Ennen bensa OLI halvempaa

Suunta on oikea..

Vielä 70-luvulla omakotitaloista tehtiin isoja. Tuli halvemmaksi polttaa vuodessa 10 m3 öljyä kuin rakentaa kunnon eristykset. Puoli-ilmaista öljyä paloi ja lumet sulivat katoilta. Uima-altaitakin rakennettiin. Nyt niissä ei ole kenelläkään varaa asua.

Halvan öljyn ansiosta asvalttikin oli puoli-ilmaista. Sorateitä asvaltoitiin hirmuisia määriä. Nyt niitä ei ole varaa edes paikata.

Kyllä se vaan on niin, että öljyn hinta nousi taivaisiin, kun se muuttui kulutushyödykkeestä sijoittajien pelinappulaksi. Lisäksi lätkäistiin vielä verot päälle.

Nyt ovat vuorossa myös metallit, kahvi ja kaakao. Niiden hinnat ovat aivan pilvissä.

Mutta se on ihan oma syy, jos ei ole varautunut sijoittamisen aiheuttamaan kustanustason nousuun sijoittamalla.

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tilanne ole mihinkään muuttunut. 70-luvun talon lämmitykseen sähköllä menisi nykyään ehkä 30-50 megavattituntia. Ei tuo kenenkään taloutta kaataisi. JOS talon saisi valmistaa 70-luvun eristetalolla, säästäisi siinä varmaan 5-10 vuoden sähkölaskut. Järkevää se siis olisi vieläkin.

      Ongelmat ovat muualla kuin lämmityksen kustannuksissa.

    • Pelle Paskaperse

      voihan kiesus, oletko ostanut kahvia ja kaakaota varastoon?
      Todellista autoilu aiheista skeidaa.

    • Tiikeriä Tankkiin

      Joo, tosi halpaa se oli, muistan ensitankkaukseni vuoden 1967 syyskuussa Merikadun Essolla Helsingissä, vain 50 penniä litra!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe