Mikä saa toisen välttelemään?

muerreum

Terve,

Erosin useita kuukausia sitten silloisesta naisestani. Tai tarkennettuna, nainen halusi erota. Erotessa hän sanoi, että haluaisi pysyä kuitenkin hyvänä kaverina, koska eroon ei liittynyt mitään riitaa tai muuta kahnausta. Ero tuli enemmänkin olosuhteiden pakottamana tai ainakin näin ymmärsin, kun hän syitä eroon kertoi.

Olemme olleet joitakin kertoja yhteyksissä eron jälkeen. Olen kuitenkin hieman ihmeissään hänen käytöksestä. Jos hän ottaa yhteyttä, voimme jutella ihan normaalisti ja edellisellä kerralla hän oli niin hyvillään juttelemisesta, että laittoi vielä jälkeenpäin siitä viestiä, että kun oli mukava taas jutella. Kuitenkin niinä kertoina, kun itse olen ottanut yhteyttä, hän on ollut todella etäinen ja tuntuu kuin hän jotenkin välttelisi ja haluaisi pois tilanteesta. Ainahan ne juttelut on sitten nopeasi tyrehtynyt, kun eihän siitä mitään tule, jos toinen vastaa sanalla tai parilla eikä yritäkkään jatkaa keskustelua. Tulee tunne, että häntä ei vois vähempää kiinnostaa. Sitten hän kuitenkin ite yhteyttä ottaessaan on taas puhetuulella.

Ei tämä ystävyys oikein tunnu lähtevän toimimaan. Ero tuntui ainakin päällisin puolin iskevän minuun rajummin aikoinaan kuin häneen. Uusia kumppaneita meillä ei kummallakaan ole (ainakaan minulla, hänestä en voi varmuudella sanoa). Itse koen, että olen erosta jo päässyt yli ja en usko, että suhteen aikaiset asiat liikaa ainakaan vaikuttaisi niihin tilanteisiin tai sanomisiini.

Mitä tuo omituinen ja välttelyltä tuntuva käytös oikein voisi olla? Häneltä en mitään vastausta saa. Ja alkaa hiljalleen tympäseen tuo tuollainen. Ensin hylätään hyvä suhde, jossa ei hänen sanojensa mukaan suhteena varsinaisesti mitään vikaa ollut. Halutaan pysyä ystävänä ja kaverina ja sitten ei edes kuukausienkaan jälkeen olla oikein missään tekemisissä. Ihme hommaa :/

3

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puhumattomuus

      Oletat, että kuukausien jälkeen erosta pitäisi olla tekemisissä? Miten toinen sen kokee? Aika ristiriitaiseltahan tuo käytös kuulostaa,. Molempien on vaikea ymmärtää toisiaan ja tarkoituksia, väärinkäsityksiä tulee helposti ja epävarmuus väleistä leimaa helposti kaikkea. Toisaalta useinhan sitä eron jälkeen sovitaan, että pysytään ystävinä. Kuitenkin tosielämässä se vasta näkyy, miten ystävyys kehittyy tai säilyy, eikä se ehkä aiempien tunteiden vuoksi ole niin suoraviivaista, kuin haluaisi. Se joka on pistänyt välit jäähylle, voi kokea siitä valtavaa syyllisyyttä ja itsepettymystä, katumustakin, mitä ei vaan enää voi näyttää, koska toinen on jo yli kaikesta.

      Lisäksi tilanteessa voi olla herkkänahkaisuutta, epätietoisuutta, puhumattomuutta, kaikkea, mikä vain lisää hämminkiä. Juuri tuollaiset; miksi se on nyt puhelias, tai miksi ei, ja miksi se vastasi tai ei vastannut, kumman vuoro pitää yhteyttä, onko tämä liian roikkuvaa vai ei-tyylisiä juttuja saattaa pyöriä päässä. Siinä äkkiä jompikumpi tai molemmat voi kokea, että ystävyys on yksipuolista siinä mielessä, että vaikka toinen jollain lailla reagoi aloitteisiin, niin jonkinsortin vastavuoroisuus olisi turvallista siinä mielessä, että veisi epätietoisuutta pois. Toisaalta jopa ihan tilan antaminen toiselle voidaan kokea välttelynä.
      Yksipuolinen yhteydenottokin voi olla kiusallista. Joskus juttelu voi tulla ihan luonnostaan, joskus taas se epävarmuus nousee pintaan, että onko tää nyt vain jotain kohteliaisuutta tilanteen vaatimalla tavalla vai aivan aitoa halua kommunikointiin. Jos toinen on päässyt täysin erosta yli, toinen ei, niin onhan tilanne vähintäänkin jossain määrin häiritsevä oli ne syyt mitkä tahansa.

      Tuollaisessa tilanteessa voi ne omatkin tunteet tehdä hämminkiä. Pinnan alla voi olla vaikka mitä asioita, jotka joskus tulee mieleen. On vaikea tietää sitä, mitä toinen haluaa, jos asiasta ei puhuta kuin yleisesti ollaan ystäviä, mutta teot näyttää sen ystävyyden kuitenkin lopulta.

      Äkkiseltään vaikuttaa, että jompikumpi tai molemmat reagoi aika herkkänahkaisesti toiseen, tulkitsee tilanteita omien pelkojen läpi, jompikumpi vetäytyy josta toinen tekee omat johtopäätöksensä ja käyttäytyy niin.. Molemmat on ymmällään ja pallo hukassa.

      • muerreum

        Niin, ehkäpä minä olen jossain määrin hieman olettanut, että voisimme jutella jo kunnolla riippumatta siitä kumpi on ottanut yhteyttä. Halusihan hän myös itse ystävyyttä. Ehkä otin sen liian kirjaimellisesti tällä kertaa. Niin useinhan tuota sanontaa käytetään pehmentämään koko erotilannetta.

        Melko pian eron jälkeen nainen kun tuntui juttelevan ihan normaalisti ja minulle se oli silloin hankalaa. Hänhän oli jo silloin eroa ehtinyt käsitellä jo jonkin aikaa ennen kuin ilmoitti minulle haluavansa erota. Ajattelin, että hän olisi koko ajan ollut sinut asian kanssa ja jotta voisimme käyttäytyä ja jutella normaalisti toistemme kanssa, täytyisi minun päästä asiasta yli ja hyväksyä se uusi tilanne.

        Nyt kun olen jo jonkin aikaa kokenut olevani jaloillani ja sujut asian kanssa, tuntuu, että hän ei nyt sitten olekaan enää niin sinut koko tilanteen kanssa. Yhteydenpito on harventunut ja kuten sanoin, ottaessani yhteyttä se on hieman väkinäistä, mutta kun hän ottaa yhteyttä niin hän juttelee normaalisti. Ehkäpä pitää vaan antaa asian olla ja katsoa mihin tilanne johtaa sekä kysyä häneltä joskus myöhemmin asiasta, jos hän ottaa yhteyttä ja on puhetuulella.

        Pallo tässä on ainakin itsellä hukassa jossain määrin. Voihan se olla niinkin, että tässä on vielä jotain jälkimaininkeja suhteesta, kun asia kuitenkin hiertää. En kuitenkaan haluaisi, että hän poistuisi elämästäni ihan täysin kokonaan. Hän kun ois todella mukava kaverinakin. Eri asia sitten on se, että onnistuuko se kaveruus vai ei.

        Mainitsemistasi asioista kenties jokainen käy meidän tilanteeseen enemmän tai vähemmän. Itse olen ainakin hieman vähentänyt yhteydenottoja selkeästi ja antanut hänelle enemmän tilaa, koska olen kokenut, että hän ei varmaankaan sitten halua niitä minun yhteydenottoja. Toivottavasti se ei taas saa aikaan mitään sellaisia ajatuksia hänelle, että en halua olla hänen kanssaan yhteyksissä. Äh, en tiedä. Hankalaahan tää jotenkin on. Varmaan ois parasta antaa vaan olla ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

        Hyviä ajatuksia ja vastauksia kuitenkin annoit. Jossain määrin samankaltaisia asioita itsellänikin liikkunut päässä, mutta jotenkin ne oli helpompi hahmottaa, kun joku toinen ne sanoi.


    • muerreum

      Nyt on paha olla. Liian paha. Kävimme jälleen erään keskustelun, joka meni alkuun ihan mukavasti, mutta loppui ihan käsittämättömään järkytykseen. Hän sanoi, että ei enää haluaisi olla edes ystäväkään. Ei mitään selitystä ei syytä ei mitään. En kuulemma tehnyt mitään väärää, en kohdellut huonosti eikä ole uutta miestäkään kuvioissa hänellä. Mitä ihmettä tuo voi oikein muka sitten olla? En ois koskaan halunnut edes kuvitellakkaan, että hänet menettäisin pysyvästi elämästäni. Ei mitään halua tehdä enää mitään. En vaan jaksa eikä kiinnosta enää ihan mikään. Ei niin mikään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe