Olemme molemmat 20-vuotiaita, mutta minusta tuntuu välillä, että seurustelen noin 15-vuotiaan pojan kanssa. Tämä ilmenee ihan ylipäätään arjessa poikaystävän käytöksessä. Hän vain välillä tuntuu olevan niin lapsellinen ja käyttäytyy kuin mikäkin kakara. Mutta eikös ne miehet kehity kaikin puolin naisia myöhemmin, niin onko toivoa, että tämä on vielä vain jotain hemmetin pitkittynyttä teini-ikää, vai pitäisikö 20-vuotiaan olla jo henkisestikin täysin kehittynyt tapaus.
Toinen ärsyttävä asia suhteessamme on jatkuvat riidat. Okei, saatan kuulostaa perus-joka-asiasta-nipottavalta-naiselta, mutta mistä mitä tahansa negatiivista sanonkin hänelle, vaikka se olisi oikeasti aiheesta sanottu juttu hänen hölmöstä käytöksestään, johon toivoisin muutosta, hän suuttuu, rupeaa mököttämään eikä suostu keskutelemaan kanssani lainkaan. Joskus hän mököttää ilman mitään syytä ja kun kysyn mikä on, niin vastaus tiuskaisu "ei mikään", ihan kun teiniltä kysyisi. Jos tämän jälkeen pyytää häntä sitten piristymään vähän, niin hän lapsellisesti ottaa tekopirteän ilmeen kasvoilleen "noniin, näätsä nyt mä piristyin."
Tämä oli siis vain esimerkki hänen lapsellisesta käytöksestään.
Tuntuu, että hänelle ei saa huomauttaa mistään, miten toivoisin hänen toimivan hänen nykyisten toimintatapojensa sijasta. Muuten hän suuttuu. Tämän takia minä joudun itse muuttamaan itseäni ihan hirveästi, vaikka minun mielestäni parisuhteessa täytyisi molempien tehdä kompromisseja. Esimerkiksi jos pyytää häneltä, ettei suutu, jos kerron hänelle mikä hänen käytöksessään ärsyttää, niin hän suuttuu silti lopulta. Tämän takia joudun itse pitämään suuni kiinni, jotta vältyttäisiin turhilta riidoilta ja näin ollenhan hänen käytöksensä ei ikinä muutu.
Hän kiukuttelee minulle välillä aivan kuin olisin hänen äitinsä. Hänen tapansa ja hän alkaa minun silmissäni muistuttamaan enemmän naista kuin miestä. Ja minä kun haluaisin kumppanin, joka ottaisi elämän letkeämmin ja rennommin ja jonka seurassa olisi turvallinen olo, ei tarvisi varoa joka ikistä sanomistaan.
Toinen ärsyttävä asia suhteessamme on jatkuvat riidat. Okei, saatan kuulostaa perus-joka-asiasta-nipottavalta-naiselta, mutta mistä mitä tahansa negatiivista sanonkin hänelle, vaikka se olisi oikeasti aiheesta sanottu juttu hänen hölmöstä käytöksestään, johon toivoisin muutosta, hän suuttuu, rupeaa mököttämään eikä suostu keskutelemaan kanssani lainkaan. Joskus hän mököttää ilman mitään syytä ja kun kysyn mikä on, niin vastaus tiuskaisu "ei mikään", ihan kun teiniltä kysyisi. Jos tämän jälkeen pyytää häntä sitten piristymään vähän, niin hän lapsellisesti ottaa tekopirteän ilmeen kasvoilleen "noniin, näätsä nyt mä piristyin."
Tämä oli siis vain esimerkki hänen lapsellisesta käytöksestään.
Tuntuu, että hänelle ei saa huomauttaa mistään, miten toivoisin hänen toimivan hänen nykyisten toimintatapojensa sijasta. Muuten hän suuttuu. Tämän takia minä joudun itse muuttamaan itseäni ihan hirveästi, vaikka minun mielestäni parisuhteessa täytyisi molempien tehdä kompromisseja. Esimerkiksi jos pyytää häneltä, ettei suutu, jos kerron hänelle mikä hänen käytöksessään ärsyttää, niin hän suuttuu silti lopulta. Tämän takia joudun itse pitämään suuni kiinni, jotta vältyttäisiin turhilta riidoilta ja näin ollenhan hänen käytöksensä ei ikinä muutu.
Hän kiukuttelee minulle välillä aivan kuin olisin hänen äitinsä. Hänen tapansa ja hän alkaa minun silmissäni muistuttamaan enemmän naista kuin miestä. Ja minä kun haluaisin kumppanin, joka ottaisi elämän letkeämmin ja rennommin ja jonka seurassa olisi turvallinen olo, ei tarvisi varoa joka ikistä sanomistaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysymys? Miks helvetis sä oot sitten tuollaisen itkevän kakaran kanssa?
Nii-in. Jos totta puhutaan, oon miettinyt tota itekkin tässä lähiaikoina aika useaan otteeseen. Pelko yksinjäämisestä vai rakastanko mä sitä siltikin vaan niin paljon? Tekee toisaalta pahaa ajatellakin jättäväni hänet. En haluaisi ikinä satuttaa häntä ja toisaalta taas, kun on tyyntä, niin silloin mulla on oikeasti hyvä ja helppo olla hänen kanssaan.
Kuvitelkaapa tämä tilanne, joka tässä taannoin tapahtui:
Sanotaan nyt, että minulla on ystävä, jonka nimi on Maija. Tämä Maija omistaa auton.
Poikaystävä pyysi viestien välityksellä illalla, että tulisin hänen luokseen seuraavana päivänä. Matkaa on sen verta, ettei sinne kävellen lähtisi, eikä pyörälläkään ja itse en autoa omista. Kysyin sitten, että milläs minä sinne pääsen, olettaen tietysti, että poikaystävä vastaisi, että voi hakea minut. Hän siis omistaa myös auton. Hän vastasi kuitenkin, että "Ota Maija mukaan, niin pääset hänen kyydillä tänne ja pois."
Minä siihen "Maijan kanssa vaan haluat aikaa viettää" (Puoliksi vitsillä, mutta puoliksi myös sen takia, että minä olisin halunnut viettää kahdenkeskistä aikaa hänen kanssaan, sitä kun ei ole vähään aikaan ollut.) Tähän poikaystävä pisti vain viestiä "Niimpä", jonka jälkeen ei enää mitään, vaikka kuinka yritin viestiä pistää. Hän siis suuttui siitä, mitä sanoin. Ainoa, mitä tämän jälkeen sain vastaukseksi, oli sen jälkeen kun ilmoitin meneväni nukkumaan, hän pisti viestin "Öit."
Normaalisti sieltä olisi tullut ties mitä "Rakastan sinua, nuku hyvin" jne lepertelyä. Ja tämän yhden lauseen takia, jonka sanoin, saatan joutua taas useita päiviä miettimään, että onkohan minulla vielä poikaystävä, vai ei.
Oliko tuo nyt suuttumisen arvoinen asia teidän mielestä? Itse en vaan jotenkin pysty käsittämään.