Nyt sitten kävi niin, että minä muutama vuosi sitten eronnut nainen olen ihastunut mieheen, jonka ero on ihan uunituore (muutama kuukausi sitten tapahtunut).
Mies sanoo, ettei ole vielä valmis suhteeseen, minkä tajuan tietenkin, mutta tunteillenipa en mitään voi... Mies on se, joka on ottanut yhteydet ja ehdottaa tapaamisia, hänen mukaansa ymmärrän häntä paremmin kuin kukaan muu...
Onko kukaan onnistunut luomaan kestävää suhdetta vastaavassa tilanteessa?
Oma eroni on läpikäyty ja tiedän ettei mikään suhde ole ihan helppo. Tässä vaikeuksia olisi varmasti edessä paljon normaalia enemmän.
Olen valmis ns. odottamaan, eli ajattelin pitäväni hajurakoa mieheen ihan tietoisesti. Minulla on jo huonoja kokemuksia ns. laastarisuhteista. En halua jäädä ns. lehdelle soittelemaan, jos itse panostan ja mies yhtäkkiä kyllästyykin. Sen vielä kestäisin, että palaisi esim. ex-vaimonsa kanssa (jo lastenkin takia), mutta en sitä että joku "kolmas nainen" astuisi kuvioihin...
Neuvoja? Unohdanko koko tyypin? En suostu tapaamisiin, jotka - pahaa pelkään - vain syventävät omaa ihastumistani? Vai yritänkö jatkaa suhdetta jotenkin "puoliteholla", tunteitani näyttämättä, miehen ehdoilla....
Mies sanoo, ettei ole vielä valmis suhteeseen, minkä tajuan tietenkin, mutta tunteillenipa en mitään voi... Mies on se, joka on ottanut yhteydet ja ehdottaa tapaamisia, hänen mukaansa ymmärrän häntä paremmin kuin kukaan muu...
Onko kukaan onnistunut luomaan kestävää suhdetta vastaavassa tilanteessa?
Oma eroni on läpikäyty ja tiedän ettei mikään suhde ole ihan helppo. Tässä vaikeuksia olisi varmasti edessä paljon normaalia enemmän.
Olen valmis ns. odottamaan, eli ajattelin pitäväni hajurakoa mieheen ihan tietoisesti. Minulla on jo huonoja kokemuksia ns. laastarisuhteista. En halua jäädä ns. lehdelle soittelemaan, jos itse panostan ja mies yhtäkkiä kyllästyykin. Sen vielä kestäisin, että palaisi esim. ex-vaimonsa kanssa (jo lastenkin takia), mutta en sitä että joku "kolmas nainen" astuisi kuvioihin...
Neuvoja? Unohdanko koko tyypin? En suostu tapaamisiin, jotka - pahaa pelkään - vain syventävät omaa ihastumistani? Vai yritänkö jatkaa suhdetta jotenkin "puoliteholla", tunteitani näyttämättä, miehen ehdoilla....
Vastaukset 30
Vanhimmat
Olin laastari, ja satutin itseni pahasti. Suhde alkoi, kun mies oli vielä vaimonsa kanssa. Mies erosi ja suhteemme jatkui, mutta kaikki jotenkin muuttui.
Koin olevani pelkkä hoitaja, laastari. Hän piti minua tavallaan taustalla varalla. HÄn halusi nimittää suhdettamme seurustelusuhteeksi mutta ei kuitenkaan halunnut tavata kuin kerran tai kaksi kuukaudessa.
Epäilin, että hän eli sinkkuelämää, etsi naista, halusi olla vapaa ja seurustella samaan aikaan. Minulle ei kuitenkaan samaa suonut.
Olin vain niin rakastunut häneen, että minun oli aivan pakko erota hänestä. Suhde repi minut aivan palasiksi ja sairastuin suhteen aikana masennukseen. Nyt jo paremmalla puolella. Mutta sattuu edelleen. Erosta 3 kk.
Jaa, itse aloin yhteen nykyisen mieheni kanssa, kun hän oli ihan vasta laittanut eronsa vireille; oli tosin sitä jo pitkään harkinnut eli oli varmaan surutyönsä jo tehnyt. Lapsia meillä ei kummallaaan ollut. Nyt takana kohta 15 ihanaa yhteistä vuotta ja kolmas lapsi tulossa:)
Jokainen tapaus on omansa, yleistää ei voi!
No tuskinpa onni pahemmin enää näyttäytyy kolmen lapsen jälkeen teilläkään.
Mustia pilviä tulossa, etkö itse huomaa?
Kerran eronnut eroaa helposti jatkossakin, eka ero on se vaikein.
Kylläpä olet niin oikeassa!
Niin itselläni on samantapainen laastarisuhdekokemus parin vuoden takaa, siinä miehellä alkoi kauhea juoksukausi heti kun oli vähän ns. "toipunut" eli noin vuoden seurustelun jälkeen. Hirveää on-off-menoa, ja toisia naisia, joista hän vielä kaiken huipuksi kertoi kehuskellen minulle...
Siksi olenkin nyt niin varpaillani. En halua satuttaa itseäni.
Päätin silloin että vastaeronneista pysyn kaukana, mutta minkäs teet kun tässä iässä ei niitä kelpoja naimattomiakaan ole ihan joka oksalla ja se kemia on kuitenkin aika harvinaista....
Tosin näiden kahden miehen ero on siinä, että ensimmäinen oli ollut ihan pennusta asti exänsä kanssa ja selvästi oli "elämää jäänyt elämättä". Hän oli aikas kokematon naisten suhteen ja myös valheellinen alusta asti ja piiritti minua lapsekkaasti leperrellen niin kauan kunnes väsyin ja annoin suhteelle periksi.
Tämän nykyisen kanssa puheyhteytemme on alusta asti ollut realistisemmalla pohjalla. Hän ei esitä mitään, melkein päinvastoin. Lisäksi hän on myös sinkkuilut elämässään jo aiemmin ennen nyt päättynyttä liittoaan, joten nuoruutta hän ei takaisin haikaile.
Hän on ihan realistisesti sanonut, ettei ole vielä valmis suhteeseen, mutta mietin nyt mihin se minut jättää.... Jatkanko tapailuamme vai kieltäydynkö näkemästä kokonaan? Ennen kuin mitään murhetta on päässyt edes tapahtumaan...
Miehellä ei vain taida olla samat tunteet, lähellekään, mitä sinulla. Vetoaa, ettei ole valmis suhteeseen kun ei halua sitä juuri sinun kanssa. Mutta tapailla voi, kun seksiäkin haluaa ja parempaa naista ei ole näköpiirissä. Itse ainakin päättelen noin, ja jos olisin tilanteessasi (itsekin yli nelikymppinen tässä ja muutamia eron jälkeisiä suhdekokemuksia on), jättäisin miehen. Kyllä se perässä tulee jos sittenkin haluaa enemmän.
Varmaan fiksu neuvo ja täysin samaa ajattelin itsekin.
Taktiikkani on tähän asti ollut se, etten ota itse yhteyttä, mutta on vaikea kieltäytyä tapaamisista ja yhteydenpidosta, kun toinen on aloitteentekijä.
Seksistä sellaisenaan ei ole kyse, olemme nähneet enemmän ilman sitä kuin sitä harrastaen. Ja seksi tuli kuvioihin vasta useamman tapaamisen jälkeen. Enemmänkin taitaa kaivata terapeuttia tai jotain henkistä olkapäätä...
Miksi et yrittäisi tutustua mieheen ystävänä ihastumisestasi huolimatta? Eronneena tiedät kuinka tärkeätä on puhuminen ja miehet monesti kaipaavat toisen naisen mielipiteitä ja ajatusten vaihtoa. Samalla tutustuisit mieheen paremmin. Miksi pitää ajatella heti kestävää suhdetta? Elä hetkessä, mutta järkevästi. Puhu miehelle avoimesti tuntemuksistasi ja jos sinulle tulee tunne, että mies ei ole luottamuksesi arvoinen, niin tee siitä omat johtopäätöksesi. Äläkä elä puoliteholla, miehen ehdoilla. Tutustu erilaisiin ihmisiin ja nauti huomiosta mitä saat!
Neuvoja: Sinun ei tarvitse olla olkapää, josta saa tukea ex-vaimon luo paluulle, kuten annat ymmärtää, että jopa tällaiseen voisit suostua!? Jos haluat tämän miehen itsellesi, Älä siis unohda tätä miestä, vaan suostu hänen tapaamisiinsa ja syvännä hänenkin ihastumistaan sinuun. Tunteet ja seksi ovat luonnollinen asia.
Vastaeronnut kuulostaa mielestäni kuitenkin mahdollisesti sitoutumiskykyiseltä. Villiintymään jo päässyt eronnut "menojalka vipattaa"- tai nettisarjadeittailija sellainen on mennyttä kamaa parisuhdetta ajatellen, kuin myös ikänsä sinkkuna elänyt, näin valitettavasti jo empiirisesti olen havainnut. Kolmas menetetty ryhmä on ehkä se, joka vuoden-kaksi erosta yksin toipuneena ei sitten enää tunnekaan halua seurustelusuhteen solmimiseen ainakaan liittomielessä.
Eli kannattaa yrittää, keskustele sinäkin ihan omat tunteesi ja ristiriitasi auki suoraan miehelle, ei teidän terapiasuhteenne tarvitse olla sitä että hän puhuu ja sinä kuuntelet. Molemminpuolin kuunnellaan ja autetaan toista, eikö?
Kiitos kannustuksistakin.
Kokemuksesta vain tiedän, että on vaikea pysyä ystävänä, jos on oikeasti tunteita. Ja kuten sanottu kärsiä en vain enää jaksaisi/haluaisi.
Omasta erostani on jo sen verran aikaa, että taidan olla itse aika vaikeasti sitoutuva, mutta tässä nyt on suoraan sanottuna ensimmäinen mies, jota ajatellessani aloin aika nopeasti mennä ns. asioiden edelle - ts. miettiä suhteen jatkoja. Osin se johtuu miehen puheistakin, hän viittailee itsekin siihen suuntaan välillä jutuissaan.
Miehellä on suhteellisen pieniä lapsia, joten minusta siinä että vielä kuitenkin palaisi exänsä luo, ei ole mitään sellaista mistä voisin olla mustasukkainen. Lapsilla on oikeus isään ja jos parilla oikeasti ilmenee vielä kykyä pitää perhe pystyssä, en voi lastenkaan takia olla mustasukkainen tms.
Miehellä on kova surku lapsiaan, näin ainakin sanoo. Exäänsä ei kuulemma haikaile, mutta muuten sanoo olevansa aivan kuuppa hukassa elämänsä suunnista...
No mies on ainakin rehellisesti sen kertonut, ettei kaipaa mitään avioliiton tapaista kanssasi, joten päätös on sinun, alatko vain olkapääksi, vai nostatko kytkintä.
Itselläni on ystävätär, joka erosi noin 2 vuotta sitten ja tällä hetkellä on neljäs mies kierroksessa.
Ystävättäreni kyllä olisi halunnut vakavampaa kaikkien kanssa, mutta aikansa siinä "nussuteltuaan" jokainen miehistä on halunnut pitää vapautensa.
Pari miehistä on ollut sitten näitä "ketkuja" niihin paremmin tutustuessaan, jokaisella erot takana ja pienet lapset kuvioissa.
Viimeinen on nyt kesän siinä passauttanut, nussutellut ja julistanut rakkauttaan, mutta vähän pelkään, että taas huomaa ystävättäreni lyöneensä katensä paskaan, kun syksy tulee, miehet on näköjään eron jälkeen " vähän hukassa" halujensa kanssa.
Kuka niistä tietää??
Reiluun ystävyyteen ei kuulu LASKEA ystävänsä menneiden miesten lukumäärää. Turvallisessa avioliitossa olevan on helppo kritisoida toisen elämänkumppanin etsintää.
Ystävättäresi kuitenkin uskaltaa ottaa riskin ja kokeilla, miten kenenkin kanssa menee. Sun tehtäväsi on todellakin tukea ystävääsi eikä laskea, monenko kanssa se on pannut eronsa jälkeen.
Ei kukaan tiedä miten käy, jos ei uskalla elää ja kokeilla. En syyllistäisi pelkästään miehiä, että ovat eron jälkeen hukassa. Myös ystäväsi voi olla sitä.
Juurikin tuosta syystä en kerro ystävilleni, jos jonkun olen sänkyyni saanut. Käyvät laskemaan lukumäärää ja sisimmässään paheksuvat eronneen ystävän tapaa elää.
Renttumiehet on ei kaikki!
Erotessani päätin olla ilman seksi sen aikaa, että saan pääni ja tunteeni selviteltyä. Siinä kului reilu kuusi kuukautta, mutta väitän että kannatti!
Tapailin kyllä muutamia naista tuona aikana, mutta ei mennyt niille jakeluun selibaatti juttuni :( itseasiassa loukkantuivat ja suuttuivat kun en suostunut seksiin!
Nuo miehet joita ihanasati "nussutelijoiksi" kutsut eivät ole Miehiä vaan pelkkiä poloisia ressuja joilla itsetunto ja luottamus on alhaalla. Paniikinomaisesti pitää saada monta naista kun on sellainen pelko ettei enää kauaa kelpaa kenellekkään.
Tuttu tunne tuo oli heti eron jälkeen, mutta oi kuinka turha se olikaan :) hämillään ennemminkin ollut siitä kuinka sitä menoa riittäisikin ;-) , mutta ei kiitos yksi juuri se oikea riittää.
Heh! vai laskea??
Kyllä se ystävätär ihan itse laskee ne joutokyrvät ja kertoo hyvin auliisti aluksi ne ihanat asiat ja lopuksi ne huonot..
Ja tuosta viimeisestäkin tuli jo uusi tieto, pelkkä valehteleva sika kuulemma taas oli..IHAN ystävättären omien sanojen mukaan kaikki adjektiivit tässä käytetty ja pahimmat jätin kertomatta.
Ei sitä enää keski-ikäinen nainen saa jallitettua ukkoa paikallaan pysymään.
Ne käy vain naimassa, vastuuta pakoilevat. Tuosta turvallisesta avioliitosta puheenollen, miten se kuului asiaan?
Kuka tässä kertoi sellaisessa olevan? HÖH!
Kyllä siinä huoramainen olo saa ollakin, jos monta kertaa persettä jakaa joka ukolle.
Miten niin miehet, joilla normaalit halut, on muka jotain "poloisia ressuja, joilla itsetunto alhaalla??"
Eiköhän ne akat ole juuri niitä poloisia, jotka jakavat värkkiään auliisti muka kuvitellen, että se mies on siitä niin onnessan, että ottaa heti omaksi?
Pillu on pillu joka helman alla, joten vikaan meni.
Me poijat vaan tehdään sitä, mihin luonto meidät on tarkoittanut, levitetään siementä sinne ja tänne.
Uuteen parisuhteeseen nyt ei enää keski-iässä ole kaikilla kiire, se on jo nähty, mitä se elämä kitisevän roikkujan kanssa on, pelkkää helvettiä.
Varohan tauteja, sinäkin!
Ei muuten, mutta levität taas toisiin niitä.
Joitakin ottaa pannuun ystävättären kiihkeä onni, näämmä. Jos oma liittosi on kunnossa, niin mikäpä toisten seksihommissa sinun rauhaasi häiritsee, kysyn vaan..
Hehehehehhhh...oletkos jotenkin yksinkertainen? ;D
Vaatiiko se jotain tiettyä luonnetta tai ehkä viisautta jakaa kaikille ja olla siitä jopa ylpeä? ;D Että huoraaminen olsikin jotain kateutta aiheuttavaa?
Taitaapi olla maailman helpoin homma ottaa ne housut pois ja pyllistää vaikka sinulle, revippä siitä se onnes.. ;D
Olen nainen ja ronnut jo kymmenen vuotta sitten ja ihan oikeesti, laskeeko munkin ystävät mun seksikumppaneiden määrän???
Pitääkö alkaa kevereilta kyselemnään että monenko kanssa olen pannut, kun en itsekään muista tarkkaa lukumäärää.. ;)
sä oootkin pelkkä lumppu
Tuommoisia ne on jotkut eronneet, ei ne itsekkään muista, kuka panee ja milloin?!
Tuommoisen kanssako pitäisi sitten muka parisuhde uskaltaa alkaa?
Ei kiitos, noin monen panema on pantu jo pilalle.
Maine on mennyt ja toinen maine senkun kasvaa...
Itse en usko, että asiat ainakaan paremmaksi muuttuu niiden syvällisellä analysoinnilla, vaan jos orastavaa suhdetta pohtii puhki, miettii yhteydenpidon tiiviyttä ja odottaa selvempiä viestejä, ja jää taka-alalle odottelemaan, on suuri riski menettää sekin vähäinen kipinä, joka on mahdollisesti jo syttynyt.
Olin itse tilanteessasi viisi vuotta sitten. Toki olin tietoinen laastarisuhteen riskeistä, olinhan itsekin sellaisia harrastanut oman eroni yhteydessä,(joskin oma kokemukseni on, että laastarisuhde on vain henkilö, jota ei täysissä sielun ja ruumiin voimissa kelpuuttaisi kumppaniksi, mutta eron jälkeen kuka tahansa kelpaa todistamaan, että olen vielä ihan ok), mutta kyseisen miehen kanssa oli niin hyvä olla, että olin valmis ottamaan myös sen riskin ja hän saisi sitten aikanaan arvioida, olisinko oikeanlainen ihminen, vaan vain joku joka sattui olemaan tarjolla,
Olimme yhdessä kun siltä tuntui, pidimme tiiviisti yhteyttä, molemmin puolin ja mies sanoi, että hänen on hyvä jutella minulle omista asioistaan. En pyytänyt vakuutteluita, en kysynyt tunteen syvyydestä, en kertonut pelkääväni vaan nautimme vain hetkestä ja toistemme seurasta. Ja olisimme yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Ilman pelejä, ilman himmailua, ilman analysointia ja laskelmointia.
Puoli vuotta myöhemmin mies kosi minua ja olemme nyt onnellisesti naimisissa.
Se menee juuri näin. Elämä on elämistä, ei analysointia varten.
Minä tapasin nykyisen vaimoni kolme kuukautta eroni jälkeen. Hän oli eronnut jo muutama vuosi aikaisemmin. Hän hieman empi kuultuaan että olin tuore poikamies mutta päätti antaa meille mahdollisuuden. Onneksi. Nyt olemme olleet viisi vuotta naimisissa ja elämä hymyilee.
Kaikkihan me erilaisia ollaan, ei pysty yleistää...
Ehkä tuohon ei kukaan muu osaa vastata, kun sä itse. Jos sulla on tunne, että sua pidetään käsivarrenmitan päässä, niin se varmaan sitten onki... jos sulla on tunne, että oot "varalla", sekin on varmaan totta...
Suurin osa ihmisistä kaatuu rähmälleen eron jälkeen, mutta on niitä, jotka siitä ei enää koskaan nouse. Sitten on meitä, jotka noustaan ja huomataan ettei kannata ihan niin tosissaan enää tän ikäsenä asioita ottaa... Eletään päivä kerrallaan, tutustutaan uusiin ihmisiin, mutta ei välttämättä enää "tositarkotuksella", paitsi jos sellanen on löytyäkseen niin allright, tulkoon... mä en ainakaan enää laita asioille raameja, joiden sisälle elämän ja muiden ihmisten pitäis sopia...
Elämä on kivaa, kunhan ei loukkaa ketään, ei siis itseäänkään! Rehellisesti puhumalla asiat yleensä selviää, ei pelejä pelaamalla...
Toivottavasti sun tilanne selviää, epävarmuus on karsee tunne... =)
Olen vapaa poikamies, mutta en todellakaan ota vakavasti tällaisia eronneita naisia, jotka on naineet vuoden sisällä jo useamman kanssa!
Eihän niitä kehtaa kenellekkään edes esitellä, kun kaveritkin iskee merkitsevästi silmää, kun selviää, että monta kyrpää on läpikoluttu lähiaikoina.
Eli näitä täälläkin mainittuja akkoja käyn vain panemassa ilman sen kummempaa seurustelua ajattelemattakaan ja odotan, että kohdalle osuu se sellainen, joka ei heti helmoja jokaiselle raottele, kun mies vähän flirttailee. Eronnut saa kyllä olla, niissäkin on kunnollisiakin, joskus.
Siinäpä se!
Sitten ne täällä rääkyy, kun ei äijät pysy aisoissa.
En itsekkään ota eukoksi mitään jakorasiaa, niillä käydään vaan yökylässä.
Todellakin otan ensin selvää, MONTAKO munaa on tullut lutkuteltua ja päättelen siitä eukon statuksen.