Riittääkö profiiliteksti mielenkiinnon herättäjäksi?

Vai katsotko ensisijaisesti kuvaa? Minulla on profiili, kuvaton. Teksti on mielestäni hyvä ja persoonallinen.

Ammattini puolesta en haluaisi kuvaa profiiliin lisätä, vaikka olenkin nätti ja treenattu tyttö.

Tuntuisi vähän hölmölle ottaa joku samean sumea kuva, josta minua ei tunnistettaisi. Onko kuitenkin niin, että kuva, oli se sitten miten epäselvä tahansa, on oltava?
8174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielestäni kuva on ehdoton. kaunista naista täällä etsitään, sanokoot kuka mitä tahansa. Ulkonäkö on ykkösasia.

Äänestä

Eikö kuvan voi laittaa lukon taakse? Ainakin e-kotaktissa voi.

Avaimen voi sitten antaa kenelle haluaa, muut ei pääse näkemään. Olen myös sitä mieltä että kuva on lähes pakollinen, muuten on turha odottaa paljon yhteydenottoja. Jo se, että se on mahdolista nähdä, auttaa kyllä.

Kirjoita profiiliisi, että kuvan saa pyynnöstä ja laitat sitten pyytäjälle.

Äänestä
  • Lisään vielä, että oli sitä nätti ja timmi tai ei niin nätti, vastauksia tulee paljon enemmän kun on kuva. Aina jonkun silmää miellyttää. Ja kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedän myös, että monet miehet hakee "vain kuvalliset" - näin ovat kertoneet.

    Äänestä

En tiedä, saako kuvan näkemistä jollain tapaa rajattua. Uskoisin, että ei.

Pidin itsestäänselvänä, että kuva tulee pyytämällä sitten sähköpostiin enkä tajunnut sitä profiiliini kirjoittaa.

Kai tämä vain todella on näin ulkonäkökeskeinen maailma, vaikken ehkä sitä halunnut uskoakaan. Itse en pidä ulkonäköä tärkeimpänä ominaisuutena, ja valokuvakin voi olla petollinen.

Kiitän vastauksista, mutten vielä suostu taipumaan :) Aivan varmasti vastaan tulee mies, joka haluaa ottaa selvää minusta, vaikkei naamaa näekään vielä.

Äänestä

Ei ole ollut kuva koskaan tarpeen ja aina hyviä ja vähemmän hyviä vastauksia on tullut. Tekstin on syytä kuitenkin olla eläväistä niin, että siitä saa kuvan minkä tyylinen ihminen on kyseessä faktaluettelon sijaan.

Äänestä
  • On minullakin ollut kuvattomia ja kuvallisia mutta sen huomaa kun olen jonkun aikaa kuvattomana olleeseen lisännyt myöhemmin kuvan, se moninkertaistaa yhteydenotot, koska kuvallisia haetaan. Vaikkakaan en ole mikään kaunotar mutta yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Varmaan moni on myös sen takia jättänyt ottamattakin yhteyttä mutta mitä se haittaa - hyvä sitten vaan. Ei tule treffeillä yllätyksiä sen suhteen eikä tarvi jännittää. Muutama on sanonut jopa yllättyneensä että olen luonnossa paljon kauniimpi kuin kuvassa, kuulemma monet naiset kun pynttäytyvät oikein kuvaan ja käyvät kampaajalla ja valokuvaamossa. Itselläni on jotain mitä lie kuvia, koitan laittaa aina tuoreimman.

    Jos joku sanoo ettei voi kuvaansa laittaa (ammatin takia on se yleisin perustelu) niin tulee mieleen että ihmisellä on jotain salattavaa. Esim. yksi mies laittoi ettei voi laittaa kun hän on opettaja -ja olikin- mutta todelinen syy oli varmaan se, että ukolla oii monta profiilia samaan aikaan kierroksella.

    Äänestä

  • 6+18 kirjoitti:

    On minullakin ollut kuvattomia ja kuvallisia mutta sen huomaa kun olen jonkun aikaa kuvattomana olleeseen lisännyt myöhemmin kuvan, se moninkertaistaa yhteydenotot, koska kuvallisia haetaan. Vaikkakaan en ole mikään kaunotar mutta yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Varmaan moni on myös sen takia jättänyt ottamattakin yhteyttä mutta mitä se haittaa - hyvä sitten vaan. Ei tule treffeillä yllätyksiä sen suhteen eikä tarvi jännittää. Muutama on sanonut jopa yllättyneensä että olen luonnossa paljon kauniimpi kuin kuvassa, kuulemma monet naiset kun pynttäytyvät oikein kuvaan ja käyvät kampaajalla ja valokuvaamossa. Itselläni on jotain mitä lie kuvia, koitan laittaa aina tuoreimman.

    Jos joku sanoo ettei voi kuvaansa laittaa (ammatin takia on se yleisin perustelu) niin tulee mieleen että ihmisellä on jotain salattavaa. Esim. yksi mies laittoi ettei voi laittaa kun hän on opettaja -ja olikin- mutta todelinen syy oli varmaan se, että ukolla oii monta profiilia samaan aikaan kierroksella.

    Silloin profiili ajaa oman asiansa, haluan myös että ihmisessä on jotain sisältöäkin ja että hän olisi kohtalaisen ennakkoluuloton. Kuvan saa helpostikin, kunhan näkee sen eteen pikkuisen vaivaa. Enkä muutenkaan ehtisi kahta, kolmea enemmälle kerrallaan vastaamaan mitään kovin kiinnostavaa kuin copy-paste menetelmällä.

    Äänestä

Tuotapa en ole tullutkaan ajatelleeksi, tottakai se voi olla merkki epäluotettavuudestakin, tuo kuvattomuus.

Itselläni syy on juurikin tuo opettajan ammatti. Vaikka ylä-asteen pojat fiksuja tapauksia pääsääntöisesti ovatkin, kokisin oloni hieman epämiellyttäväksi, jos he netistä voisivat lueskella mikä opettajan sytyttää :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mursulaadi kirjoitti:

Vai katsotko ensisijaisesti kuvaa? Minulla on profiili, kuvaton. Teksti on mielestäni hyvä ja persoonallinen.

Ammattini puolesta en haluaisi kuvaa profiiliin lisätä, vaikka olenkin nätti ja treenattu tyttö.

Tuntuisi vähän hölmölle ottaa joku samean sumea kuva, josta minua ei tunnistettaisi. Onko kuitenkin niin, että kuva, oli se sitten miten epäselvä tahansa, on oltava?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu