ystäväni

Eilen illalla olin menossa tapaamaan poikaystävääni hänen ollessa venesatamassa vahtina.Päivä oli ollut kaunis ja kiireinen.Lainasin äidin autoa kun omani oli poikaystävälläni.Oli jo hämärää kun lähdin kotoa ajelemaan.Olin väsynyt ja ajattelin että ajelen ripeäsi jotta ehtisin hieman nukkuakkin.En ehtinyt ajaa kuin n.5min kun yhtäkkiä auton eteen juoki peura.Ehdin reagoida sen verran että painoin jarrua ja laitoin silmät kiinni.Samaan aikaan tömähi lujaa.Avatessani simlät oli auto pysähtynyt ja tuulilasi tyhannen säpäleinä.Ajoin auton sivuun ja menin katsomaan oliko peura elossa.Soitin hätäkeskukseen paniikissa ja sietä sanottiin että soita itse poliisille.Kun puhelu oli ohi mietin jonkun aikaa mitä nainen oli minulle sanonut.Kun sain soitettua poliisille ja he olivat tulossa soitin ystävälleni joka lähti heti ajamaan paikan pälle.Hän tarkasteli autoa ja sanoi että oli ollu kunnon tömähdys kun osa suoliakin oli takaikkunalla.Poliisit kävi ja asiat selvitettiin.Sain auton ajettua kotiin ja ystäväni sanoi kyyditseväni minut sinne minne halusin mennä.
Hän oli minun tukenani ja olen siitä hänelle kiitollinen.Jos vauhtia olisi ollut hieman enemmän olisi peura tullut suoraa tuulilasista sisälle.Oli ollut suojelusenkeli mukana jälleen kerran.Tasan viiko sitten eräs tuttu ajoi mootoripyörällä kuolonkolarin kun huumehörhö oli kääntynyt eteen..Ystävät ovat minulle rakkaita..
1298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kamalaa!! Onneksi ei käynnyt pahemmin!!
Ystävät ovat mielestäni TODELLA tärkeitä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


teppis kirjoitti:

Eilen illalla olin menossa tapaamaan poikaystävääni hänen ollessa venesatamassa vahtina.Päivä oli ollut kaunis ja kiireinen.Lainasin äidin autoa kun omani oli poikaystävälläni.Oli jo hämärää kun lähdin kotoa ajelemaan.Olin väsynyt ja ajattelin että ajelen ripeäsi jotta ehtisin hieman nukkuakkin.En ehtinyt ajaa kuin n.5min kun yhtäkkiä auton eteen juoki peura.Ehdin reagoida sen verran että painoin jarrua ja laitoin silmät kiinni.Samaan aikaan tömähi lujaa.Avatessani simlät oli auto pysähtynyt ja tuulilasi tyhannen säpäleinä.Ajoin auton sivuun ja menin katsomaan oliko peura elossa.Soitin hätäkeskukseen paniikissa ja sietä sanottiin että soita itse poliisille.Kun puhelu oli ohi mietin jonkun aikaa mitä nainen oli minulle sanonut.Kun sain soitettua poliisille ja he olivat tulossa soitin ystävälleni joka lähti heti ajamaan paikan pälle.Hän tarkasteli autoa ja sanoi että oli ollu kunnon tömähdys kun osa suoliakin oli takaikkunalla.Poliisit kävi ja asiat selvitettiin.Sain auton ajettua kotiin ja ystäväni sanoi kyyditseväni minut sinne minne halusin mennä.
Hän oli minun tukenani ja olen siitä hänelle kiitollinen.Jos vauhtia olisi ollut hieman enemmän olisi peura tullut suoraa tuulilasista sisälle.Oli ollut suojelusenkeli mukana jälleen kerran.Tasan viiko sitten eräs tuttu ajoi mootoripyörällä kuolonkolarin kun huumehörhö oli kääntynyt eteen..Ystävät ovat minulle rakkaita..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu