Miesystäväni ei halua hoitaa lastani?

mitä teen

Tavattiin miesystävi kanssa n.3v sitten. Olen sen ajan opiskellut, olen monta kertaa pyytäny hänen apua, että olisi nuorimman lapsen kanssa joskus, että saisin rauhassa tehdä läksyjä tms. ei kertaakaan ole vaivautunut tulemaan hetkeksi lapseni kanssa. Miksi olen pyytäny lastani hoitamaan?..hän odottaan että huomioisin hänet joka toinen vkl kun lapset on isän luona, mutta silloin luen kokeisiin tai teen tehtäviä, koska se on ainut mahdollisusuus, kun sillon saan tehdä rauhassa. Noh, olen siksi pyytänyt häntä hoitamaan hetken pienintä 5v, koska jo ssaan viikolla tehtyä tehtäviä, minun ei tarvits esitten ottaa sitä meidän yhteisestä ajasta. Näin ei ole kertaakaan sitten käynyt 3v aikana. Hän töiden jälkeen saa olla rauhassa kotona ja levätä, minä en lepää arkena, tietysti yöllä nukun, mutta kun ei apua ole tullut niin sitten käytän nuo vapaat vkl lukemiseen. Mutta turha odottaa, että olisin sitten vkl pirteenä hänelle..miehet ja naiset sanokaa nipotanko turhasta?

74

5349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yh-äiti myös

      Ei hänen tarvitse. Miesystäväsi ei ole lapsenvahti, kuten ei kotiapulainenkaan.

      • ap

        Silloinhan suhteemme on tuhoon tuomittu, koska kaikkihan olisi meidän parhaaksi. Näin saisimme yhteistä aikaa. Jos yhteistä tulevaisuutta harkitaan, ei se näinkään toimi.


      • koko paketti

        Jos asutaan samassa taloudessa niin lapset kuuluu tietenkin pakettiin. Ei kysymys ole lapsenvahdin hommista vaan luonnollisesta asiasta olla lasten kanssa.


      • -.,,.-
        ap kirjoitti:

        Silloinhan suhteemme on tuhoon tuomittu, koska kaikkihan olisi meidän parhaaksi. Näin saisimme yhteistä aikaa. Jos yhteistä tulevaisuutta harkitaan, ei se näinkään toimi.

        Miten pidät tasa-arvona sellaista, että miehen pitäisi huolehtia sinun velvollisuuksistasi sinun puolestasi etkä sinä tekisi yhtäpaljon vastaavasti hänen puolestaan?
        Mahdoton yhtälö.

        Ja vielä mahdottomampi jos sinulla on useampia lapsia.
        Miten sinulla edes teoriassa voi olla noin nuoria avioerolapsia?
        Olet hupakko joka on mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin ja seuraavan miehen pitää se mielestäsi kärsiä nahoissaan?
        Mikset vastaa itse valinnoistasi?
        Kyllä tuo mies löytää tasaveroisemman kumppanin jostain muusta tyttärestä.

        Periaatteesi vastaa käytännössä sellaista, että ajat uuden auton tuhannen päreiksi ja se on melkein kokonaan velkana.
        Sitten haluat uuden auton kun muillakin on ja sulla onkin velkaa yhden kunnossaolevan sijasta tuplat.


      • Pössö
        -.,,.- kirjoitti:

        Miten pidät tasa-arvona sellaista, että miehen pitäisi huolehtia sinun velvollisuuksistasi sinun puolestasi etkä sinä tekisi yhtäpaljon vastaavasti hänen puolestaan?
        Mahdoton yhtälö.

        Ja vielä mahdottomampi jos sinulla on useampia lapsia.
        Miten sinulla edes teoriassa voi olla noin nuoria avioerolapsia?
        Olet hupakko joka on mennyt väärän ihmisen kanssa naimisiin ja seuraavan miehen pitää se mielestäsi kärsiä nahoissaan?
        Mikset vastaa itse valinnoistasi?
        Kyllä tuo mies löytää tasaveroisemman kumppanin jostain muusta tyttärestä.

        Periaatteesi vastaa käytännössä sellaista, että ajat uuden auton tuhannen päreiksi ja se on melkein kokonaan velkana.
        Sitten haluat uuden auton kun muillakin on ja sulla onkin velkaa yhden kunnossaolevan sijasta tuplat.

        "Ja vielä mahdottomampi jos sinulla on useampia lapsia.
        Miten sinulla edes teoriassa voi olla noin nuoria avioerolapsia?"

        Eihän lapsi enää edes mitenkään "nuori" ole vaikka onkin vasta 5v. Kyllä tiedän monia avioerolapsia jotka ovat pari vuotiaita tai allekin. Niin miten miten niin ei voi muka teoriassa olla 5 vuotiasta erolasta?


      • Mistä näitä löytyy?

        No hohhhoh!

        Oletpas sinä "edistyksellinen" ja TYHMÄ!


      • Bördöö

        Hai pihtaa,pihtaa niin kyllä hää sitten katsoo!


      • Anonyymi
        Pössö kirjoitti:

        "Ja vielä mahdottomampi jos sinulla on useampia lapsia.
        Miten sinulla edes teoriassa voi olla noin nuoria avioerolapsia?"

        Eihän lapsi enää edes mitenkään "nuori" ole vaikka onkin vasta 5v. Kyllä tiedän monia avioerolapsia jotka ovat pari vuotiaita tai allekin. Niin miten miten niin ei voi muka teoriassa olla 5 vuotiasta erolasta?

        Olisin voinut hoitaa ne kummatkin jo ihan alussa mutta en hyväksy sun exän ehtoja tai hänen perheensä toiveita edes halua tietää. Kyllä mä lapset voin hoitaa, ilman että siitä jotenkin väsyisi.


    • ikisinkku35

      Heivaa se mies vi..uun kun se ei välitä susta pätkääkään. Haluaa varmaan naida sua viikonloppuisin koko ajan, mut älä anna sille. Sano et sun pitää tehdä läksyjä jos se vonkaa pillua.

    • Keksi vaihtoehtoja

      Tuo on hankala juttu...

      Mies ei taida haluta koko pakettia, vain sinut. Hän ei ymmärrä, että sinä ja lapset kuulutte yhteen. Taitaa olla aika yleistä.

      Hanki lapsenvahti! Kehittele hoitorinki tai jotain vastaavaa! Maksaahan se, mutta se raha ei saisi mennä suhteen edelle. Voisiko mies avustaa sinua tässä asiassa, jos sinulla on opiskelijan tulot?

      Koittakaa keksiä vaihtoehtoja. Jos miestä ei kiinnosta olla lastenvahtina, ei siihen mikään auta. Kun se ei hänen oma lapsensa ole, häneltä ei oikeastaan voi sellaista vaatia. Kurjalta tuntuu, ettei suostu auttamaan, mutta hänen ei tarvitse.

      Sun opiskelut on kohta ohi, joten koittakaa jaksaa siihen saakka.

      Viisivuotias muuten ymmärtää jo olla häiritsemättä sinua kun niin sovitte. Laita lapselle leffa pyörimään tai kuunnelma. Siinä vierähtää vähän aikaa ja saat olla rauhassa.

    • Kokemuksen puute

      Luulenpa, että kyse on ennen muuta kokemattomuudesta lasten kanssa olemisen suhteen. Mies välttelee tilanteita koska ei usko kykyynsä viihdyttää 5-vuotiasta.

      Kokeilkaapa viettää aikaa enemmän myös lasten kanssa. Kokeile siirtää vastuita pikku hiljaa miehenkin hyppysiin eli tarvita häntä (vaikka voisit itsekin hoitaa asian) jne., siten sitä kokemusta kertyy ja jopa kiintyminen lapsiisi olisi mahdollista.

      Joka tapauksessa sinä olet myös äiti, etkä vain nainen jonka luona mies voi käydä silloin kun häntä huvittaa. Olet ollut sellainen 3 vuoden ajan, eli syy on myös sinussa joka olet antanut miehen valita aina välttelyn ja olet tyytynyt siihen.

      Sinun kanssasi hän voisi kuitenkin tutustua itsessään myös vastuunkantajan rooliin lasten suhteen, ja se on tärkeä oppi. Hän ei vielä hahmota sitä eduksi, vaan kokee (toisten ihmisten) lasten kaitsemisen taakaksi jota hän ei halua kantaa koska ei usko selviytyvänsä siitä.

      Sinulla on tärkeä rooli myös sen miehen itsetunnon pönkittäjänä. Muista siis aina kehua hänen taitojaa jos/kun hän uskaltautuu viimein kaitsemaan ja sitten jopa leikkimäänkin lastesi kanssa. Sinun kannustuksesi lasten äitinä ja hänen rakastettunaan on hänelle erittäin tärkeä tuki.

    • ap

      Tällä miehellä on jo lähes aikuiset lapset ja sanoi, että ei ole leikkinyt heidänkään kanssa. Sekä on ilmoittanut, että ei lähde ulos tms pienimmän kanssa, ei kuulemma ole sellainen ihminen. Emme asu saman katon alla. Hänelle sopii että nähdään harvemmin kun minulla on aikaa, mielestäni tämmöinen ei ole parisuhdetta, kun minut otti, otti samassa paketissa myös lapseni. Olemme lomailleet yhdessä lasten kanssa ja leikkii jos saa ottaa muutaman oluen. Itse en käytä juuri ollenkaan alkoholia. Ja viime päivinä olenkin miettinyt, että minulla on vastuu lapsistani ja en halua, että näkevät vääriä tapoja, kuten alkoholin käyttö tässä tapauksessa. Opiskelun pystyn hoitamaan kyllä kuten olen tähänkin asti hoitanut, pystyn lukemaan lapsen leikkiessäkin, minun muut lapseni ovat jo isoja, pointti oli siinä, että olisin halunnut nähdä kuinka tämä mies tulee vastaan ja on valmis tukemaan minua, sekä yhteistä tulevaisuutta ajatellen myös sitä, että kuinka toimii minun lasten kanssa, viime päivinä keskustellessa olen huomannut, että en itseasiassa taida tuntea tuota miestä ollenkaan, nyt tullut uskomattomia asioita ilmi. Minulla on myös lapsenlapsi (en siis ihan nuori) joka tarvitsee aikaani ja jota mies on kieltänyt tapaamasta silloin kun omat lapseni ovat isän luona, tämä järjestely ei käy minulle...olen nyt puhaltanut pelin poikki ja on tasapainoinen ja hyvä olo.

      • juuppatijuu

        Mielestäni teidän kantsis tosissaan keskustella siitä, mitä kumpikin suhteelta haluaa. Kun on lapsia mukana, niin suhteen pelisäännöt täytyisi olla selkeät. Jos yhteistä tulevaisuutta tosissaan suunnittelette, on silloin miehen minun mielestä osallistuttava lasten hoitoon.Eihän perheen arki muuten suju, jos toinen ei yhtään voi tulla vastaan. Ja entäs jos tulee perheenlisäystä, mies hoitaisi vaan omaa lasta muttei katsoisikaan sinun..

        Lapsethan katsovat tästä miehestä miehen mallia (kuten omasta isästäänkin tottakai) ja et kai halua heidän oppivan näkemään miehen mallia sellaisesta miehestä, joka ei ole edes lapsiin tekemisissä..

        Taitaa olla aika poikanen tämä miehesi. Miehellä on tottakai kaikki oikeus kieltäytyä auttamasta lasten kanssa, eiväthän he ole hänen lapsiaan. Mutta silloin sinuna miettisin uudelleen mitä ominaisuuksia mieheltä/suhteelta haluat.


      • laskekaks

        Aivan oikein teit kun viheltsit pelin poikki. Mies on liian itsekäs. En voisi olla miehen kanssa joka kieltäisi lapsenlapsen tulon. Toisaalta mies haluaisi seurustella vain sinun kanssasi, joten sinun lapsesi pitäsi ymmmärtää ettei laita omaa lastaan luoksesi, kun sinulla on muuta menoa. Sinun itsesi on vaikea kieltää. Kaikki käyttävät sinua vain hyväksesi. Mutta mieskaverisi ei pidä lapsistasi eikä lapsenlapsistasi. Hommaa sellainen kaveri joka viihtyy lastenkin kanssa ja keksii tekemistä heidän kanssaan jos on tarvis.


      • huuuhhuijaaa..

        Mun mielipide, että jos mies rajoittaa sun elämää kieltämällä tapaamasta OMAA LAPSENLASTASI tai kieltämällä sua tekemästä jotain, niin ei muuta ku mies vaihtoon niin pian kuin vain mahdollista. Tuosta ei mennä kuin alaspäin, jos tilanne on tuollainen, ettekä edes asu yhdessä! Ehkä onkin parempi, ettei hän ole suostunut lapsiasi vahtimaan, minä en ehkä uskaltaisi omiani antaakaan hänen vahdittavikseen. Enkä ikimaailmassa antaisi lasteni nähdä miten leikitään kun on juotu pari olutta! En ikinä. Lasten ei tarvitse oppia leikkimään oluen voimalla. Ihan epänormaalia.

        Mietihän nyt uudestaan mitä haluat. Kyllä se vastuu on sulla niistä lapsista, se on ihan selvä. Itse suojelen omiani leijonaemon lailla.


    • ei mikään babysitter

      Herran jestas sentään. Vaatiiko mies Sinua hoitamaan omia lapsiaan tai siivoamaan omaa kotiaan tai elättämään itsensä?

      Kaikenlaista liirumlaarumia sitä voi höpistä siitä, kuinka tämä mies oppisi nauttimaan sinun lastesi kanssa olemisesta ja kuinka hänen pitäisi tukea sinua. Mies selvästi kaipaa aikuista parisuhdetta, eikä aikuiseen parisuhteeseen kuulu toisen velvoittaminen hoitamaan omia hommia. Sinulla on omat velvollisuutesi ja hänellä omansa. Jos mies on omat lapsensa jo saanut aikuiseen ikään, niin ei kai kukaan niin hullu ole, että alkaisi siihen jatkoksi hoitaa jonkun muun lapsia juuri kun on ansainnut oikeuden nauttia aikuisen elämästä.

      Itse useamman lapsen kasvattaneena ja huolehtineena tiedän, että siihen 15 vuoden prässiin en kenenkään muun lasten eteen olisi valmis, en vaikka kuinka hyvä parisuhde olisi... ja jos kumppani minulta sellaista vaatisi, tietäisin että on aika lähteä.

      • 1+3mama

        nykyinen aviomieheni hoiti lastani kun olin viikonloppuisin yötyössä vaikka emme asuneet silloin edes yhdessä vaan vain tapailimme.minä puolestani hoidin hänen kolmea lastaan kun hänellä oli jääkiekkoa katsottavana.alusta asti siis teemme ja olemme toistemme lasten kanssa.minun lapsellani ei ole mahdollisuutta olla isänsä luona mutta on säännöllisesti mummilla hoidossa kun puolisoni lapset ovat poissa.saamme siis myös sitä omaa aikaakin jotta jaksetaa auttaa toisiamme lasten ja muun arjen kanssa.meille on selvää että parisuhde ei ole lapsen piikana,kotiorjana olemista vaan puolin ja toisin avunantoa,tukea,koko perheen yhdessä oloa ja meidän kahden aikaa.kohtele toisia niin niinkuin haluaisit itseäsi kohtelevan.olemme alusta asti molemmat ymmärtäneet että me olemme paketti joihin kuuluu lapset aiemmasta suhteesta.hankalaa tuo kirjoittajan rooli kun miehen lapset ovat jo aikuisia mutta eiköhän puhumalla asia selviä ja sinä vastapainona autat miestä jossakin asiassa.mielestäni asioista on nyt puhuttava miehelle suoraan jos ei ymmärrä ei voi mtn.jos ei halua auttaa(vaikka häntä ei voi pakottaa)olet väärän miehen kanssa.onkohan tämä ajatus kaukaa haettu mieheltä jonka lapset ovat aikuisia ei ole valmis enää ryhtymään pientenlasten hoivaamiseen?hän todellisuudessa taitaa vain kaivata ns.vapaata parisuhdetta joka ei sisällä leikki-ikäisiä lapsia.


    • näin on

      Parisuhde on tukemista puolin ja toisin. Kannattaa sitten etsiä nainen joka on samanikäinen ja ei ole pieniä lapsia tai olla vaatimatta sitten sitä yhteistä aikaa jos ei tule vastaan.

    • YH-äiti minäkin

      Ei miesystäväsi tarvitse hoitaa lastasi, hommaa sille hoitaja.
      Miten edes voit kuvitella, että hänen kuuluisi hoitaa?
      Se on sinun miesystävä. Ei lapsen isä tai lapsenvahti....
      Jos hän itse pyytää haluaa asia on ihan eri juttu.

      • Yököttävää!

        Vedä sinä vee päähän.

        Taidat olla pelkkä panopuu?


      • Anonyymi

        Ikuisuuden vanha ketju. Minulle tällä hetkellä koskettava aihe. Minäkään en halua hoitaa mieheni lapsia. Minusta se homma kuuluu miehelle ja hänen exälle. Olen omani jo hoitanut.


    • parisuhteesta

      Parisuhde on elämää. Pitkäjänteisessä, tulevaisuuteen suuntaavassa parisuhteessa kudotaan elämää yhteen. Minusta on kyseenalaista, että jos toinen tarvitsee apua ja pyytää sitä, toinen ei auta.
      Meilläkin on molemmilla omat asunnot, mutta se ei tarkoita sitä, että molemmat hoitaa yksin omat asiansa. Teemme asioita yhdessä (esim. autamme toisiamme remonttihommissa). Voin siivota hänen luonaan, kun olen siellä. Voin leipoa, tehdä ruokaa jne.. Huolehdin hänen lemmikistään, huonekasveistaan ja asunnostaan, kun hän on työmatkalla viikon. Hän vaihtaa renkaat autooni. Hän on hakenut lapsen tarhasta ja ollut lapsen seurana, jos itse en ole ennättänyt. Eihän minun tarvitsisi tämän palstan mukaan huolehtia tai auttaa miestä. Omapa on lemmikkinsä, ei minun. Voisihan hän viedä sen lemmikkieläinhoitolaan työmatkojensa ajaksi. Tai eksälleen, koska yhdessä he sen lemmikin hankkivat. Samoin hän voisi palkata naapurin tytön kastelemaan kukkansa. Ja minä voisin palkata lastenhoitajan hakemaan lapsen tarhasta. Pointti on, että meidän parisuhteessa toista ei jätetä yksin vaikeuksien tai arjen järjestelyjen kanssa. Me autamme toisiamme, koska haluamme, että toinen voi hyvin ja haluamme, että meille jää myös yhteistä aikaa. Jos parisuhde ei ole tällaista, niin minusta se silloin kutistuu pelkäksi paneskelusuhteeksi.

    • myös yh

      Samaa mieltä "parisuhteessa" kanssa, näinhän parisuhde toimii.

    • 09u09u90u

      No lapsellahan on isä, ja moni yh ilmoittaa valmiiksi ettei etsi lapselleen isää. Tämä tarkoittaa että olet pelkkä naisen tyydyttäjä. Eipä siinä tartte lasten hoitoon osallistua sillon.

    • Daddy Cool

      Itse olin nuorempana avoliitossa nuoren yh:n kanssa. Luonnollisesti hoidin hänen lapsaan, ei olisi tullut edes mieleen kieltäytyä. Suhde kariutui sitten, koska olisin halunnut omankin lapsen, mutta hän ei lopulta halunnut enää kolmatta lasta.

      Mielestäni jokaisen aikuisen pitää ymmärtää, että lapsellisen kanssa seurustellessa sitoutuu ottamaan koko paketin. Helppohan alkutaival ei ole. Helpompaa on, jos molemmilla on suht samanikäisiä lapsia. Silloin intressit ovat yhteneviä ja hoitoavun tarvetta on molemmilla.

      • sinä sen hoksasit

        Täysin totta kyllä tuokin!! Viisaita sanoja!


    • hanki piika itselles

      Ota kuule kakara piika niile äpryillesi! En määkään vahtisi.

    • jghkgh

      Olen sitä mieltä että jos parisuhteessa ollaan niin autetaan toisia puolin ja toisin. Itsekkin yh ja kyllä oletan että miesystävä ottaa vastuuta lapsestani myös. Jos ei ota niin mielummin olen yksin. Seksiä kun saa ilman suhdettakin.
      Itse olen myös valmis hoitamaan miehen lapsia ja auttamaan muissakin jutuissa. Ei tietenkään heti suhteen alussa tuollaisia voi vaatia mutta vakavassa suhteessa kyllä ja viimestään jos asutaan yhessä.

    • yksi huoltaja

      Mullakin on mies mut silti mä oon aina tuntenut itseni yksinhuoltajaksi itse joudun hoitoon kyllä miehet tykkää lapsia tehdä ja erossa ovat vaatimassa itselleen mutta pari suhteessa lastenhoito jää aina yksin naisille kadehdin naisia joilla on mies joka osallistuu myös lasten hoitoon

    • isien puolesta

      Anna lasta enemmän isälle! Toivottavasti kyseessä ei ole jälleen yh äiti joka on riistänyt lapseltaan isän pakottamalla isän viikonloppu isäksi ja sitten valittelee kun tarvitsisi lapselle "lapsenvahtia". Sitä varten lapsella on molemmat vanhemmat, että kasvattaminen jaetaan vanhempien kesken!

      • Ei aina yksinkertais

        Ei se noin mene aina. ON paljon isiä, jotka eivät pysty ottamaan lapsia hoitoon kuin rajoitetusti esim. päihde- tai mielenterveysongelmien takia. Ja on myös isiä, jotka eivät muuten vaan halua tai tekevät asiaalla kiusaa. Valitettavan paljon.

        Lastentapaamiset sovitaan yhdessä lastenvalvojalla, äiti ei niitä voi määrätä (Isän tietysti pitää osata sanoa myös oma mielipiteensä).


    • äiti minäkin

      Poikakaverisi on kesken kasvuinen lapsi. Hän ei pysty ajattelemaan mikä on yhteiseksi hyväksi, vain ja ainoastaan omaa etuaan.
      En olis äitinä tuollaista miestä 3 vuotta katsellut, vaan olisin jättänyt hänet jo ajat sitten.
      Ei varmaan lapsillasikaan ole mukavaa eikä kehittävää olla tuollaisen henkilön läheisyydessä. Haluatko että hän on roolimallina lapsillesi ? Toivottavasti et.

    • eae

      Perinteisesti kaikki kodin työt on "naisten töitä"! Naulojen hakkaaminen ym on miesten töitä joihin nykynaisetkin! kieltäytyvät osallistumasta. Haluatko itse sahata lautoja pihalla? ET! Miehesikään ei halua tehdä "naisten töitä". Mitä wanhemmista miehistä (olen 60v) on kyse sitä wanhakantaisempia ovat. Leskeksi jäänyt ikämies on täysin kusessa miten ruokaa tehdään kun vaimo teki kaiken. Vaimo olisi kokenut loukkaavaksi jos mies olisi edes ehdottanut haluavansa osallistua kodinhoitoon! Loukkaus hänen naiseuttaan kohtaan! Että ei osaa hoitaa talouttaan!! Syrjäseutujen miehet voivat olla moderneja ja stadilaiset todella wanhanaikaisia. Olitko itse suhteen alussa kaiken hoitava hanhiemo etkä suvainnut miestäsi keittiöön? Kun perhettä alkoi tulla aloitko yhtäkkiä vaatia osallistumista?

      • hälläri

        Minä olen 60 v nainen ja sahaan lautoja ja rakennan, maalaan, hion, höylään jne. Huom. en ole mitenkään miesmäinen vaan pieni siro nainen. Mellä ei mies sahaa muuta kuin uunipuut.


    • yh:n (ex) mies

      Asia on toisaalta hyvin selvä, toisaalta ei sitä ollenkaan...
      Siitä kuitenkin pitäisi minun mielestäni lähteä että homma toimii molempiin suuntiin samalla tavalla. Molempien tarvitsee olla valmiita hoitamaan asiat samalla tavalla. Jos molemmille se on ok että hoidetaan omat asiat niin mikäs siinä sitten.
      Itse olen kuitenkin sitä koulukuntaa että autan aina kun voin naista jonka kanssa seurustelen.
      Niinkään ei homma kuitenkaan toimi jos itse on valmis auttamaan toista aina, mutta minkään näköistä vastapalvelusta on koskaan turha odottaa.
      En pidä listaa että siitä mitä kumpikin toisen eteen tehny, mutta edes kiitoksella olisi parempi mieli seuraavan kerran auttaa.

    • Apetius36

      No totta helvetissä pikumustan miehen mahtava mulkku tuntuu taivaalliselta persreiässä!

    • Realisti.

      Älkää hankkiko lapsia, jos teillä ei ole aikaa/varaa/viitsimystä hoitaa niitä. Ettehän hanki lemmikkieläimiäkään samasta syystä.

    • ei_aisankannattaja

      En tunne yhtään uusikkoa kuka haluaisi olla uusien lastensa kanssa?

      Tunnetko sinä?

      • Chariwe

        Kyllä tunnen. Muun muassa oman aviomieheni.
        Hänelle oli täysin selvää, että lapsi tulee mukana ja niillä eväillä edettiin. Ehkä minulla on käynyt pirun hyvä tuuri, mutta mies tuli erittäin hyvin juttuun lapsen kanssa heti alkuaan ja kävi esim. kalassa hänen kanssaa (kuten käy vieläkin). Ja kaikki ilman pakottamista tai anomista. Hän on vain itse halunnut.
        Ja kyllä, hän myös oli lapsen kanssa sen aikaa jos kävin vaikka kampaajalla. Se ei ollut koskaan hänelle ongelma. Nyt meillä on myös yksi yhteinen lapsi.

        Minusta ap:n miesystävä sahaa omaa oksaansa. Hän ei tajua sitä, että kun kieltäytyy edes joskus katsomasta lapsen perään, se vähentää yhteistä aikaa ap:n kanssa. Eikä hän ole tainnut ihan sisäistää sitä, ettei voi noukkia rusinoita pullasta. Ap ja lapsi ovat yksi paketti, jonka hän mitä ilmeisimmin on valinnut.

        Voi tosiaan olla, ettei hän tule omista lapsistaan huolimatta luontevasti toimeen lasten kanssa (en minäkään tunne oloani luontevaksi vieraiden lasten kanssa), mutta voihan sitä edes yrittää.

        Vaikea sanoa,. nämä ovat vähän hankalia asioita. Siinä mielessä olen samaa mieltä ap:n kanssa. Sinä käytät viikonloput lepäilyyn ja akkujen lataamiseen jos kerran mies ei voi tulla yhtään vastaan noinkin pitkän suhteen jälkeen.


    • On muutakin elämää

      Lopetin itse muutoin mielenkiintoisen tapailun siitä syystä, että olin juuri saanut omat lapseni maailmalle, ja tämän miehen mukana olisi tullut ihan pieniä lapsia vuoroviikoin hoidettavaksi. Se alkoi tuntua kertakaikkisen mahdottomalta, vaikka varaa olisi ollut hoitajiin ym. En vain halunnut olla koko ikäni pienten lasten ehdoilla eläjä.

    • routapiikki

      ehdottomasti koko paketti kyllä mä vaan leikkisin lapsen kanssa..

    • JK

      EI HÄNENNTARVITSE VAHTIA LASTA

    • Mieluummin sinkku

      En ottaisi yh-äitiä mistään hinnasta kun vieraiden kakaroiden kanssa en ala mitään huoltajuusleikkejä leikkimään mutta...

      Olet valinnut väärän miehen ehkä itsellesi?

      Jos mies ei sopeudu lapsiin niin hän ei hyväksy koko pakettia eikä teillä ole yhteistä tulevaisuutta.

      Jos taas tahdot että suhde pysyy tuollaisena eikä kehity miksikään muuksi niin sitten on turha mouruta siitä ettei hän katso lastesi perään, hänen ei tarvitse.

      Itse olen mieluummin sinkku kuin lähden kolmansien tai neljänsien pyörien kanssa suhteeseen. Eri asia jos yhdessä hankitaan lapsia.

    • juu-

      Ilmeisesti hän ei halua hoitaa lapsia lainkaan. Sille ei voi mitään, toki sulla voi olla oma mielipide siitä. Mummola, luotettava lastenhoitaja, tai asteen rauhallisempaa puuhaa lapselle? Joku muu idea?

    • 15+3

      Nipotat turhasta. Miesystäväsi hoitaa omat lapsensa itse.

    • Ykx äiti

      Hei !

      Perheen pitäis puhaltaa yhteen hiileen ja auttaa tarpeen vaatiessa toisiaan. Et nipota turhasta. Kysehän ei tosiaankaan ole kenestä tahansa miehestä vaan miesystävästäsi, ehkä joskus myös aviomiehestäsi.
      Jos tilanteenne jo nyt on tuollainen, niin tulevaisuudessa se ei ole sen parempi. Lapsi kaipaa kummankin vanhemman huomiota vaikka sitten vuorotellen. Punnitse asioita rauhassa.
      Voimia sinulle !

      T. Samassa tilanteessa ollut

      • MINÄKUVA?

        Aloitus kertoo itse- , ja minäkeskeisyydestä, lisään muutaman minä sanan, jotka paljastavat minäkeskeisyyden ja itsekkyyden.

        Ei ihmisiä voi omistaa, eikä pompotella mielensä mukaan.

        MINUN miesystäväni, ei halaua hoitaa MINUN lastani.

        Lue Savon Sanomissa 22.7.2008 ollut kirjoitus. Parisuhdetta täytyy hoitaa.

        http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/parisuhdetta-täytyy-hoitaa/177888
        ---


    • rgwrgeg

      Niin monella naisella tuntuu olevan noita ÄPÄRÄLAPSIA hallussaan.
      Ja monet jopa ruskeita,yök.

      • Tomaz

        Noh, yleensä siihen lastentekoon tarvitaan kaksi. Ehkä sinunkin olisi syytä vilkaista peiliin ja miettiä, miksi niitä äpärälapsia on.


    • N/M/lapset

      Huvittavaa luettavaa....
      Luulisin että tavatessaan toisensa on molemmille osapuolille käynyt ilmi toistensa elämäntilanteet. Jos ja kun kerran ovat seurusteluun päätyneet lienee selviö että täytyy tietyt asiat hyväksyä. Kuten lapset.
      Naurettava ajatus että ap ottaisi viikolla lapsenvahdin hoitamaan nuorimmaistaan ja miesystävä makaisi sohvalla samanaikaisesti tekemättä mitään. Jos mies haluaa oleskella ap:n kanssa myös arkisin, kyllä kai hänen pitää sopeutua ja auttaakin tai sitten pysyköön poissa jaloista.
      Tässä ei varmaan auta muu kuin rajoittaa seurustelu sitten sellaisiin ajankohtiin kun ap on täysin vapaa kaikista velvoitteistaan. Ehkä näkevät vilaukselta kerran kuussa jos hyvin käy.
      Mikäli mies tosiaan on niin rajoitteellinen ajatusmaailmaltaan ettei yhtä mukulaa jaksa pientä hetkeä vahtia, kannattaako ylipäätään tuonkaltaista miestä pitää kuviossa? Selvästi hän ei ole mikään perhekeskeinen henkilö. Varmasti löytyy kumppani joka pystyy hyväksymään koko paletin ja jopa tekee parhaansa tukeakseen suhdetta.
      Ymmärrän ihmisiä jotka eivät halua lapsia kuvioihinsa mutta siinä tapauksessa ei pidä ryhtyä suhteeseen henkilön kanssa jolla niitä vekaroita on.
      Eli, ap, sinulla on todennäköisesti täysin väärä kumppani.

    • äiti minäkin*

      "mitä ten"...Kirjoituksestasi on jo sen verran aikaa että tilenteenne saattaa jo olle muuttunut ja voi olla ettette ole nään yhdessäkään, mutta kirjoitan silti. Alko oikein kiehumaan päässä. Mä olisin sinuna heittänyt ukon aikaa sitten pihalle. Koska asia on niin että, jos ottaa naisen kellä on lapsia niin täytyy muistaa että se on silloin koko paketti siinä. Ne lapset kuuluu pakettiin ja täytyy olla valmis sitoutumaan myäs niihin lapsiin. Ei se toimi jos mies haluaa vain sut, eikä ota huomioon niitä lapsia. Lapset on kuitenkin etusijalla. Minun mielestäni miehesi on itsekäs kakara joka ei osaa ajatella kuin itseään. Haluaako hän jotenkin osoittaa sulle mieltään siitä että mitäs oot tehnyt lapsia?? Ihan varmasti JOS teille tulisi yhteisiä lapsia niin sun lapset jäisi auttamattomasti paitsioon.

      Ja sille yhdelle kirjoittajalle...kyllä on ihan mahdollista olla vaikka vuoden ikäisiä erolapsia...tai vaikka 1kk ikäisiä *HUOH*

    • äippäx1

      Vaihda miestä! Koko paketti tai ei mitään. Selvästikään mies ei ole kasvanut vielä aikuiseksi eikä halua ottaa vastuuta yhteisestä elämästänne (ottamalla pyynnöstä osaa lastenhoitoon). Napsii rusinat pullasta, kuten joku jo kirjoittikin. Mieti kannattaako tuhlata ainutkertaista elämäänsä itsekkään ihmisen kanssa, joka näyttää käyttävän sinua vain hyväkseen, silloin kun itselleen sopii. Kuten monesta kommentista käy ilmi, on myös miehiä, jotka haluavat osallistua ja joille on itsestään selvää olla mukana arjessa, risuineen ja ruusuineen. Mieti mitä haluat.

    • Aatu ja Peetu

      Heivaa tuollainen mies ulos.

    • ------Hessu---

      Itse olen avoliitossa jossa avovaimollani on kaksi lasta ja on yrittäjänä. Siinähän noi menee. Samaa perhettä ollaan ja yhdessä tehdään asioita. Ongelmia voi tulla jos ei ole mitään kokemusta lasten kanssa olemisesta ja elämisestä. Itse olin täysin kokematon lastenhoidon suhteen kun ei omia lapsia ole. Perehdyin asiaan tekemällä vain asioita ja oppimalla kantapään kautta. Mitä se sitten vaatii se vaatii kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja hyvää huumorintajua. Paljon se on myös antanutkin.

    • miesnäkökulma asiaan

      Näin varttuneempana perheenisänä ja miesnäkökulmasta näen ongelman todella selkeästi. Ongelmaan on muutama varsin selkeä selitys.

      Ensimmäinen ongelma tulee siitä, että lapset eivät ole hänen omiaan. Koska lapset eivät ole hänen omiansa, ei lasten ja uuden miehen välille tule välttämättä koskaan syntymään samanlaista suhdetta kuin mitä oikean isän kanssa. Valitettavasti sama koskee myös sinua, et tule saavuttamaan samanlaista suhdetta tämän uuden miehen kanssa kuin mitä olisit voinut saavuttaa lasten oikean isän kanssa, koska lapset eivät ole hänen omiaan. Asia on hieman monimutkainen, mutta näin se usein menee... ehkä vain mies osaa tajuta tämän yksityiskohdan. Tälle asialle ette mahda mitään, mutta se ei toisaalta ole myöskään suhdetta kaatava juttu.

      Toiseksi: koska lasten oma isä ei ole enää kuvioissa mukana, tekee tämä sinusta miehisessä näkökulmassa myös eräällä tavalla epäluotettavan. Historia nimittäin toistaa lähes aina itseään. Toisin sanoen mies saattaa nähdä itsensä tulevaisuudessa samassa asemassa kuin lastesi isä on nyt: jätettynä, sekä lapset pois vietynä! Ja se on sellainen tila, jota joka ikinen järkevä mies pyrkii yli kaiken välttämään. Tämän ongelman ratkaisemiseksi joudutaan menemään ajassa taaksepäin, eroon lastesi isän kanssa.

      Epäilys jätetyksi tulemisesta / lasten viemisestä voi estää panostamasta suhteeseenne koska hän ei luota sinuun ja siksi hän pelkää, että jos kiintyy lapsiisi ja sinuun, niin hänen tilallansa on kohta taas uusi mies ja samalla suhde myös lapsiin katkaistaan. Valitettavasti suomessa tilanne on se, että yleensä naiset laittavat eron alulle (ja useimmiten ilman painavaa syytä) ja vievät lapset itselleen. Tällainen perusmaine on sitten käytännössä kellä tahansa eronneella naisella, olipa syyt eroon sitten mitkä hyvänsä. Siksi mies voi katsoa, että parempi olla edes tutustumatta lapsiin, koska silloin väistämättä edessä oleva ero ei tee niin kipeää. Mennään siitä, mistä aita on matalin.

      Voit kääntää tilanteen kuitenkin eduksesi, mikäli sinulla oli jokin pätevä syy eroon lastesi isästä. Päteviä syitä ovat isän poikkeuksellinen väkivaltaisuus, kuolema tms. pakottava syy. Silloin sinun kannattaisi keskustella uuden puolison kanssa ja tuoda selkeästi esiin se seikka, että sinä et mahtanut mitään sille että lapset ovat nyt isättömiä. Kerro, että nyt haluaisit jatkaa elämässä eteenpäin ja tarvitsisit luotettavan isän lapsille. Tärkeää on saada uusi tulokas luottamaan siihen, ettei myös hän tule tulevaisuudessa jätetyksi. Toivottavasti et laittanut eroa lasten isään alulle kevein perustein...

      Lisäksi myöskään lapsesi eivät kovinkaan helposti hyväksy uutta tulokasta isäkseen, vaikka ulkoisesti voisi siltä näyttääkin. Sisäisesti he eivät kuitenkaan tule ehkä koskaan pitämään häntä oikeana isänään tai ainakin kynnys siihen on erittäin korkea. Tämä usein estää sen, ettei lasten ja tämän miehen välille tule syntymään kovin syvällistä suhdetta, ellei mies sitten ole luonteeltaan sellainen todella "isällinen" joka valloittaisi pienet sydämet ja saisi unohtamaan sen oikean isän. Lopulta aika harva mies on tällainen.

      Toivottavasti tämä miesnäkökulma auttaa ymmärtämään asioita...

      • juupasjuujoojaa

        Lisäisin edelliseen viellä yhden tärkeän asian.
        Lapset ovat "lainaa" on kautta aikojen lapsia siunaantunut halusta saada tai vahinkoina. Jos lapset on hankittu halusta perheeseen ja tiedostettu vastuu on nämä edellä jo mainitutkin eron syyt oma juttunsa..puolison kuolema, puolison vastuuttomuus, agressiivisuus, päihteet, ym monet muut syyt miksi parisuhde on aikoinaan loppunut..lasten näkökulmasta kaikki ikäviä..nyt perheen pään rooli on tärkein..hän haluaa hyvää lapsilleen ja itselleen.
        Kun mahdollinen ehdokas tulee onkin kyse monen asian summasta..kuten jo edellä kerrottiinkin..
        Uskoisin että epäonnistumisen tunne lienee se vaikein,,tilanne uusiutuu..
        Yksi unohdettu asia on turvaverkosto, ystävät, sukulaiset, ammattiauttajat..jne näitä asioita kannattaa hyödyntää..hm..harvoin kuitenkaan anopin kanssa enää ollaan väleissä mutta ystävät :)


      • N/M/lapset

        Vastaus miesnäkökulmaan. Ei kenenkään rooli muutu isäksi sillä jos hetken vahtii/leikkii kumppaninsa lapsen kanssa.
        Tuollainen ennakkoajattelu että nainen jättää kuitenkin kun on ennenkin eronnut on kyllä ihan peestä, eikä varmasti ole hyödyksi suhteen tulevaisuudelle.
        Ei "uusioperheessä" tarvitse mielestäni ryhtyä isäksi/äidiksi toisen lapsille edellisistä liitoista.
        Tälläiset arkipäivän asiat voi hoitaa ilman sen kummempia älinöitä.
        Harvempi nainen etsii lapsilleen uutta isää, ainoastaan itselleen kumppania, joka aivan luonnollisesti osallistuu tilanteiden vaatimiin asioihin.


    • Yksflikka 11111

      Et nipota. Te olette olleet kolme vuotta yhdessä ja miesystäväsi ei halua osallistua lasten hoitoon mitenkään.. Miten luulet käyvän jos haluaisitte muuttaa yhteen jne? Jeps, ei se mies hoida niitä lapsia sittenkään.. hän haluaa vain sinut (ainakin jollakin tasolla), mutta ei lapsia.

      Jos ryhtyy parisuhteeseen perheellisen ihmisen kanssa, on suhteen kummankin osapuolen oltava valmis hyväksymään myös uuden kumppanin lapset edellisestä liitosta.. yhteistä tulevaisuutta ilman niitä lapsia ei kumminkaan voi olla. Hyväksyminen tarkoittaa yhteisessä arjessa myös sitä, että uusi puolisokandidaatti osallistuu lastenhoitoon ja heidän arkeensa.

      Älä missään nimessä keskeytä opintojasi tai luista läksyistäsi ja tehtävistäsi, ennemmin heitä kitsevä miesystävä laidan yli. Miehiä tulee ja menee, mutta hyvää koulutusta ja ammattia ei kukaan voi pois sinulta viedä. Opinnoilla turvaat lasten elatuksen ja oman tulevaisuutesi.

    • fghjkl

      Itselläni lapsia edellisestä liitosta, joka kariutui alkoholismiin. Miesystäväni ei ole lasten kanssa leikkivää tyyppiä, mutta kehittää suhdetta lapsiin omilla tavoillaan. Saattavat käydä ajelemassa autolla, saunovat yhdessä, tai leffassa tai koirien kanssa metikössä rämpimässä. Tekevät siis asioita, jotka miehelle ovat mieluisia ja joita hän mahdollisena harrastustoimintana esittelee lapsille. Miehelleni on tärkeää ottaa lapset huomioon ihmisinä, ei vain lapsina, tai toisen lapsina. Hän on kiinnostunut heidän ajatuksistaan ja maailmankuvastaan. Vaikka leegoleikit eivät onnistukaan, saattaa sohvalla kehittäytyä pitkäkin keskustelu leegotalon värien sointumisesta yhteen. Itselleni on myös ollut positiivinen yllätys, kuinka mies on isin pelottavan mallin jälkeen näyttänyt alkoholinkäytössä kohtuullisuuden; ottanut sen yhden saunakaljan, tai lasin viiniä ruuan kanssa. Tämän kohtuukäytön näyttämisen seurauksena ei alkoholi enää ole perheessämme mörkö. En ole koskaan kuvitellut tai odottanut tämän miehen vahtivan tai hoitavan lapsiani, jos olisin halunnut sellaisen miehen, olisin etsinyt sellaisen miehen. Toki olen pyytänyt apua vaikkapa maidonhakureissun ajaksi, kuten keneltä tahansa muultakin voisin pyytää, mutta en ole pitänyt suostumista selviönä. Miehestä on ollut jopa huvittavaa kun palattuani olen kiittänyt häntä kauniisti vaivannäöstä ja iskenyt vielä jonkin karkkipatukan kouraan. Ollessani hyvin väsynyt tai kipeä, on hän tarjoutunut auttamaan ja pelkkä avun tarjoaminen on ollut minulle kiitoksen aihe. Viime viikolla hän innostui hoplopista, on kuulemma juuri hänen ja lasten juttu: lapset sinne leikkimään ja mies voi vieressä juoda kahvia ja lukea lehteä. Tarjota lapsille sitä lapsenmielistä virikettä olemalla läsnä omalla tavallaan. Alusta asti olemme paljon keskustelleet näistä pelisäännöistä, sekä kaksin että yhdessä uusioperheenä. Soveltaneet erilaisia malleja ja etsineet meille mieluiset tavat. Nyt hän haaveilee jo omastakin lapsesta, uudesta persoonasta, mutta miettii vielä onko hän tarpeeksi läsnä, etsii itseään isän roolissa. Ei meillä ole mihinkään kiire. Kaikki ihmiset ovat erilaisia, kaikki isitkin. Toiset leikkivät, toiset hoivaavat, toiset vain lukevat lehteä ja antavat lasten pyöriä päällään samaan aikaan. Kaikkeen löytyy ratkaisu jos vain on halua sitä etsiä. Me olemme omiimme tyytyväisiä, jos emme olisi, tekisimme jotain toisin. Yhdessä. :)

    • juupasjuujoo

      Et nipota turhasta..
      ihminen kuormittuu monesta asiasta..työ, koti, raha..
      on tervettä stressiä jota jaksaa terveenä..kun jokin noista asioista menee yli..
      on tilanne kuormittuminen muuttuu jatkuvaksi stressiksi..mitä tervekkään ihminen ei kauaa jaksa..syynä monet avioerot missä on asioiden annettu mennä liian pitkälle.

      Kerron kokemuksistani oman elämän kautta, koin eron ja surut ym..taaksepäin ajatellen oli asioita joihin olisi voinut vaikuttaa joihinkin ei..
      Minulla vaikea sairaus söi omat voimani ja taloudelliset paineet söivät yhteiset voimavaramme. Koti pidettiin viimeiseen kunnossa mutta itse voimme kumpikin pahoin. Avun kaheminen jätettiin liian myöhään.
      Eli hakekaa ajoissa apua..jollei keskustelu auta muuten..

      Vanha klisee tämä aivan väärä kanava hakea myötätuntoa, siihen on ammattiosaajat..oikean osaajan löytäminen voisi alkaa lähiterveyskeskuksesta tai lääkäriasemalta..kirkolla myös hyviä ja ilmaisia osaajia..todennäköisesti lapset tarvitsevat myös apua..itse olen tehnyt sen virheen etten ottanut lapsia ajoissa ohjelmaan mukaan..nyt nuorin 15v ja tarvitsisi apua..ex kansa kaikki puheet puhuttu..kommunikointi ei toimi millään tasolla.
      Kurjaa mutta sellaista elämä vain on..monesti puhuminen auttaa..

      • arpapeliä...

        Arpapeliä uusio suhteet..jokin asia on yleensä kummallakin mättänyt.jos niitä ei ole käsitelty ne ovat aina edessä..
        Omalla kohdallani ex löysi uuden..hm..miehellä omituisia tapoja jossa pelasi läppärillä aina sänkyssä pelejä ja teki bisnestä..pojat kertoivat hänen kiletäneen äänen tekemistä ennen puoltapäivää..hm..jotta saapi nukkua..kun lähtivät lomalle otti anteenijohdot että vanhin poika ei saisi katsoa elokuvia hm..sellaisia juttuja..onneksi nykyisin fiksupi kaveri millä omia lapsia ja erillainen käsitys miten lasten kanssa ollaan..


    • Potlku perseeseen!

      Et todellakaan.

      Lapsimies heti vaihtoon, ei tuollaisesta änkyrästä ole mieheksi ei nyt eikä tulevaisuudessa.

      Miksi katselet tuollasita nurkissasi?

    • hermot menee tollasi

      Taas yksi uusavuton teini-yh-pissis joka pamahti kännipäissään paksuksi ja yrittää saada viattomista miehistä näiden elättäjää. Sääli lapsiparkoja. Sua taas en sääli pätkääkään, surkimus.

      • pwoix

        Sulta tais mennä ohi se alkuperäisen kommentti, jossa hän kertoo, että löytyy häneltä myös lapsenlapsia, joten ei ole aivan nuori.

        Ihania nämä ennakkoluulot


      • ...

        Sinähän tuo surkimus olet kun haukut toista ihmistä joka ei ole tehnyt sinulle mitään pahaa. Jos mies oikeasti välittää, hän huolehtii myös lapsista mukana. Jos ei niin sitten tilalle parempi mies


      • 20+7
        pwoix kirjoitti:

        Sulta tais mennä ohi se alkuperäisen kommentti, jossa hän kertoo, että löytyy häneltä myös lapsenlapsia, joten ei ole aivan nuori.

        Ihania nämä ennakkoluulot

        Ihan samaa mieltä kanssasi. Olisi "hermon menettäjän" kannattanut lukea keskustelua hiukan pidemmälle.


    • nallinen

      valitettavasti lapset on sinun juttu.

    • 6x mude

      Mun työkaveri sanoi aikoinaan (mies) todella hienosti: " Mun mielestä jo niissä olevassa olevista on pidettävä huolta".
      Ja tämä siis seurusteli yhden lapsen äidin kanssa.
      Omassa miehessäni ei iästä huolimatta esiinny idiotismia eli olemme suhteessamme tasavertaisia.

    • neljä kertaa äiti

      Miksi pitäisi hoitaa jos asutte eri osoitteissa?

      Mies on hoitanut omat velvollisuudet kun kasvattanut jo omat aikuiseksi ja odottaa että sinä hoidat omat.

      Jos et muuta keksi niin pidä välivuosi ja odota että lapsesi menee eskariin ja jää iltapäiväryhmään. Silloin saat tehdä läksysi rauhassa.

    • elämää nähnyt

      jätä se. Lyhyesti jaytimekkäästi asia on siinä. Jos et saa tukea edes nyt niin miten sitten jos suhde etenee pidemmälle ja muodostatte perheen. Ja jos vielä saisitte yhteisiä lapsia, ei varmasti ole samalla lähtö viivalla.

    • 2times, or more

      lapsilla ei ole muuta kuin vanhemmat.

      miesystävälläsi ei ole vastuuntuntoa.

      YH-äidit (tai YH-isät) tulevat lapsien kanssa, miesystäväsi ei näemmä ole tätä tajunnut.

      onnea matkaan.

    • Harhaluuloko

      Ap Oletitko todella että uusi kumppani tuli kotiapaulaiseksi, toisen miehen kanssa saamiesi lapsien vahdiksi. Jopa on ollut luulot.

      En minäkään toisen lapsia viitsis hoidella, pitäköön itse huolen.
      Mutta toisinkaan päin en edes antaisi niitä uusikon hoitoon, kyllä lapseni ovat kuitenkin se tärkein.

      Isovanhempiin ja ex:n luottaisin lapsen hoidossa, mutta en tähän uuteen.

    • Terhi-i

      Älä siitä ukosta välitä. Miulla omat lapset ovat jo kunnan hoidossa, kun halusivat hakea ne jo pois. Nyt miulla on konkreettista aikaa miehille. Ja aikaa tehdä sitä mistä välitän.

    • jokkainen omillaan!

      No joko mies omasta tahdostaan hoitaa lastasi tai sitten ei, ja kun hän ei sitä tahdo tehdä, niin se ei ole hänen ongelmansa, itse sinä olet korttitalosi rakentanut, joten hoida se myös itse. Miesystäväsi ei ole lapsen isä, joten ei se myöskään ole hänen ongelmansa !!! Jos sinusta itsestäsi tuntuu ettet pysty tai jaksa palettia pyörittää, nin se on sisnun tehtäväsi karsia ylimääräisiä asioita. Otappa yhteys vaikka lapsen isään, koska sieltä päin sitä apua sun pitää kysellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe