Pelkään olevani narsisti..

surullista tää on..

Ero on tulossa. Sattuu niin pirusti. Olen rankuttanut erosta vuosikaudet, siitä miten huono on olla ja mikä kaikki on suhteessa (ja toisessa) pielessä kykenemättä itse ottamaan eroa vaikka olisi pitänyt pystyä tekemään se päätös itse. Nyt puoliso päätti ratkaista tilanteen ja minä vaan itken..

Pelkään, että onko nämä vaan narsistin kyyneleitä..? Onko tarkoitus saada toinen vaan pyörtämään päätöksensä ja päästä siten "voitolle"..pelottaa! En tiedä enää mitä ajatella..olen oikeasti ollut aika kamala ihminen ja pelottaa se, että taas menee seuraavakin ihmissuhde karille MUN TAKIA!!!

Olen sairaalloisen mustasukkainen, viime vuosina vähemmän. Olen tutkinut taskut, puhelimet, sähkikset, käynyt tarkistamassa onko toinen siellä missä on sanonut olevansa..nyt kun kaikki nuo oireet on poissa, niin tulee ero. Mä en kestä..Olen kyseenalaistanut toisen rehellisyyden, uskollisuuden jne, ja mitä luultavimmin minua ei ole ainakaan fyysisesti petetty tämän liiton aikana kertaakaan. Henkisesti kyllä. Olen myös kokenut jääväni täysin yksin. Puoliso ei ole jakanut asioitaan. On saanut aina arvailla missä mennään. Olen reagoinut hyvin vahvasti, haastanut riitaa ja tehnyt ties mitä että saisin toisen huomion.

Olenko siis narsisti vai muuten vaan kusipää..? En uskalla mennä terapiaankaan kun en halua leimaa enkä merkintää rekistereihin. Olen epäillyt siis narsismia, vakavaa luonnehäiriötä, masennusta, kaksisuuntaista mielialahäiriötä..mutta viimeisimpään en oikein löydä muuta oiretta kun että välillä masentaa, en tuhlaa, en ryyppää, en käy vieraissa. Paha luottamuspula on kyllä ollut, mutta se ei taida osua tuohon tautiin.

Olen aikanaan käynyt terapiassa. Siellä minua on pidetty kuitenkin täysin normaalina ja että oireet johtuvat siitä suhteesta missä elää. Onko muka näin? Koen, että tämä suhde on ollut kovasti erilainen ja erikoinen ja että meillä kummallakin on ollut ongelmia sekä lapsuudessa että muissa suhteissa. Voiko olla, että nyt vain kulminoitui kaikki paha (mutta myös hyvä koska rakastan tätä ihmistä tai ainakin niin kovasti kuvittelen!! narsistihan ei osaa rakastaa..). Tämä ihminen ei kuitenkaan ole koskaan kelvannut minulle, vaikka oikeasti on kelvannut mutta OLEN PELÄNNYT IHAN HELVETISTI LÄHEISYYTTÄ koska minua on satutettu ihan kamalasti enkä USKALLA enää laskea puolustustani.

En ota kaikkea syytä niskoilleni meidän suhteesta. Kyllä sen täytyy olla niin, että suhteessa on kaksi jotka vaikuttaa ja se kemia ja vuorovaikutus tekee siitä sen mikä se on.

Halusin vain kai omalla tavallani kertoa, että jos olet törmännyt vaikeaan ihmiseen niin hänellä se vasta vaikeaa onkin..joskus olen tahallani toista loukannut ja ollut todella ilkeä. Joskus taas en ole ymmärtänyt..

Anna anteeksi Rakas, että pilasin meidän kummankin elämän ja että olen niin helvetin vaikea. Jos voisin, niin eläisin kaiken uudelleen paremmin ja uskoisin, kun sanoit rakastavasi minua ja ettet halunnut ketään muuta..uskaltaisin laskea panssarini ja suojelisin sinua kaikelta pahalta, myös minulta itseltäni.. :'(

21

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+6=17

      Ei persoonallisuushäiriöitä esiinny oikeasti kovin paljoa. Narsismiakin on kahdenlaista, tervettä ja epätervettä. Sinussa on epävakaaseen persoonallisuuteen viittaavia piirteitä.

      Ehkäpä ongelmasi on, että tunne-elämäsi heittelee niin kovasti, että pelkäät itsekin, etkä voi luottaa omiin laidasta laitaan kulkeviin tunteisiisi. Ahdistut jos et saa ilmaista niitä, mutta kun ilmaiset teet sen niin heittelevästi ja voimakkaasti, että säikäytät, vaimennat ja karkoitat ihmiset läheltäsi. Haluaisit olla oma itsesi, mutta pelkäät itseäsi, ja pidät itseäsi pahana.

      Joten se pinta, jossa sinun ja kumppanisi pitäisi kohdata toisensa jää hyvin pieneksi ja ohueksi, sillä et voi luottaa kumppaniisi tekee hän mitä tahansa.

      Sinun kannattaa alkaa heijastelemaan asioita ihan tilannepohjaisesti tyyliin miltä sinusta tuntuisi, jos hän tekisi sinulle niin kuin sinä teet hänelle? Erityisesti sinun kannattaa tehdä työtä itseluottamuksesi kehittämiseksi.

      Vastaus ongelmiisi on sisälläsi, mutta hyötyisit varmasti ulkopuolisesta avusta. Terapiaa ei kannata pelätä, terapeutit ovat puolellasi ja esim. skeematerapia voisi auttaa sinua parantamaan elämänlaatuasi.

    • Minäjaminäjaminä

      Ällistyin... koska luin sisäisen maailmani :(. Olen aivan samanlainen, kun Sinä. Vielä toistaiseksi suhteessa, mutta tuntemukset samanlaiset. Olen samanlailla tutkinut itseäni ja etsinyt narsismia. En ole narsisti, et sinäkään. Epäilen itsessäni paranoidista vai miten se oli luonnehäiriötä eli tätä luottamuspulaa. Hali Sinulle, ymmärrän olosi.

    • ap

      Minäjaminäjaminä, jos et pian muuta suuntaa niin ero on ainoa mikä sinulla on edessä. Me saadaan juuri se mitä halutaan eli jos epäilee koko ajan toisen olevan pettämässä niin kyllähän se toinen lopulta pettää - jollain tavalla. Jos uskoo toisesta vaan pahaa eikä juurikaan kehu tai muista kiittää niin se on henkistä väkivaltaa eikä kukaan sitä ikuisesti kestä. Jos taas olet piiloisesti mustasukkainen niin kyllähän sekin syö ihmistä.

      Minun puolisoni on kärsinyt henkisestä väkivallasta aika monta vuotta. Eron aikaansaaminen oli varmasti monen vuoden prosessi. Se ei tapahtunut vuodessa. Lopputulos on se, että vahvempikin ihminen murtuu ja alkaa uskoa niihin hänestä uskottuihin huonoihin piirteisiin, kuten jos epäillään valehtelijaksi ja pettäjäksi niin voi hyvinkin alkaa sellaiseksi. Uskon, että puolisollani on ollut TODELLA vaikeaa ja nyt kaduttaa. En tajua miksi en pystynyt itse muuttamaan suuntaa. Ehkä uskoin vain aina saavani anteeksi, mutta ei kukaan anna loputtomasti anteeksi..

      Puolisoni on ylikiltti. Kyllä hän on yrittänyt jaksaa ja sietää. Palkaksi olen useimmiten saanut ihan samanlaista kohtelua kuin miten olen häntä itse kohdellut. Paha saa aikaan pahaa. Niin, koen olevani ihan julmetun paha ihminen. Rankaisen siitä itseäni. Toisaalta luulen, että kaikki juontaa juurensa juuri turvattomaan lapsuuteen eli minua ei voi fixata.

      Loputon luottamuspula, sairaalloinen mustasukkaisuus ja ylikorostunut menettämisen pelko koitui jälleen suhteen tuhoksi. Minua ei voi rakastaa terveeksi..Edellisessä suhteessa jotenkin vielä pysyin järjissäni ja ymmärsin oikeaan aikaan lopettaa toisen moittimisen, mollaamisen ja syyttelyn. Pelastuin ja pelastin suhteen sillä, että YMMÄRSIN ETTEN VOI OMISTAA KETÄÄN!! Mutta minkä helvetin takia unohdin sen taas..koin, etten ole tarpeeksi tärkeä, hain jatkuvaa huomiota vaikka huonoakin kunhan sai toisesta jonkin reaktion aikaiseksi eikä ollut YHDENTEKEVÄ!! En kotona saanut minkäänlaista huomiota, kasvoin tunneköyhässä kodissa ja koin paljon traumaattisia hylkäämisiä jotka tekivät minusta ikuisesti kyvyttömän ihmissuhteeseen..

      Niin kyllä varmasti kyse on ainakin jostain tunteiden epävakaudesta, loputtomasta tasapainoilusta masennuksen ja onnellisuuden välimaastossa. Tuskaa..

    • 7+17

      Olisihan se hienoa saada "hieno" diagnoosi mutta sori vaan, tuossa ei ole mitään narsismiin viittaavaakaan. Sinun "diagnoosisi" on lapsellisuus, kypsymättömyys. Ei kusipäisyys eikä narsismi vaan lapsellinen halu kokeilla toisen sietokykyä.

    • ap

      Mistä tuollainen kypsymättömyys sitten johtuu..? Tunnistan kyllä, että usein olen testannut toista ja tavallaan saanut siitä JOSKUS jonkinlaista sairasta tyydytystä..sen vuoksi olen epäillyt, että minussa on pakko olla jotain pahemminkin vikana. Epävakaa persoonallisuushäiriö kuulostaa kyllä oikealta diagnoosilta, senkin vuoksi että olen usein polttanut siltoja alta ja toisen tyly ja kylmä kohtelu ei ole aina rajoittunut vain siihen lähimpään ihmiseen..Saatan ihan hetkessä muuttua lämpimästä jäätävän kylmäksi. Ikään kuin kelaan toisen huonoja tekoja tai joku sana tai teko saa minut ihan alle minuutissa vaihtamaan suhtautumistapaa..lähimmäinen on ihan ihmeissään että mitä nyt.

      En ole mielestäni varsinaisesti kalastellut diagnoosia vaan apua, sanoin jo ihan ensimmäisessä postauksessa käyneeni terapiassakin. "Diagnoosina" on ollut masennuksen aikana masennus ja ahdistuneisuushäiriö. Muutoin olen saanut "terveen" paperit. Vaikeaahan se on terapeutillekin tietää missä oikeasti mennään, jos kerron vain omat kokemukseni eikä hän kuule kumppanin kantaa asiaan. Olen kertonut näistä sairauksistani ja kyttäämisistä. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, että minulla olisi paranoidinen persoonallisuushäiriö. Oireiden on luultavasti ajateltu sitten kuuluvan masennukseen..toisaalta en ole tuntenut viime vuosina olevani masentunut, mutta kaipa sitten olen.

      Haluaisin niin kovasti voida luoda onnellisen ihmissuhteen ja luottaa toiseen. Miksi ihmeessä luottaa muihin ihmisiin, mutta ei juuri siihen kumppaniin..? Olen kyllä huomannut, että kun kemiat ei kohtaa, kun ei tunne olevansa toiselle merkittävä, toinen ei kiinnostu, ei jaa asioitaan tai jos ihminen on jotenkin henkisesti etäinen oireet ovat pahempia. Tässä viimeisessä suhteessa olen kuvitellut rakastavani todella paljon tätä kyseistä ihmistä, mutta totuus on sekin että aitoon rakkauteen ei kuulu pelot ja toisen rajoittaminen, vaan vapaus antaa toisen olla juuri sellainen kuin hän on ja luottaa siihen, että toinen on rehellinen..

    • minäjaminäjaminä

      Ap:lle.
      Et ole narsisti etkä lapsellinen. Traumasi, kuten omanikin johtuvat sieltä lapsuudesta. Kasvoin samankaltaisessa tunnekylmässä perheessä, kuten sinäkin. Minulle on tapahtunut paljon pahaa ja koen olevani oikeutettu olla luottamatta ihmisiin. Koen myös että kumppanikseni olen saanut yhtä tunnekylmän ihmisen, kun äitini on. Itse luotan alkuun ihmiselle, mutta riittä yksi pienikin valhe jota saan selväksi ja luottamus katoaa, en tiedä sitten kuinka sen luottamuksen saa takaisin...

      Nämä ominaisuudet minussa antavat epäilyn siitä, paranoidista pershäiriöstä. Mutta minullakin on terveen paperit. Yksi terapeutti sanoi että olen äärettömän herkkä huomaamaan muutoksia ihmiskäyttäytymisessä, mimikassa, olossa. Minulla myös "leikkaa" hyvin ja nopeasti ja ajattelutapani on useampi hyvin looginen. Jos toinen ei yksinkertaisesti keksi niin nopeasti, kun minä vastauksen väitteilleni, ajattelen heti että sillä on jotain salattavaa tai hän valehtelee. Nyt tajuan että teen väärin, mutta kun "tilanne päällä" en osaa, koen olevani jotenkin oikeutettu olla suuttunut ja epäilevä. Meidän parisuhde on vaikea, minä tunteellinen, romanttinen, sosiaalinen ja mies päinvastainen. Minulle tunteet ja itseni ilmaiseminen on hyvin tärkeä, enkä pysty esim. leikkiä mykkäkoulua koskaan vaan minun täytyy selvittää asioita.

      Puolustan itseäni itseni edessä jatkuvasti, mutta näen myös huonoja puolia ja tuhoisa käyttäytymiseni. Ongelmana se, että kun yritän käyttäytyä "kiltisti", kontrolloin itseni ja mietin ennen sanomista, kumppanini asettuu sellaiseen asemaan, että hän ns. ei tee mitään omalta osalta parisuhteemme eteen, vaan tökkää minulle minunkin pohdinnat,kuinka minä olen ymmärtänyt, että hän on sellaisenaan hyvä ja minun tulisi ikään kun unohtaa tarpeeni.

      Me ollaan molemmat "viallisia" tiedän, mutta haluan niin kovasti että tämä sisäinen tuska loppuisi. En uskalla lähteä, vaikka voin pahoin. Syitä on monia. En ole myöskään koskaan miestäni pettänyt. Toisaalta rakastan tätä miestä paljon tai ehkä luulen rakastavani. Vaikeaa. :(

      Nämä kuvaukset, mitä kerrot itsestäsi vaan niin sopii minulle, olen aivan samanlainen ja tunnen samoin ja olisi kovin mielenkiintoista joskus tavata itseni kaltaisen ihmisen ja jutella.

    • ap

      Minäkin uskon toisaalta, etten ole vain lapsellinen tai sitä tai tätä. Toki olen lapsellinenkin, sitä me olemme kaikki välillä. Suuri osa meidän riidoistamme johtuu no tietysti minun mielialojen heittelyistä ja riidan hakemisesta tai ylipäätään jonkinlaisen reaktion aikaansaamisesta toisessa, mutta myös siitä ettei puoliso osaa niihin suhtautua ikään kuin välinpitämättömästi mitä olen toivonut. Hän ottaa kaiken todella henkilökohtaisesti, joten meitä vaaditaan kyllä kaksi tähän soppaan. Asiaa voisi helpottaa, jos toinen vain kävelisi paikalta..tai jos osaisi vain itse häipyä..

      Uskon, että eron jälkeen huomaan kyllä ja tiedän jo nyt, että ihastuin tässä kyseisessä ihmisessä ensin hirmuisen ihanaan toisen huomioimiseen. Olin suhteen alussa suhteellisen onnellinen..sitten alkoi paljastua, että toinen oli aika itsekeskeinen ja yhteinen aika kävi vain silloin kun se hänelle sopi..Pikkuhiljaa huomasin samanlaisia piirteitä kuin vanhemmissani. Jotenkin olen lapsena oikeasti ollut sellainen hiljainen, ujo ja arka, ja kukaan ei ole oikein kunnolla rohkaissut minua. Minun on vain annettu olla, minulle ei ole selitelty saati että minua olisi kovasti rakastettu. Ei ollenkaan..minua pidettiin jo lapsena pahana. "Kaikki" mitä tein oli väärin, mutta kukaan ei oikeasti tajunnut etten ollut sellainen tahallaan tai että ehkä vaan en ollut kovin fiksu? Ehkä kyseessä oli asioita, joita lapsi ei voinut edes vielä tietää..?

      Muistan lapsuudesta vain sen, että meillä kotona ei puhuttu. Meillä katsottiin läksyt. Muutoin ei oikeastaan puhuttu. Koin jotenkin olevani täysin mitätön. Juuri tätä tunnetta vastaan olen nyt taistellut suhteessani. Koen, etten ole ollut tarpeeksi kiinnostava kun puoliso viettää mieluummin aikaa muualla kuin kanssani. Jään todella tyhjäksi ja yksinäiseksi. Sitä on vaikea kuvailla, mutta muistuttaa niin lapsuudesta..Sen vuoksi olen täälläkin korostanut mm. sitä, että mikä tahansa reaktio on parempi kuin välinpitämättämyys! Uskon, että en ole osannut kanavoida tarpeitani järkevästi vaan positiivisen reaktion sijaan olen varmemmin saanut sen huudon tai riidan aikaiseksi :(

      Edellinen suhteeni oli toisenlainen. Siinä suhteessa voin hyvin, oireet lakkasivat, rauhoituin ja tulin tasapainoiseksi. Suhde kuitenkin kaatui..mutta uskon, että oikean ihmisen kanssa oireet voivat todellakin vähentyä. Sanotaan, että luonnehäiriöistä ei voi rakastaa ehjäksi. Ei varmasti voikaan, mutta kyllä pyyteetön rakkaus sai minut voimaan todellakin paremmin. Jotenkin asiat toimivat paremmin, kun vastassa oli ihminen joka sai minut nauramaan surunkin keskellä, nauramaan omillekin oikuille, hän osasi ottaa asian useimmiten huumorilla..toki siihen mahtui monta ilkeää kommenttia, mutta hän osasi jotenkin ottaa ne eri tavalla vastaan..tai sitten osasin lepytellä sopivasti, koska ei hänelle tainnut suuria traumoja asiasta jäädä. Hän oli kiinnostunut minusta ja osoitti sen aidosti.

      Suosittelen sinulle minäjaminäjaminä kuitenkin miettimään sitä onko kyseessä oikeasti rakkaus vai riippuvuus..luulen, että olen täysin riippuvainen henkisesti ja fyysisesti tästä nyxästä - tulevasta exästä..

      Terapiaa lähden ehkä kokeilemaan, ihan sen vuoksi etten halua enää kärsiä tästä samasta asiasta. Mutta tiedän jo syvällä, että en tule muuttumaan kun en ole tähänkään asti voinut muuttua vai voisinko muuttua sopivan ihmisen kohdalle sattuessa..en tule löytämään tyydyttävää suhdetta koskaan koska kukaan ei voi täyttää sitä tyhjiötä tai olemaan niin luotettava, että se syvältä kumpuava luottamuspula voisi johonkin kadota. Se ei vaan ole mahdollista, vai voisiko olla? Luotan ihmisiin, samoin minäkin ensin täysin, mutta vähäinenkin valhe vie koko luottamuksen. Sen jälkeen alan kuunnella äänensävyjä ja tulkitsen niitä ja olen kuulevinani uuden valheen tämän tästä. Suurin luottamuspula kohdistuu partneriin..voi voi..

    • ap

      Vielä tuosta terapiasta..olin oikeastaan toivonut, että puolisoni olisi lähtenyt kanssani terapiaan. Ei välttämättä sen takia, että saamme suhteen kuntoon vaan sen takia, että minut saataisiin kuntoon tai jopa että jos sitten päädyttäisiin eroon niin ainakin asiat olisi puhuttu hyvin läpi neutraalin osapuolen läsnäollessa ja erota voisi ihan fiksusti, aikuismaisesti.

      Mutta jos eri terapeutit ovat vain diagnosoineet masennuksen ja jotain ahdistuneisuushäiriötä siihen liittyen, niin aika vaikeaa on nyt lähteä taas puhumaan asioista kun kuitenkin terapiassa asian kertoo omasta näkökulmastaan ja siinä voi jäädä monta oleellista asiaa kertomatta.

      Minua kuitenkin pelottaa se, että jos minua ei voi fixata niin olenko lopun ikääni tuomittu epäonnistumaan ihmissuhteissani..? Minua on yritetty parantaa erilaisilla tavoilla, mutta aivoni eivät halua toimia eri tavalla. Olen täysin pitänyt kiinni omasta kannastani siitä, että puoliso on ollut epärehellinen ja valheellinen. Olen löytänyt asioita tukemaan näitä väitteitä, mutta jos olisinkin paranoidinen niin tietäisinkö oikeasti oliko ne totta vai väänsinkö ne mielessäni todeksi..?

    • Minäjaminäjaminä

      Ap, minäkin olen löytänyt asioita tukemaan väitteitäni, olen erittäin hyvä siinä :(. Sitä en sitten tiedä teenkö minäkin vain itse vääntämällä asioista "todisteet". En kertakaan kuitenkaan vienyt asiat ns. loppuun. Eli peitossa eritteitä epäilevänä en kuitenkaan lähettänyt niitä tutkittavaksi, oli mahd. palkata etsivä (oli syy) en kuitenkaan tehnyt sitä. Nyt kun mietin, olen kai vain riippuvainen tästä ihmisestä ja pelkään vaikka toivonkin epäilyksieni olevan totta. Pelkään kohdata totuuden, koska pelkään irrottautua tästä suhteestä. Tilannettani pahentavat yhteiset 4 lasta...

      Me kävimme pariterapiassa, tai sit aloitimme. Kävimme ekaksi erikseen, ja kun oli aikaa tulla kahdestaan perännyin. Tai siis mulla oli selkeät sävelet mitä pitäisi miehen tehdä, tai siis minun hänessä huomata jotta minä hänen kanssaan lähtisin petrata asioita. Hän taas osottautui sellaiseksi, että terapia on suoritus jota kuuluu mennä läpi ymmärtämättä edes mistä on kyse :(.

      On vaikeaa... Uskon kuitenkin, että oikean ihmisen kanssa olisin onnellinen, mutta olisinko?

    • fghfghgf

      Narsisti ei edes epäile olevansa narsisti, eli olet vain pissapää ;)

      • mietteitä vain...

        Tuli mieleen erään laulun sanat (olisko ollut "Mamba"-yhtye) jossa laulettiin seuraavasti:

        "Liian vähän sittenkin,
        liian vähän rakastin."

        Eli kyseessä voi olla ihan yksinkertainen selitys. Suhde on kaluttu loppuun.
        Toki eräs nykyajan vallitsevia trendejä on terapia.
        Ja varsinkin vuosikausien pohdinta "oisko persoonallisuudessani jotain häikkää kun seurustelu ei toimi ja mä haluan niin kovasti saada tämän meidän jutun toimimaan"

        Joskus se on ilman muuta paikallaan. Toisinaan taas joutavaa egotrippailua ihmiselle, joka ei uskalla mennä eteenpäin.

        Mielenrauha on hyvä mittapuu ihmissuhteille. Jos on eri pari kengät jalassa niin tokihan ne hiertää. Jotkut luonteet sopivat paremmin yhteen kun toiset. Joskus taas on hyvä elää vapaana niin kauan kunnes oikeasti tuntee itseänsä sen verran että osaa arvioida tuntuuko parisuhde olevan paikallaan.

        Eroahdistus ei ole persoonallisuushäiriö. Se on ihmisellä luonnollinen reaktio, että ero surettaa.


    • ap

      Minäjaminäjaminä, jos teillä on yhteisiä lapsia niin sinulla on kyllä paljon hankalampi tilanne. Mitä jos menisit uudelleen terapiaan tai uskon jopa, että ssri-tyyppisistä lääkkeistä on apua noihin oireisiin. Masennukseen olen niitä itse joskus ottanut ja oireet vähenivät huomattavasti..Olen mennyt pidemmälle tutkimuksissani, mutta joskus olen jotain löytänyt en aina. Huomaan nyt, että päätehtäväkseni tuli toisen epäluotettavuuden todistaminen ja löytyyhän sitä jotain jos kovasti kaivelee. Ei kuitenkaan todisteita fyysisestä pettämisestä, puoliso kylläkin ihastui, rakastui ja rakasti toista..se satutti todella syvältä kun sitä oli koko ajan epäillyt ja se toteutui eikä toinen kuitenkaan myöntänyt mitään.

      Sairasta ja nyt ero on todellinen. En jaksa uskoa, että olisin yhtään erilaisempi seuraavassa suhteessa ellen pääse kunnon terapiaan tai kumppani ole toisenlainen..

      Edellisessä suhteessa kumppani kyllä pettikin, mutta en välittäyt siitä samassa määrin. Uskon sen johtuneen siitä, että suhde muutoin oli niin hyvä ja siinä ja hänen kanssaan oli niin hyvä olla. Kun kaikki muu oli kunnossa eikä pettäminen ollut jatkuvaa pystyin elämään asian kanssa ja suhteuttamaan asian siihen muuhun, joka oli toimivaa.

      Pelkään ihan tautisesti yksin jäämistä, koska koen etten ole kovin vahva ja pelkään miten henkisesti selviän. Pahalta tuntuu, sairaan pahalta. Hakeudun johonkin juttelemaan piakkoin, jotta pystyn selviytymään tästä elosta. Pelkään lähteä matkallekaan kun en tiedä onko asuntoa enää palatessa. Jos vaikka tavarat on kannettu pois kun tulen. Toisen, korjaan entisen puoliskon käytös alkaa vähän näyttää siltä ettei sopuisasti selvitä ellen tee juuri niin kuin hän sanoo..

      • tcemiä

        Hei,

        Hoida tärkeysjärjestyksessä asiat:
        asumisjärjestelyt kuntoon.

        Ja sä selviät kyllä ok henkisesti ja muutenkin paremmin kun luuletkaan.

        Tsemppiä täältä jostain.


    • ap

      Mietteitä vain, kiitos tuosta. Ihan totta, toiset sopii paremmin yhteen kuin toiset. Eroahdistusta on ja paljon nyt eikä asiaa helpota ollenkaan se, että puoliso elää edelleenkin vain sitä omaa elämäänsä ja yhä enenevässä määrin olen enää vain pakollinen kämppäkaveri. En usko, että tulen enää muuttamaan kenenkään kanssa yhteen kyllä tämä niin kamalaa on erovaiheessa kun päivästä toiseen odottaa että ratkaisu tulisi ja pääsisi oikeasti työstämään elämäänsä eteenpäin, ilman sitä toista joka jo on ajatuksissaan ihan toisaalla..
      Kiitos myös tsempityksestä. Kai sitä jotenkin selviää. On pakko. Ei ole kyllä helppoa kun monen vuoden suhde päättyy.

    • Hansu__

      Huh.. ihan kuin mun elämää. Olispa kiva jutustella joskus enemmmän lisää. Jaksuja!

    • ap

      Ap:lle voi laittaa sähköpostia osoitteeseen apuakaipaavalle@yahoo.com..

    • m25-

      Meillä meni avopuolisoni kanssa todella huonosti minulla oli/on samanlaisia piirteitä. Jatkuvaa epäilyä uskottomuudesta ja epäluuloisuutta, tutkin puhelimet ja kaikki mitä vain pystyin. Mielessäni ajattelin kokoajan että hän pitää minua "pellenään" ja hakee uutta miestä selkäni takana, näihin ei ollut koskaan syytä. Tein itse taas pahaa hänelle, satutin todella paljon häntä käytökselläni. Tämä on kolmas vakava suhteeni, ensimmäisessä minua käytettiin aika paljolti hyväkseni ja valehdeltiin. Toisessa taas kostin kaiken mitä minulle tehtiin ensimmäisessä suhteessa ja sen aikainen tyttöystävänikin sanoi sen minulle. Olin niin täynnä itseäni ettei minua kiinnostanut, voisin sanoa että käyttäydyin kuin narsisti, sairas narsisti. Tuon jälkeen olin 2 vuotta ns. yksin tapailin joitakin ja olin hetken kestävissä suhteissa. Minua mikään niistä ei tyydyttänyt ja tunsin loputonta tyhjyyden tunnetta. Kunnes tapasin kihlattuni, hän oli kaikki mistä olin aina haaveillut. Meillä alkoi mennä huonosti jolloin "oireeni" vain pahenivat, oli tietenkin kihlatussanikin vikaa hän myöntää sen itsekin.

      Asiat vain pahenivat, stressi lisääntyi ja asiat kärjistyivät. Kumpikin meistä halusi pitää kiinni suhteestamme, meillä on niin paljon että kumpikin katuu sitä jos annetaan tämän mennä reisille. Hakeuduin meilahteen psykiatrin juttusille, käytiin asioita läpi mm. lapsuuttani sillä se ei ollut mikään onnenllinen. Vanhempien alkoholismia, väkivaltaa ja muita kauheita asioita. Minulla epäiltiin epäluuloista persoonallisuushäiriötä, noissa kaikissa yhdistyy eri oireita että ihan yksilöllistähän sekin on. Sain "terveet" paperit mutta, minulla on kuitenkin ns. piirteitä muutamasta pers.nallisuushäiriöstä.

      Suhde on nyt parempaa päin ja kumpikin on onnellisia, suhde vaatii töitä tämä on kuitenkin sen arvoista! :) Tuossa joku puhuikin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, ei kannata mitään tuommoista epäillä vasta sitten kun lääkärin kanssa juttelee noista asioista. Tiedän kuitenkin muutaman henkilön joilla on kyseinen ja kummatkin on tosissaan yrittänyt itsemurhaa, joten se kannattaa huomioida ennenkuin itselleen mitään alkaa diagnisoimaan.

      Toivon sulle ja teille onnea, toivottavasti saatte asianne kuntoon.

    • ap

      Kiitos m25-..niin eihän noita analyyseja kannata viedä liian pitkälle. Fiksuintahan se on, että joku ammattilainen sen tekee jos joku tekee :)

      Meille on ihan takuuvarmasti siis ero tulossa. Ei ole enää pelastettavaa. Ainoastaan tulevassa mahdollisessa suhteessa voi yrittää nyt sitten toisin..Yritin kauan saada asioita kuntoon, mutta eihän se yksin hoidu. Parisuhteeseen tai avioliittoon tarvitaan kaksi. Ei se aina auta, että toinen käy juttelemassa. Pariterapiakin olisi mahdollinen, jos siihen kumpikin suostuvat. Ei käynyt sekään. Mielestäni meillä oli kuvioissa kolmas pyörä.

      Olen kuitenkin iloinen teidän ja varsinkin sinun puolestasi! Voit selkeästi paremmin ja saatte varmastikin suhteen pelastettua. Mikä sinua on siellä lääkärin kanssa auttanut eniten siten, että olet päässyt ongelman yläpuolelle? Kaipaisin niin sellaista ahaa-pelastus-vinkkiä :) vaikka tiedän, ettei se ole niin yksinkertaista.

      Taisinkin jo kirjoittaa siitä, että eräänkin terapeutin mukaan mustasukkaisuus liittyisi siihen suhteeseen jossa on. Tavallaan se joka on mustasukkaisempi on se kiintyneempi tai sitoutuneempi. Allekirjoitan tämän kyllä. Kun nyt oikein mietin meidän avioliittoa niin kyllä se olen ollut minä kun on takertunut tai halunnut pitää siitä kiinni. Olen kokenut ettei minusta välitetä tarpeeksi. Puoliso oli ehkä alussa vähän mustis, hyvin ohimenevästi eikä tehnyt siitä numeroa. Mutta totta on sekin, että kun asioita ei jaeta niin on vaikeampi luottaa. Kyllä se liitto on todella kahden kauppa eli jos kumpikin saa suhteesta sen mitä tarvitsee niin on vähemmän syytä olla mustis tai olla luottamatta. Salaisuudet, valheet ja kertomatta jättämiset, välinpitämättömyys jne. ajavat suhdetta kyllä huonompaan suuntaan..

      Ennen ajattelin, että mustasukkaisuus liittyy ikään. Nyt olen kuitenkin jo "aikuinen", joten oireiden pitäisi lakata ja pitkässä suhteessa vähentyä..No, uskon että keskustelusta olisi apua. Oikeastaan epäröin psykiatrille menemistä myös sen tähden, etten halua merkintöjä papereihin, jotka voivat vaikeuttaa elämässä muita ratkaisuja.

      Toisaalta on kummallista, että menettämisenpelko rajoittuu vain siihen kumppaniin, ei esimerkiksi muihin läheisiin. Että kaipa se on todella rakkauden menettämisen pelkoa, pelkoa siitä ettei enää ole rakastettava. Itse sen omalla käytöksellään aiheuttaa, että tulee kuitenkin jätetyksi..vaikka se on se pahin mitä voi tapahtua..?

    • itsestä kaikki kii

      Jospa AP keskittyisit nyt vain omaan elämääsi.
      Olet todella riippiuvainen toisista, kun entinenkään suhde ei ole kunnolla loppunut ja jo nyt haaveilet uudesta "kävelykepistä".
      Tuo on totta, ettei varmasti aikuisiällä ole niitä tulijoita siihen jonoksi asti muutenkaan aina mukavillekkaan naisille, joten omaa luonnetta joudut nyt kyllä muokkaamaan, jos toivot vielä joskus onnistuvasi.
      Onko sinulla edes omaa elämää, vai elätkö aina vain miestesi elämää?
      Se mies kun ei ole mikään sirkustirehtööri, joka muuttaa sen sinun elämäsi mukavaksi, vaan sinun täytyy itse osata se muuttaa sinua tyydyttäväksi.
      Itse kun aikanani huomasin, että itse minun täytyy muuttua ja pysyä päätöksissäni, lopettaa nalkutus ja ilmanaikuinen räkytys miehelleni, kaikki muuttui.
      Kunnioitus tuli tilalle, miehen arvostus ja kohteliaisuus, hymy ja asialliset keskustelut, ne on ne avaimet sinullekkin.
      Läheisyys ja lämpö tulee vasta sen jälkeen, kun olet oppinut hillitsemään itsesi ja pitämään mölyt mahassasi, ne ovat sinun ongelmiasi, ei miehen.
      Olet pitänyt miestä siinä vain kaatopaikkana, onpa kiva kiitos ja varmaan haluttava olotila jollekkin..vai? Höh!
      Hymyyn vastataan hymyllä, kohteliaisuuteen kohteliaisuudella, rakkaus saa rakkautta, kun itse uskaltaa sitä ensin antaa..
      Opettele tuntemaan itsesi ja muuta huonot tavat hyväksi, siitä se alkaa, itsetutkiskelusta.

    • ap

      Itsestä kaikki kii..joo tiedostan. Asiaa ei kuitenkaan helpota se, että puoliso on ollut äkkipikainen ja tiuskiva eli vaikka nyt olisikin kohdeltu nätisti niin hän on saattanut vetää maton alta alt aikayksikön..että siinä mielessä kyllä tämä kahden kauppa kuitenkin on. Ei sitä jaksa kauaa huumorilla itsekään toisen negatiivisuutta ja äkkinäisiä mielenvaihteluita, tai itsekkyyttä katsella (kuinka paljon siitä on luonteessa tai vain turhautumisessa ja purkamattomassa vihassa on vähän vaikea sanoa).

      On se tietysti niin, että kuten tuolla jossain kirjoitin niin tämä syyttely ja muu on kyllä ollut keino pitää se toinen kaukana ja välttää läheisyyttä eli olen kyllä tiedostanut asian, mutta läheisyyttä on vaikea rakentaa jos kumpikin haraa vastaan..? Tyypillinen reaktio on ollut, että kun toinen hakee läheisyyttä toinen kaikkoaa kauemmas sanoisin. Kohtaaminen on ollut aika satunnaista.

    • ap

      Kyllä olen tajunnut olevani riippuvainen hänestä. Olen ollut aika monta vuotta. Oman elämän haltuunotto on ollut vaikeaa. Kyllä olen alitajuisesti ajatellut, että miehen pitäisi tehdä minut onnelliseksi. Mitä enemmän olen takertunut sitä enemmän puoliso on ottanut aikaa oman elämänsä elämiseen. Hän eli hyvää elämää muutoin paitsi ehkä tässä suhteessa. Minulla on paljon kiinni kurottavaa.

      Nyt en sitten tiedäkään miten saan oman elämäni kuntoon. Viime vuodet olen elänyt toisen kautta, kyllä. Olen epätoivoisesti yrittänyt saada itseni pysymään pinnalla hänen kauttaan, siinä onnistumatta. Olen läheisriippuvainen. Olen viime vuodet uhrannut vääriin asioihin ja nyt tajuan sen miten turhaa se oli.

      Yritän löytää ystävät, harrastaa ja löytää sitä kautta uusia ystäviä mutta jotenkin tuntuu ettei ystäviä enää aikuisiällä löydä. Nyt minulla on työ, josta olen todella kiitollinen. Se tuo turvaa. Olen alkanut opiskella ja elämä on sinänsä ihan mahdollista saada tyydyttäväksi. Tässä on kuitenkin muutakin isoa kriisiä meneillään. On päästävä niistäkin yli, asiaa ei siis helpota se ettei tuo ero ole ainoa iso kriisi..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe