Jelppikää :)

Hei.

Tarkoitukseni olisi pudottaa painoa vielä 10 kiloa. Olen viime lokakuusta asti pudottanut 7 kiloa. Pudottaminen on tapahtunut vain herkkujen ja tupakan pois jättämisellä joten tarkoitukseni ei edes ole ollut laihduttaa nopeaan tahtiin, vaan sen mukaan mitä pystyn tekemään. Olen 24w, pituutta ja painoo on 172cm/76kg.

Haluan pudottaa painoa terveellisesti ilman paastoja sun muita ja lisätä liikuntaa kuten kuntosalia. En laita itselleni kovia tavoitteita etten taas jätä hommaa kesken. Ensi kesään mennessä jos saan 10 kiloa pois niin olen tyytyväinen. Olisiko Teillä hyviä neuvoja ja vinkkejä? Esim ruokailuun tai kuntosaliohjelmaan?

En ole käynyt salilla kuin muutamia kertoja joten sekin on suht uutta. Lisäksi selkäni vaivaa minua (välilevyn pullistuma), joten senkin puolesta pitäisi lihaksia kehittää.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Laihduttaja860 kirjoitti:

Hei.

Tarkoitukseni olisi pudottaa painoa vielä 10 kiloa. Olen viime lokakuusta asti pudottanut 7 kiloa. Pudottaminen on tapahtunut vain herkkujen ja tupakan pois jättämisellä joten tarkoitukseni ei edes ole ollut laihduttaa nopeaan tahtiin, vaan sen mukaan mitä pystyn tekemään. Olen 24w, pituutta ja painoo on 172cm/76kg.

Haluan pudottaa painoa terveellisesti ilman paastoja sun muita ja lisätä liikuntaa kuten kuntosalia. En laita itselleni kovia tavoitteita etten taas jätä hommaa kesken. Ensi kesään mennessä jos saan 10 kiloa pois niin olen tyytyväinen. Olisiko Teillä hyviä neuvoja ja vinkkejä? Esim ruokailuun tai kuntosaliohjelmaan?

En ole käynyt salilla kuin muutamia kertoja joten sekin on suht uutta. Lisäksi selkäni vaivaa minua (välilevyn pullistuma), joten senkin puolesta pitäisi lihaksia kehittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu