Kerronpas nyt teille tarinan siitä kuinka minusta ja ystävästäni tuli ystäviä... Itseasiassa laitoin tämän saman viestin jo maaliskuussa parille palstalle, mutta ajattelin laittaa nyt kopion tännekin, kun löysin juuri tämän palstan ja vaikuttaa asiaan sopivalta.
Olin aloittanut uudessa koulussa kolmannen luokan. Oli itseasiassa toinen koulupäivä. Aurinko paistoi ja menin pihan kiikkuun suoraan auringonpaisteeseen. Siihen kiikkuun tuli sitten viereen tyttö samalta luokalta kuin minä ja kysyi minulta "Oletko sinä yksin" Vastasin myöntävästi, eihän minulla ollut vielä ystäviä ja minun kun oli niin vaikea niitä saada. Siihen hän sanoi "No, minun pikkuveljeni on myös yksinäinen. Haluatko tutustua häneen?" No, mikäs siinä sitten. Hän vei minut pikkuveljensä luo, joka oli tuolloin kakkosella. Hän löytyi pihalta seikkailemasta aika nopeasti... Minä ja tuo ystäväni menimme pihan suurelle kivelle istumaan ja aloimme jutella. Nauroimme toistemme jutuille ja meillä oli tosi hauskaa. Seuraavan tunnin alussa tuo tyttö sanoi minulle että "Teillä taisi olla tosi hauskaa"
Tämä oli siis ystävyytemme alku. Vaikka hän onkin luokka-astetta minua nuorempi, se ei haitannut. Hän pääsi samalle yläasteellekin kuin minä ja ystävyytemme jatkui. Nyt se alkaa jo tosin hiipua näin 7 vuoden jälkeen. Kuulin tytöltä että hän olisi menossa ammattikouluun.
Myös tämän tytönkin tunnen vielä. Hän oli samalla luokalla yläasteellakin ja nyt hän on samassa lukiossa kuin minä. Meidän välit ovat hyvät. Olen aina kiitollinen tälle tytölle siitä ystävyyden eleestä silloin elokuussa 1996.
Erityisen tärkeä teko oli, koska tuossa 1997-2001 minulla oli todella synkkä vaihe elämässä ja en olisi siitä selvinnyt ilman ystävää.
Olin aloittanut uudessa koulussa kolmannen luokan. Oli itseasiassa toinen koulupäivä. Aurinko paistoi ja menin pihan kiikkuun suoraan auringonpaisteeseen. Siihen kiikkuun tuli sitten viereen tyttö samalta luokalta kuin minä ja kysyi minulta "Oletko sinä yksin" Vastasin myöntävästi, eihän minulla ollut vielä ystäviä ja minun kun oli niin vaikea niitä saada. Siihen hän sanoi "No, minun pikkuveljeni on myös yksinäinen. Haluatko tutustua häneen?" No, mikäs siinä sitten. Hän vei minut pikkuveljensä luo, joka oli tuolloin kakkosella. Hän löytyi pihalta seikkailemasta aika nopeasti... Minä ja tuo ystäväni menimme pihan suurelle kivelle istumaan ja aloimme jutella. Nauroimme toistemme jutuille ja meillä oli tosi hauskaa. Seuraavan tunnin alussa tuo tyttö sanoi minulle että "Teillä taisi olla tosi hauskaa"
Tämä oli siis ystävyytemme alku. Vaikka hän onkin luokka-astetta minua nuorempi, se ei haitannut. Hän pääsi samalle yläasteellekin kuin minä ja ystävyytemme jatkui. Nyt se alkaa jo tosin hiipua näin 7 vuoden jälkeen. Kuulin tytöltä että hän olisi menossa ammattikouluun.
Myös tämän tytönkin tunnen vielä. Hän oli samalla luokalla yläasteellakin ja nyt hän on samassa lukiossa kuin minä. Meidän välit ovat hyvät. Olen aina kiitollinen tälle tytölle siitä ystävyyden eleestä silloin elokuussa 1996.
Erityisen tärkeä teko oli, koska tuossa 1997-2001 minulla oli todella synkkä vaihe elämässä ja en olisi siitä selvinnyt ilman ystävää.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei ystävyys välttämättä lopu vaikka siihen tulisikin taukoa välillä. Se on ihan normaalia että myöhemmin otetaan uudestaan yhteyttä. Opiskelut ym. asiat ohjaavat monesti niin paljon elämää ettei kaikkeen aina riitä aikaa.
Kiva kuulla välillä positiivista juttua elämästä ja ihmisistä, kun niin paljon on myös murheita. Sait suuni hymyyn, kiitos :).
Näin se parhaimmillaa menee, että kohtalo puuttuu peliin ja yhdistää kaksi ihmistä just sillon kun sitä tarvitaan. Siitä on pohjaksi vaikka elinikäiseen toveruuteen.
Pidä siis yhteys kunnossa edelleenkin vaikka sen siskon kautta. Saatatte tarvita toisianne vielä sittenkin kun olette jo naimisissa ja vanhempia jne. Näin on itselleni käynyt muutaman koulukaverin kanssa. Jostakin ne aina putkahtavat just sillon kun niitä tarvin. : )