Olen huolissani miehestäni.
Hän oli mitä ihanin minua kohtaan ja huomioi myös ystäviäni ja vanhempiani.
Hän oli semmoinen mies mistä moni ystävänikin oli kateellinen ja moni naispuolinen ystävänikin on koittanut saada miestä minulta yhteisissä illanistujaisissa mutta mieheni oli aina sanonut että ei käy olen varattu.
Lapsia meidän oli tarkoitus hankkia mutta mieheni otti ja katosi jälkiä jättämättä ulkomaille.
Kaikki alkoi siitä kun mieheni sai selville että olin pettänyt häntä kerran kännissä firman juhlissa ja tämän miehen kanssa meillä oli salasuhde jonka minä lopetin tullessani järkiini. En vieläkään tiedä miten hän sen sai selville mutta eräänä päivänä hän töksäytti sen aamukahvi pöydässä ja kertoi ajan kohtia milloin olin tavannut tätä miestä ja vielä löi kuvan pöytään missä vieraan miehen auto oli meidän talon pihassa ja kuvaan hän oli laittantu kellonajan ja kenen auto on ja missä hän asuu. Hän antoi minulle 2 viikkoa aikaa poistua talosta jonka mieheni omisti. Maailmani romahti täysin ja koitin siinä selitellä ja pyydellä anteeksi mutta se ei auttanut. Mieheni ei hyväksy pettämistä missään muodossa.
2Viikkoa mieheni oli tosi kylmä minua kohtaan ei huomioinut vaan vetäytyi omaan rauhaansa jatkuvasti. Niinkun kissa joka ei pysty puolustautumaan vaan hakee yksinäisyyttä. (vertaus oli kyllä huono)
Aina iltaisin itkin yhteisessä olohuoneessamme ja katselin miestäni joka vain istui terassilla mietteliään näköisenä nauttien viskistä ja poltteli tupakkia kaikessa rauhassa. Monta kertaa menin hänen seurakseen ja ihän otti minut kainaloon jossa sain itkeä. Yöt hän nukkui aitassa ulkona.
Muutin siskoni luokse kun en löytänyt asuntoa ja olen koittanut jutella mieheni kavereitten kanssa kukaan heistä ei tiennyt missä hän on. Kukaan heistä ei haukkunut minua kasvotusten mutta näin kaikkien ilmeistä että en ollut toivottu henkilö heidän seuraan jonka kyllä ymmärsin täysin.
Eräänä perjantai iltana hänen hyvän kaverin emäntä soitti minulle ja halusi jutella. Hän oli kyllä pari lasillista nauttinut liikaakin mutta hän kertoi mimmoinen on mieheni elämä ollut ennen kun minä olin tullut kuvioihin. Itku pääsi kun hän luetteli asioita joissa on ollut pettämistä miestäni kohtaan. Yhden firman missä oli osakkaana niin meni nurin nyt viime laman aikana. Ja monta muuta surullista asiaa missä oli palokuntahommissa (VPK) joutunut näkemään ja kokemaan. Isänsä pahoinpitelyt jotka oli loppuneet siihen että hän oli lyönyt omalta isältään leuan sijoiltaan jota mieheni oli katunut.
Monta kertaa kävin entisessä talossamme mutta mieheni ei ollut ikinä kotona. Hänen harrasteauto oli tallissa lukkojen takana niinkun toinen auto ja moottoripyöräkin. Minua itketti koko ajan kun ajattelin niitä hyviä lapin reissuja kun kävimme syksyisin kiertelemässä hänen harrasteautollaan.
Yhden kerran menin käymään hänen äitinsä luona jonka kanssa olin hyvissä väleissä. Hän ei minua tuominnut eikä haukkunut vaan joimme rauhassa pari pullollista viiniä ja keskustelimme. Tai minä oikeastaan itkeä vollotin koko ajan ja entinen anoppini sanoi että tänne voit aina tulla jos haluaa että täältä ei ajeta pois. Sain nukkua mieheni vanhassa huoneessa jossa itkin itseni uneen.
Tästä meni pari päivää niin mieheni äiti soitti minulle ja pyysi käymään.
Hän ojensi kirjekuoren johon hän oli kirjoittanut ruonon minulle jota en täällä julkaise. Sitten oli postikortteja joita oli ostettu pitkin eurooppaa, Saksa, Ranska, Puola. Sitten oli vielä meidän yhteisestä lapin paikastamme missä olimme aina olleet syksyisin.
Hän oli ostanut myös pienen lapsen potkupuvun. Hän olisi halunnut lapsen kanssani :( :(
Sitten oli vielä pieni käsintehty rasia missä oli kihlasormus mimmoista olin aina halunnut!! :( siellä oli myös kirje jossa luki.
"Tämän olisin halunnut sinulle antaa tulevana juhannuksena, Mutta ilmeisesti rakkauteni ei sinulle riittänyt vaan päätit mennä toisen miehen syliin. En sinua ala haukkumaan enkä syyttelemään eikä myöskään ystäväni sitä sinulle tee. He tietävät tilanteen. Minusta älä huolehdi vaan mene nyt viettämään sitä omaa elämääsi mistä pari kertaa vihjaisit rivien välistä....
NYT SINULLA ON SIIHEN MAHDOLLISUUS!!!!
Terveisin XXXX "
Tulipas vuodatettua paljon ja pyydän anteeksi mahdollisia kirjoitusvirheitä kun itkien kirjoitan tätä. Entinen mieheni ei vastaa puheluihini eikä myöskään kavereittensa puheluihin mutta hän äidilleen soittaa välillä ja kertoo että on kunnossa mutta en ole suomeen tulossa hetkeen. kavereilleen hän on laittanut viestin että en ole maisemissa johonkin toviin otan yhteyttä kun tulen takas reissuista.
Auttakaa minua mitä teen ja miten saisin mieheni takaisin :( Pelkään että hän menee tekemään jotain hölmöä ja katoaa lopullisesti.
Laitoin tämän myös kohteeseen suhteen lopettaminen.
Apua / Neuvoja kaipaava neitonen
12
494
Vastaukset
- Ajattele nyt oikeest
Ja sun pettäminen pitäis painaa villaisella? Mitä menit panemaan firman juhlissa jonkun muun kanssa kuin miehesi. Sinä sait sen mitä tilasit. Et tule koskaan saamaan miestä takaisin. Hän ei sinua enää koskaan ota, mies oli tosissaan sinun kanssasi mutta sinä pilasit kaiken!!!! Muista ensi kerralla olla uskollinen jos hyvän miehen löydät.
- Lopeta vollotus
Mistä sinä nyt olet tosiasiassa huolissasi? Miehestäsi, vai itsestäsi? Aikamoista "minä, minä, minun tarpeet, minun itkut, minun tunteet, minulle tukea" -tekstiä oli tuo sepustuksesi. Oletko yhtään koittanut miettiä asiaa miehesi kannalta? Toinen pakenee ulkomaille asti saadakseen olla rauhassa ja sinä pommitat puheluilla ja käyt oven takana kyyläämässä. Jos yhtään aivoilla ajattelet, menet hakemaan sitä tukea joltakin muulta, kuin hänen äidiltään. Olet kaapannut hänen elämänsä jo siinä määrin, ettei hän saa edes rauhassa surra sinun tekemääsi loukkausta. Anna miehelle rauha!
Keskityt nyt vaan sen pohtimiseen, mitä pikku päässäsi liikkui, kun menit tuon suhteen mokaamaan. Kai ymmärrät edes sen verran, että sinä olet vastuussa tekemisistäsi? Ehkä kannattaa aloittaa suhde seuraavaksi sellaisen miehen kanssa, jota eivät syrjähypyt niin kovasti häiritse. Heitäkin on. Miehesi kyllä löytää itselleen uuden kumppanin. Älä siis huoli. - Johan sinä
olet saanut ex-mieheltsi neuvon, mitä sinun pitää tehdä:
"Minusta älä huolehdi vaan mene nyt viettämään sitä omaa elämääsi mistä pari kertaa vihjaisit rivien välistä....
NYT SINULLA ON SIIHEN MAHDOLLISUUS!!!!"
jk. Vinkkinä: Vähennä viinin lipittelyä- Jeps´
Ja lisäksi neidon olisi syytä miettiä kriittisesti ystäväsuhteitaan, koska
kirjoittaa näin:
"...moni ystävänikin oli kateellinen ja moni naispuolinen ystävänikin on koittanut saada miestä minulta yhteisissä illanistujaisissa..."
- hahaahh123
Ihan oikein sulle. Toivottavasti olet yksin loppuelämäsi koska jaat pillua vieraalle.
- Nyt, kun
olet kantapään kautta kokenut, että kakkua ei voi yhtä aikaa syödä ja säästää, tehtäväksesi ei jää muuta kuin ottaa itseäsi niskasta kliinni ja kunnioittaa exäsi
tahtoa edes sen verran, että jätät hänet rauhaan.
Oikeastaan voit olla varsin tyytyväinen kun sait sentään 2 viikkoa aikaa kerätä kimpsusi ja eikä exäsi vaatinut sinua edes piha-aitassa öitsemään, vaan nukkui itse siellä.
Mitä ilmeisimmin hän haluaa pitää myös ystäviinsä jonkin aikaa etäisyyttä, eikä halua näittenkään kanssa vatvoa asioitaan. Siinä ei ole edes mitään omituista, vaanse on monille henkilöille täysin luonteen mukainen tapa reagoida .
Kavereistaan huolehtivainen mies kuitenkin on, koska on sentään viestittänyt heille ottavansa yhteyttä reissuilta palattuaan.
Ja äitinsäkin hän kaluaa pitää rauhallisella mielellä soittelemalla tälle.
Sinun ei siis tarvitse exästäsi huolta kantaa. - eräänmielipide
Mutta kun kerta petit häntä, niin jokin siinä suhteessa varmasti mätti.. nyt vain jankkaat niitä hyviä puolia tai "unelmia", joita muut "hierovat naamaasi".. mutta mitkä olivat ne huonot puolet, jotka ajoivat suhteenne siihen että petit?
Mielestäni se että harkitseekin pettämistä, on merkki pysähtyä ja miettiä mikä suhteessa mättää.. - näitä taas
"Pelkään että hän menee tekemään jotain hölmöä ja katoaa lopullisesti. "
Ei, pelkäät, että hän pääsee eteenpäin ja sinä jäät nuolemaan näppejäsi, koska sinähän se tässä teit "jotakin hölmöä". Valinnoilla on seurauksensa. - sattuuhansitä
Nyt, itkupilli, jos raitistut ja vietät puritaanista nunnan elämää seuraavat kuukaudet vapaa-aikasi, niin ainakin osoitat aitoa katumusta hänen silmissään vielä hänen Suomeen tultuaankin. Olet ehkä läksysi oppinut kantapään kautta, eli osaat elää viisaammin ja harkitsevammin, aikuisena eikä enää hupakkona teininä. En tiedä mikä on tarinan lopputulos, mutta onhan sinulla mikroskooppinen mahdollisuus yhteenpaluuseenkin vielä. Ei se mahdotonta ole, jos nyt osaat arvostaa tuota paratiisia, josta tulit karkoitetuksi kuin Eeva aikoinaan.
Ota koira, ala lenkkeillä enemmän, anna ajan kulua ja kehitä itseäsi henkisesti vaikkapa kirjoja lukien. Tosi rakkaus ei vähästä sammu, vaan kestää jopa eliniän. Miehesi varmaan rakasti sinua kovasti ja nyt kokoaa elämänsä sirpaleita tahollaan. - Surullinen neito
Olen aloittaja.
Kiitos kaikille jotka ovat vaivautuneet vastaamaan. :)
Näin miestäni tänään ja huomasin että miten on hänestä voinut tulla niin kylmä ja tunteeton ihminen käveli vastaan kaupungilla ja katsoi kyllä silmiin ja jatkoi kävelyä eteenpäin.
Olisi tehnyt mieli huutaa, itkeä ja mennä rutistamaan häntä eikä päästää ikinä irti.
Hän oli tullut käväisemään suomessa ja aikoo jatkaa matkaansa näin ainakin hänen kaverinsa sanoivat kun oli heitä käynyt tervehtimässä.
Hänen ystävät oli kyselleet tarkemmin meidän eron syistä ja hän oli sanonut
"molemmissa oli vikaa mutta minussa vissiin enemmän kun en hänelle riittänyt"
Kaikki nämä haukkumiset olen kyllä teiltä kaikilta ansainnut mitä olette kirjottaneet. Mutta vielä pitäisi ne hyvät neuvot millä saisin valloitettua mieheni takaisin.- aaronis
Et mitenkään, mitä ilmeisimmin. Sinulla oli vapaus valita, valitsit panot jonkun muun kanssa. Miehellä on nyt vapaus valita, ja jos se ei kohdistu sinuun, sinun ei auta muu kuin hyväksyä tapahtunut, ottaa opiksesi ja jatkaa elämää.
- 2 + 6
En tiedä sitä, millä hänet saat varmasti takaisin, mutta arvaan että jos nyt vietät iloista sinkkuelämää ja "seikkailet", et hänestä tule ikinä näkemään vilaustakaan. Miehinen itsetuntonsa on tainnut olla hauraampi kuin päällepäin näkyy, ja kaipa hän on vakuuttunut että sinulle ei riittänyt hänen miehisyytensä, vaan kaipasit jotakin vielä enemmän, parempaa (isompaa, taitavampaa ken tietää) ja hän on saanut kalloonsa että se joka pettää kerran, pettää aina.
Olet nyt nähnyt sen säälimättömän, kovan, kylmän puolen hänestä, jota et ennen tiennyt olevan olemassakaan. Punnitse pikkuhiljaa onko hän todella se mies, jonka kanssa haluat lapset tehdä, vai voitko opetella elämään ilman häntä.
Ihan hyvä idea voisi olla käydä psykologilla yms. juttelemassa, en osaa sanoa onko sinnikkyytesi hänen takaisin saamisekseen hyväksi itsellesi ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948