Mikä voi olla keino saada itsensä eheytymään kun lähipiirissä on narsistinen ihminen?
Ennen kuin oma elämänilo on kokonaan lyötynä ja kateissa.
Narsismista
31
1526
Vastaukset
- xym
Apua löytyy monista hyvistä kirjoista, joita löydät joko kirjakaupoista, netin välityksellä tai kirjastoista. "Naamiona terve mieli" on yksi hyvä, uudempiakin on paljon. Markku Salolta on ilmestynyt kaksi hyvää kirjaa (hän on asianajaja).
Yleisesti ottaen, kun asian laidan itse ymmärtää, löytyvät keinot pikkuhiljaa. Jos olet pakotettu jatkamaan lähipiirissä eloa ja oloa, löydä oma tapasi kohdella muodollisen kohteliaasti tuota henkilöä, kuitenkin ottaen henkistä etäisyyttä niin että et ole manipuloitavissa. Joutuu vähän kuin elämään kaksoiselämää, matalalla profiililla läheisyydessään ja häneltä salassa sitten sitä omaa elämää. Pitkällä tähtäimellä tietenkin toiselle seudulle muuttaminen on viisasta, jotkut jopa lähtevät ulkomaille. - Apua.
Kiitos vastauksesta.
Kävinkin eilen lainaamassa tuon Naamiona terve mieli, löysin kirjavinkin palstoja selaamalla. Ja luinkin kirjan jo, se kyllä antoi hiukan toivoa. Ehkä olen oikealla tiellä kun pystyn järkeistämään kaiken pahan olon keskellä, että mussa ei olekaan kaikki vika yksin.
Pitää oikein alkaa tehdä töitä asian kanssa, koska nyt mua alkaa ohjata pelko. Niin voimakas tämä ihminen on. En halua yhtään häntä ärsyttää, mutta en myöskään voi alistua enää samaan menoon koska se syö mua ja perhettä hirvittävästi.
Kurjaa on se, että yrittämisien jälkeenkään ei millään asiat toimi.- Suora vastaus
On hyvä asia, että etsii käsiinsä tietoa ja kirjallisuutta narsismista, kuten esim. juuri tämä mainittu "Naamiona terve mieli". Mutta itse ongelmaan ne eivät auta, vaikka selventävätkin mistä on kyse, ja jossain määrin poistavat syyllisyyttä kohteelta.
Suora vastaus on: lähdettävähän siitä on pois. Eläminen voimakkaasti ahdistavan ihmisen kanssa, joka on 24/7 arvaamaton mulkkero syö elämänilon muilta ja masentaa.
Eli hit the road jack!
Toki sisimmässään tämän totuuden tietää jokainen narsistin uhri.
ne selviytyy jotka pitää itseään tarpeeksi arvokkaana toisenlaiseen elämään ilman sairasta hyypiötä siinä pelottelemassa. - Oleellisinta...
Suora vastaus kirjoitti:
On hyvä asia, että etsii käsiinsä tietoa ja kirjallisuutta narsismista, kuten esim. juuri tämä mainittu "Naamiona terve mieli". Mutta itse ongelmaan ne eivät auta, vaikka selventävätkin mistä on kyse, ja jossain määrin poistavat syyllisyyttä kohteelta.
Suora vastaus on: lähdettävähän siitä on pois. Eläminen voimakkaasti ahdistavan ihmisen kanssa, joka on 24/7 arvaamaton mulkkero syö elämänilon muilta ja masentaa.
Eli hit the road jack!
Toki sisimmässään tämän totuuden tietää jokainen narsistin uhri.
ne selviytyy jotka pitää itseään tarpeeksi arvokkaana toisenlaiseen elämään ilman sairasta hyypiötä siinä pelottelemassa.Tämä eheytyminenhän ei missään määrin pysty alkamaan, ennen kuin on kunnon hajurako tollaisiin henkisiin haisunäätiin.
- ninasone
Minulla ei ole ollut kontaktia 10 vuoteen narsisti-isäni kanssa ja valitettavasti olen ihan sinut asian kanssa. Veljeni ymmärsivät tämän ensin ja minä vielä räpiköin kantapään kautta ja pahoitin monta kertaa mieleni, ennenkuin ymmärsin...
- Apua.
Pahus. Jos laitan välit kokonaan poikki saan tietenkin muun suvun kummastelut päälleni. Ja sitä kautta taas mietin että mikä helvetillinen vika minussa todellakin on. Jos taas jatkan samaan malliin, joudun elämään tässä kierteessä eikä parane valittaa.
Sitä on jo kuultu useaan otteeseen, että mikä sinnuu vaivaa kun noin ajattelet? Ei se ihminen koskaan sanois niin pahasti jne.
Sitä kun pystyy häijy ihminen esittämään toisten edessä ihan erilaista mitä taas toisten.- -tytär-
Hei, mä olen vastannut sukulaisten ihmettelyihin ihan rehellisesti, kuinka asiat ovat. Osa heistä on asiasta täysin tietoisia. Joskus tuntuu kohtuuttomalta se, että tämän kiusaamisen annetaan jatkua. Ja se ikään kuin hyväksytään. Kun se ei kohdistu itseen.
Oma sisarukseni, joka on tavallaan *jalustalle/ nostettu. Sanoi minulle taannoin, että lapsena tapahtuneet kaltoinkohtelut olisi minun jo syytä unohtaa. Kerroin silloin hänelle, että sama vanha käytös vanhemman puolelta jatkuu edelleen. Ja on jatkunut kaikki nämä vuosikymmenet. - filmitähti
Filmaa salaa ja näytä.
- .........?
Mistä tiedät, että kyseessä on "narsistinen ihminen"? Nykyään tuo narsistiksi leimaaminen on semmoinen muoti-ilmiö, joka leimaa turhaan varmastikin monia ihmisiä.
- kaiju
Ei kai sillä ole väliä, onko joku narsisti vai ei. Kenelläkään ei kuitenkaan ole oikeutta henkisesti moukaroida ketään. Itse ole kuunnellut erilaisia solvauksia ja haukkumista viimeiset neljäkymmentä vuotta lähes päivittäin. Äitini on käyttänyt minusta mm. nimityksiä, huora (koska olen miehen kanssa naimisissä enkä ymmärrä erota), huoran näköinen olen koska olen rintava,olen myös läski tantta ja halvan näköinen. Mieheni on homo, lankoni savolainen eunukki (kahden lapsen isä). Lapseni ovat luonnollisesti täysin epäonnistuneita.Se kuulemma johtuu siitä, että olen syöttänyt niin paskaa ruokaa heille jne. Lapsenlapseni (10 kk) on roskasakkia jne.
En aina jaksa kuunnella näitä `totuuksia´, joita kuulema saa huonommilleen sanoa. Minua uhkaillaan myös perinnöttömäksi tekemisellä, kun en kuulemma hänestä välitä. Olen maailman ilkein ihminen ja mielenvikainen. Nyt en ole ollut muutamaan viikkoon yhteydessä äitiini, ja olo on kyllä helpompi - -tytär-
kaiju kirjoitti:
Ei kai sillä ole väliä, onko joku narsisti vai ei. Kenelläkään ei kuitenkaan ole oikeutta henkisesti moukaroida ketään. Itse ole kuunnellut erilaisia solvauksia ja haukkumista viimeiset neljäkymmentä vuotta lähes päivittäin. Äitini on käyttänyt minusta mm. nimityksiä, huora (koska olen miehen kanssa naimisissä enkä ymmärrä erota), huoran näköinen olen koska olen rintava,olen myös läski tantta ja halvan näköinen. Mieheni on homo, lankoni savolainen eunukki (kahden lapsen isä). Lapseni ovat luonnollisesti täysin epäonnistuneita.Se kuulemma johtuu siitä, että olen syöttänyt niin paskaa ruokaa heille jne. Lapsenlapseni (10 kk) on roskasakkia jne.
En aina jaksa kuunnella näitä `totuuksia´, joita kuulema saa huonommilleen sanoa. Minua uhkaillaan myös perinnöttömäksi tekemisellä, kun en kuulemma hänestä välitä. Olen maailman ilkein ihminen ja mielenvikainen. Nyt en ole ollut muutamaan viikkoon yhteydessä äitiini, ja olo on kyllä helpompiNämä narsistivanhemmat on kyllä tosi järkyttäviä tapauksia. Ikään kuin heillä ei olisi mitään rajoja käyttääntymisessä. Lasta syytetään kaikesta mahdollisesta. Minuakin on syytetty; -valehtelijaksi, mielenvikaiseksi, ahneeksi, riidanhaluiseksi, tyhmäksi, huoraksi, kiittämättömäksi, laiskaksi ja lisäksi olen *velkaa* vanhemmilleni, vaikka en ole koskaan heiltä mitään taloudellistahyötyä saanutkaan.
Nyt jo aikuiset lapseni, ovat olleet 9 ja 11 vuotiaina 2 kertaa hoidettavina isovanhemmillaan (minun työkiireiden takia). Tuolloin hoito maksoi 1000 markkaa/viikko. Jonka vanhemmat pyysivät vaivan palkaksi. Ja nyt, kun vanhemmat itse alkavat olemaan avuntarpeessa. Heidän mielestään heidän *vanhushuolto* kuuluu minulle. Palvelutalojonoon menoa ei edes harkita. Koska hoidosta ei haluta maksaa mitään.
Luin tuossa muutama päivä sitten kannanoton näiltä sivustoilta.Näihin ikäviin nimittelyihin/puheisiin. Siinä kirjoittaja totesi, että narsisti kuvaa omaa käytöstään näillä syytöksillä. - mk
-tytär- kirjoitti:
Nämä narsistivanhemmat on kyllä tosi järkyttäviä tapauksia. Ikään kuin heillä ei olisi mitään rajoja käyttääntymisessä. Lasta syytetään kaikesta mahdollisesta. Minuakin on syytetty; -valehtelijaksi, mielenvikaiseksi, ahneeksi, riidanhaluiseksi, tyhmäksi, huoraksi, kiittämättömäksi, laiskaksi ja lisäksi olen *velkaa* vanhemmilleni, vaikka en ole koskaan heiltä mitään taloudellistahyötyä saanutkaan.
Nyt jo aikuiset lapseni, ovat olleet 9 ja 11 vuotiaina 2 kertaa hoidettavina isovanhemmillaan (minun työkiireiden takia). Tuolloin hoito maksoi 1000 markkaa/viikko. Jonka vanhemmat pyysivät vaivan palkaksi. Ja nyt, kun vanhemmat itse alkavat olemaan avuntarpeessa. Heidän mielestään heidän *vanhushuolto* kuuluu minulle. Palvelutalojonoon menoa ei edes harkita. Koska hoidosta ei haluta maksaa mitään.
Luin tuossa muutama päivä sitten kannanoton näiltä sivustoilta.Näihin ikäviin nimittelyihin/puheisiin. Siinä kirjoittaja totesi, että narsisti kuvaa omaa käytöstään näillä syytöksillä.Jos vanhenpasi ovat ottaneet lapsisesi hoidosta 1000 mk viikko niin jos he tarvitsevat vanhuuttaan jotyain sano että 300€ viikko niin hymy hyytyy. Itse en ole koskaan käsittänyt sitä että lapsien pitäisi huolehtia vanhemmistaa kun vanhuuttaa´n tarvitsevat apua ja sitä vartenhan suomessa on korkea verotus että yhteikunta huolehtii koska ei kukaan työssäkäyvä voi iltojaan viettää vanhuksi auttamassa ja siinä palaa nopeasti loppuu. Pidä pintasi ja älä rupea uattamaan tolla senteella olevia vanhempiasi ja anna samalla mitalla takisin niin hyvä tulee. Itse autan sen verran äitiäni että pidän hänen kesämökkinsä kunnossa ja teen tarvittavat remontit ja polttopuita on riittävästi.
- amerikkaan
kaiju kirjoitti:
Ei kai sillä ole väliä, onko joku narsisti vai ei. Kenelläkään ei kuitenkaan ole oikeutta henkisesti moukaroida ketään. Itse ole kuunnellut erilaisia solvauksia ja haukkumista viimeiset neljäkymmentä vuotta lähes päivittäin. Äitini on käyttänyt minusta mm. nimityksiä, huora (koska olen miehen kanssa naimisissä enkä ymmärrä erota), huoran näköinen olen koska olen rintava,olen myös läski tantta ja halvan näköinen. Mieheni on homo, lankoni savolainen eunukki (kahden lapsen isä). Lapseni ovat luonnollisesti täysin epäonnistuneita.Se kuulemma johtuu siitä, että olen syöttänyt niin paskaa ruokaa heille jne. Lapsenlapseni (10 kk) on roskasakkia jne.
En aina jaksa kuunnella näitä `totuuksia´, joita kuulema saa huonommilleen sanoa. Minua uhkaillaan myös perinnöttömäksi tekemisellä, kun en kuulemma hänestä välitä. Olen maailman ilkein ihminen ja mielenvikainen. Nyt en ole ollut muutamaan viikkoon yhteydessä äitiini, ja olo on kyllä helpompiLähde parempien ihmisten pariin ennenkuin koko perheesi sairastuu. Ei noitten kans kannata olla. Muuta amerikkaan tai muualle vähäksi aikaa ja huomaat, että ystävällisiä ihmisiä löytyy kyllä.
- --selvinnyt--
Tuo vaikuttaa jo positiiviselta, että olet alkanut hakea apua itsellesi. Narsismi on todella vaikea sielun sairaus, ja se syö lähipiiriä.
Alapa tutustua omiin rajoihisi. Se tapahtuu siten, että pohdit, mitkä ovat sinun arvosi, mistä sinä pidät ja mikä on henkilökohtainen reviirisi. Opettelet tuntemaan oman "piirisi", arvostamaan itseäsi (mikä on vaikeaa, kun narsisti on tehnyt tuhojaan). Sitten alat luoda rajoja. Päätät etukäteen, mitä kohtelua et enää siedä. Narsistinen ihminen ei tällaisesta tietenkään tykkää, mutta pelasta sinä oma mielenterveytesi. Meillä ihmisillä mielenterveys on todella tärkeä asia, ja sitä pitää jokaisen oppia arvostamaan ja suojelemaan, koska kukaan ei tee sitä sinun puolestasi.
Kukaan, edes sukulainen, ei saa toisen mielenterveyttä horjuttaa. Narsisteihin tulee suhtautua kuin syyntakeettomiin lapsiin; he eivät tajua mitä vahinkoa tuottavat ja siksi heihin pitää vain oppia suhtautumaan varauksella/pidättäydyttävä kokonaan kanssakäymisestä.
Auttaa suunnattomasti, jos löytyy vertaistukiryhmä tms. Myös ammattiapu auttaa jäsentämään omaa tilannetta. Kelalta saa nykyään terapiaa ilmaiseksi/tuettuna (iästä riippuen).
Sitten kun olet päässyt asiassa kuivemmille vesille, niin muista huumorin kukka! Narsistien uhrien pitäisi mielestäni opetella nauramaan ja iloitsemaan, se on parasta vastalääkettä narsismin kohtaamisen jälkeen. Katkertoitua ja synkistyä ei saa vaan iloita uudesta elämästä :-)- narsistin voittaja
Elän narsiistin kanssa. Se on valtataistelua aamusta iltaan. Kun kerta en voi lähteä lasten takia tein uudet lait kotiin. Lasten ollessa kotona, ole hiljaa tai mene ulos. Se tepsii. Muuten voit haukkua, otan sen kohteliaisuutena, koska tiedän että olet KATEELLINEN minulle. Ei se häntä miellytä, mutta kukapa narsistia miellyttää. Niitä ei kannata pelätä, jos eivät käytä väkivaltaa. Heille tepsii vain heidän omat keinot. Niitä he pelkäävät. Kun on vahvempi kuin narsisti, niin narsisti on hiljaa. Näkeehän tuon, että on konnankoukut koko ajan mielessä, mutta minä ainakin olen sanonut, että minä sanon suoraan kans sen minkä meinaan tuli vaikka turpaan:-)
- tunkiosisko
Ei muuta keinoa kuin etäisyydenotto kyseiseen henkilöön! Suku saa sanoa ja ajatella ihan mitä lystää, kyse on SINUN elämästä ja jaksamisesta!!!
Vuosikausia monen tunnin puheluita iltaisin, en tajunnut olevani kaatopaikka. Sainhan väliin sanottua jotain omastakin elämästäni mutten tajunnut, että nämä lauseet tyynesti ohitettiin "jaa", "aha" tms. kommenteilla. 'Keskustelua' käytiin vain ja ainoastaan hänen asioistaan. Kuvittelin olematonta vuorovaikutusta ollessani myötätuntoinen ja kiinnostunut hänen elämästään, olihan kyseessä sentään sisar. Yhtään ainoaa perhejuhlaa (tai ylipäätänsä mitään perhettä koskevaa tapahtumaa) ei voinut järjestää etteikö hän ois siirtänyt tilaisuutta. Jopa lasteni ristiäiset piti järjestää hänelle sopivaan päivään vaikka alkujaan olimme suunnitelleet ihan toista päivää. Manipulointi oli kerrassaan loistavaa.
Kunnes eräänä päivänä sain tarpeekseni. Päätin, että soitan hänelle vasta sitten, kun hänkin soittaa mulle ollakseen aidon kiinnostunut mun elämästä ja perheestä, eikä siks että sais taas kerran kaataa oman elämänsä kurjuuden mun niskaan. Tai soittais edes niin, ettei tarvii jotain palvelusta. Suvulle kerroin, että jatkan yhteydenpitoa kunhan jompikumpi noista kriteereistä täyttyy. Sitä päivää ei vielä oo tullut, mun päätöksestä aikaa 16v. Hiljakseen viesti meni perille, eikä mun enää tarvinnut olla olkapäänä jokaikisen pienen (tai kuvitellun) vastoinkäymisen takia. Hyvin on sisko hengissä pysynyt vaikken enää ookkaan se kaikennielevä kuuntelija. :)
Riitaa meidän välillä ei oo, jonkinlainen 'kylmä' verho ainoastaan. Soitellaan kun on oikeesti asiaa. Joskin siskon soittaessa ihan asiasta kääntyy puhe ennenpitkää hänen elämäänsä ja surkeuteensa. Aikani kuuntelen, käännän puheen takaisin alkuperäseen asiaan ja sitä kautta lopetan puhelun.
Kerro suoraan sukulaisilles, miks toimit niinkuin toimit. Mun kohdalla tää suoraan puhuminen aukas muittenkin lähisukulaisten silmät, enkä ollutkaan enää se 'pahis'.
Jaksamista sulle!!! Ei se muu maailma kaadu siihen, että pidät huolta elämäs tärkeimmästä ihmissuhteesta: suhteesta itseesi!!! - rt64
Sun pitää häipyä ja unohtaa koko ihminen. Käy ystävien luona, tee jotain mistä pidät. Mut, älä jää hänen lähettyville.
- 121012
Tää kuulostaa ihan mahottomalta, mutta on täysin totta.
Isäni,Äitini,Mummoni kaikki narskuja. Kavereiksi myös sattunut monta. Tosin onneks entisiksi vaikka tiedän että puhuvat minusta kyllä paskaa jos mahiksen saavat. Mietin että miten tää voi olla edes mahollista mutta on se. Olen lukenut aiheesta, ja osuu täysin nappiin.
Lyhyesti jos kerron niin. Äitini aina laittanut miehet minun edelleni lapsesta saakka. Nykyään en häntä tarvitse niinkuin oisin lapsena tarvinnut. Useasti sain kuulla että olen paskapentu jne. Minkäänlaista kannustusta ei herunut. Itseänsa aatteli jatkuvaan. Äskettäin tapahtui sellanen että rupesin hänelle puhumaan näistä asioista niin hän kirjaimellisesti lyyhisty eikä osannut puhua mitää. välillä ivallisesti nauroi tai käytti sanoja "en minäkään" "jaa" "muka" Itelläni tuli tunteet pihalle ja tuli itku(olen aina ollut tunteellinen ja puhunut aidosti,tästä arvaten saanu aika paljo henkisesti turpaan ihmisilta) sitten tämä oikeen nousi ilosesti ja rupesi ylvästelemään. Sitten huomautin hänelle että huomasitko mitä tapahtu. Siinä minä olin puhumassa ja hän alistui mutta sitten kun mulla tuli tunteet pintaan, ni hän sai siitä ylemmyydentunteen ja oli sitten niin semmosta. Ihan oksettaa tuollanen. Isälläni uusi perhe,ja häntä ei minun asiat kiinnosta. Humalassa soittaa jos soittaa. Lopetin jatkuvan ryyppäyksen ni sehän on tätä lähipiiriä "keljuttanu" eivät voi enää "sääliä" sitä että onko rapula tai huono olo. Sitten tulee läppää että oonko tullu uskoon ja oon kuulema hullu jne. On tullut myös siitä kuittailua kun ruennu harrastamaan urheilua. Sisarukset ruennut kans todella ivalliseksi. Tätä on vaikea kuvailla sanoiksi, kun ei kehtaa romaania tähän kirjottaa, vaikka sekin onnistuisi.
Toivottavasti tässä lähiaikoina pääsee vetää täältä. Ite olin "horroksessa" monta vuotta enkä tajunnu että suku se tässä pahin on. Mummoni varmasti kova auttamaan rahallisesti. Pienestä pitäes ostanut kaikkea ja signeeranut ne omalla nimelläsä. Katellista ivailua saa häneltä nykyää osakseen, ja haukkuu kaikkia ja pistää tärkeysjärjestykseen. Olen myös varma että puhuu minusta seläntakana kaikkea,kun on jäänyt kiinni siitä moneenki kertaan. Tavarallista, ja rahallista apua on kyllä saanut. Keskustelu ja muu sellainen jääny puuttumaan.
Kuulen myös usein näiltä että kuvittelen jne. Näillä kaikilla ollut huono lapsuus kun heiltä olen asiasta kysellyt. Tuo narsismi on tuollanen oravanpyörä joka siirtyy helposti sukupolvelta toiselle. Mietin että miten itse en ole tuollainen, kun oon saanu henkisesti turpiin niin paljon. Minun pitäisikin olla ilkeempi, mutta en haluais. Oiski semmone iso perhe jossa kaikki ois samanvertasia ja kuunneltaisiin jne. Toivottavasti tulevaisuudessa saan rakennettua sellasen itse. Pitää nyt vaan pysyä vahvana. Tämä teksti jää tosi lyhyeks kun asiaa ois vaikka kuinka paljon..- rakkaus on päämäärä
Ei kuulosta mahdottomalla jos kaikki on saman katon alla eläneet ja kasvaneet. Ehkä se on sun elämäs haaste löytää oma voimavarasi kaikesta huolimatta. Tuntuu että kaikki suurimmat testit elämässä tulee vaikeitten ihmisten kautta....
"olen aina ollut tunteellinen ja puhunut aidosti,tästä arvaten saanu aika paljo henkisesti turpaan ihmisilta"
tähän voi samaistua moni...ja toivon että ihmiset säilyttävät silti avoimuutensa ja herkkyytensä eikä anna muiden viedä sitä omaa herkkyyttään pois. Maailmassa tulee nokkiin uudelleen ja uudelleen se on varma. Lähde pois, ei ovet paukkuen vaan kaikessa rauhassa.
Itseä pitää rakastaa ensin. Unohda selittelyt ja puhumiset.....
- Oma elämä rules
Itse sanouduin irti suvun narsistista tuon takia joitakin vuosia sitten. Ajatus että olisin joutunut loppuelämäni sietämään yhden idiootin p..kanjauhantaa, ilkeilyä, manipulointiyrityksiä, kiristysyrityksiä ja yrityksiä käyttää hyväksi alkoi etoa. Lisäksi sai pelätä koko ajan mitä kiusaa tuo keksii tehdä perheelleni kun en nöyrry riittävästi. Yritykseni ottaa etäisyyttä ei onnistunut koska tuo ällötys alkoi vain voimakkaammin tunkea elämääni, eli välien katkaisu kokonaan oli ainoa vaihtoehto.
Narsisti aloitti mustamaalauksen, tietty, ja suku suuttui mutta kyllähän se sukukin alkoi tajuta ettei se narsisti nyt ihan puhdas pulmunen ollut jasuuttumus laantui. Kiuaamisen, manipuloinnin ja hyväksikäytön sai kokea koko suku nahoissaan, en ainostaan minä. Silti suku ei oikein edelleenkään tajua missä mennään. Kuvittelelvat edelleen että kyllä me voimme tulla toimeen jos haluamme eivätkä ymmärrä miksi en halua. Noen toedllakaan. Turhauttavaa vain katsoa vieressä kun sukulaiset eivät ymmärrä edelleenkään laittaa kunnolla rajoja ja narsisti pissittää heitä menen tuollen. He kyllä huomaavat välillä pissityksen mutta jaksavat edelleen uskoa että "kyllä se siitä" kun vain yrittää olla mieliksi. Joidenkin on todella vaikea käsittää että sellaisia ihmisiä kuin narisisti on oikeasti olemassa; ihmisiä joihin ei päde mitkään normaalit kanssakäymisen säännöt, ihmisiä joiden seurassa empatia kuulu romukoppaan ja tilalle on otettava todella tiukka kuri.- Oma elämä rules
Niin, piti lisäämäni että kyllä se oma ja perheen hyvinvointi menee kaiken muun edelle, suvunkin. Tänä päivänä olen sitä mieltä että ratkaisu oli ehdottoman oikea,vaikka sitten suku olisi jäänyt ikuisesti kiukkuttelemaan. Suku kärsii nyt narsistin otteessa mutta minä en voi heitä auttaa koska he eivät suostu näkemään juoksevansa talutusnarussa ja heiluttavansa typeränä häntäänsä narsistille. Osa ei tuota myönnä vain koska häpeävät tilannetta,osa on alistunut kohtaloonsa koska pelkäävät narsistia, narsisti kun kiristää keinoja kaihtamatta. Kun narsisti antaa ymmärtää omien lapsiensa kärsivän jos häntä ei totella niin kyllähän häntä totellaan.
- Willlma
Pelkästään ilkeä ihminen ei vielä ole narsisti. Sen perusteella mitä olen lukenut, narsisti osaa myös pyörittää toiset pikkusormensa ympärille ja on tyypillisesti vaikkapa työpaikallaan erittäin pidetty ja rakastettu! Siksi narsisteista on vaikeaa päästä irti, kun he pystyvät halutessaan kohtelemaan toista niin ihanasti että se melkein juovuttaa. Ja sitten käännetäänkin ne toiset kasvot...
Minä tunnen monta ilkeää ihmistä, mutta tyylipuhtaita narsisteja täsmälleen yhden. Jotenkin tuntuu, että suuri osa täälläkin mainituista ihmisistä on lähinnä pahansuopia ja itsekkäitä, eivät mitään narsisteja.- this or that ot that
Niin turha sitä on leimoja laittaa....on kukin sitä sun tätä. Rakkauden puute ihmisiä vaivaa ja sen seurausta kaikki neuroosit. Niin tai näin, kannustaisin hakeutumaan vain tasapainoisten ihmisten seuraan.
- narskunsisarpuoli
Hienoja kommentteja.
Mahtava paikka tämä s24. Missä muualla voisi keskustella mistä tahansa ja saada niin monipuolista palautetta. Ajatelkaapa, millaista elämä olisi ilman s24:a. - Provoko?
Ja sinullakin tuntuu olevan paljon annettavaa keskusteluu;-).
- narskunsisarpuoli
Ja sinun pointtisi keskusteluun oli?
Minun oli se, että olen samaa mieltä kuin monet kirjoittaneet. Pitäiskös minun toistaa, mitä on sanottu? Tai pitää suuni kiinni, koska olen samaa mieltä?
- tunkiosisko
Kiitos kannustuksesta!!! Sun nimimerkki kertoo jo sen, että tiedät mistä täällä keskustellaan. Ihme juttu, että joidenkin mielestä keskusteluun ei voi osallistua pelkästään hehkuttamalla siitä, että on oikeesti paikka jossa voi "sanoa ääneen" sen, mikä monesti muualla jää sanomatta...
- nim. ei enää uhri
Minä olen mummo. Ja omasta mielestäni maailman kiltein ihminen, ja myös ystävien mielestä. En voisi koskaan tehdä tai sanoa pahasti kellekään. Silti minusta on tehty hirviö ja ihan kauhea ihminen vaikka elän ihan yksin, enkä ole paljoa tekemisissä kenenkään kanssa. Olen viimeiset 45v ollut naristien uhrina juuri siitä syystä että olen kiltti ihminen. Minusta Narsistisesti persoonallishäiriöinen on maailman kauhein ihminen. Niillä on sydämen paikalla piru ja saatana, ja se on taivaallinen tosiasia, Ainut oikea asia on pyrkiä sitten kun on voimia tarpeeksi, pysyvään eroon narsistista, niin minulle sanoi pykiatrian tohtori. Ja nyt kun olen päässyt eroon ja on kulunut muutama vuosi. On hyvä olla ja mikään ei saaminua enään heidän kanssa tekemisiin. Kaikki narsistit löytävät myöhemmin edestään sen kaiken pahan jota ovat muille ihmisille tehneet. Ja tämä on tosi? Moni niistä surkeista kriminaaleista menee siinä vaiheessa narun jatkoksi. Tämäkin pitää paikkansa. Nim. Ei enää uhri vaan voittaja.
- jaa-a,,..,..
Ootko varma, että on sun lähipiirissä, vaiko onko feikkitarinaa? Lähipiirillä ei tarkoiteta puolitutun puolituttuja, vaan lähipiiri on jokaisella yksityiselämän asia, mitä ei levitellä netissä. Toki varmaan Suomi24:n sairaat nettiherjaajakäyttäytyjät varmaan olisivat minunkin lähipiiristäni hyvinkin kiiinnostuneita, mutta kun tuntemattomien asiat eivät kuulu heille.
- caro
No tulitko sä taas tännekin aukomaan päätäs ???? En ymmärrä miksi käyt lukemassa näitä kirjoituksia, jos mielestäsi kaikki on feikkitarinoita ? Mitä hittoa se sinua liikuttaa jos joku halua tulla tänne kirjoittamaan kokemuksistaan. Kannataisi vähän laajentaa näkökenttä sitä perähikiän persmutkaa laajemmalle. Kyllä maailmassa tapahtuu paljon kauheita asioita, vaikka sinulla ei niistä henkilökohtaisesti ole mitään tietoa.Vai onko uutisetkin täynnä feikkitarinoita ? Koita nyt vihdoin pysyä pois näiltä ja kaikilta muitakin sivuilta, kun sinulla ei ole mitään rakentavaa asiaa näille ihmisille.
- naurattaajo
caro kirjoitti:
No tulitko sä taas tännekin aukomaan päätäs ???? En ymmärrä miksi käyt lukemassa näitä kirjoituksia, jos mielestäsi kaikki on feikkitarinoita ? Mitä hittoa se sinua liikuttaa jos joku halua tulla tänne kirjoittamaan kokemuksistaan. Kannataisi vähän laajentaa näkökenttä sitä perähikiän persmutkaa laajemmalle. Kyllä maailmassa tapahtuu paljon kauheita asioita, vaikka sinulla ei niistä henkilökohtaisesti ole mitään tietoa.Vai onko uutisetkin täynnä feikkitarinoita ? Koita nyt vihdoin pysyä pois näiltä ja kaikilta muitakin sivuilta, kun sinulla ei ole mitään rakentavaa asiaa näille ihmisille.
Hyvä. taisi olla narsisti:-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958