Jouduin kohtaamaan 26.6.2011 jotain hirveintä tässä elämässäni, nimittäin isäni kuoleman. :´( Suru on niin suuri etten usko selviäväni tästä koskaan, ainakin nyt tuntuu vahvasti siltä. Isäni oli tärkein ihminen elämässäni ja hänestä olisin kaikista viimeiseksi halunnut luopua. Olen itse vielä nuori, vasta parikymppinen, joten tuntuu todella epäreilulta menettää toinen vanhemmista jo tässä iässä. :( Oikeastaan minulla ei enää edes ole sellaista läheistä vanhempaa, koska äitini kanssa olemme aina olleet etäiset ja huonoissa väleissä, isäni taas oli minulle kaikki kaikessa. Tuntuu kuin elämäni olisi pysähtynyt nyt täysin, en enää osaa enkä haluakaan odottaa mitään tältä elämältä, en tiedä miten jaksan. Haluaisin vain isäni takaisin tai lähteä hänen mukaansa :( Tuntuu niin hirveältä ajatella, etten enää koskaan saa olla isäni kanssa.
Toivoisin kipeästi löytäväni täältä itselleni juttuseuraa muista nuorena vanhempansa menettäneistä ihmisistä. Varsinkin jos olet kokenut saman lähiaikoina ja sinunkin surusi on vielä tuore. Laitathan minulle sähköpostia osoitteeseen: [email protected]
Isän kuolema :´(
surusiipi.
2
240
Vastaukset
- mutta se
lohduttaa että vielä joku päivä pääsee mukaan matkaan sitten kun on oma aika kuolla.
- Amanda11111
Hei! Lähetin sinulle sähköpostia, sillä olen itse kokenut saman puolisen vuotta sitten. Ollaan yhteydessä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780