90-luvulla valmistuneet

Tässä linkki tarinaan:

http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/2011/07/1357352/suomalaisnainen-kertoo-nain-tyotonta-todellisuudessa-kohdellaan

Luin tämän ja toisaalta... Koin helpotusta, ihmetystä. Tarina on lähes kuin minun... Paitsi etten ole saanut lomamatkaa ja minä olen ollut toisenlaisessa työssä. On ollut hyviäkin töitä, mutta pätkää, köyhyyttä, työkkärin suoranaista veetuilua ja valehtelemallakin on karenssi hankittu: siis neuvottiin väärin ja koska noudatin työkkkärin tädin neuvoa se oli minun vikani ja sain karenssia.

Olen luullut, että lopultakin olen vain yksin. Että ehkä todella olen ainoa, ja vika on vain ja ainoastaan sitten minussa. "Aina kun näen köyhiä, ajattelen, että he oikeasti haluavatkin olla köyhiä" sanoi eräskin näyttelijätär lehdessä, keskiluokkainen ja kaikkitietävä. Niin. Hieno asenne kertakaikkiaan, etenkin kun on itse kaikin tavoin etuoikeutettu.
Onhan niitä omasta halustaankin työttömiä, ja toisaalta taas epätoivoissaan mihin tahansa taas suostuvia, mutta tässä jutussa on iso totuus. Ei me kaikki olla laiskoja, mitään tekemättömiä, tyhmiä, hulluja ja ei se vaan ole niin että "työt ei kelpaa" ja että niin... Eikö ihmisellä saa olla oikeus säilyttää edes ihmisarvonsa? Elämä vaan menee joillain näin. Meneekö?

Onko teitä muita siellä?

PS. Kiitos Mira, kuka ikinä oletkin! En tietenkään toivoisi että kukaan muu olisi tässä, että muille kävisi näin, mutta kiitos silti, se lohdutti ja tuli helpottunut olo... :)