Olen kaikennäköiseen ongelmaan törmännyt eläessäni, mutta juhannuksena tuli varmaan jonkin sortin "huippu" vastaan.
Olen tuntenut erään miehen jo pidemmän aikaa ja hän oli kaverille puhunut, kuinka haluaisi kanssani muutakin, kuin vain kahvikupposen silloin tällöin.. Töissä käyvä, mukavaa seuraa, oma asunto. Miehessä oli paljon hyvää, enkä ollut koskaan ajatellut, että meistä voisi olla muuksi kuin kavereiksi. Tämän keskustelu hänen ja keverini välillä muutti käsitykseni ja juhannuksena piipahdimme terassilla. Hän tuli vielä luokseni ja ajattelin, että rohkenisin kysyä, voisiko hän jäädä. Ja hän jäi. Olen ollut eron jälkeen pitkään yksin ja tilanne johti sitten asiasta toiseen jaklomanteen.. Aamulla tuntui hyvältä rupatella ja juoda aamukahvia. Olin jopa onnellinen, että asiat menivät niin kuin menivät.
Lähtiessä mies toivoi, että asia jäisi meidän väliseksemme. Hän nimittäin oli parisuhteessa. Tipahdin istumaan jakkaralle. Hän vielä oletti, että minä tiesin! En tiedä, mikä minuun tilanteessa koski kaikkein eniten?!
Se, että kaikista maailman ihmisistä, hän tekee minulle näin... Vaikka on tietoinen, kuinka vaikeaa minulla on ollut. vai
Se, että hän kuvitteli minun olevan niin kevytkenkäinen, että suostun seksiin varatun miehen kanssa. Joka sotii täysin periaatteitani vastaan.
Oksensin siitä pahasta olosta, jonka koko paska minulle aiheutti. Kuvittelin tyttöystävän kotona, joka ei tiedä mistään mitään. Kurkkua kuristaa, kun ajattelinkin asiaa..
Asiasta toettuani, katkaisin välini mieheen. Hyvä kaveri/ystävyyssuhde kariutui aivan tarpeettomasti.
Kuinka kukaan on noin sika?!? Nyt , tahtomattani, joudun kantamaan ja potemaan syyllisyyttä asian vuoksi. Enkä koskaan voi käyttäytyä normaalisti miehen/ hänen tyttöystävän nähdessäni...
Kolmas pyörä
13
1045
Vastaukset
- yksin.kotona
Miehet on yleensä sikoja ja panevat vierasta jos siihen on mahdollisuus. Käyttävät naisia hyväksi ja heivaavat sitten pois. En puhu itsestäni koska en ikinä tekisi tolleen. Mä ainakin kertoisin sen miehen vaimolle tai tyttöystävälle .
- MinäVain31.v
Mä en halua, kun tuntuu niin pahalta tyttöystävän puolesta. Ainahan sanotaan, että "se mitä et tiedä, ei satuta".. :-/ Itse toivoisin, että tietäisin, jos mies pettää, mutta musta ei oo kertoon...
Mies ymmärsi tehneensä väärin, sekä minua, että naisystäväänsä kohtaan ja oli siitä todella pahoillaan. Se ei vaan muuta tilannetta eikä saa oloani yhtään paremmaksi..- sikamaista
Höppänä, ei mies mitään ymmärtänyt tehneensä väärin, pettävät ukot ovat todella sikoja , ja rakastavat vain itseään ja h a lujaan.
Samoin sellaiset vaimot ovat todella naiveja jotka antavat anteeksi tuollaiset.
Hoitoa tarvitsevat kaikki.
Itselläni oli samantyylinen tapaus, kaikkea mahdollista lupasi erosta alkaen, tiesi, että akka antaa kuitenkin lopussa anteeksi, on antanut ennenkin. JUlmasti käytti minua ja tunteita hyväksi, Kosto oli suloinen,.Ukon mu n a kuvat laiton vaimolle menemään, samoin kaikki vaimonsa haukkumisviestit. Siitä sai mokoma pa s k a pä ä. Tämä varmaankin lisäsi vain vaimolle miehen arvoa vaimon silimissä, kun mies kelpaa muillekkin. Sairasta touhua. - Höhääää
Tiedän panonne ei ole merkinnyt mitään miehelle. Älä sinäkään kiusaa itseäsi ja tee tapahtumasta isompaa kuin se onkaan. Miksi vatvot ja vellot asiaa, joka on täysin yhdentekevä?
- jomppe´´´´
Miten et muka tiennyt asiaa?!! Valehtelet! JOs kerran mies oli tuttavasi jo ennen yhteistä irstailuanne? Ja miksi ylipäänsä olet "kaveria" varatun kanssa. Mielestäni parisuhteessa ei voi olla vastakkaista sukupuolta olevia "ystäviä". Olet todella juuri niin kevytkenkäinen kuin jutustasi ilmenee. Olet valmis harrastamaan seksiä ja irstailuja varattujen miesten kanssa..
- 59867
Itse juuri kokeneena voin kertoa, että tieto jonka sain mieheni suhteesta toiseen varattuun naiseen avasi silmäni. Minua on käytetty hyväksi ja olen kiitollinen hänelle jolta sain tiedon. Samalla laitoin tiedon myös tämän naisen miehelle teksitiviestillä naisen uskottomuudesta ja mies kiitti minua, kuten minä kiitin häntä joka kertoi minulle. Itse neuvoisin sinua kertomaan miehen tyttöystävälle, koska tämä kyseisen miehen toiminta tulee jatkumaan hänen selkänsä takana varmasti aina kun on tilaisuus pettää. Se että aiheuttaa tiedolla petetylle pahaa oloa on väistämätön tosiasia, mutta niin on parempi kuin olla tietämättä koko asiasta. Mikäli heillä on ns. avoin suhde on tilanne varmasti siellä suhteessa toisenlainen ellei niin olet avannut tyttöystän silmät nähdä kumppaninsa toisessa valossa.
- 2114251212
Eihän toi blogi ole edes vielä paha. On olemassa blogikin jossa alle täysi-ikäinen tyttö kertoo suhteestaan entiseen sairaanhoitajaan. Siitähän on nyt tehty joku hyväksikäyttö epäily ja suhde vaan mutkistuu koko ajan...
- Täh, mikä blogi?
Mistä oikein puhut?
- ifthisishowitis
Täh, mikä blogi? kirjoitti:
Mistä oikein puhut?
www.mixedfairytale.blogspot.fi
Juttua tutkitaan hyväksikäyttönä.
- vaimoistaviis
Ei vaimoille kannata kertoa, tyhmimmät kysyvät onko pettäminen totta pettävältä mieheltään ja uskovat tämän valheita ja roikkuvimmat eivät välitä miehen sivusuhteista ja keskittyvät kakkosen parjaamiseen miehensä ruotuun laittamisen sijasta.
- sparkrider
Miten jonkun voi muka tuntea tietämättä että tämä on suhteessa?
- Suhteellista
No eihän vaimotkaan usein tiedä miestensä pitävän jopa vuosikausia salasuhdetta, vaikka asuvat samassa taloudessa miehensä kanssa. Helpompaa kai se on jollekin tutulle valehdella tai jättää kertomatta parisuhteestaan, kuin vaimolle esittää uskollista vaikkei ole. En minäkään tiedä kaikista työkavereistani ovatko he parisuhteessa vai eivät, kun ei ole tullut koskaan puheeksi. En tiedä kaikista kavereistakaan, onko vielä se tyttökaveri/poikakaveri kuvioissa mukana, vai ei, vai onko ilmaantunut joku uusi. Kaikki eivät puhu omista perhesuhteistaan ja parisuhteistaan työpaikalla tai kaverien kesken. En itsekään puhu, mutta jos joku minulta kysyisi, niin kyllä silloin kertoisin.
- huijareita riittää
Kyllä voi olla tietämätön, sillä itse jouduin myös ns.hyväksi käytetyksi, sain kuulla vasta läheisemmän yhteytemme jälkeen, et on avoliitossa.
Sitä ennen, kertoi olevansa vaan ystävä naisen kanssa, jonka kanssa on mukavaa joskus matkustella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948