seukata älykön kanssa?
Voisitko
mensan jäsen
42247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Sellaisen kanssa tässä ollaan oltu avioliitossa jo kohta 14 vuotta.
Voin siis hyvinkin ja kovasti toivoinkin ajattelukykyä jo aikoinaan. Asiaan saattanee vaikuttaa sekin, että olen itse kiinnostunut abstraktimmista asioista, sellaisista kuten musiikki ja kaiketi tieteetkin jossain määrin (olenhan entinen jatko-opiskelija, nyt tosin jo akateeminen pitkä-pitkäaikaistyötön)...
voiko siitä saada älykkyysinfektion?
En voisi. Mä tykkään maanläheisemmistä ja eläväisemmistä persoonista kuin mitä älyköt mulle edustavat.
Aika mustavalkoista ja stereotyypittelyyn taipuvaista ajattelua. timanttialla taitaa olla todella laaja kokemus älyköistä, koska hän osaa ja uskaltaa niputtaa kaikki älyköt ei-maanlähreisiksi ja vähemmän eläväisiksi.
Ps. oikeat ns. älyköt ja fiksut erottaa nimenomaan siitä, että he ymmärtävät sen, ettei muutamasta havainnosta voi vetää mitään yleispäteviä johtopäätöksiä koskien mitään ihmisryhmää tai heidän ominaisuuksiaan.
Monte vaikuttaa tosi maanläheiseltä ja eläväiseltä.
mie oon kuuläheinen, siellä tutustuin baddy-loveen
mie oon myös lihaläheinen niin elävän kuin kuolleenkin, hd läheinen ja monia muitakin läheisyyksiä miul on, esim patjaläheinen,ikinä en ole levitoinut patjan päällä.
Stna! Monte on mun!
*nauraa poskihampaat maitohapoil*
Juu on mulla aika laaja kokemus älyköistä sillä niitä on yliopistossa normaaliolosuhteita sankempi populaatio. Älykkö on mun maailmassa ihminen, jonka mielenkiinto kohdistuu älykkyyteen ja erilaisiin tieteisiin. Mun mielenkiinto kohdistuu ihan toisaalle ja siksi en halua seukata älykön kanssa. Ne on usein myös aika tylsiä ja kuivia, vaikka harvoja poikekeuksia löytyy seasta.
Millä tavalla mun stereotyyppinen niputtaminen on sulle uhka sillä eihän me kuitenkaan oltais kiinnostuneita toistemme seurasta?
Mä oon ihan samaa mieltä ja ainakaan Monte ei oo BOOORING :)
Millä tavalla mun stereotyyppinen niputtaminen on sulle uhka sillä eihän me kuitenkaan oltais kiinnostuneita toistemme seurasta?
Vai oltaisko?? Taisit kylläkin kirjoittaa jossain aiemmin, että olet varattu, ehkä ei enään niin?
Mä en nyt tarkoittanut siinä mielessä, enhän edes tiennyt kumpaa sukupuolta edustavan kanssa kirjoitan. Ajattelin vaan että jos sä olisit itse älykkö niin tuskin viihtyisit mun seurassa sukupuolesta riippumatta. Mutta pahoittelen jos olen jotenkin pahoittanut mielesi ajattelutavallani. Minulla on kuitenkin oikeus siihen. Meillä kaikilla on.
Määrittele älykkö.
Luuletko sä, että korkea älykkyysosamäärä tarkoittaa automaattisesti tylsyyttä? Tai ettei älykäs mieti muuta kuin differentiaaliyhtälöitä ja derivointia? Ettei älykäs osaa pitää hauskaa, käyttäytyä tyhmästi, mokailla ja elää normaalia elämää?
No, on se totta, että liian suuret erot älykkyydessä aiheuttavat turhautumista parisuhteessa. Varsinkin jos toinen osapuoli ei edes tajua omaa "tyhmyyttään" ja siksi pitää älykkäämpää osapuolta tyhmänä, koska ei kerta kaikkiaan ymmärrä tämän puheista tai ajatuksenjuoksusta yhtään mitään, eikä pysy kärryillä ollenkaan.
Huomaan olevani puolustuskannalla, vaikkei ole esitetty mitään syytöksiä :) Johtunee siitä, että 'älykkö' useimmiten on tarkoitettu halventavaksi ilmaisuksi ja minä kuulun kategoriaan älyköt, mikäli kyse on pelkästä älykkyydestä ja älykkyysosamäärästä.
Mutta vastaus kysymykseesi: Vahingoista viisastuneena ja kokemuksesta vihdoin oppineena, tiedän, että voisin seukata vain älykön kanssa. Enkä tarkoita mitään oppinutta akateemista tittelipelleä, vaan aidosti älykästä ihmistä.
Naiset käsittävät älykkään tylsäksi ja yksinomaan matematiikasta kiinnostuneeksi vittupääksi, jos älykäs ihminen ei jaksa kuunnella, kun nainen elvistelee sivusuhteillaan päin naamaa, loose, loose-tilanne.
Seukkaatko yhä kirpun kanssa? :)
Stna. Mie seukkaan monten kaa. dazust en tiä.
*nauraa poskihampaat maitohapoil*
En todellakaan, on mullakin itsekunnioitusta sen verran, etten ryhdy henkisen väkivallantekijän kakkos-kuutosmieheksi.
Kyllä kirppu taitaa olla ihan onnellinen sen aviomiehensä ja monten kanssa nykyään.
Pah! Elä sekkaannu asioihin joist et tiä.
*nauraa maitohampaat poskihapoil*
ilo kuulla asioita itsestäni aina viimeisenä ihmisenä
Elä välitä nuist. Tuu privaan... ;)
*nauraa poskihampaat maitohapoil*
No, mä olen nainen :) Haluaisitko sä olla mun älykkö? Harmi, että mä olen vähän liian vanha sulle ;)
Tää oli siis dazulle.
.
HAH HAH HAAA!! :D
HÄHÄ! :D
Harav ihminen on kovin älykäs minuun verrattuna, joten aika heikko todennäköisyys.
Harva ihminen on yhtä tyhmä kuin sinä.
Hyvin toimii provo, kun miinuspeukkuja sataa. Vai koittavatko he vain provosoida minua?
Aisiisniinku ziselmontefionadazuanzzykirpelan kanssa?
En. En pysty. Liian hapokasta.
Sulla on selvästi hyvin muustavalkoinen ajattelu ja jaat ihmiset hyviin ja pahoihin... pahat jo luettelitkin tältä palstalta.
mitäs kiskopelle taas vinkuu, mee asemalle itkemään :)
Ei, vaan luettelin nopsaan The Palstan Älymystön.
Kuka teistä on muuten The Älymnystön Liideri? Anselmia veikkaan...
Mina itke minu aassi ja minu lamas. Mina joutu tappa ne, koska minu ei ole toita eika ole ruoka. :(
Meillä on sua vastaan suunnattu salaliitto, joka kokoontuu kaavut päällä joka kuun viimeinen päivä eräässä turkulaisessa kappelissa, johtajaa en voi paljastaa, koska muuten minut erotetaan seurasta.
Harmi vaan kun teidän rivit näyttäisi olevan aika hajanaisia, mikä kielii siitä että teiltä puuttuu teidät yhdistävä johtaja. Kaikki haluavat kalifiksi kalifin paikalle...
Mikä se sellanen älykkö on, oikeastaan? Korkea äo, kouluttautunut, yleissivistynyt, monikiinnostunut, esim. akateemisesti ansioitunut ja tunnustettu sekä urallaan voimallisesti kohonnut tai jotain, vai?
No kyllä mä tietty voisin periaatteessa seukata älykön kanssa, tiedä vaikka tekisin sitä kokoajan kun määritelmä on niin lavea, ihmisiä nekin lopulta vain on. Jos taas meinaat jotain tollasta yhdistelmää jota tossa edellä 'maalailin', niin kyllähän se vaatis siltä älyköltä melkosta henkistä venymistä, omanlaistaan masokismia ja mahdollisesti jotain muutakin erikoislaatuista, mutta kyllä sellasiakin varmaan halukkaille löytyy :)
Riippuu vähän miten määrittää älykkö. Älykkään kanssa voisin, mutta en wanna-be-älykkään tai yhden lajin älykkään kanssa.
Riippuu ihmisestä
siis minkä kanssa
Älyliskon :)
Vieläkö sä teet siellä töitä?
En. Meillä asuu jo yks älykäs ja se saa riittää.
Piirrän ja ärisen. Se älyllinen nukkuu.
Eiks toi ole vähän paradoksi? :)
Miks äriset? Töillekkö?
Johan mä seukkaan. Eli voisin näköjään. :-)
Voisin, muttei älykkö taitas jaksaa mua.
Olen seukannut.