Vanhoillislestadiolaiset ovat isänmaallisia

Itse en kuulu varsinaisesti vanhoillislestadiolaisiin, mutta olen käynyt heidän seuroissaan. Jos kävisitte siellä, pitäisitte näkemästänne.

Vanhoillislestadiolaisia on Suomessa yli 100 000. Heidän keskuudessa ikäjakauma on hyvin nuorta - lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia. Heillä on suomalaiskansalliset arvot Koti, Uskonto ja Isänmaa. He pidättäytyvät esiaviollisesta seksistä. Heillä on ehkäisykielto, joten heillä on paljon lapsia. He vastustavat tämän aikakauden rappiollisuutta. He pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Nuoret eivät kuuntele rappiollista musiikkia. Vanhoillislestadiolaiset eivät juo alkoholia. He pukeutuvat siististi ja heillä on siisti tukka, jota he eivät värjää. Heillä ei ole korvakoruja, lävistyksiä eikä tatuointeja. He ovat hyväkäytöksisiä, hyväntahtoisia ihmisiä - todellista Jumalan kansaa.

Voin suositella jokaiselle isänmaalliselle suomalaiselle liittymistä vanhoillislestadiolaisiin. TV-kieltokaan ei ole ehdoton ja sen saa pitää, jos haluaa. Menkää rohkeasti seuroihin ja olkaa siellä itse aktiivisia ottamaan yhteyttä ihmisiin. Sieltä voi löytää hyvän naisen tai miehen itselleen.

Vanhoillislestadiolaisten lehti on Päivämies. Sitä on monissa kirjastoissa. Jos olet nuori aikuinen, niin hyvä tilaisuus, johon kannattaa osallistua, on nuorten aikuisten keskusteluilta Helsingissä Oulunkylässä, joka järjestetään seuraavan kerran lauantaina heinäkuun 30. klo 18. Sinne osallistuu joka kerta 500-800 henkeä.

Heidän sivunsa ovat www.srk.fi


LAULU SUOMELLE

Miksi Suomi olet levoton?
Vielä turva Jumalassa on.
Vaikka sammuis tähdet,
älä pelkää, Jumala ei hylkää,
siihen luota vaan.
Vesi virtaa alla routamaan.
Vesi virtaa alla routamaan.

Vielä kukkii koko tämä maa.
Vielä kiittää kansa Jumalaa.
Vielä veisaa västäräkki kerran,
kunniaksi Herran virren ihanan,
ja se laulaa lailla leijonan,
ja se laulaa lailla leijonan.

Nouse salkoon lippu valkoinen.
Piirrä pilviin risti sininen.
Se on kallein aarre,
isänmaamme, merkki Kuninkaamme,
liitto ikuinen.
Nouse salkoon toivo sydänten.
Nouse salkoon risti Jeesuksen!

Parhaan version on levyttänyt Nokian Ylistysryhmä ja sen voi tilata osoitteesta http://www.nokianylistysryhma.fi/levyt.html
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juutalaisten käsikassara

Äänestä

Ainoastaan järjestelmään kuuluvien vanhempien tyttölapset saavat tutustua Hihuliryhmän johtoprtaan vanhinpien sauvaan. Jos ei kestä Revetköön. Rauhanyhdistys, jos sinut pedofiili elämässä tapaan, niin se on sinulle lähtö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viljari kirjoitti:

Itse en kuulu varsinaisesti vanhoillislestadiolaisiin, mutta olen käynyt heidän seuroissaan. Jos kävisitte siellä, pitäisitte näkemästänne.

Vanhoillislestadiolaisia on Suomessa yli 100 000. Heidän keskuudessa ikäjakauma on hyvin nuorta - lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia. Heillä on suomalaiskansalliset arvot Koti, Uskonto ja Isänmaa. He pidättäytyvät esiaviollisesta seksistä. Heillä on ehkäisykielto, joten heillä on paljon lapsia. He vastustavat tämän aikakauden rappiollisuutta. He pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Nuoret eivät kuuntele rappiollista musiikkia. Vanhoillislestadiolaiset eivät juo alkoholia. He pukeutuvat siististi ja heillä on siisti tukka, jota he eivät värjää. Heillä ei ole korvakoruja, lävistyksiä eikä tatuointeja. He ovat hyväkäytöksisiä, hyväntahtoisia ihmisiä - todellista Jumalan kansaa.

Voin suositella jokaiselle isänmaalliselle suomalaiselle liittymistä vanhoillislestadiolaisiin. TV-kieltokaan ei ole ehdoton ja sen saa pitää, jos haluaa. Menkää rohkeasti seuroihin ja olkaa siellä itse aktiivisia ottamaan yhteyttä ihmisiin. Sieltä voi löytää hyvän naisen tai miehen itselleen.

Vanhoillislestadiolaisten lehti on Päivämies. Sitä on monissa kirjastoissa. Jos olet nuori aikuinen, niin hyvä tilaisuus, johon kannattaa osallistua, on nuorten aikuisten keskusteluilta Helsingissä Oulunkylässä, joka järjestetään seuraavan kerran lauantaina heinäkuun 30. klo 18. Sinne osallistuu joka kerta 500-800 henkeä.

Heidän sivunsa ovat www.srk.fi


LAULU SUOMELLE

Miksi Suomi olet levoton?
Vielä turva Jumalassa on.
Vaikka sammuis tähdet,
älä pelkää, Jumala ei hylkää,
siihen luota vaan.
Vesi virtaa alla routamaan.
Vesi virtaa alla routamaan.

Vielä kukkii koko tämä maa.
Vielä kiittää kansa Jumalaa.
Vielä veisaa västäräkki kerran,
kunniaksi Herran virren ihanan,
ja se laulaa lailla leijonan,
ja se laulaa lailla leijonan.

Nouse salkoon lippu valkoinen.
Piirrä pilviin risti sininen.
Se on kallein aarre,
isänmaamme, merkki Kuninkaamme,
liitto ikuinen.
Nouse salkoon toivo sydänten.
Nouse salkoon risti Jeesuksen!

Parhaan version on levyttänyt Nokian Ylistysryhmä ja sen voi tilata osoitteesta http://www.nokianylistysryhma.fi/levyt.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu