Olen elänyt parisuhteessa useamman vuoden ajan, mutta viimeinen vuosi on ollut vaikea. Riitelemme usein ja tuntuu, että rakastaa toista, mutta eri tavalla kuin ennen..Lapsia meillä ei ole ja olemme kolmessakymmenissä..Toisaalta meillä on hyvin samansuuntaisiakin tulevaisuuden suunnitelmia,mutta myös hyvin erilaisia näkemyksiä. En tiedä mitä tehdä, kun huomaan että molemmilla on vaikeaa ja hankala olla, jos emme saa asioita korjattua. Tuntuu kuin ongelmat kasvavat, kun asiat "junnaa" paikoillaan.Molemmat kait toivomme tahoillamme, että asiat korjaantuisi. Lisäksi olen miettinyt viime aikoina paljon ihmistä vuosien takaa, jonka kanssa asiat jäivät jotenkin "kesken".Ilmeisesti hän on tullut siksi mieleen, kun suhteessamme on vaikeaa..En tiedä mitä tehdä? Läheisyys on kadonnut kaiken riitelyn ja muun keskelle. Milloin ihminen tietää, että asiat ei vaan muutu?
Järki sanoo muuta, tunteet toista...?
nyyyyyh
2265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikille tulee identiteettikriisejä elämän aikana. 30:n hujakoilla on kai tyypillisesti yksi niistä. Silloin haetaan taas sitä omaa uomaa minuuden kanssa. Se että parisuhteessa toisella on tällainen vaihe, vaikeuttaa kaikkea. Mutta jos molemmilla on samanlainen kriisi niin silloin se vasta vaikeaa onkin. Silloin on normaalia ettei oikein tiedä mitä haluaa, ja kuka ylipäätään on. Parisuhde on silloin tosi kiikun kaakun monasti. Uskottomuuden riski on korostunut, ja luottamusta helposti koetellaan. Silloin on helppo tehdä virheitä jotka sössii kaiken, muuten niin valoisasta, tulevaisuudesta.
Kirjallisuudessa on mainittu vaiheen kestävän yleensä n. vuoden... Siis vuoden per hlö. Eli parisuhteessa pahimmillaan sen 2v.
Itse kriisiä läpikäyvän kanssa elävänä voin sanoa ettei ole helppoa kummallekaan.
Koita välttää hätiköityjä päätöksiä ja tekoja.
Sillehän ei sitten tietenkään voi mitään jos kyseessä ei ole tällainen vaihe vaan kyse on muusta.
Tsemppiä.
"Milloin ihminen tietää, että asiat ei vaan muutu?"
Silloin kun niitä ei yritä enää muuttaa, vaan odottaa muutoksen tulevan luokse, eikä sekuntiakaan aiemmin.
Parisuhteet joissa ei ole minkäänlaisia ongelmia ovat todennäköisyyksiltään verrattavissa lottovoittoihin ja pitkät parisuhteet pysyvät pystyssä juuri siksi että ongelmat osataan ratkoa eikä odoteta niiden vain katoavan ilmaan ilman molempien panostusta.
Erilaisten näkemysten olemassaolo on myös aivan normaalia; ongelmia tulee vasta jos jompikumpi (tai molemmat) eivät kykene hyväksymään muita kuin oman näkemyksensä tai jos näkemykset liittyvät läheisesti yhteisiin asioihin eikä kompromissia löydy. Jos ette muuten kykene asioista sopimaan, suosittelen tutustumaan tietoteoreettiseen nihilismiin ja sen takana piilevään logiikkaan niin syvällisesti kuin on tarpeen jotta ymmärrätte mitä näkemykset loppujen lopuksi vain ovat, sen jälkeen eri mieltä oleminen ja omien näkemysten kyseenalaistaminen ja kompromissien luominen ei pitäisi olla enää niin vaikeaa. Tämä tietysti edellyttää että kykenette myös analysoimaan itseänne siihen pisteeseen asti että tiedätte mitä haluatte tai ainakin pystytte halutessanne eritellä ne hetken mielijohteiden joukosta.
Sanot: "En tiedä mitä tehdä, kun huomaan että molemmilla on vaikeaa ja hankala olla, jos emme saa asioita korjattua."
Oletko ajatellut ottaa tätä lähtökohdaksi keskustelulle? Oikeaoppinen 'riiteleminenkin' täytyy oppia - tyypillisesti ihmiset joko luovuttavat (muuttuvat yes -miehiksi ja -naisiksi) tai oppivat sen kaatuneiden suhteiden kautta mutta nämä eivät ole keinojen parhaimmistoa, kun järkeäänkin voi käyttää. Tähän avuksi löytyy niin netistä kuin kirjastosta paljon aihetta käsitteleviä teoksia joihin kannattaa tutustua jos ei itse ratkaisua löydä (mitä sitä nyt pyörää keksimään uudelleen?).