Yksin

Olen jo päälle vuoden miettinyt erotakko vai ei. Meillä on takana yhdessä oloa 8v ja 2v lapsi. Tuntuu nyt vasta kun on alkanut haaveilla omasta kodista maalla, että silmät on auennut ja mies ei ole kasvanut yhtään tämän 8v aikana. Raha tilanne on aina huono ja kun tili tulee tili menee, ymmärtää kun puhutaan asiasta mutta silti tuppaa unohtamaan kun sitä rahaa tulee. Hän opiskelee tällä hetkellä, mutta pelkään että sama rinki ja virret jatkuu koulun jälkeen että töitä ei ole tai ei saa. Hoitaa kyllä tunnolisesti työnsä, kun sellaisen löytää. Eniten koko tässä suhteessa suututtaa, että hänen takiaan minun säästöni ovat huvenneet ajat sitten ja takaisin maksua ei kuulu. Kun muistutan alkaa urputus että kävin kaupassa ja ostin sitä ja tätä. Vaikea erota kun on lapsi, ja en ole ikinä yksinäni asunut, myöskin sekin on varma etten velkoja saa ikinä takaisin jos eroan. Tulen hulluksi, kun en tiedä olenko vain vainoharhainen vai olenko tosiaan alkanut tajuamaan että olen tuhlannut melkein 10v elämästäni itsekeskeisen, manipuloivan, siipiveikon kanssa.Myös sekin pelottaa jos jatkan suhteessa ja puoliso jatkaa samaa rataa vaikka olisikin töissä ja olemme hautaan asti tässä betonilähiö helvetissä.
2115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos siltä tuntuu,niin sit on vaan erottava!

Äänestä

Yhdessä olette mutta toinen on velkaa toiselle?

No ei tuo suhteelta kuulosta. Ei ainakaan rakastavaiselta suhteelta.

Kyllä meillä rahat ovat yhteisiä. Toinen ostaa kun toisella ei ole ja päinvastoin. Typerintä mitä tiedän on että suhteessa aletaan hampaita narskutella rahasta. Jos toinen kuitenkin kantaa kortensa kekoon,siten miten pystyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä tehdä. kirjoitti:

Olen jo päälle vuoden miettinyt erotakko vai ei. Meillä on takana yhdessä oloa 8v ja 2v lapsi. Tuntuu nyt vasta kun on alkanut haaveilla omasta kodista maalla, että silmät on auennut ja mies ei ole kasvanut yhtään tämän 8v aikana. Raha tilanne on aina huono ja kun tili tulee tili menee, ymmärtää kun puhutaan asiasta mutta silti tuppaa unohtamaan kun sitä rahaa tulee. Hän opiskelee tällä hetkellä, mutta pelkään että sama rinki ja virret jatkuu koulun jälkeen että töitä ei ole tai ei saa. Hoitaa kyllä tunnolisesti työnsä, kun sellaisen löytää. Eniten koko tässä suhteessa suututtaa, että hänen takiaan minun säästöni ovat huvenneet ajat sitten ja takaisin maksua ei kuulu. Kun muistutan alkaa urputus että kävin kaupassa ja ostin sitä ja tätä. Vaikea erota kun on lapsi, ja en ole ikinä yksinäni asunut, myöskin sekin on varma etten velkoja saa ikinä takaisin jos eroan. Tulen hulluksi, kun en tiedä olenko vain vainoharhainen vai olenko tosiaan alkanut tajuamaan että olen tuhlannut melkein 10v elämästäni itsekeskeisen, manipuloivan, siipiveikon kanssa.Myös sekin pelottaa jos jatkan suhteessa ja puoliso jatkaa samaa rataa vaikka olisikin töissä ja olemme hautaan asti tässä betonilähiö helvetissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu