Raskaanako?

On ollut jo muutaman päivän outo ja kummallinen olo, olen pelännyt sitä pahinta että olisin raskaana. Ehkäisyä ei käytetty, painan noin 114 kg ja hormonitasapaino on häiriintynyt, syön keltarauhashormoonipillereitä että kuukautiset tulisivat(mutta olen jättänyt puolen vuoden aikana niiden syömisen koska kuukautiset olivat pillereiden aikana erittäin tuskalliset ja runsaat.Poikaystäväni ei halua lapsia ja itseäni asia vaivaa niin ettei illalla tule uni silmään.Usko on koetuksella.
Pientä kipua on alavatsan seutuvilla, omatuntoni kolkuttelee ovelleni pahasti.Minua pelottaa ajatus raskaana olemisesta.

Minulla ei ole ollut kuukautisia about vuoteen tai kahteen ilman pillereitä ja tänään tuli yhdet joita epäilen valemenkoiksi.(en aikaisemmin ole moisista kuullut mutta googlailin hieman)

Usko omaan itseeni on koetuksella.

Raskaustestillähän tämäkin selviää, mutta silti toivon todella että en ole raskaana.
Mitä jos olen?
Voiko lapsen luovuttaa adoptoitavaksi jos aborttia en halua?(abortti on kyllä ollut mielessä)

Hätiköinkö turhaan?
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt mars ostamaan raskaustesti! Mitä tuossa itseäsi kidutat turhaan? Voihan hyvin olla ettet olekaan raskaana ja mietit turhaan pääsi puhki.

En pysty suosittelemaan sulle aborttia enkä adoptiota. Tajuatko ollenkaan mikä lottovoitto se olisi, jos saisit lapsen? Lasten saanti ei ole mitään helppoa puuhaa, joten jos olisitkin onnistunut raskautumaan ja hei itse haluat lapsia (mies ei), niin haluatko oikeasti luopua mahdollisuudesta saada oma lapsi? Tämä voi oikeasti (siis todella) olla ainoa mahdollisuutesi saada lapsi..

Aina on olemassa mahdollisuus, että sulle tulee keskenmeno joka tapauksessa tai että lapsella on jokin kromosomihäiriö, kehitysvamma..tällöin raskaus yleensä keskeytetään joka tapauksessa tai ainakin useimmat tekisivät niin.

Mieti tarkkaan mitä teet. Kyllä yksinkin selviää lapsen kanssa.

Oikeasti, terveen lapsen saaminen on tänä päivänä todellinen ihme. Yhtä kk-kiertoa kohden terveellä ihmisellä ilman hedelmöitysongelmia on n. 20% mahdollisuus onnistua raskautumaan..40vuotiaalla onnistumisprosentti lienee 1% luomuna, hoidoilla ehkä 10-30%..

Äänestä

Tavallisen ruokamarketin kemikaaliosastolta saat helposti raskaustestipakkauksen, jolla asia selviää nopeasti. Suosittelen käyttämään ehkäisyä, niin ei sitten tarvitse pohtia tämmöistä.

Mieti rauhassa ja hätääntymättä eri vaihtoehdot raskauden suhteen. Miten lapsi muuttaisi elämääsi, hyvät ja huonot puolet? Pystytkö käytännössä hoitamaan ja kasvattamaan lapsen joko poikaystävän kanssa tai yksin? Lapsen voi myös antaa adoptoitavaksi, ja joku lapseton tulee siitä onnelliseksi. Entä sinä, katuisitko luovutusta joskus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei toivottu raskaus kirjoitti:

On ollut jo muutaman päivän outo ja kummallinen olo, olen pelännyt sitä pahinta että olisin raskaana. Ehkäisyä ei käytetty, painan noin 114 kg ja hormonitasapaino on häiriintynyt, syön keltarauhashormoonipillereitä että kuukautiset tulisivat(mutta olen jättänyt puolen vuoden aikana niiden syömisen koska kuukautiset olivat pillereiden aikana erittäin tuskalliset ja runsaat.Poikaystäväni ei halua lapsia ja itseäni asia vaivaa niin ettei illalla tule uni silmään.Usko on koetuksella.
Pientä kipua on alavatsan seutuvilla, omatuntoni kolkuttelee ovelleni pahasti.Minua pelottaa ajatus raskaana olemisesta.

Minulla ei ole ollut kuukautisia about vuoteen tai kahteen ilman pillereitä ja tänään tuli yhdet joita epäilen valemenkoiksi.(en aikaisemmin ole moisista kuullut mutta googlailin hieman)

Usko omaan itseeni on koetuksella.

Raskaustestillähän tämäkin selviää, mutta silti toivon todella että en ole raskaana.
Mitä jos olen?
Voiko lapsen luovuttaa adoptoitavaksi jos aborttia en halua?(abortti on kyllä ollut mielessä)

Hätiköinkö turhaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu