Lavatanssit ja nuoret

Näin lavatanssikauden ollessa parhaimmillaan, olen itsekin nuorena miehenä pohtinut sellaista asiaa, että voikohan nykyaikana nuoret ihmiset löytää seuraa lavatansseista?
Ennen vanhaanhan lavatanssit ovat olleet nuortenkin ehdoton seuranhakupaikka kesäisin, ja monet suuriin ikäluokkiin kuuluvat ovatkin aikanaan löytäneet elämänkumppaninsa lavatansseista. Joskus on ollut puhetta isäni kanssa, että mistähän voisin seurustelukumppania etsiä, sinkkumies kun olen. Isäni on vanhan kansan ihmisenä suositellut aina lavatansseja, eikä mitään muita paikkoja. Olen kyllä lavatansseissa käynyt, mutta huomannut tarjonnan olevan nuorelle ihmiselle aika heikkoa. Suurin osa lavatansseissa kävijöistä on vanhempia keski-ikäisiä ja siitä ylöspäin ja samaa ikäluokkaa olevia pariskuntia. Nuorempaa väkeä on hyvin vähän, ja nekin enimmäkseen joitain tanssin harrastajia, jotka ovat tulleet vain harjoittelemaan sinne, kuin että seuraa etsimään.

Ikinä en ole lavatansseista löytänyt minkäänlaistakaan juttua, mutta muunlaisista paikoista kyllä. Kaikista näistä olen tullut huomaamaan, että vanhaan aikaan jämähtänyt isäni taitaa olla väärässä, sillä emmehän elä enään 60-lukua vaan 2000-lukua, ja lavatanssikulttuuri on muuttunut siinä ajassa huomattavasti. Kyllä se siis todellakin on näin, että ei lavatanssit ole enään nuorten seuranhakupaikka, vai olenko väärässä? Millaisia kokemuksia muilla asiasta?
62279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En taida tuntea ketään, joka kävisi lavatansseissa... eikun tunnenpas, yhden pariskunnan (40 ). Eikös nuo lavatanssit ole tanssin harrastajille eli sinne mennään tanssimaan ja näyttämään omaa osaamista, yleensä oman parin kanssa?

Tänään löytyisi taas seuraa Kallesta, Baarikärpäsestä, Kaivarilta ja muista kaupungin menomestoista, torstai on toivoa täynnä.

Äänestä

Kirjottelin itte samasta asiasta vähän aikaa sitte :) Siis mietin, voisko tansseista mahollisesti löytyy seuraa, ku miun mielikuva on kanssa, et sieltä löytyy vaa vanhempaa porukkaa.. Siihen ne vastaajat aika pitkälti yhty, tosin pari kyllä sano, että viimeaikoina on törmänny nuorempiiki ihmisii tansseissa ja kuulemma jotku kaksvitoset on löytänykki toisensa lavoilta :) Että kaiketi se on vähä illasta kiinni, kuka on esiintymässä ja muuta. Mut yleensä kai mahollisuuvet tutustuu johonkuhu on paremmat melkee missä tahansa muualla.. Taijan siit huolimatta viel alkaa harjotella tanssei, ois kiva päästä pyörähtelemää kuiteki :)

Äänestä

Olen kohta 31v sinkku ja toivon tanssilavoilta joskus löytäväni/kohtaavani sen elämänkumppanin...jos niin on tarkoitettu. Mistä sitä tietää milloin ja missä ihastuu ja myöhemmin rakastuu.

Pareja kyllä on aika paljon liikenteessä, täytyy sanoa.

Äänestä

Lavatanssit on hyvä seuranhakupaikka jos tykkää tanssimisesta. Sellaiselle ne eivät sovi joka menee sinne vain etsimään naista tai miestä ja tanssiminen on sivuseikka, koska se toinen osapuoli todennäköisesti haluaa jatkaa harrastusta myöhemminkin

Äänestä

Jooo, "leeatuulia" on oikeilla jäljillä. Jos menee lavatansseihin, on hyvä osata lavatansseja. Ja hyvä tanssija löytää seuraa aina ja joka paikasta.

Aloittajan kyssäriin sanoisin, että ole monipuolinen, opettele tanssimaan, käy lavoilla ja käy joka puolella muuallakin. Jos olet nuori ja perheetön, ehdit ja joudat kyllä vapaa-ajallasi. Sehän on ihan selvää, että isäsi ikäisellä ei ole ehdottaa kuin se vaihtoehto, joka hänelle on tuttu ja turvallinen. Sinä olet nykyihminen ja vain oma mielikuvituksesi on rajana menemisillesi.

Äänestä

itse tänä kesänä olen käynyt lavatansseissa, tosin en tanssimassa enkä myöskään miestä etsimässä. Nuoria lavoilta löytyy kyllä varsinkin jos on hyvä esiintyjä.. ainakin tällä suunnalla on melkein enemmän ollut alle 30v porukkaa kuin sen yli jos esiintyjä hyvä ja nuoria kiinnostava. Muitten paikkakuntien lavoista en sit tiedä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ajat muuttuu kirjoitti:

Näin lavatanssikauden ollessa parhaimmillaan, olen itsekin nuorena miehenä pohtinut sellaista asiaa, että voikohan nykyaikana nuoret ihmiset löytää seuraa lavatansseista?
Ennen vanhaanhan lavatanssit ovat olleet nuortenkin ehdoton seuranhakupaikka kesäisin, ja monet suuriin ikäluokkiin kuuluvat ovatkin aikanaan löytäneet elämänkumppaninsa lavatansseista. Joskus on ollut puhetta isäni kanssa, että mistähän voisin seurustelukumppania etsiä, sinkkumies kun olen. Isäni on vanhan kansan ihmisenä suositellut aina lavatansseja, eikä mitään muita paikkoja. Olen kyllä lavatansseissa käynyt, mutta huomannut tarjonnan olevan nuorelle ihmiselle aika heikkoa. Suurin osa lavatansseissa kävijöistä on vanhempia keski-ikäisiä ja siitä ylöspäin ja samaa ikäluokkaa olevia pariskuntia. Nuorempaa väkeä on hyvin vähän, ja nekin enimmäkseen joitain tanssin harrastajia, jotka ovat tulleet vain harjoittelemaan sinne, kuin että seuraa etsimään.

Ikinä en ole lavatansseista löytänyt minkäänlaistakaan juttua, mutta muunlaisista paikoista kyllä. Kaikista näistä olen tullut huomaamaan, että vanhaan aikaan jämähtänyt isäni taitaa olla väärässä, sillä emmehän elä enään 60-lukua vaan 2000-lukua, ja lavatanssikulttuuri on muuttunut siinä ajassa huomattavasti. Kyllä se siis todellakin on näin, että ei lavatanssit ole enään nuorten seuranhakupaikka, vai olenko väärässä? Millaisia kokemuksia muilla asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu