Eli siis talvella suostuin erään miehen kutsuun mennä nille istumaan iltaa. epäröin ensin paljon, kuitenkin ilta meni todella hyvin ja janosin lisää.
Noh seksisuhdehan siitä kehkeytyi, mies sanoo ettei mitään muuta halua, siltikin humalassa hän päästelee suustaan kummallisia juttuja,tekee kummuuksia.
Esm kävellessä baarista kotiin, käsi kädessä, sanoo kun nukutaan lusikassa kuinka siinä on niin hyvä olla, kuinka haluaa viereeni nukkumaan.
Nyt ei ole seksiäkään juuri ollut, vain tommosta hellyydenosoitusta, mutta aina vaan humalassa, selvinpäin välillä hyvinkin flirttaileva, joskus vetäytyvä.
Ongelma että olen aivan hulluna tähän mieheen, en ole ikinä koskaan tuntenut mitään tällaista ketään kohtaan. ihan uskomatonta, ihan kuin olisin oikeasti nyt vasta rakastunut ensimmäisen kerran. Mies on vaan niin kovin ristiriitainen.sitä hän on myös hokenut ettei missään nimessä halua kavereidensa tietävän, silti nyt välillä "lipsautellut" heille juttuja, ja mökillä mies nukkui niin kietoutuneena ja lusikassa minuun kun vain voi olla, kavereidensa edessä, ottivat valokuviakin kun niin ihmeissään..
En ymmärrä, onko mahdollisuuksia tuohon mieheen vai mitä tässä pitäisi oikein tehdä.
Fuckbuddyko aina?
12
615
Vastaukset
- pois tilanteesta
Mies ei selvästikään edes itse tiedä mitä haluaa, mutta ei hän varmaankaan ole mitään vakavaa vailla. Jos itse haluat suhteen, niin suosittelen hylkäämään miehen kyseisessä tarkoituksessa, vaikka se varmasti pahalta tuntuukin. Tuota menoa vain satutat itsesi koska teille kehkeytyy on-off -suhde, tai sitten et saa mieheltä vastakaikua tunteillesi.
Helpointa ja varminta on, kun kysyt mieheltä kerralla suoraan, että mikä tuo teidän juttunne on, ja onko teillä tulevaisuutta yhdessä. Jos hän ei osaa vastata, vastaa kieltävästi tai epäröi, yritä unohtaa koko mies ja siirtyä eteenpäin. Tuollainen suhde on tuhoisin kaikista, siitä seuraa vain pahempia sydänsuruja! Varmasti se vaikeaa tulee olemaan, mutta säästät hermojasi, aikaasi ja sydäntäsi tällä tapaa. - millänäistätietää
Mies saattaa olla muuttamassa mieltään. Ollut ehkä petollisia, huorahtavia naisia hällä tähän asti suhteissa, tai rakkautesi lämpö alkaa hänenkin pakastunutta sydäntään sulattaa. Katsele nyt vielä vaikkapa vuoden loppuun mitä tuleman pitää. Kaveripiirin vaikutus voi olla vahva, jos siltä puolelta(kin) toivotaan teistä tulevan pari niin ken tietää?
- 34
Anna vaan pesää, ei sulla muuta annettavaa ole tälle maailmalle - kuten ei naisilla ylipäätään.
- nssss_87
Valitettavan tuttua toimintaa, itse aivan melkein samassa jamassa.
- hallikk
Ehkä kannattaa kattella tilannetta hiljalleen vielä jonkin aikaa, mutta älä kuitenkaan unohda katsella muita potentiaalisia kumppaneita samalla..
- Tärkeä jotenkin..
Tutulta kuulostaa ja meillä selvinnyt että siksi en voi olla ns. oikea hänelle kun en ole hänen ihanne tai kuvittelee että suhde onnistuu vain tiettyjen faktojen ollessa kohillaan. Noh ainakin minut on menettänyt jo siten että jos en muka kelpaa vaikka luulen että ei vain voi katsoa totuutta silmään kanssani kun en se ihanne nainen ole josta haaveillut. vaikka muuten ei ainakaan nyt irti päästä, se on toinen juttu et jos saisi ihanne naisensa niin ehkä jättäisi sit mut ? Mutta tiedän minäkin että haluan miehen joka arvostaa minua että jos kohtaan semmoisen niin kun ei minua oikeasti halua muka niin menettää toiselle joskus. Onhan tämä raastavaa kun tunteita mut kun tämän tietää niin tiedän myös että haluan minua arvostavan miehen joskus, ja tämä ei arvosta.
- mies 36 v
Pelkkä pleijeri se on.Tykkää varmaan halailla ja tolleen mut ei halua sitoutua kun tietää muutenkin saavansa seksiä.
- toivotaan et ei ole.
Kuulostaa aivan exältäni. Narsistinen mies...
- Oikeaa kaipaava
Niin minustakin on alkanut tuntua.. Onneksi tajuan asian. En ole aloittaja. Ja pystyn irtautumaan jos kohtaan joskus miehen jolle olen oikeasti jotain.
- Ei aiempaa kokemusta
Nimimerkki toivotaan et ei ole. Miten narsismi ilmeni.
- toivotaan et ei ole
Ei aiempaa kokemusta kirjoitti:
Nimimerkki toivotaan et ei ole. Miten narsismi ilmeni.
Narsismi nosti päätään vasta vuoden kuluttua tapaamisestamme...samoihin aikoihin kun muutimme saman katon alle...mies oli todella ristiriitainen kaikessa mahdollisessa....juu kaljoissaan kyllä "rakasti" ja halusi viedä vihille ja kuuluttaa koko maailmalle että on löytänyt rakkaansa...mutta selvinpäin kuittasi kaiken vain kännisekoiluksi...ja ikäähän tällä exällä on nykyään jo 38 v eli ei enään pentu....
Riidat olivat AINA minun syytäni, tai jos hän ne aloitti niin siksi koska MINÄ olin jo pelkkällä olemuksellani ne aiheuttanut...koskaan hän ei pyytänyt anteeksi. Ei siis mitään nöyrtymistä ja myöntämistä että hän olisi voinut olla väärässä....loppujen lopuksi tämä mies kohteli minua kuin tiskirättiä...vaati seksiä kun se hänelle sopi, jos minä tein aloitteen niin ei kiinnostanut mutta vielä viimeisilläni raskaanakin piti tälle tehdä mielihyvää...siis kaiken kaikkiaan kaikki ne teot jotka tämän miehen takia koin, ovat jättäneet syvät arvet enkä tule koskaan niistä täysin toipumaan. On vaikea selittää jälkeenpäin sitä helvettiä mitä koin, mutta onneksi sain psykologin lausunnon jossa jopa psykka epäilee miehellä olleen vakavan narsistisen persoonallisuushäiriön...
Ja juuri tuokin että "kavereille" ei sitten hiiskuta asiasta mitään...mutta kas kummaa kun kuitenkin joskus voi jotakin sanoakin...
Jos tuohon lisätään vielä se että mies ajelee komealla ja kalliilla autolla ja on hyvin palkatussa työssä ja asuu isossa okt:ssa ja on niiiiiiiiin komea niin kyllä hälytyskellojen pitäisi soida päässä...ja sattumoisin saattaa olla liuta lapsia useille eri naisille....Moni kakku päältä kaunis.
- sekaisin_hki
Olen kyllä epäillyt miestä narsistiksi monet kerrat, luin jopa netistä kuinka tunnistat narsistin- oppaan ja kyllä, kaikkihan täsmää häneen.
voi kun vain jollain pääsisi eroon hänestä, alkaa jo vaikuttaa aivan liikaa elämääni ja omaan mielenterveyteeni tämä juttu..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897