollut päällä viime syksynä/talvena ja mm. pikkujouluissa oli tapahtunut kaikenlaista.. Kaikkein pahinta on mielestäni se, että he ovat tekstailleet toisilleen tunteistaan ja jutelleet asioista kuten minäkin aikoinaan mieheni kanssa vastarakastuneina. Koen sen pahempana kuin yksittäisen syrjähypyn!
Itselläni oli viime talvena työn puolesta h*lvetillisen rankkaa ja mieheni ei varmastikaan tuona aikana saanut minulta riittävästi huomiota tai rakkautta, mutta eihän tämä hitto soikoon voi silti mikään tekosyy olla. Ajattelin tuolloin jopa, että onneksi kotona on rakastava kumppani jonka tukemana selviän työpaineista.
Sain ikäänkuin vahingossa tietää mieheni touhuista ja nyt en ihan tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. Suhteellamme on ikää vasta n. 2,5 vuotta mutta olemme jo sidottuina isohkoon asuntolainaan, joten lähteminen ei ainakaan kovin helposti onnistu. Olin aina ajatellut että pettämistä en tule hyväksymään, mutta nyt on se oma lehmä ojassa ja syvällä.
Tämänhetkinen tilanne mieheni ja työkaverin kesken on (miehen mukaan) pelkkää työtoveruutta. Kertoessaan tapahtumista hän myönsi ilmassa olleen molemminpuolista ihastumista, joka on nyt kuitenkin hiipunut pois.
Mutta miten paljon voikaan sattua kun saa tietää!!!?! Voinko ikinä enää luottaa mieheeni.. Ja hän kyllä tietää miten raskaasti olen tämän asian ottanut. Juuri nyt tuntuu etten yksinkertaisesti voi katsoa häntä silmiin tai olla hänen kosketettavanaan. Pitäisikö kuitenkin antaa anteeksi, tiedänhän kuitenkin etteivät he ole enää tavaneet työajan ulkopuolella moneen kuukauteen. Yksityiskohtana mainittakoon että sänkyyn he eivät ikinä päätyneet, vaan suutelulinjalle vain, niin ja tekstittelemään..
Lisäksi olemme mieheni kanssa vakavasti keskustelleet perheen perustamisestakin (siis ennen tätä uutista..) ja tuntuisi myös kaamealta haaskaukselta heittää kaikki nyt menemään. No, emme ole vielä täysin käsitelleet tätä asiaa keskenämmekään.
Tuskinpa vain edes haen tällä avauksella mitään selkeää "lähteäkö vai jäädäkö"- vastausta, taisi olla enemmänkin tarvetta pienelle avautumiselle.
Elämäni karmein päivä..
4
495
Vastaukset
- samaakokenut
äläs revi pelihousujasi. Todennäköisesti he ovat vanhoja tuttuja jo ennen teidän aikaanne. Miehesi kertoo kuitenkin sinulle avoimesti asioista. Olettaisin jos pettämisestä olisi kyse, hän suuttuisi ja häipyisi ovet paukkuen ulos, mutta koska juttelee avoimesti, niin en usko että sinulla on tarvetta pelätä ;( Tsemppiä kuitenkin, mut muista ettet syytä ellei muuta ole ollut tämän työkaverin kanssa...
- Keskustelun paikka
"Lähteäkö vai jäädäkö" -vastausta on tosiaankin vaikea antaa, mutta tuossa on mielestäni asian käsittelyn paikka miehesi kanssa. Näin nettipsykologin pätevyydellä sanoisin että sopikaa aika keskenänne jolloin puhutte kasvotusten asiasta. Vaikkapa lasillisen äärellä.
Vaikka sinä olet tässä se "uhri", niin voisit kysellä myös miehesi ajatuksia suhteenne tulevaisuudesta. Onko hänellä vielä samoja ajatuksia lapsista kuin ennenkin? Kysy, ymmärtääkö hän todella mitä perheen perustaminen vaatii kumppaneiden völiseltä luottamukselta.
Ihmissuhde on niin arvokas asia, että sitä ei liian helpolla kannata heittää romukoppaan vaikka joskus olisikin tosi vaikeaa. - hennes86
Kiitos mielipiteistänne, vaikka olenkin tuosta syyttämisestä hieman eri mieltä, mieshän teki väärän teon ja on näin ollen "syyllinen". En kuitenkaan missään vaiheessa halunnutkaan käydä syyttelemään vaan halusin vain saada asian jotenkin selvitettyä.
On totta, että mieheni ja hänen työtoverinsa ovat olleet tuttavia jo ennen minuun tutustumistaan. Itse asiassa tämä nainenhan on omalla tahollaan naimisissa ja perheenäiti, mutta sehän on hänen häpeänsä.. Nyt kun asiasta on miehen kanssa keskusteltu (ja itketty ja huudettu ja kävinpä viikon verran toisaallakin vähän mietiskelemässä) niin on jo selvää, että tapahtunut on menneen talven lumia. Miehelle ei todellakaan ole jäänyt epäselväksi, miten pahasti loukkaannuin ja että luottamuksen takaisin ansaitseminen ei tapahdu ihan hetkessä.
Kuitenkin haluan luottaa häneen uudelleen ja haluan jatkaa elämää hänen kanssaan. Näillä palstoilla tuntuu olevan ikuisena elämänohjeena "jätä se", mutta elämä ei mielestäni ole niin mustavalkoista.- annapillua
HAHAHAAH BUAHAHAHAH! Pettäjämiees miltä tuntuu olla petetty? :)
Se rakastaa sitä toista :) Se jättää sut :) Hyvää työviikkoa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948