Missä tinka?

kuuukko.

Ei ole näkynyt useaan päivään (aamuun) palstalla.

17

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virkistävää

      Palstalla onkin ollut poikkeuksellisen analyyttisiä ja mielenkiintoa herättäviä keskusteluja. Monesta palstalaisesta on selvinnyt uusia, positiivisia piirteitä. Uusia keskustelijoita on uskaltautunut mukaan. Kaikki on vähän kuin ennen vanhaan. Poissa ovat "miten ihana elämä minulla onkaan"-aloitukset ja kilpailu oikeassa olemisesta.

    • tällainen teoria

      Olen miettinyt. Onko mahdollista, että tinkalla on jokin hyvin vakava sairaus ja elinaikaa ei ole paljon. Jos hän on keksinyt tämän poikaystävä-tarinan, matkat sun muut siksi, että haluaa elää täällä mielikuvitusmaailmassa. Jospa hän onkin nyt sairaalassa?? Esim. leikkauksessa eikä kykeneväinen palstailemaan. Jos hän kuitenkin on tekstari suhteessa jonkun ihmisen kanssa, jota ei ole tavannut ja mielikuvittelee hänet oikeaksi miehekseen, jopa ihan tosissaan.

      • nummi-pusukki

        Miksi et miettisi mieluummin omaa olemistasi? Ei palstalla ole kellokorttia ja kesällä (niin ihmeellistä kuin se onkin...) on ihmisillä joskus muutakin tekemistä kuin palstailu.

        Alkaa vituttamaan täällä ainainen toisten kirjoittajien vatuloiminen.


    • ;)

      Lähti lomamatkalle ja etämies jäi itkemään perään ja iskemään uusia naisia. Kyllä se tinka taas sieltä tulee,kertomaan ihanasta lomastaan, olkaa huoleti.

    • Eräässä lämpimässä paikassa l.v.:n kainalossa, ainakin valokuvista päätellen ;)
      Joten nou hätä !

      • haukotus

        Ja kuvassa mukana tietysti laskin väärin.. ;-) Olet kyllä valmis valehtelemaan "kaverisi" puolesta. Joskus vielä kaatuu sinun niskaan tuo.


      • tinka_tiger

        Jälleen kotona. :-) Kyllä kelpaa olla takas. Oli kyllä todella lämmintä ja mielenkiintoinen reisu. Laitan sulle kuvia tulemaan joku päivä kun saa koneelle ne. :-) Nyt hyvää yötä, omaan sänkyyn.


      • siksees...
        tinka_tiger kirjoitti:

        Jälleen kotona. :-) Kyllä kelpaa olla takas. Oli kyllä todella lämmintä ja mielenkiintoinen reisu. Laitan sulle kuvia tulemaan joku päivä kun saa koneelle ne. :-) Nyt hyvää yötä, omaan sänkyyn.

        kraak!

        *spot*


      • tinka_tiger kirjoitti:

        Jälleen kotona. :-) Kyllä kelpaa olla takas. Oli kyllä todella lämmintä ja mielenkiintoinen reisu. Laitan sulle kuvia tulemaan joku päivä kun saa koneelle ne. :-) Nyt hyvää yötä, omaan sänkyyn.

        No niinpä ollaan ;-)
        Ja mun kuvani ovatkin siellä jo nähtävillä !
        Hyvää yötä; valvoskelen vielä hetken, kun kolmas koneellinen pyykkiä on vielä laitettava kuivumaan...


      • hmmmmmm..
        xena-183 kirjoitti:

        No niinpä ollaan ;-)
        Ja mun kuvani ovatkin siellä jo nähtävillä !
        Hyvää yötä; valvoskelen vielä hetken, kun kolmas koneellinen pyykkiä on vielä laitettava kuivumaan...

        mä voisin tulla sulle vähän pyykkejä ripustelemaan :)

        Olet tietäätkseni ihan sinkku?


        ps. pesen ITSE omat pyykkini


      • ....................
        tinka_tiger kirjoitti:

        Jälleen kotona. :-) Kyllä kelpaa olla takas. Oli kyllä todella lämmintä ja mielenkiintoinen reisu. Laitan sulle kuvia tulemaan joku päivä kun saa koneelle ne. :-) Nyt hyvää yötä, omaan sänkyyn.

        Buahahahhahahhhhaaaa! Ite teit ton aloituksen puskasta, että missä tinka! Vitutti ku kukaan ei kaivannu!


      • urpoilu.
        .................... kirjoitti:

        Buahahahhahahhhhaaaa! Ite teit ton aloituksen puskasta, että missä tinka! Vitutti ku kukaan ei kaivannu!

        ei aina kannata


      • ....................
        urpoilu. kirjoitti:

        ei aina kannata

        Jaa. Ei sit.


      • xena-183 kirjoitti:

        No niinpä ollaan ;-)
        Ja mun kuvani ovatkin siellä jo nähtävillä !
        Hyvää yötä; valvoskelen vielä hetken, kun kolmas koneellinen pyykkiä on vielä laitettava kuivumaan...

        Niin se pyykkirumba, edessä. Uijuijuu. Määpä meen kahtomaan. :-)


      • .................... kirjoitti:

        Buahahahhahahhhhaaaa! Ite teit ton aloituksen puskasta, että missä tinka! Vitutti ku kukaan ei kaivannu!

        Mulla ei ole matkassa ollut laitteita, jolla pääsis miehen logiikkaan. Voin sanoa, että mulla oli paljon mielenkiintosempaa ohjelmaa viime viikko täynnä, kun miehen logiikka. :-) On se silti hienoa, että joku muakin on kaivannut! En tosin ole siihin lainkaan varautunut. Olen ihan hämilläni, signomi?


    • 15 hehtaaria nurtsia

      .

      kyl siinä menee muutama päivä ajettavallakin leikata 15 hehtaaria nurtsia

      vrrooooommmmm

      .

    • Uskoisin hänen olevan lomilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      117
      8063
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      135
      5353
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      32
      3641
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      124
      3574
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2604
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1896
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      357
      1544
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      97
      1540
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      70
      1406
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1376
    Aihe