Taas on nähty, että ikäsyrjintä pelaa hyvin naisten sarjassa.
Tuomarinakin finaalissa nuori nainen.
Kuivuu kokoon tää kisa pikkuhiljaa, sääli, jos näin käy.
Uusiksi muutamat asiat, 2 sarjaa, alle 50, ja yli 50.
Kukaan yli 50 v nainen ei lähde mukaan kohta enää, jos ei tyyli muutu.
Tangoseniori 2011
9
770
Vastaukset
- Olen samaa mieltä
Kuka naisista kisan voitti? Entä miesten sarjan?
- Ei käy
Erja Hoffren ja Mikko Niemelä
- väärin edellinen
Eiku Juanita Hoffren
- kallio3
väärin edellinen kirjoitti:
Eiku Juanita Hoffren
Hyvä kun korjasit. Voittaja Juanita Hoffrén ja ainakin kolme muutakin tangoseniori naisloppukilpailijaa olivat tosi hyviä. Varsinkin naisten osalla tangoseniori 2011 oli kovatasoinen ja vetäisi tänä vuonna vertoja tasossa yleisen sarjan kisalle. Erityisesti pisti silmään laulujen hyvä tulkinta ja laadukkaat laulajat. Lisäksi kisasta jäi mieleen mainio juontaja Risto Nevala.
- kummastutta
Valitettavaa että tuo Seniorikisa jäi niin pienelle huomiolle tangomarkkinoilla. Seniorikisan voittajien olisi ehdottomasti pitänyt päästä laulamaan vaikka illan tanssit paviljongissa, niin olisi saanut näkyvyyttä voitettuaan noinkin suuren kilpailun.
- kerran satumaa
Asiaa .. kerrot, ei todellaan kukaan yli 50 v nainen lähde mukaan kisaan enää, varsinkaan kun nyt, nämä kerrat kun senioritangokisa on ollut käynnissä.
Uusia tuulia odotellessa, vetäjät vaihtoon - ehkä systeemikin muuttuu ! - Tangottelija
Mitenkähän ensi kesän Tangokisat, jokos nähdään Seniorit teeveessä?
Ja jospa saatais kaksi ikäsarjaa!!! - muutoksia odottava
Hienoa, et kilpailu on järjestetty, vaan 45v ei ole missään nimessä vielä seniori-ikä! Siksi olisi toivottavaa, että tähän asiaan muutos tulisi ensimmäisenä nostamalla se sille kuuluvalle tasolle eli vähintään 50v. Toive olisi myös, että tuomaristoon joka kerta vähintään kaksi ammattilaista laulupedagogiaa, jotka osaa kuunnella laulajien äänen puhtauden oikeesti!! Ja, kun senioritangokilvasta on kyse on väärin, että tuomaristossa istuu verraten "alaikäisiä" tuomaristossa, jolla tittelistään huolimatta voi olla opinnollisia taitoja vähemmän, kuin monella jopa ammatikseen työtä tekevällä kilpailijalla. Ja tasapuolisesti tuomaristoon seniori-ikäisiä, musiikkialalla-/ laulajia-/esiintyviä naisia miesten ohella valitsemaan voittajat.
- rehellistäpeliä
Löysin tämän vanhan keskustelun, mutta voisi tämä keskustelu olla yhtä hyvin uusi. Edelleenkin seniorien ikäraja on 45 vuotta, Onko 45-vuotias seniori -mielestäni ei. Mielestäni kisajärjestäjä voisi myös selvemmin kertoa, mitä ja ketä tällä kisalla haetaan. Halutaanko antaa tilaisuus vähän vanhemmille, jo keikkaileville artisteille, tai jo tangomarkkinoilla menestyneille "vanhoille" laulajille (vrt. viime vuoden tangoseniorivoittaja Petri Ritari) vai onko "uusien kykyjen" mahdollista myös menestyä? Onko pitkä laulu-ura ja oma keikkabändi edellytys pärjäämiselle? Näin näyttäisi viime vuosina olleen. Eikä siinä mitään, mutta voisihan sen rehellisesti kertoa. Vai? Voisihan siinä tietysti osallistujat kadota....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948