tapasin mielestäni mukavan ja itseäni vanhemman miehen noin 4 v sitten 14 v yksinhuoltajaelämän jälkeen. Minulla on aina ollut hyvä sosiaalinen verkosto, kavereita ja säpinääkin aika ajoin mutten halunnut ketään asumaan tai olemaan kokoajan siinä vieressä (itsekästä mutta niin mukavaa). Noh, kuitenkin tapailimme noin vuoden ajan ja lopulta suostuin muuttamaan yhteen, hän perusteli mm taloudellisilla syillä, olihan hänellä iso omakotitalo. Aluksi kaikki menikin ok mutta kun hänelle tuli potkut pari vuotta sitten alkoi alamäki, kaljan kittaamista päivät pitkät kun itse olin töissä, ulkonäkö rapisi ja apatia valtasi. Jaksoin ja jaksoin siinä vierellä, tein töitä kuin hullu että rahat riittäisi ja toivoin että toinenkin nousisi ylös... Nyt on tapahtunut edistystä mutta tilanne on jo karannut käsistä, talo on ulosotossa (velat siis hänen, ei minun), luottotiedot menneet (hänen ei minun) jne. MINÄ EN JAKSA ENÄÄ!! koska en ole koskaan jäänyt "makaamaan tuleen" niin olen tässä kaikessa hiljaisuudessa (emme puhu enää keskenään käytännössä yhtään) ostanut oman asunnon kerrostalosta ja olen muuttamassa sinne, nyt en vaan tiedä miten asian kertoisi toiselle kun en ole ottamassa mukaan vaan lähden nuorimmaisen 17 v kanssa sinne kahdestaan.
Jännittää koska en tiedä mitä tapahtuu kun asia tulee ilmi eli viimeistään siinä vaiheessa kun muutan tavarani.
Toinen on roikkunut minussa kiinni ja mietityttää miten pärjää kun ei ole kukaan holhoamassa ja/tai maksamassa kaikkea.
Jännittää koska en tiedä mitä tapahtuu kun asia tulee ilmi eli viimeistään siinä vaiheessa kun muutan tavarani.
Toinen on roikkunut minussa kiinni ja mietityttää miten pärjää kun ei ole kukaan holhoamassa ja/tai maksamassa kaikkea.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei.. meillä on myös ettei puhuta enää ja jos puhuisinkin hän ei usko tai kuuntele.. siispä tein hänelle musiikkisoittolistan.. se auttoi. Vaikka nyt on mennyt taas "takapakkia".. Voisithan kirjoittaa vaikka samalle lapulle myös kauniisti että nyt riitti ja olet jo lähdössä.. Omalla listallani oli esim: http://www.youtube.com/watch?v=ePyRrb2-fzs
Itsekin lähtisin jo, jos taloudellinen tilanteeni olisi yhtä onnekas kuin sinulla ..
Voimia!
Teet itsellesi ja hänelle myös palveluksen lähtemällä kuten olet ajatellut. Hän on sinuun turvautunut kuin lapsi äitiin, nyt tällä isolla lapsella on aika ja mahdollisuus itsenäistyä vihdoin viimein.
Tällä hetkellä, ja lähiviikot: karaise itsesi, ota "soturiarkkityyppi" käyttöön, siis määrätietoinen taistelijaominaisuus sinussa. Ajattele itseäsi ja lastasi, älä anna ajatuksen viipyä nyksän/eksän säälimisessä. Itse hän hyvän suhteen mokasi kaljottelullaan, raivo olisi asiallisempi tunnetila kuin huolehtiminen. Älä ole kanaemo isolle aikuiselle miehelle. Hän menköön puhumaan ongelmistaan jonkun psykologin, terapeutin tai psykiatrin luo, jos tekee tiukkaa.