petin miestäni...

rouva1977

ensimmäistä kertaa 18 vuoden suhteemme aikana. ihmettelen miten saatoin tehdä sellaista, en koskaan olisi uskonut meneväni niin pitkälle. asiassa ei ole lieventäviä asianhaaroja, esim. koko yön kestäneet boolivoittoiset juhlat ja kesäisen aamuyön hiljainen metsä...
niinpä yksi asia johti toiseen ja...

kyseessä on vielä hänen nuorempi velipuolensa, joten uusia kohtaamisia ei voi välttää... vähän ehkä hullaannuin tilanteesta, tulipa silti nyt itsekkin todettua ettei ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella. kokemus ei ollut maailmoja mullistava, mutta sanotaanko että mielenkiintoinen. mutta silti jäi taka-alalle kummittelemaan kyläilykutsu...ja tietenkin se että hän kertoi olevansa ihastunut minuun, eihän sitä voi olla ajattelematta!

tiedän kyllä että miehellänikin on ollut (monet) seikkailunsa, mutta tähän asti olen ollut kuuliainen kunnollinen vaimo, mutta nyt ei edes kaduta juurikaan, jotain ihmeen iloa sain kyllä tuosta hassusta kohtauksesta kuusen alla. oikeastaan voin vaan toivoa että asia ei paljastu.

en vaan ymmärrä mikä minuun meni, oikeasti olen tyytyväinen seksielämäämme enkä ole kokenut kaipaavani vaihtelua!

mutta täytyy tunnustaa että vähän pelkään että tuo oli vasta alkua...

niin kai se on, ettei ihmiset ole täysin yksiavioisia vaikka moni niin haluaa uskoakin!

kiitos ja anteeksi.

11

1139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei hättäillä

      Noo..mutta semmoista vaan sattuu..inhimillistä elämää..usein yrityksen ja unohduksen kautta mennään eteenpäin...ainut vaan että ette voi välttyä tapaamislta esim sukujuhlissa yms..mutta unohda ja ole vaiti...rakastathan vielä omaa kultaasi kuitenkin..

    • rouva1977

      Niinpä, kyllä oma mieheni on se rakas ja tärkein, järki sanoo että parempi unohtaa kaikki törttöilyt ennen kuin on alkua pidemmällä, ei tule suurempaa vahinkoa mitä nyt jo on! Ei ole mulla paljon salaisuuksia mutta tässä on jo tarpeeksi. Onneksi sukujuhlia on harvoin :O

    • näitä on nähty

      Elä huoli, tuo on täysin normaalia suomalaiselle naiselle, jolle on tyypillistä jakaa liberaalisti römpsäänsä vähän kenelle sattuu.

      Eli olet ihan hyvässä seurassa.

    • prouva77

      heh heh, olenkin jakanut tässä jo 18 vuotta tuolle samalle niin kyllähän se jo vaihtelu virkistää...

      tilaisuus tekee varkaan ja niin edelleen. mutta saipahan vähän meidänkin suhde vauhtia...

      • varoituksen sana

        Mä en moralisoi sua muuten, mutta olisit valkannut jonkun muun kuin miehesi velipuolen. Omasta kuormasta ei syödä. Tuo on muuten totta, että suhde saa vauhtia etenkin seksin osalta pettämisen jälkeen. Lienee syynä hieman huono omatunto? Varo vaan, ettei miehesi aavista jotain, jos jatkuvasti olet halukas sänkyyn. Miehet tajuaa hetkessä asiat. Kokemusta on.


    • No jos kerran lipsahtaa, voi olla vielä ajattelematon tempaus, mutta toinen kerta on jo tietoinen valinta. Eli silloin on kyllä viisainta ottaa kunnon asento ja pohtia omaa järjenjuoksuaan syvällisesti ja tarkkaan. :-) pitäskö sitten jatkaa vielä sitä hömpöttelyä ilman sitä ukkoa vai kertoisko sille ja hömpöttelisitte yhdessä.

      • sama rouva

        no mieheni on jo hömpöttelypelin avannut ja olen tähän asti ollut se kiltti rouva. vahingossa hänen(kin) juttunsa paljastuivat taannoin. että kertoisin hänelle avanneeni pelin myös...?


    • luonnossa tapahtuu

      Vai että kuusen alla? Pistelivätkö neulaset??

    • yks vaan

      Sellaista sattuu--lainatakseni Kumman kaa repliikkejä. Jos pidätte suhteenne salassa niin ei mitään hätää kai. No minulla oli hieman erilainen juttu jokin aika sitten. Ei mikään sukulainen.

    • sama akka

      en ole kyllä suunnitellut tälle asialle jatkoa, mutta mistä sitä tietää.
      luonnossa tapahtuu joo ja neulaset yleensä pistelee.

      toisaalta söihän tämä velipuolikin kuormasta, että aina siihen kaksi tarvitaan, syyllisiä on hauska aina etsiä...onko se aviomies, huono vaimo vai huonosti käyttäytyvä sukulainen tai naapuri :O vai huono kotikasvatus ja ankea lapsuus vai mikä on syynä!


      aina joku syy löytyy juopollekin korkata, oli hyvä päivä, oli huono päivä....

    • rouva1977

      saapa nähdä,

      aikaa kulunut tämän verran, muutama asiallinen sana vaihdettu mutta ilmaan jäi tietynlaisia väreitä joita ei voi ymmärtää yhtään väärin kukaan, tai täytyy olla täysi puupökkelö. Mun ei pitäis tehdä mitään ja pitäis pysyä poissa nyt kaikista tilanteista, mutta miten sen teen kun kiinnostaa kumminkin. Tilanne on ihan uusi, ketään en ole aikaisemmin edes huomannut tällä tavoin! oman mieheni kanssa kestäneen suhteen aikana! Miksi juuri tuo mies kaikista muista miehistä!

      Miten saan oman mieheni kiinni minuun sillä latauksella mitä kaipaan! miksi arki on tätä! tilaisuus tekee varkaan ja ole siinä sitten vahva nainen ja pidä huoli kaikesta.

      Ja sitten sitä ajattelee ettei oma mieheni ole kiinnostunut minusta tarpeeksi... ja sitten voin antaa mennä...


      kysymysmerkkejä vaan ilmassa.

      TIEDÄN: mies ei ajattelsi näin paljon, se olisi vastaavassa tilanteessa pannut jo...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      126
      9392
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5383
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      34
      3893
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      131
      3585
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2644
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1906
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      359
      1572
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      98
      1557
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      73
      1418
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe