Syyllisyyden tunnossa eläminen

Olen aina joutunut olemaan mukana isäni harrastuksissa, mutta koskaan hänen ei ole tarvinut ottaa osaa minun harrastuksiini.
Jos on jokin isääni kiinnostava tapahtuma maakunnassa, niin isäni yleensä sanoo, että lähdetäänpä nyt tuonne tapahtumaan.
Vaikka tapahtuma ei minua yhtään kiinnosta, niin olen kuin velvollinen lähtemään mukaan, sillä jos en lähde, niin isäni ei sinne yksin lähde.
Kun tapahtuma on ohi ja jäi menemättä, niin minulle tulee aina valtava syyllisyyden tunne siitä, että minun takiani isältä jäi häntä kiinnostava harrastustapahtuma kokematta.
Muulloinkin joudun olemaan kotona jatkuvasti läsnä, koska muuten saan taas kuulla, kun en ole ollut paikalla, kun isälläni on ollut jotain asiaa.
Nykyään en enää pyydä isältäni mitään apua omiin harratuksiini, koska hän sanoo, että eivät minun harrastukset häntä kiinnosta ja että hänellä on muuta tekemistä, eikä aikaa minun harratuksilleni.
Minun velvollisuus on olla mukana isäni harratuksissa, muuten olen välinpitämätön.
Joudun lisäksi tekemään kaikki kotityöt ja en ole niistäkään mitään kiitosta saanut.

Joskus isäni ehdottaa jotain tapahtumaa/menoa minulle, niin sen tapahtuman sisöltö on sellainen, mikä kiinnostaa vain isääni, ei minua.
Jos on jokin tapahtuma, mikä minua kiinnostaa, niin sitähän isäni ei ehdota.
En ole enää vuosiin suunnitellut mitään asioita etukäteen, koska ne kuitenkin jäävät toteutumatta