Laastarisuhteesta

Mieheni erosi ex-avovaimostaan äääääärimmäisen loukattuna kuukautta ennen kuin me tapasimme ja aloimme nopeasti seurustella tiiviisti. Uskoisin, että olin alussa jonkinlainen laastari, pönkitin kolhaistua itsetuntuntoa ja annoin toisen kipeästi kaipaamaa arvostusta. Minulle taas aikaisemman huonon kokemuksensa vuoksi hitaasti etenevä varovainen mutta vakaa mies oli pelastus, tuntui turvalliselta. Pidimme toisistamme huolta.

Ja 12 vuotta myöhemmin pidämme edelleen. Molemmat ovat kasvaneet, eheytyneet, eikä suhteemme ole enää aikoihin perustunut tuollaisille riippuvuussuhteille. Olimmepa alussa mitä vain, niin hyvä tuli :)

Rakastumisen tunne ja sitoutumishalu voi olla hyvinkin aitoa, mutta esim. pitkästä epätyydyttävästä suhteesta nopea siirtyminen uuteen hyvään suhteeseen ei välttämättä suju niin helposti kuin luulisi. Aluksi sitä tavallaan vaatii kaiken huomion mitä on jäänyt pitkään vaille.

Itte jouduin kerran yhen kivan naisen laastariks. Muutaman kuukauden pönkitti omaa itsetuntoaan ja sit yhtäkkiä ilmotti pyörivänsä toisen miehen kanssa... Sen jälkeen on tullu oltua aika varovainen naisten suhteen...

Minusta se riippuu tilanteesta. Itse esim. erotessa oli jo käsitellyt asiaa kaksi vuotta ja miettinut erotako vai ei. Kun lopulta päätös oii tehty, olisin ollut heti valmis uuteen suhteeseen. Toiselle osapuolelle se varmaan tuli kuitenkin hiukan yllätyksenä, että todellakin olin tosissani. MInä olin asian kanssa jo sinut ja itse sitä halusin. Ero tuntui oikealta ja helpottavalta kun se vihdoin toteutui. Uutta kunnon suhdetta en kylläkään aloittanut heti, siihen meni lähes 18 vuotta... mutta asialla ei entisen suhteen kanssa ollut tekemistä.

Mä "vaihdoin lennosta" - uusi mies ei ollut eron syy, mutta ehkä nopeutti lopullista päätöstä, kun tajusin että maailma on miehiä täynnä eikä ole mitään järkeä kituuttaa epätyydyttävässä suhteessa, jossa toinen osapuoli ei keskusteluista ja riidoista huolimatta näe mitään ongelmaa...

Uuden kanssa aloin kyllä seurustella ensin melko kevyesti, en missään tapauksessa voinut roikkua 24/7 hänen kanssaan, tarvitsin aikaa myös itsekseni. Mutta koska hän jaksoi sen hyvin, uusi suhde sai kehittyä rauhassa eikä hän joutunut juurikaan lohduttelemaan minua entisen suhteen kariutumisesta.

Nyt ollaan oltu neljä vuotta yhdessä ja suhde jatkuu edelleen. Ei tietenkään voi vannoa, että loppuiän jatkuisi, mutta hyvältä näyttää - eikä tätä missään tapauksessa voi laastarisuhteeksi sanoa.

Tässäkin tapauksessa minä olin se jättäjä, joka oli eroa pohtinut pitkään. Niin päin se on ehkä helpompaa, mutta oli mulle silti kipeää käsitellä eroa ja siihen liittyviä epäonnistumisen tunteita. En siis suosittele kenellekään, mutta jos heti eron jälkeen (tai jopa ennen sitä) rakastuu, niin joskus on riskejä otettava. Ei ehkä sitten, jos on jo lapsia, joiden etua pitää ehdottomasti ajatella ensimmäisenä, mutta omassa tilanteessani lapsia ei kuvioissa ollut. Toisaalta jos uusi ihastukseni olisi niin halunnut, olisin kyllä suostunut odottamaan esim. puoli vuotta - mutta kun molemmat olimme valmiita ottamaan riskin siitä, että "väärä" ajoitus tuottaisi hankaluuksia, niin peli oli minusta reilu.