Haluan tuoda julki tämän asian, kun tiedän, että saimaisen kohtalon kokeneita työntekijöitä on kyseisessä yrityksessä useamman kappaletta. Eli Yritys aloitti toimintansa syksyllä 2010. Innokkaana johto palkkasi työntekijöitä, ilman kirjallista työsopimusta. Määräaikainen suullinen sopimus, kun 1000 osaketta on myyty, niin työtkin loppuu. Sopi minulle. Onneksi suullinen sopimus on ihan yhtä pätevä. Ja ainakin itse pystyn todistamaan, että olen ollut yrityksellä töissä. Proviisiopalkka, kaikista kaupoista sai x-summan rahaa, paikalla käyneistä sai x-summan rahaa.
Hmm...mitäs sitten kun työntekijä, siis minä, ilmoitinkin huhtikuussa, etten sitten enää olekkaan heillä töissä soittelemassa puhelinluettelosta ihmisiä tutustumiskäynnille. Johtaja ilmoitti, että hän nyt kovasti kiireinen, palataan asiaan ensiviikolla, jolloin hän on sitten myös ehtinyt katsomaan työlistani lävitse.
Tuli ensiviikko, johtaja ei ottanut yhteyttä. Aloin sitten soittelemaan hänelle. Eipäs kukaan vastannut, paitsi kerran, jolloin hän oli juuri pahasti Ikeassa lamppuostoksilla. Sovittiin, että soittelen seuraavana päivänä hänelle, niin sovitaan jokin aika, milloin istutaan alas ja katsotaan loppupalkkani. Siihen puheluun tai istuntoon asti ei olla koskaan päästy. Johtaja on aina ollut tämän jälkeen jotenkin niin kiireinen, ettei ole ehtinyt katsomaan puhelintaan, kuka hänelle on soittanut, saati kuuntelemaan jättämiäni vastaajaviestejä, joissa olen pyytänyt häntä ottamaan yhteyttä asian hoitamiseksi. Johtaja on myös ollut niin kiireinen, ettei ole ehtinyt vastaamaan lähettämiini tekstiviesteihin tai sähköposteihin. Ja niinkin kiireinen, ettei ole ehtinyt maksaa loppupalkkaani x-summaa tililleni useammasta pyynnöstäni huolimatta. Olen jopa ehdottanut hänelle, jos summa on kerralla liian iso, suostun siihenkin, että voivat maksaa palkkani erissä. Siis työtä osamaksulla :).
Kävinpäs sitten kesäkuun puolessa välissä eräänä maanataipäivänä yrityksessä katsomassa tilanteita. Johtaja ei ollut paikalla, pyysin yrityksessä olleita muita henkilöitä kertomaan käynnistäni, sekä samalla käynnillä kyselin mitä omistamallemme hyttiosakkeelle kuuluu. Sehän piti olla tuottava, eikä euroakaan ole ainakaan tähän päivään mennessä tipahtanut tilille. Hytti on ostettu jo n. puoli vuotta sitten. Ja josta oli vuokrasopimuskin tekemättä, jolla yritys saisi sitä jälleenvuokrata. Jälleenvuokraus on tapahtunut..Sinä samaisena maanatai-iltana kuuden paikkeilla sitten puhelimeni soi. Johtaja soitti, kysyi kohteliaasti ensin onko paha paikka, johon vastasin, että ei ole ja olenkin odotellut, koska hän ottaa yhteyttä, koska haluan palkkani pois, sekä vuokrasopimuksen tehtyä. Silloin se taivas sitten räjähti. Naisen alapään halventavaa nimitystä joka toinen sana, ja pelkkää huutoa. Sain jopa porttikiellon yritykseen, josta olin käynyt pyytämässä palkkaani sekä halusin tehdä omistamastamme osakkeesta vuokrasopimuksen. Johtaja huudon keskellä syyllisti minua, etten olekkaan lojaali ja että hän luotti minuun. Mielestäni lojaalisuus karisee nopeasti, jos yritys jättää palkan maksamatta. Sitä en tiedä mitä hän tuolla luottamisella tarkoitti. Kaiketi kaikkia niitä henkilökohtaisia asioitaan joita hän vuolaasti kertoili.
Palkkasaatavat
8
395
Vastaukset
- Ruikuttajalle
On väärin, että palkkaturva maksaa työnantajien puolesta palkat ja 8 5n korotkn. Yrittäjät ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Minulla on työvälineet, vanha paku ja maksan työarvikkeet.
- xsdgjö
siis sun mielestäs työstä ei kuulu saada palkkaa ?? hei haloo. Ja jos et haluu olla yrittäjä lopeta.
- Joo, siis ei
xsdgjö kirjoitti:
siis sun mielestäs työstä ei kuulu saada palkkaa ?? hei haloo. Ja jos et haluu olla yrittäjä lopeta.
Palkkaturva on tarpeeton. Jos ei firma onnistu, niin ei onnistu. Kyllä osavastuu on osaamattomilla työntekijöilläkin. Palkkaturva on kukkahattutätien juttuja.
- päläpäläpälättäjä
Ei sitten niin mitään tolkkua aloittajan tekstissä!
Miksi kirjoittaa tuollainen määrä kirjoitusvirheitä täynnä olevaa tekstiä, jos asia on se, että joku ei ole saanut palkkaansa työnantajalta vaan palkkaturvasta.
Ja miten tämä liittyy Turkuun?
Jos on tarkoitus varoittaa jostain firmasta, niin pitäähän sen nimi kertoa.
Huoh. - Härskiä?
1. Olet työssä soittelemassa ihmisiä pakkomyynteihin painostettavaksi ?
2. Myytte lomaosakkeiden tapaisia hyttiosakkeita kovaan ylihintaan ?
3. Saisit kovat provisiot, kun ympäripuhut jonkun hyvätahtoisen tulemaan johtajan tai myyntitykin painostettavaksi ostamaan törkeän arvottomia papereita?
4. Mikä on moraalinen ja eettinen perustasi ? Rahan ahneus ?
5. Onko työnantajayhtiö ja hyttiosakeyhtiö edes kaupparekisterissä ja koska ne on merkitty ?- palkkaturvan asiakas
1. En ole enää, enkä mene. Enkä todellakaan tule edes suosittelemaan kenellekkään tuota työpaikkaa.
2. Hyttejä ja aluksen A-osakkeita. Hinnoittelu ei ollut minun tehtävä. Mutta kovat niissä oli hinnat, se on myönnettävä. A-osake 2850, hyttien hinnat 11800-14300, jonka sai osataa vain jos omisti jo A-osakkeen. Hytit olivat sijoitushyttejä, joihin tuli vuokralaisia, ei siis omaan käyttöön, kuten lomaosakkeet.
3. Proviisiopalkka, kyllä, mutta hyvin pieni.
4. Työn teko oli motivaationa tuossa, ja onhan se kinkku jotenkin saatava leivän päälle. Sosiaalipummeja kun en ole koskaan ymmärtänyt, enkä tule ymmärtämään. Itse on itsensä elätettävä. Jokaisen.
5. Osakeyhtiö on kaupparekisterissä. Yhtiö on perustettu vuonna 2010.
- blahblah
Palkkaturva ei maksa palkkasaatavia ellei työnantaja ole tehnyt konkurssia. Jos firma on vielä pystyssä, olet oikeustaistelun edessä.
- palkkaturvan asiakas
Niin sain myös tietää, että käräjille mennään. Ei ole konkurssia tehnyt. Se vaan ihmetyttää, miksi tuollainen asia pitää yrityksen kiistää, kun käräjillä tulevat asian kuitenkin häviämään. Paljon helpompaa olisi maksaa palkka pois. Ellei sitten yrityksen rahat ole loppu. Tosin olen koittanut sovitella asiaa niinkin heidän kanssaan, että maksaisivat palkkasaatavani vaikka osissa pois, jos se muutama tonni on mahdoton summa hoitaa kerralla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454970Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481069- 131033
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17977Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75940Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8867Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2822Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah55742Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27703