Onko aika luovuttaa?

kaksinyksin

Olemme mieheni kanssa olleet pian 15 vuotta avoliitossa ja välillä olimme n. vuoden erossakin mutta palasimme kuitenkin takaisin yhteen. Tästä on nyt pian 9 vuotta aikaa.

Koen ongelmaksi sen että elämme kuin kämppikset ja tuntuu että rakkaus on muuttunut enemmänkin ystävyydeksi, intohimo puuttuu.

Seksiä on vain silloin kun olemme humalassa ja olen silloin tuonut julki että haluaisin paljon useamminkin ja mieskin on samaa mieltä, mutta jos alan selvin päin tehdä aloitteita niin mies alkaa naureskella ja jotenkin vetäytyy ihan kuin haluten pois tilanteesta.
Olen aina lopettanut koska se tuntuu niin nöyryyttävältä kun mies ei olekaan mukana ja tuntuu pitävän lähentelyäni lähinnä huvittavana.

Silti mies sanoo ettei miehen aina kuulu tehdä aloitetta seksiin mutta ei hänkään sitä tee muutoin kuin humaltuneena.

Mies ei myöskään vietä aikaa kanssani vaan kaikki liikenevä vapaa-aika kuluu hänen harrastuksensa ja omien kavereidensa kanssa. Minun kanssani hän on silloin kun sanon ettemme vietä juuri ollenkaan yhteistä aikaa.
Tästä tulee hirveän ikävä fiilis; ikäänkuin pakotan hänet olemaan seurassani ja se kyllä näkyykin hänestä että on kanssani suunnilleen siksi että niin kuuluu välillä tehdä.

Nytkin tuntuu että koko ihana kesä menee hukkaan.
Tunnen olevani yksinäisempi kuin yksin asuvana olisin.
Olen jo 45-vuotias ja mietin usein että en haluaisi elää loppuelämääni näin ikään kuin heittäen vuosia hukkaan.

Mies ei halua puhua mistään suhteeseemme kuuluvista asioista vaan suuttuu ja ahdistuu/alkaa mököttää vaikka kuinka hienovaraisesti ja syyllistämättä yritän puhua asioista mitkä mieltäni painavat.
Hän selvästi itsekin tietää kuinka itsestään selvyytenä minua pitää kun hänelle tulee "syyllinen" olo kun alan näistä asioista puhua vaikka en häntä syyllistä vaan sanon miltä minusta tuntuu.

Mistään "ikävistä" asioista ei saisi puhua vaan pitäisi ilmeisesti esittää että kaikki on ihan loistavasti. Vain myönteisistä asioista saa puhua, siitä mies ei suutu.
Omaa osuuttaan asioihin hän ei näe tai suostu näkemään ollenkaan eikä myönnä mitään vaikka olisi tehnyt vääryyttä esim. minua kohtaan.

Minua ahdistaa tosi paljon tämä puhumattomuus välillämme, tuntuu että koko perustus alkaa murentua kun en saa sanoa tuntemuksiani eikä hän kerro omiaan.
En enää juurikaan kerro hänelle asioistani kun tuntuu että hän ei viitsi edes kuunnella ja näkee ettei häntä kiinnosta.

Pitäisikö vain riuhtaista itsensä irti ja lähteä vaikka raskaalta sekin vaihtoehto tuntuu?

Haluaisin suhteen missä oltaisiin tasavertaisia kumppaneita, vietettäisiin yhteistä aikaa reissaten ja touhuten arkisia askareita.
En toivo mitään kuuta taivaalta vaan suhdetta missä puhuttaisiin asiat kuin asiat selviksi, naurettaisiin ja itkettäisiin elämän sattumuksille yhdessä.
Onko se liikaa vaadittu?

7

595

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xym

      Vaihda miestä eli jätä tämä tolvana. Tai ilmoitat että joko lähdet tai menette pariterapiaan. Lopeta tuo kitkutus, anna kaksi viikkoa aikaa miehelle muuttua pysyvästi ja jos ei edistys ole konkreettista jätä heti. Et ole nuor'likka enää, mutta ehkä vielä parempi löytyy kunhan ensin saat virnistelijä-jurnuttaja-häipyjästä eron.
      Oletko muuten huomannut, että henkilö, joka itse ei siedä huonoa kohteluaan, tulee aina hyvin kohdelluksi pitkissä suhteissaan?

    • poissuhteesta

      Jos mies naureskelee sinulle, kun teet aloitetta, niin kertoohan se jo paljon. Älä tuhlaa elämääsi tuollaiseen, kun noin paljon murehditkin asiaa. Teille molemmille on paremmat kumppanit tuolla jossain, ihan varmasti!

    • kaksinyksin

      Joo, tuo huvittunut naurahtelu loukkaa tosi paljon ja syö itsetuntoa joka on minulla muutenkin kaiken seurauksena ihan palasina...

      Tosin Juhannuksena mies sai maistaa omaa lääkettään kun alkoi lähennellä ja minä aloin nauraa ääneen!
      En takoittanut sitä tehdä, jotenkin olin väsynyt ja muuta ja nauru vain purskahti ulos enkä saanut sitä pidäteltyä mutta mies loukkaantui silmin nähden, vetäytyi pois ja mutisi jotain että nauran hänelle.
      En osaa vieläkään selittää tuota, en tehnyt sitä ilkeyttäni ja kostaakseni vaan jotenkin oli vaan nauru niin herkässä että se purkautui sitten väärään aikaan.

      Pariterapiaan mies ei suostu lähtemään, olen joskus sitä ehdottanut ja en usko siitä olevan mitään hyötyä kun mies ei vaan näe omissa toimissaan mitään väärää.
      Minä olen hänen mielestään se kaiken pahan alku ja juuri joka nostaa asioita esille ja sitten tulee riitaa ja ahdistavia tilanteita. Muuten kun meillä menisi ihan hyvin jos en aina valittaisi..(?!)

      Eroa olen miettinyt paljon mutta rohkeus lopulliseen ratkaisuun vielä puuttuu...

    • oppeliini

      Tuolla jo joku vastasikin että taidatte olla kasvaneet suhteestanne eri teitä.

      Mies ei hyväksy sinun katsontakantaasi, etkä sinä hänen. Teille kummallekin on olemassa täydelliset partnerit jossain muualla joten ehkä olisi aika suunnitella pesäeroa.

      Ellei sitä täydellistä partneria heti tule vastaan, elää yksinkin on parempi kuin tuossa ilmapiirissä jossa nyt olette.

    • N-43

      Kai ymmärrät, että parisuhteen ei kuulu olla tuollaista? Hyvään parisuhteeseen kuuluu seksi, läheisyys ja asioiden jakaminen. Sinun ja miehesi suhde tuntuu olevan jo pystyyn kuollut. Olette ehkä vuosien varrella muuttuneet tai sitten suhde ei alunalkaenkaan ollut se oikea. Joskus ihminen nuorempana hakeutuu vääränlaisiin parisuhteisiin tiedostamattaan. Vanhempana itsetuntemus lisääntyy ja sitä ymmärtää mitä haluaa ja mitä ei.

      Tiedän miltä sinusta tuntuu, koska kuvailit aivan samanlaista suhdetta kuin missä itsekin olin 14 vuotta. Onneksi löysin vihdoin voimia lähteä. Se oli todella vaikeaa, mutta osoittautui parhaaksi ratkaisuksi. Eron jälkeen minä ja exäni olimme pitkän aikaa aivan hajalla, mutta kriisi antoi myös mahdollisuuden uudistua ihmisenä.
      Aikanaan löysin sitten uuden rakkauden, tällä kertaa todellisen rakkauden. Nykyisessä suhteessani on intohimoa ja jaetaan ilot ja surut. Joskus riidelläänkin, mutta se on sellaista puhdistavaa riitelyä, ei mitään välttelyä ja mököttämistä.

      Toivotan sinulle voimia ja onnea, mihin ratkaisuun sitten päädytkin.

    • kaksinyksin

      Kiitos kaikille kantaa ottaneille, ne antoivat rohkeutta ja paljon ajattelemisen aihetta.

      Luulen, ettei mies rakasta minua enää - tai rakastaa mutta ei siten kuin parisuhteessa pitäisi.
      Taidan olla hänelle vain yksi kaveri tai kämppis tai jotain vastaavaa.

      Vielä kun saisin jostain voimaa jättää kaikki mutta se ei ole helppoa sillä minulla ei ole kovin hyvää tukiverkostoa ympärilläni.
      Siksi kai siedänkin miestäni, on edes joku.

      Tiedän, kuulostaa (ja on) säälittävältä mutta näin asiat ovat.

    • täydenkuun tyttö

      Hei kaksinyksin
      Luettuani viestin epäilin, olenko itse kirjoittanut tämän.
      Älä eroa VIELÄ, itse tein sen virheen 2v sitten.
      Luettuani Dr.phil:n Pelasta parisuhteesi ajatukseni menneestä muuttui
      mutta minulla ei enää ole mahdollisuutta korjata mitään.
      Yritä sinä vielä, vielä mikään ei ole sinulla menetetty.

      Yst.terv: täydenkuun tyttö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe