Naisen kilpailuvietti

ajaa monenlaiseen

Tunnen yhden 30 vuotiaan sinkkunaisen, joka jatkuvasti ajautuu suhteeseen varattujen miesten kanssa. Hänellä on tälläkin hetkellä naimisissa oleva rakastaja. Kun kysyin kerran häneltä, miksi hänelle aina käy noin, hän tunnusti suoraan että varatut miehet kiehtoivat häntä enemmän kuin vapaat miehet. Hän sai myös jonkinmoista henkistä tyydytystä siitä, että onnistui "päihittämään" näiden miesten vaimot ja koki olevansa jotenkin heitä parempi. Ilmeisesti ylisuuri kilpailuvietti. Olenkin muistaakseni lukenut jostain, että sinkkunaisilla joilla on usein suhteita varattuihin miehiin, on todettu voimakas kilpailuvietti suhteessa muihin naisiin ja se voi osittain selittää heidän käytöstään. Pätee kai jonkin verran miehiinkiin. Asian kääntöpuoli on, että tämä sama nainen saattaa olla hyvin mustasukkainen näistä varatuista rakastajistaan. Jos joku muu nainen hiukan flirttailee hänen varatun poikaystävänsä kanssa, niin jo heti huoraksi haukutaan eli se jo kertoo siitä kilpailunhalusta. Herääkin kysymys, selittääkö kyseinen seikka sitä miksi jotkut sinkkunaiset ajautuvat kakkosnaiseksi, vaikka vapaitakin miehiä olisi tarjolla. Joku syyhän siihen on, koska toisaalta on paljon sinkkunaisia, jotka ihan periaatteesta torjuvat kaikki varatut miehet.

Ja kirjoitukseni tarkoitus ei ole syyllistää kakkosnaisia miehen pettämisestä, vaan ainoastaan pohtia, ajaako tietty luonteenpiirre jotkut naiset aina kakkosen rooliin. Joku saattaa tarjota selitykseksi intohimoista rakastumista, mutta voidaan silti kysyä, miksi jotkut naiset rakastuvat kerta toisensa jälkeen aina varattuihin, mutta eivät juuri koskaan vapaaseen. Jotain outoahan siinä on. Ja turha tulla sanomaan, että varattuihin rakastutaan, koska ei löydy vapaita. Sekään ei ole totta. On paljon yksinäisiä sinkkumiehiä. Silti jotkut sinkkunaiset ajautuvat kakkoseksi.

22

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie mietin näin

      Yksinäiset sinkkumiehet varmasti pysyvätkin yksinäisinä ennenkuin oppivat käyttäytymään ja arvostamaan naisia. Tuli viikonloppuna käytyä baarissa, jossa aluksi aivan fiksun tuntuinen mies alkoi jutella. Sitten päädyttiin siihen puuhenaiheeseen, että onko minulla miestä, jos ei, niin minkämoisen suhteen haluaisin. Kerroin oman mielipiteeni, tasa-arvoinen suhde, molemmilla omat kodit, tapailua kun omaan aikatauluun sopii yms. jonka luulin jokaisen nelkyt vuotiaan ihmisen ymmärtävän. Siis sen, ettei tarvitse roikkua 24/7 yhdessä. Mies hermostui täysin, haukkui huoraksi minut ja kaikki muut naiset joita maa päällään kantaa.

      Uskon, että kolmikymppisissä vielä löytyy fiksujakin vapaita miehiä. Mutta elämää nähneet (ja ilmeisesti tuokin mies oli eronnut vaimon tahdosta) ovat niin kyynisiä ja katkeria, ettei heidän kanssaan pysty edes juttelemaan asiallisesti.

      Eli mitä jää jäljelle, jos kaipaan vain hyvää seuraa ja seksiä? Ukkomiehet. Ei minulla ainakaan ole minkäänlaista kilpailuviettiä. En koe olevani parempi kuin kukaan muu nainen. En vaan yksinkertaisesti jaksa noita ruikuttavia ja naisia haukkuvia vapaita miehiä. Onko niitä vapaita fiksuja aikuisia miehiä enää olemassakaan? Vai onko kaikki niin pettyneitä, että eivät uskalla edes kokeilla suhdetta, jossa tavallaan eletään omillaan? Ei siinä suinkaan olisi kyse siitä, että vieraissa saisi juosta. Ei tietenkään.

      • Pitääkö luovuttaa?

        Voi, siis niin samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia minulla! Rehellisesti, en usko että vapaana on ainuttakaan fiksua aikuista miestä. ;-((

        Ukkomiehiä olisi kyllä tarjolla ihan pilvin pimein, ja niistä löytyisi jo muuta ihan varteenotettavakin vaihtoehto... Mutta kun en haluaisi lähteä sille tielle.

        Myönnän, että tarve saada läheisyyttä ja toisen ihmisen aitoa kosketusta alkaa kohta menemään järjen ohi. Jollei tänäkään kesänä löydy vapaata kunnollista sinkkua, alan tapailemaan ukkomiestä. Se toisen ihmisen kaipuu on pelottavan suuri voima.

      • sofia12
        Pitääkö luovuttaa? kirjoitti:

        No, onko ne pettävät muka kunnollisia miehiä sitten? Vaikket löytäisi itsellesi kunnollista miestä, niin siltikään sinulla ei ole oikeutta sotkeutua toisen parisuhteeseen ja jopa rikkomaan toisen perhettä. Toki noita pettureita on varmasti tarjolla, mutta jokainen voi omalla kohdalla tehdä päätöksen, ettei ala mihinkään vilunkihommiin. Niistä kun pidemmän päälle aiheutuu tuskaa ihan viattomille osapuolille ja myös luultavasti itsellesi. Eikö se merkitse mitään, että voit tuntea olevasi rehellinen ihminen ja ylpeä itsestästi, kun et sotkeudu hämärähommiin. Varmasti olisi noita katkeria eronneitakin vähemmän, jos pettämiset jätettäisiin tekemättä.

      • Pitääkö luovuttaa?
        sofia12 kirjoitti:

        Eihän niitä vaimoja voi häiritä miestensä pettäminen, kun kerran yhdessä vieläkin ovat. Ei se ole toisen naisen vika, että mies on kiinnostunut muistakin. Jos se en olisi minä, se olisi joku toinen.

        Jossain kulkee raja sen suhteen mitä ihminen kaipaa ja mitä siitä on valmis maksamaan. Jos koen olevani onnellisempi edes joskus jonkun lähellä, mitä se kenellekään toiselle kuuluu? Itse vastaan itsestäni, tee sinäkin vain niin.

        Kyllä ne pettäjät voivat olla kunnollisia miehiä. Pettäminen on vain yksi vika, kaikilla on vikoja.

        En kaipaa yhdenkään täydellisen ihmisen moralisointeja. Elämä opettaa vielä sinuakin.

        Pettävät miehet yleensä ovatkin hyviä isiä lapsilleen, hyviä puolisoita vaimoilleen, reiluja ja lojaaleja ystäviään kohtaan, pidettyjä yleensäkkin työ- ja harrastuspiireissä. Heissä vaan on se yksi vika, etteivät pysy omissa pöksyissään. Ei liene vioista pahin? Mulle on eräs ukkomies sen sanonut suoraan, että se on hänen vika, naiset on niin ihania, ettei voi vastustaa. Ei syyttele ketään muita pettämisestään.

        Samoin minä ajattelen, itse vastaan itsestäni, jos elämä satuttaa, niin itse kärsin.

        Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassakaan. Käsi pystyyn, jos jostain sellainen löytyy.

    • sofia12

      Voi kuule, elämä on jo opettanut minuakin. Minua on petetty. Olen epätäydellinen. Ei sitä kipua ja loukkaantumista tajua ennen kuin se sattuu omalle kohdalle. Ehkä jonain päivänä saat saman opetuksen ja sitten oikeasti ymmärrät.

      Taidat olla kyllä vähän lapsellinen kun luulet ettei vaimoja (tai miehiä) häiritse puolison pettäminen. Olet täysin väärässä! Se sattuu todella kovaa, eikä pelkästään se itse pettäminen (seksi) vaan myös se salailu ja valehteleminen. Tosiaankin vastaat itse itsestäsi, mutta ihmettelen vaan, että kestät itseäsi jos varattuun sekoat. Totta on se, että et ketään pettäisi, mutta olet kuitenkin mukana pettämisessä ja aiheuttamassa tuskaa ja surua jonkun miehen puolisolle ja mahdolliselle perheelle. Jos se ei sinua liikuta, niin olet todella tunteeton ja itsekäs. Taidat olla samanlainen kuin pettäjät eli ajattelet vain alapäälläsi. Sitäpaitsi asia kuuluu nimenomaa pettävän miehen puolisolle. Hän kun ei voi valita, että pettääkö hänen miehensä tai tyydyttääkö joku horatsu läheisyyden kaipuutaan hänen miehensä kanssa. Tuo oikeus hänellä tulisi olla.

      • Pitääkö luovuttaa?

        Minulla on kokemusta molemmilta puolilta. Olen ollut petettynä ja olen ollut joskus toinen nainen. Molemmat olivat ikäviä asioita niillä korteilla joilla sitä peliä pelattiin.

        Siksipä jo ymmärrän, ettei elämä ole mustavalkoista.

        Jos en ole samaa mieltä kanssasi, olen todella tunteeton ja itsekäs? Ei se kuule noin mene, et sinä voi määritellä yhden asian perusteella miinkälainen joku ihminen on. Jokainen tilanne on erilainen, jokaisella on erilaiset säännöt. Kun toimii niiden yhteisten sääntöjen mukaan, ei kenelläkään pitäisi olla sanottavaa.

        Huorittelu kertoo sinusta tarpeeksi. Jotain on sinulla jäänyt käsittelemättä. Parempaa kesän jatkoa. Vastaisuudessa toivon sinulle parempia käytöstapoja.

        Sinusta taas kertoo kaiken se, että olet ollut toinen nainen. Vastaisuudessa toivon sinulle parempia käytöstapoja. Huorittelu on kuitenkin pikku juttu huoraamiseen verrattuna. Se, että harkitset uudelleen toiseksi naiseksi ryhtymistä, niin se kertoo, etta jotain on jäänyt käsittelemättä. Hyvää kesää!

      • Kaiken nähnyt M

        "Sinusta taas kertoo kaiken se, että olet ollut toinen nainen."

        Tuo kertoo vain sen, että olet mustavalkoinen ja elämää kokematon. Kaikki ei ole niin viivasuoraa kuin mitä ajatuksesi näyttävät olevan. Kun ottaa laput pois silmiltä, voi nähdä elämää.

        Älä välitä, täällä sitä ilmenee joka ketjussa. Tuskin olet ainoa olettaja.

        Mieti ihan itse erilaisia tilanteita ja vaihtoehtoja, joista tuo tilanne on voinut johtua.

      • huorahuorahuora
        Pitääkö luovuttaa? kirjoitti:

        Minulla on kokemusta molemmilta puolilta. Olen ollut petettynä ja olen ollut joskus toinen nainen. Molemmat olivat ikäviä asioita niillä korteilla joilla sitä peliä pelattiin.

        Siksipä jo ymmärrän, ettei elämä ole mustavalkoista.

        Jos en ole samaa mieltä kanssasi, olen todella tunteeton ja itsekäs? Ei se kuule noin mene, et sinä voi määritellä yhden asian perusteella miinkälainen joku ihminen on. Jokainen tilanne on erilainen, jokaisella on erilaiset säännöt. Kun toimii niiden yhteisten sääntöjen mukaan, ei kenelläkään pitäisi olla sanottavaa.

        Huorittelu kertoo sinusta tarpeeksi. Jotain on sinulla jäänyt käsittelemättä. Parempaa kesän jatkoa. Vastaisuudessa toivon sinulle parempia käytöstapoja.

        Voi helvetti tuollaisia tunnevammaisia itsekkäitä huoria! Toivon mukaan elämä opettaa rankalla kädellä.

      • Palstan tasosta
        huorahuorahuora kirjoitti:

        Voi helvetti tuollaisia tunnevammaisia itsekkäitä huoria! Toivon mukaan elämä opettaa rankalla kädellä.

        Harmi ettei tälle palstalle saada minkäänlaista tasoa keskusteluun.

      • Kaiken kokenut N
        Kaiken nähnyt M kirjoitti:

        "Sinusta taas kertoo kaiken se, että olet ollut toinen nainen."

        Tuo kertoo vain sen, että olet mustavalkoinen ja elämää kokematon. Kaikki ei ole niin viivasuoraa kuin mitä ajatuksesi näyttävät olevan. Kun ottaa laput pois silmiltä, voi nähdä elämää.

        Älä välitä, täällä sitä ilmenee joka ketjussa. Tuskin olet ainoa olettaja.

        Mieti ihan itse erilaisia tilanteita ja vaihtoehtoja, joista tuo tilanne on voinut johtua.

        Taidatkin itse olla pettäjä, kun niin epätoivoisesti puolustat panopatjaa...

    • HALLOOTA HALLOO

      Miksette voi hyväksyä sitä että jos vapaana on vain huonoja sinkkuja ja "hyviä" ukkomiehia niin se tarkoittaa sitä että ne "hyvät ukkomiehet" eivät ole mitään "hyviä ukkomiehiä" jos ne naistansa pettävät. Silloin on vaan hyväksyttävä se että vaihtoehtoja ei vaan ole. Tai sitten pitää alkaa nähdä vähän enemmän vaivaa vaikka ulkonäkönsä suhteen, lähtee lenkille jne.... ehkä niitä vaihtoehtoja sitten on enemmän kun viitsii nähdä vähän enemmän vaivaa eikä aina valita sitä helpointa tietä.

      HUONOT SINKUT "HYVÄT UKKOMIEHET" = 0 PONTENTIAALISTA MIESEHDOKASTA

    • kilpailija.

      Voi olla.. Itse olen seukannut muutaman vuoden varatun miehen kanssa ja vaimo tietää ja tietty on draamaa ollu....kun tutkiskelen itsenäni ainut syy miksi siedän miestä lähettyvilläni on se, että vaimo on niin rasittavan v-mäinen, että piruuttanikaan en lemppaa äijää, selväksi olen toki tehnyt että voi lopettaa minun kanssani milloin haluaa, että tulijoita kyllä on jos tahdon. Ei ole halunnut lopettaa, toki mustasukkainen on, sekös ei mua haitanne pätkääkään. Ja se että en kertakaikkiaan halua joutua kärsimään tappiota tässä kisassa, mä jaksan kyllä olla rikkana rokassa ihan vaikka vaan vittumaisuuttani. Itsetutno ei anna periks. Kun kohtaan jokun toisen voi olla että lopetan miehen kanssa.
      Toki vaimoke yrittää suhdettamme sörkkiä milloin mitenkin, mutta enpä ole väkisin hänen miestään pannut kertaakaan toki meillä on muutakin kuin seksi.
      Olen toki miestä kehoittanut useampaan otteeseen jäämään vaimonsa luo, mutta kun ei niin ei, jos lopettaa tämämän niin en usko että elämäni romahtaa, minulla ei ole mitään hävittävää tässä kaupassa, heillä on.

      Mutta varattuja nimenomaan en ns. harrasta.

      • Lääkitys kuntoon....

        Miksi sä kostat vaimolle sen, että ukkomies ei sua huolinutkaan? Eihän sen miehen ole pakko olla naimisissa. Sehän voi hakea eroa ilman vaimon suostumusta. Mitä ihmettä sun päässä liikkuu?

      • Voi KÄÄÄÄk

        Hei onko susta jotenkin ihmeellistä että se vaimo on vittumainen ??? Kahvitko sen pitäisi keittää sulle?
        Ei sen vaimon halu varmaan ole koskaan ollut kilpailla sun kanssasi eikä se ole naimisissa sen takia että sen tarkoitus olisi sitten sörkkiä miehensä ja sen hoidon suhdetta? Eihän sua ole mitenkään kutsuttu siihen heidän avioliittoonsa ?

        Entä onko jotenkin ihmeellistä jos vaimo on omasta miehestään mustasukkainen?
        Ei voi olla totta! Mikä idiootti.

      • sossososssosos

        Tosi lumppu olet. Toivottavasti saat kunnon opetuksen huora!

    • get a life

      Just sun kaltaisia ("kilpailija") haukun näillä palstoilla.... en niitä kakkosia jotka jotenkin tietämättömyyttään ja sinisilmäisyyttään rakastuvat ukkomieheen ja oppivat tekemisistään. Just sun kaltaisia tunnottomia oksettavia tapauksia. Turha sulle on selittää millätavalla olet oksettava, sun kaltaiset ei kuitenkaan tajuaisi. Ei arvosteta mitään ja ajatellaan että ihan kaikkeen on oikeus ja toisten tunteilla, arvoilla eikä millään asioilla ole mitään merkitystä.

      Mietin vaan että mitkä asiat sun kaltaisille on OIKEASTI TÄRKEITÄ. Sun on turha esim. sanoa että tärkeysjärjestyksessäsi on ihmissuhteet tärkeintä. Sun käytös osoittaa että ei ole. Sun kaltaisille tärkeintä todennäköisesti esim. tavarat tai oma perse. Just niin perseesi on tärkeintä elämässäsi. Ei mikään muu. Tai kerro mikä sulle oikeasti tärkeää ja PERUSTELE se.

    • Zsuuliet

      Voihan noita selittää vaikka millä, mutta pointti ei ole se vapaa-varattu-pettäjä-petetty-ykkönen-kakkonen jne. jne. jne.

      Pointti on se, että on ihmisiä, tunteita, valintoja... ja rakkaus

    • Sellaisen lapsi

      Vieraissa käyvä äiti ei todellakaan ole parempi vanhempi siellä kotona. Ei ole enää isompaa häpeää kuin itseään vieraalla miehellä panettava äiti.

    • näinmeillä

      eihän sitä tunteilleen voi mitään
      täällä kateellista porukkaa ilmeisesti
      minullakin suhde eestiläiseen varattuun mieheen
      vietämme laatuaikaa pitää minua kuin kukkaa
      kämmenellä ostaa lahjoja liikumme jo avoimesti yhdessä
      on kohtelias ja hyväkäytöksinen olen todella rakastunut häneen.

    • vcxvcxvcxxcv

      Siinäpä tuntevat itsensä voittajiksi, vaikka yleensä sen oman vaimon kanssa on parempaa seksiä ja he ovat pettäjille paljon tärkeämpiä kuin nainen, jonka kanssa petetään. Pettämisessä on usein kyse yksinkertaisesti vaihtelusta, ei vaihtamisesta parempaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe