Meillä riidat tuntuu menevän usein näin:
1. Kauhea teko, esim. viivyn kahvilla liian kauan kun toinen odottaa autos, ei halua tulla mukaan
2. Rangaistus edelliseen. Syyttelyä, vihoittelua mökötystä. Tai katoaa omille teilleen, mitään puhumatta.
3. Jossain vaihees suutun, koska en mielestäni saa oikeutta. Sanon oman mielipiteeni asiasta
4. Riita pahenee, kunnes viimein täys sota. Tunne että haluan antaa sanan sanasta, huudetaan kilpaa.
5. Sitten jossain vaiheessa "pakotan" toisen sovintoon puhumalla
6. Sama taas toistuu jossain muussa yhteydessä. Niin kauan kuin jaksan kuunnella hiljaa, ei isompia sotia ehkä tule. Kun sanon mielipiteeni, ei sitä kuunnella, tai ainakaan se ei johda mihinkään muuhun kuin uuteen riitaan.
Muuten elämä tuntuu olevan jatkuvaa syyttelyä asiasta sun toisesta.Meillä ei saa kukaan käydä (mun kaverit), koska hänen päästävä aikaisin nukkumaan, tai ilta pitää pyhittää meidän suhteelle. Enää meillä ei todellakaan käy kukaan. Viimeiseksi minä en pidä lupauksia, olen hänen mielestään epäluotettava, en auta häntä jne...
Eikä ole tuomaria joka sanoisi miten asiat on. Oikeutta ei ole parisuhteessa. On vain enemmän tai vähemmän sairaita ihmisiä, jotka syyttää toisiaan mielensä mukaan. Jollet tiedä omaa arvoasi, ja suostut mihin vaan, niin olet kohta hullujen huoneessa. Eli ei sinulle kukaan arvoa anna, jollet sitä itse tee, etkä pidä omista oikeuksistasi huolta. Eikä ole tuomaria, joka sinua puolustaisi. (Korkeintaa täällä saa vaihtelevaa kommenttia puolesta ja vastaan)
1. Kauhea teko, esim. viivyn kahvilla liian kauan kun toinen odottaa autos, ei halua tulla mukaan
2. Rangaistus edelliseen. Syyttelyä, vihoittelua mökötystä. Tai katoaa omille teilleen, mitään puhumatta.
3. Jossain vaihees suutun, koska en mielestäni saa oikeutta. Sanon oman mielipiteeni asiasta
4. Riita pahenee, kunnes viimein täys sota. Tunne että haluan antaa sanan sanasta, huudetaan kilpaa.
5. Sitten jossain vaiheessa "pakotan" toisen sovintoon puhumalla
6. Sama taas toistuu jossain muussa yhteydessä. Niin kauan kuin jaksan kuunnella hiljaa, ei isompia sotia ehkä tule. Kun sanon mielipiteeni, ei sitä kuunnella, tai ainakaan se ei johda mihinkään muuhun kuin uuteen riitaan.
Muuten elämä tuntuu olevan jatkuvaa syyttelyä asiasta sun toisesta.Meillä ei saa kukaan käydä (mun kaverit), koska hänen päästävä aikaisin nukkumaan, tai ilta pitää pyhittää meidän suhteelle. Enää meillä ei todellakaan käy kukaan. Viimeiseksi minä en pidä lupauksia, olen hänen mielestään epäluotettava, en auta häntä jne...
Eikä ole tuomaria joka sanoisi miten asiat on. Oikeutta ei ole parisuhteessa. On vain enemmän tai vähemmän sairaita ihmisiä, jotka syyttää toisiaan mielensä mukaan. Jollet tiedä omaa arvoasi, ja suostut mihin vaan, niin olet kohta hullujen huoneessa. Eli ei sinulle kukaan arvoa anna, jollet sitä itse tee, etkä pidä omista oikeuksistasi huolta. Eikä ole tuomaria, joka sinua puolustaisi. (Korkeintaa täällä saa vaihtelevaa kommenttia puolesta ja vastaan)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Etkö sinä saa kahvia kotona ? Tai etkö sinä voi käydä kahvilla kuppilassa silloin, kun "toinen" ei ole mukana ollenkaan ? Miksi h-ssä pitää mennä kahville silloin, kun "toinen" on mukana, eikä halua ?
Oikeuksista viis, missä luuraa järki ?
Miks vitus olet sen kanssa jos et saa mitään tehtyä yksin.Se pitää sua jonakin orjana.
Järki seisoo hei, ymmärrys hoi - vai lukihäiriö ?