Mistä voisi tarpeeksi ajoissa "tunnistaa", jos mies on ns. nettitreffiriippuvainen?
Tai koukussa deittisaitteihin?
Profiilini oli 1,5 vkoa suomi24:ssä, minkä jälkeen otin sen pois.
Mulle kirjoitti yksi mies, jonka kanssa nyt ollaan soiteltu muutamia kertoja. Tavata ei ehditä kohta alkavan lomamatkani vuoksi ennen kuin elokuussa.
Mies vaikuttaa tosi fiksulta ja kiinnostavalta ja pidän hänen tyylistää puhelimessa. Ehkä samoin hänen puoleltaan - hän on koko ajan ollut aloitteellinen soittelussa.
Se, mikä ärsyttää ja häiritsee on, että hän on lähes ympäri vuorokauden online sekä match.comissa että suomi24:ssä. (Kyllä - tunnustan että olen tietsikalla käydessäni "vakoillut" hakutoiminnon kautta.) Käytännössä tod.näk. aina kotona ollessaan. (Hänellä on pieni lapsi, jonka vuoksi joutuu olemaan paljon kotona.)
Tulee mieleen, että tekeekö hän jotain vertailevaa tutkimusta - että milloin tulee vastaan vielä kiinostavampi profiili.
Ja onko takeita, että treffisaiteissa noin kiinni oleva mies pysyy ekojen vastoinkäymisten tullessa erossa niistä sitten, jos oltaisiin yhdessä...
Vai pitääkö vai varmuuden vuoksi kirjautumista päällä aina tietokoneen auki ollessa??
treffisaittiriippuvaisuuden "tuntomerkit"?
5
203
Vastaukset
- ellu-maija
Profiilisi oli netissä 1,5 vkoa????
Ja heti yhden viestittelyn takiako poistit?
Mulla profiili ollut jo pari vuotta, välillä tulee viestejä
välillä ei.
Muutaman olen tavannut ihan livenä.
Muutaman kanssa soiteltu.
Vaan kenenkään kanssa ei ihan ole seurusteluasteelle edetty.
Odota toki, että tapaatte, ja katso/mieti senjälkeen,
haluatko tai haluatteko molemmat jatkaa.
Ihan turhaan hermoilet tai vakoilet, tuo on ihan tavallista.
Kyllä nettiriippuvaisiakin löytyy, muttei pidä niin heti luulla.
Jos "oikea" ihminen löytyy, niin kyllä se profiilikin
pois sieltä temmataan =)- .............
Onhan noita kaikenlaisia.....yhden kanssa olin ehtinyt seurustella vuoden, kunnes paljastui, että hänellä oli nettideitti-ilmoitus edelleenkin ja vasta pyynnöstäni sen poisti. Kaiketi en kuitenkaan ollut hänelle se oikea, koska tykkäsi harrastella teffipalstalla. Mikä todella kyllä ihmetytti, oli se, että mies oli erittäin fiksun ja kunnollisen oloinen sekä painotti rehellisyyttä ja avoimuutta, mutta kuinkas kävikään...suhde loppui siihen, kun löysin häneltä taas uuden nettideitti-ilmoituksen vajaan kahden vuoden yhdessäolon jälkeen. Kuulemma suhteessa oli ollut muutama viikko liian hiljaista, ei tosin itsekään yrittänyt asialle mitään tehdä...ja taas tuli selitykseksi, että ihan vaan harrastuksen vuoksi...sori, ei mun mielestä silloin etsitä seuraa, jos ollaan suhteessa ja lopetetaan suhde ennenkuin heitetään uudet verkot vesille..mielestäni hän täyttää riippuvuuden merkit..
- fgf.
takuulla tuon meisseli lätkii ja vispaa jo useampaa kiisseliä
- hillitses nyt vähä
Suomi24ssä on paljon muitakin palveluja kuin deitti, esim. keskustelut, chat tai vaikka sähköposti. Mies voi esimerkiksi käyttää sähköpostia ja sen käyttö vaatii kirjautumista, joka samalla näkyy deitissä online tilana.
Toisaalta hänellä voi olla vaan tapana jättää kirjautumatta ulos ja touhuta jotain muuta.
Paljon mielenkiintoisempi kysymys on mitäköhän mies sanoisi jos tietäisi sinun käyvän urkkimassa hänen profiiliaan joka välissä? jopa keskellä yötä? Itselleni ainakin tulisi arvelluttava olo, että onko tämä nainen sellainen mustasukkainen tekstareiden tutkija...- Koittakaa ymmärtää!!
"Mies voi esimerkiksi käyttää sähköpostia ja sen käyttö vaatii kirjautumista, joka samalla näkyy deitissä online tilana."
Ei todellakaan näy treffeillä online tilassa, jos kirjautuu mailiin!!!! Jos näin sinulle on joku mies sanonut, niin hyvinhän se on läpi mennyt... Molempiin palveluun on oma sivunsa, eikä siis näy treffeissä online tilana jos mailinsa lukee :DDDD
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931