Tässä on tarinani.
Tapasin erittäin ihanan naisen 2 vuotta sitten ja rakastuin todella syvällisesti heti, minä 18 ja avopuoliso 17 tapaamis hetkellä.
Olemme ollut todella onnellisia ja muutenkin rakkaus kukoisti loisteessaan.
No, nyt avopuoliso tiputti oikeen pommin niskaan yhtäkkiä ja päätti "luottamuspulan/jatkuvan epäilyn" sekä mustasukkaisuuden takia että on parempi että erotaan. kyse ei ole kuitenkaan pettämisestä tai muusta vastaavasta, ja tämä mustasukkaisuus johtuu ilmeisesti siitä kun minulla on ollut kateellisia naispuolisia kavereita jotka on joskus yrittänyt "iskeä" minua huonolla menestyksellä, ja aina olen sanonut että EI olen varattu piste. Pistin kuitenkin välit poikki, ja kerroin puolisolle heti kun näin kävi.
Nyt on sitten päätetty ja keskusteltu että erotaan ja jatketaan hyvinä kavereina,
nyt on viikko kulunut tästä tietoiskusta ja silti tunnemyräkkä iskee aina uudelleen ja uudelleen ja tuntuu muutenkin että koko maailma olis kaatunut niskaan, sekään ei oikein helpota että asutaan kuitenkin yhdessä ja se joka muuttaa pois on minä, ja joudun sitä omaa "kaupungin" vuokra-asuntoa odotella että vapautuisi.
Pystyykö suhteen jälkeen ylipäätänsä jatkaa ns. hyvinä "kavereina".?
Tuntuu vaan niin ***** pahalta jättää kaikki hyvät muistot ja onnelliset hetket taakse, kaiken lisäksi pelottaa ajatus "uudesta" yksinäisestä elämästä.
Ehkä vähän sekava teksti, mutta toivottavasti joku ymmärtää.
Mielenkiinnolla lukisin jos jollain on samanlaisia kokemuksia tms.
Tapasin erittäin ihanan naisen 2 vuotta sitten ja rakastuin todella syvällisesti heti, minä 18 ja avopuoliso 17 tapaamis hetkellä.
Olemme ollut todella onnellisia ja muutenkin rakkaus kukoisti loisteessaan.
No, nyt avopuoliso tiputti oikeen pommin niskaan yhtäkkiä ja päätti "luottamuspulan/jatkuvan epäilyn" sekä mustasukkaisuuden takia että on parempi että erotaan. kyse ei ole kuitenkaan pettämisestä tai muusta vastaavasta, ja tämä mustasukkaisuus johtuu ilmeisesti siitä kun minulla on ollut kateellisia naispuolisia kavereita jotka on joskus yrittänyt "iskeä" minua huonolla menestyksellä, ja aina olen sanonut että EI olen varattu piste. Pistin kuitenkin välit poikki, ja kerroin puolisolle heti kun näin kävi.
Nyt on sitten päätetty ja keskusteltu että erotaan ja jatketaan hyvinä kavereina,
nyt on viikko kulunut tästä tietoiskusta ja silti tunnemyräkkä iskee aina uudelleen ja uudelleen ja tuntuu muutenkin että koko maailma olis kaatunut niskaan, sekään ei oikein helpota että asutaan kuitenkin yhdessä ja se joka muuttaa pois on minä, ja joudun sitä omaa "kaupungin" vuokra-asuntoa odotella että vapautuisi.
Pystyykö suhteen jälkeen ylipäätänsä jatkaa ns. hyvinä "kavereina".?
Tuntuu vaan niin ***** pahalta jättää kaikki hyvät muistot ja onnelliset hetket taakse, kaiken lisäksi pelottaa ajatus "uudesta" yksinäisestä elämästä.
Ehkä vähän sekava teksti, mutta toivottavasti joku ymmärtää.
Mielenkiinnolla lukisin jos jollain on samanlaisia kokemuksia tms.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla kans menossa tyttöystävän kans poikki ja fiilis on paska. Tosin ite olin se osapuoli joka jätti mutta kuitenkin...Ihan hirvee olo. Koko ajan pyörii mielessä ne hyvät muistot. Huh. No, kyllä se elämä voittaa, ajan kanssa olo helpottaa.
"Pystyykö suhteen jälkeen ylipäätänsä jatkaa ns. hyvinä "kavereina".?"
Totta kai pystyy-siihen asti, kun se exä löytää uuden, silloinhan perinteisesti alkavat ne mustis-karkelot, jonka lopputuloksena ei takuulla enää puhuta.
Klisee "Erotaan ystävinä" on sama kuin jos koirasi kuolisi ja äitisi sanoisi, että "älä huoli, saat pitää sen"
kavereita ollaan eron jälkeen, mut luulen et se tosiaan loppuu siihen ku jompi kumpi löytää uuden. Ja jep, erottu myös juuri, joten uusi elämä alkaa. Mä sitten taas yritän tehdä nyt kaikki tekemättömät asiat ja kaikki mitä oon halunnu tehdä. sekä löytää uutta sisältöä elämään. ne saa kuitenkin hyvän olon itselle ! tsemppiä !